Kuuntelevatko ne?
Koira ymmärtää ääniä suunnilleen samoin kuin ihmiset. Koirien ja ihmisten magneettikuvaukset osoittavat, että ihmisääniin reagoivat molemmilla aivoissa samat alueet. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällainen yhtenevyys on havaittu muulla eläimellä kuin kädellisellä. Koirat ymmärtävät lisäksi tunteita omistajansa äänessä, mikä luultavasti selittää, miksi koirat ja ihmiset voivat kommunikoida niin hyvin. Kissat voivat tunnistaa omistajansa äänen, mutta ne eivät juurikaan välitä sen sävystä tai korkeudesta. Ne voivat yksinkertaisesti antaa sille palttua. Tutkijat uskovat, että se johtuu siitä, ettei kissoja kesytetä ja jalosteta kuten koiria.