Tieteen Kuvalehti

usi tutkimus: Loma tuntuu levan ohi jo ennen alkua

Innolla odotetut tilaisuude­t tuntuvat lyhyiltä ja olevan kaukana, kertoo uusi tutkimus.

-

Moni odottaa haillaan pääsyä pois työpöydän estä kesälaitum­ille. Siitä ei kana kuitenkaan iloita liian kovasti, etaan Ohion osavaltion­yliopiston dessa raportissa.

Journal of Consumer Psychology hdessä julkaistus­sa neljässä tutmuksess­a tutkijat tulivat samaan putuloksee­n. Innolla odotetut isuudet tuntuvat lyhyemmilt­ä kuin ne ovat oikeasti ja niiden odotusaika­kin tuntuu liian pitkältä.

451 henkilöä osallistui yhteen tutkimuksi­sta, jossa heidän piti arvioida asteikolla 1-100, kuinka hyvä seuraavast­a viikonlopu­sta heidän mielestään tulisi. Sen jälkeen he arvioivat samalla asteikolla, kuinka kaukana viikonlopu­n alku- ja loppuajat tuntuivat heistä olevan. Yhteys oli selkeä.

Mitä enemmän koehenkilö­t odottivat viikonlopp­ua, sitä kauempana tulevaisuu­dessa se tuntui olevan ja sitä lyhyempi sen alun ja lopun väli vaikutti olevan. Jos koehenkilö­t odottivat viikonlopp­ua innolla, heistä tuntui, että sen alku ja loppu lähes limittyivä­t ja että se oli ohi jo ennen kuin se oli alkanutkaa­n.

Aika tunnetusti rientää, kun on hauskaa, ja myös isot odotukset voivat saada sen lentämään.

 ?? ?? Mitä enemmän odotamme seuraavaa lomaa, sitä lyhyemmält­ä se tuntuu eikä se tunnu alkavan koskaan, uusi tutkimus toteaa.
Mitä enemmän odotamme seuraavaa lomaa, sitä lyhyemmält­ä se tuntuu eikä se tunnu alkavan koskaan, uusi tutkimus toteaa.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland