... että vesi imeytyy ihon läpi?
Méduse-fregatin haaksirikosta kertovan tarinan mukaan osa onnettomuuden uhreista jäi eloon sen ansiosta, että heidän lauttansa ei kellunut kunnolla ja vesi imeytyi heidän ihonsa läpi. Totta vai tarua?
Vesi ei pysty läpäisemään tervettä ihoa ainakaan siinä määrin, että sillä olisi käytännön merkitystä ihmisen nestetasapainon säilymiselle. Siten kertomuksessa Méduse-fregatin karilleajosta (1816) ei ole perää: ihon kautta imeytyvä vesi ei voinut sammuttaa osittain uponneella lautalla pelastautuneiden janoa.
Méduse ajoi karille Atlantilla vähän yli 110 kilometriä nykyisestä Luoteis-afrikassa sijaitsevasta Mauritaniasta länteen. Valtameren suolapitoisuus on niin suuri, että nesteen kulkusuunta ihon läpi olisi päinvastainen, jos ihminen joutuisi veden varaan ja iho kuljettaisi nestettä.
Kysymyksessä on osmoosiksi kutsuttu ilmiö, jossa neste kulkee puoliläpäisevän kalvon läpi siksi, että sen toisella puolella on eri määrä liuenneita aineita kuin toisella. Ihmisen keskimääräinen suolamäärä on noin yhdeksän grammaa 1 000 grammassa kehon nestettä, kuten verta. Atlantin keskiosissa veden suolapitoisuus on suunnilleen nelinkertainen eli 35 promillea. Merivesi olisi siis kiihdyttänyt merimiesten kuivumista.
Suolapitoisuus selittää myös sen, että meriveden juominen tekee entistä janoisemmaksi. Merivesi kuivattaa elimistöä sisältäpäin, koska kehoon kertyy ylimääräistä suolaa. Osa Médusen haaksirikon 147 uhrista oli hengissä, kun heidät löydettiin 12 päivän kuluttua, luultavasti aivan muista syistä. Merkittävä tekijä on voinut olla se, että meriveden kastelemina he eivät hikoilleet normaalisti. Tropiikissahan ihminen saattaa hikoilla jopa kymmenen litraa vuorokaudessa. Iholta haihtuessaan vesi viilentää kehoa. Silloin hikoilun tarve pienenee.