Saksa miehittää Puolan

Saksan offensiivi Puolaan 1. syyskuuta oli kohokohta koodinimellä Fall Weiß, Tapaus valkoinen, tunnetussa suunnitelmassa, jonka Saksan asevoimat oli laatinut Hitlerin käskystä huhtikuussa. Hitler ei ollut alun perin odottanut joutuvansa sotaan Puolan kanssa. Hän oli Münchenin jälkeen olettanut, että puolalaiset haluaisivat tulla liitetyksi Saksan etupiiriin. Hän halusi puolalaisten palauttavan silloiselle Danzigin vapaavaltiolle (nyk. Gdańsk) aseman saksalaisena kaupunkina, joka sillä oli ollut ennen vuotta 1919, ja hän halusi takaisin Sleesian rikkaat teollisuusalueet, jotka oli annettu Puolalle v. 1919 kansanäänestyksen jälkeen.

1919 itsenäistyneet puolalaiset halusivat pitää yhteytensä Itämerelle ja kieltäytyivät luovuttamasta mitään, ja Tšekin pyrkimystensä vastoinkäymisistä 1938 turhautunut Hitler päätti rangaista puolalaisia ottamalla alueen väkivalloin. Berliinin epäilykset hän torjui sanomalla, että Iso-britannia ja Ranska esittäisivät vastalauseensa, mutteivät puuttuisi miehitykseen. Allekirjoitettuaan hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa Hitler oli varma, että riskit olivat merkittävästi pienemmät. Näennäiset neuvottelut elokuun viimeisen päivän viimeiseen minuuttiin antaisivat kuvan Saksan oikeutetuista syistä sodalle, joskin SS – kansallissosialismin henkivartija – suunnitteli lavastetun rajavälikohtauksen sen vaikutelman luomiseksi, että puolalaiset olivat hyökkäävä osapuoli. Puolalaisiin univormuihin pukeutuneiden saksalaisten hyökkäys Gliwicen raja-asemalle yöllä 31.8.–1.9. oli merkki. Saksan 1,5 miljoonan miehen armeija, jota yli 1.500 lentokonetta tuki, sai hyökkäyskäskyn. Tästä tulisi sittemmin salamasotana tunnetuksi tulleen strategian ensimmäinen testi.

Saksalaisten suunnitelma oli hyökätä kahdella suunnalla: Itä-preussiin pohjoisessa ja Sleesiaan etelässä. Molemmat hyökkäyskiilat etenisivät kohti Puolan pääkaupunkia, Varsovaa. Kärjessä oli viisi panssaridivisioonaa ja 300 tankin ympärille ryhmitettyjä nopealiikkeisiä joukkoja, joita syöksypommittajat ja hävittäjäkoneet tukivat. Se oli ensimmäinen kerta, kun uutta nopeiden joukkojen ja modernien aseiden sodankäyntimuotoa kokeiltiin. Puolan lähes miljoonan miehen vahvuinen armeija teki urheaa vastarintaa, mutta jäi saksalaisten

ylivoiman jalkoihin. Puolan pienet runsaan 400 koneen ilmavoimat tehtiin toimintakyvyttömäksi, mutta myös saksalaisilta tuhoutui tai vaurioitui 564 konetta. Viikko sotatoimien aloittamisen jälkeen Saksan joukot olivat 40–65 km päässä Varsovasta, ja ne kiristivät saartorengasta Puolan piiritettyjen armeijoiden ympärillä. Puolalaisten viimeinen puolustusasema oli Modlinin linnoitus pohjoisessa, mutta pääkaupungin voimakkaiden pommitusten jälkeen puolalaisjoukot joutuivat jättämään sen 27. syyskuuta. Noin 100 000 puolalaissotilasta pakeni rajojen yli, mutta 694 000 lähetettiin sotavankeuteen. Saksalaiset olivat menettäneet n. 13 000 miestä, puolalaiset 70 000; Saksan uusien asevoimien ensimmäinen testi oli ehdottomasti onnistunut.

Seuraavana päivänä, 28. syyskuuta, Saksan ja Neuvostoliiton johtajat kohtasivat päättämään miehitysvyöhykkeiden välisestä rajasta. Laadittiin uusi sopimus, Saksan–venäjän ystävyyssopimus, joka sinetöi Puolan jaon ja sijoitti Varsovan saksalaisten miehittämälle alueelle. Juutalaisia syrjittiin heti alusta, ja marraskuussa 1940 heidät pakotettiin kaupungin suljettuun gettoon. Hitler oli lähettänyt saksalaisjoukkojen perässä turvallisuusagenteista ja Ss-miehistä koostuvia erikoisryhmiä, Einsatzgruppen, jotka alkoivat likvidoida järjestelmällisesti Puolan älymystöä, kansallisia poliitikkoja ja hallituksen jäseniä saksalaismiehityksen tulevina synkkinä vuosina koko Eurooppaan leviävän kuvion mukaisesti. Sodan loppuessa yli kuusi miljoonaa puolalaista, näistä kolme miljoonaa Puolan juutalaisia, oli kuollut.