Vakoilu 1500-luvulla
Elisabet I, viimeinen Tudor-hallitsija, loi salaiset palvelut säilyttääkseen kruununsa.
Protestanttisena kuningattarena ilman kruununperijää Elisabet I:tä uhkasivat tahot, jotka halusivat skotlantilaisen Maria Stuartin hallitsijaksi. Kuningatar loi salamurhavaaran vuoksi vakoiluverkoston varoittamaan häntä vihollisista ja havaituista ulkomaisista salajuonista. Elisabetin salaisen palvelun johtaja oli protestanttinen juristi Sir Francis Walsingham ja vakoilijat kuuluivat maan terävä-älyisimpiin kansalaisiin. He olivat akateemikkoja, tiedemiehiä ja kielitieteiljiöitä, jotka auttoivat suojelemaan uhattua monarkkia.
Myös tekniset keksinnöt auttoivat vakoilussa. Tällä aikakaudella alettiin käyttää maidosta tai sitruunamehusta tehtyä näkymätöntä mustetta. Ilmoitukset tulivat luettaviksi lämmittämällä paperia kynttilän yllä. Salaustekniikka kehittyi, ja vakoojien oli osattava sekä kirjoittaa että tulkita erilaisia salakirjoituksia. Kuningattaren hallitsijaaikana paljastettiin joukko salajuonia hänen syöksemisekseen vallasta tai murhaamisekseen. Salainen verkosto luultavasti pelasti hänen henkensä useammin kuin kerran. Vangittu kilpailija Maria Stuart onnistui esimerkiksi lähettämään liittolaisilleen salakirjoitusviestejä oluttynnyreissä. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että tynnyreitä kuljetti kaksoisagentti, joka tulkitsi Marian viestit ja sai selville, että hän oli osallinen salajuonessa Elisabetin murhaamiseksi. Kaikki siihen sekaantuneet, Maria mukaan luettuna, joutuivat oikeuteen, ja heidät tuomittiin maanpetoksesta.