Stressi, stressi, stressi!
MITÄ KEHOSSA TAPAHTU, KUN SE ALTISTUU STRESSILLE?
Mies, joka määritteli stressin ensimmäisen kerran, Hans Selye, sanoi: ”Kaikki tietävät, mitä stressi on, mutta kukaan ei tiedä, mitä se oikeastaan on.” Psykologia kuvaa stressin tunteeksi kohtuuttomasta, tunteenomaisesta paineesta. Siitä voi seurata hermostumista, uniongelmia, muuttuneita syömistapoja, destruktiivista käytöstä ja pään- ja lihassärkyä. Me kaikki tunnemme tämän stressin muodon.
Laajemmassa biologisessa perspektiivissä stressi on kehon vastaus kaikenlaisiin häiriöihin, onpa kyseessä psykologinen trauma, äärilämpötilat, ruoan tai unen puute tai kohtaaminen petoeläimen kanssa.
Täysin konkreettista stressin määritelmää ei ole, mutta biologiassa sitä kuvataan kaikeksi, mikä uhkaa kehon luonnollista tasapainoa. Suojautuakseen uhalta keho sopeutuu, tietoisesti tai alitajuisesti. Vereen syöksähtää kemiallisia merkkiaineita, jotka lisäävät valppautta ja nopeuttavat pulssia ja hengitystä, vaimentavat tuntoaistia ja voivat jopa luoda euforiaa. Jotkut voivat kokea kovassa stressissä onnenhuuman. Samalla vähemmän elintärkeät toiminnon, kuten ruoansulatus ja kasvu, pysähtyvät. Kun keho altistuu stressille, tulevaisuus ei enää ole niin tärkeää; silloin tavoitteena on selviytyä hengissä nykyhetkestä.
Stressivaste alkaa aivoista. Mantelitumake on pieni aivojen elin, jolla on suuri merkitys tunteillemme ja joka tunnistaa mahdollisen vaaran. Se lähettää viestin hypotalamukseen. Se on toinen aivojen osa, joka laukaisee sarjan sähköisiä ja kemiallisia käskyjä valmistaa keho toimintaan. Ensimmäinen vaihe on asettaa hermosto taistele tai pakene -tilaan. Keho tekee sen viestittämällä lisämunuaisille, että sen on lisättävä adrenaliinintuotantoa.
Vereen virtaavat kemialliset viestintuojat laukaisevat energia-aallon, joka vapautuu tyhjentämällä kehon rasva- ja glykogeenivarastoja. Verensokeri nousee ja rasvahappoja
vapautuu tarjoamaan keholle sen tarvitsemaa energiaa. Veri kuljettaa näitä molekyylejä lihaksiin ja aivoihin. Alueilla, jotka eivät ole elintärkeitä, verisuonista tulee ahtaampia, pulssi kohoaa ja hengityksestä tulee nopeampaa. Keho lähettää näin lisäresursseja sinne, missä niitä tarvitaan eniten. Aistit herkistyvät ja aivot terävöityvät. Tämä vaste tapahtuu välittömästi, ennen kuin tietoinen tajunta on ehtinyt havaita sen.
Näiden kemiallisten aaltojen tarkka mekaniikka vaihtelee tilanteesta ja yksilöstä riippuen. Jos sekä pako että taistelu ovat mahdottomia, taistelu/pakoreaktion tilalle voi syntyä toisenlainen reaktio. Sitä voisi kutsua ”leiki kuollutta” -reaktioksi. Sellaisessa tilanteessa kaikki liikkeet jähmettyvät, ja veri virtaa pois käsivarsista ja jaloista kehon keskeisiin elimiin. Tuloksena ihmisestä tulee toimintakyvytön.
Keho ei valmistaudu fyysiseen toimintaan, vaan vähentämään verenvuotoa mahdollisista vammoista. Vaikka useimmat ihmisen nykyään kokemista stressitilanteista eivät johda fyysisiin vammoihin, tämä reaktio on ollut hyödyllinen kehityksemme aikaisemmassa vaiheessa.
Se, millaisen reagointitavan keho valitsee, riippuu tilanteesta, mutta vaikuttaa siltä kuin eri yksilöt suosisivat toista vaihtoehtoa toista enemmän persoonallisuudesta riippuen. Tutkijat uskovat, että tällaiset persoonalliset kuviot syntyvät elämän varhaisessa vaiheessa.
Samaan aikaan aktivoituu pitkäaikaisempi mutta vakaampi stressireaktion muoto. Aivolisäke tuottaa kortikotropiinia vapauttavaa hormonia, kortikoliberiiniä (CRH), joka on peptidi. Se on kehon henkiinjäämistilaan asettavan prosessin laukaiseva tekijä. CRH tekee veren kautta loikan hypotalamuksesta aivolisäkkeeseen, jossa se käynnistää toisen, laajemman kemiallisen viestin vapautuksen. Kortikotropiini-niminen hormoni (ACTH)
lähtee matkalle kehoon veren mukana. Munuaisiin saapuessaan se laukaisee kehon stressireaktion seuraavan vaiheen.
Kummankin munuaisen yläpuolella on lisämunuaiseksi kutsuttu hormonitehdas. Niissä on alue, jonka nimi on lisämunuaisen kuorikerros. Siellä solut tuottavat glukokortikoideja, jotka ovat kehon luonnollisia steroideja. Tärkein niistä on kortisoli. Nämä steroidit auttavat kehoa käsittelemään stressiä. Kortisoli sekoittuu insuliiniin ja auttaa pitämään verensokerin vakaana. Se auttaa myös tasapainottamalla kehon ph- arvoja ja vaimentamalla immuunipuolustusta, ja vaikuttaapa se muistiinkin.
Keho korjaa nopeasti lyhytaikaisen stressin
vaikutukset. Jotta sykli ei jatkuisi loputtomiin, kortisolilla on myös katkaisuvaikutus. Se lähettää takaisin aivoihin tiedon, että stressireaktio on aktivoitu, ja auttaa pysäyttämään CRH:N ja ACTH:N tuotannon. Joskus stressi voi kuitenkin kehittyä pitkäaikaiseksi, krooniseksi ongelmaksi.
Ihmiset ovat eläinkunnan ainoat olennot, joilla on abstrakti näkemys maailmasta ja itsestään. Valtavat aivomme ovat lahja, mutta se voi myös johtaa pitkäkestoiseen stressiin. Olemme huolissamme ongelmista, joita muilla eläimillä ei ole lainkaan, kuten lapsista, ystävistä, työstä ja rahasta.
Stressireaktio on muuttunut ihmisen evoluutiokehityksen myötä. Se on lisännyt selviytymismahdollisuuksia lyhyiden stressijaksojen aikana, mutta pitkällä aikavälillä se voi olla vahingollista. Mikäli stressi ei pysy hallinnassa, se voi johtaa erilaisiin sairauksiin. Jos yksilö altistuu stressille lapsuudessaan, tulipa se sodan, kiusaamisen, laiminlyönnin tai avioeron kautta, aikuisiän psyykkisten ongelmien riski kasvaa.
Lasten aivot kehittyvät yhä, ja krooninen stressi voi johtaa rakenteellisiin muutoksiin, jotka vaikuttavat aivojen toimintaan. Aikuisena krooninen stressi kuluttaa sydäntä ja verenkiertoelimistöä. Se voi johtaa sydän- ja verisuonisairauksiin ja sydän- tai aivoinfarktiin ja vahingoittaa immuunijärjestelmää.
Akuutissa stressireaktiossa veren immuunisolut selvittävät, onko niiden torjuttava infektiota, mutta stressisteroidi kortisoli vaikuttaa immuunisoluihin pitkällä aikavälillä. Kortisolipohjaisia lääkkeitä käytetäänkin vaimentamaan sellaisten potilaiden immuunijärjestelmää, joiden immuunivastetta on rauhoitettava.
Pitkäaikainen stressi on aina vakava ongelma. Reaktio ei ole ainoa rasitus keholle; sitä on myös suuri osa siitä, mitä teemme nujertaaksemme stressin. Se voi olla esimerkiksi tupakointia tai alkoholin nauttimista, jotka vahingoittavat kehon elimiä. Kyse ei kuitenkaan ole vain fyysisistä syistä. Stressi on latautunut sana, ja uusissa tutkimuksissa selvitetty, miten yksilön käsitys tilanteesta vaikuttaa stressin todellisiin vaikutuksiin kehossa. Osoittautui, että stressillä on suurempi kielteinen vaikutus, jos uskomme sen olevan vahingollista.
Amerikkalaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että stressaantuneiden ihmisten riski kuolla ennenaikaisesti on kasvanut. Tämä päti kuitenkin vain ihmisiin, jotka uskoivat stressin olevan heille vahingollista. Niillä, joilla oli stressiä mutta jotka eivät pitäneet sitä vahingollisena, oli itse asiassa pienempi riski kuolla kuin niillä, jotka eivät stressanneet lainkaan.
Vaikuttaa uskomatonta kyllä siltä, että suhtautuminen stressiin voi muuttaa stressin vaikutusta elimistöömme. Kehon reaktio muuttuu, jos pidämme hikisiä kämmeniä, tihentynyttä pulssia ja nopeaa hengitystä merkkinä siitä, että elimistö yrittää auttaa meitä. Pulssi kohoaa yhä, mutta verisuonet jäävät rentoutuneiksi, mikä on paljon parempi tilanne verenkierrolle. Stressireaktioomme kuuluu lisäksi vielä yksi, usein huomiotta jäävä osa: oksitosiini.
Oksitosiinia sanotaan rakkaushormoniksi, ja se luo suhteen äidin ja vastasyntyneen välille. Sitä vapautuu aivoissa kosketuksien ja hyväilyjen yhteydessä. Hormonia erittyy myös, kun stressaannumme; se auttaa meitä hakemaan sosiaalista tukea. Oksitosiini auttaa lisäksi laajentamaan verisuonia, laskemaan verenpainetta ja jopa korjaamaan sydäntä.
Vaikka useimmat meistä pitävät stressiä epämiellyttävänä, sen tarkoitus on auttaa meitä käsittelemään elämän haasteita. Jos luotat omaan kehoosi ja sen kykyyn käsitellä stressiä ja uskallat pyytää apua ja tukea, kun tilanne käy ylivoimaiseksi, voit hallita stressiä ja sen haitallisia vaikutuksia.