Churc­hill nousee joh­toon

Toinen maailmaansota - - Sisältö -

Toi­sen maa­il­man­so­dan al­ku­puo­len hal­lit­se­vim­mak­si hah­mok­si nousee eh­dot­to­mas­ti Wins­ton Leo­nard Spencer Churc­hill. Hä­nes­tä tu­li brit­tien vas­ta­rin­nan sym­bo­li Hit­le­riä vas­taan, ja hä­nen pää­tök­sen­sä jat­kaa tais­te­lua, mil­tä ti­lan­ne näyt­ti­kin, te­ki hä­nes­tä le­gen­dan hä­nen oma­na elin­ai­ka­naan. Hä­nel­lä oli ai­na ol­lut kun­nian­hi­moa suu­rek­si so­ta­pääl­li­kök­si, mut­ta hän oli en­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan jäl­kei­si­nä 20 vuo­te­na koh­dan­nut yhä enem­män po­liit­ti­sia vas­toin­käy­mi­siä ja eris­ty­mis­tä, ja ni­mi­tys Iso-bri­tan­nian pää­mi­nis­te­rik­si Ne­vil­le Cham­ber­lai­nin jäl­keen oli yh­tä pal­jon tu­los­ta hy­väs­tä on­nes­ta kuin hä­nen kun­nian­hi­mos­taan. Churc­hil­lin joh­ta­juu­den ko­ko mit­ta­vuus tu­li nä­ky­viin vas­ta, kun hä­nes­tä tu­li pää­mi­nis­te­ri.

Churc­hil­lin par­la­men­taa­rik­ko­kol­le­go­jen epä­var­muu­teen hä­nes­tä oli mon­ta syy­tä. Hän oli mah­ti­pon­ti­nen, hal­lit­se­ma­ton ja ar­vaa­ma­ton – ylit­se­pur­sua­va per­soo­nal­li­suus, jo­ka oli eh­ti­nyt hank­kia vi­hol­li­sia ko­ko­nai­sen po­liit­ti­sen eli­na­jan ai­ka­na. Hä­net va­lit­tiin par­la­ment­tiin en­sim­mäi­sen ker­ran vuon­na 1900 kon­ser­va­tii­vi­na, hän siir­tyi li­be­raa­lei­hin 1904 ja pa­la­si kon­ser­va­tii­vei­hin 1924. Churc­hil­lil­la oli vah­vo­ja mie­li­pi­tei­tä im­pe­riu­mis­ta, ja kom­mu­nis­mia hän vi­ha­si. Hän il­mai­si it­se­ään voi­mak­kaas­ti ja seu­ra­si omaa in­tui­tio­taan yh­tä pal­jon kuin po­liit­tis­ta maa­lais­jär­keä. Hä­nen kat­sot­tiin epä­on­nis­tu­neen val­tion­va­rain­mi­nis­te­ri­nä 1924– 1929, ja 1930-lu­vul­la hän oli po­liit­ti­ses­sa pait­sios­sa. Hän kir­joit­ti täl­löin pal­jon, enim­mäk­seen elä­mä­ker­to­ja ja his­to­rioi­ta, mm. tun­ne­tun kir­jan­sa Marl­bo­rough:his­li­feand­ti­mes, ja hän kä­vi tais­te­lu­ja asioi­den puo­les­ta, jot­ka oli­vat kaik­kea muu­ta kuin suo­sit­tu­ja. Hän vas­tus­ti myön­ny­tyk­siä Gand­hin in­tia­lai­sel­le kan­sal­lis­mie­li­syy­del­le ja vaa­ti, et­tä Iso-bri­tan­ni­aa oli va­rus­tel­ta­va niin pal­jon kuin mah­dol­lis­ta koh­taa­maan Hit­le­rin to­den­nä­köi­sen uhan. Hä­nen mai­neen­sa so­dan­liet­so­ja­na ja taan­tu­muk­sel­li­se­na oli ris­ti­rii­das­sa pa­si­fis­ti­sen, so­vin­toon pyr­ki­vän ajan hen­gen kans­sa.

Po­liit­ti­ses­ti Churc­hill oli kui­ten­kin hy­vin tai­ta­va, ja Cham­ber­lain kut­sui hä­net ta­kai­sin hal­li­tuk­seen lai­vas­to­mi­nis­te­rik­si syys­kuus­sa 1939. Vaik­ka Churc­hill oli vas­tuus­sa Nor­jan so­ta­ret­ken ka­ta­stro­fis­ta, Cham­ber­lain ot­ti syyt nis­koil­leen, ja ylei­nen mie­li­pi­de kään­tyi niin voi­mak­kaas­ti Cham­ber­lai­nin ta­paa vas­taan hoi­taa konflik­ti, et­tä tu­li vält­tä­mät­tö­mäk­si löy­tää pää­mi­nis­te­ril­le seu­raa­ja. Churc­hill ei ol­lut par­la­men­tin kon­ser­va­tii­vien enem­mis­tön en­sim­mäi­nen va­lin­ta, mut­ta hän oli hah­mo, jon­ka kans­sa op­po­si­tion työ­väen­puo­lue ja am­mat­ti­lii­tot ha­lusi­vat teh­dä yh­teis­työ­tä. 9. tou­ko­kuu­ta, päi­vä en­nen kuin Sak­san ar­mei­ja

hyök­kä­si län­nes­sä, Churc­hill kut­sut­tiin Cham­ber­lai­nin toi­mis­toon yh­des­sä ul­ko­mi­nis­te­ri lor­di Ha­li­faxin kans­sa, jon­ka Cham­ber­lain ha­lusi seu­raa­jak­seen. Churc­hill kir­joit­ti so­dan jäl­keen, et­tä hän sa­noi vä­hän ja odot­ti, et­tä Ha­li­fax sa­noi­si jo­ta­kin.

Lo­pul­ta hil­jai­suus päät­tyi, kun Ha­li­fax il­moit­ti, et­tei hän tun­te­nut pys­ty­vän­sä so­dan­joh­ta­jak­si. Jäl­jel­lä oli vain Churc­hill, ja hän kir­joit­ti myö­hem­min, et­tä sil­lä het­kel­lä "mi­nus­ta tun­tui, et­tä koh­ta­lo kul­ki kans­sa­ni ja ko­ko sii­he­nas­ti­nen elä­mä­ni oli ol­lut val­mis­tau­tu­mis­ta tä­hän het­keen ja koi­tok­seen..." Churc­hill sai vain ha­ja­nai­set aplo­dit saa­pues­saan ala­huo­nee­seen 13. tou­ko­kuu­ta, ja ylä­huo­ne ter­veh­ti hä­nen ni­mi­tys­tään hil­jai­suu­del­la. Seu­raa­vi­na viik­koi­na Churc­hil­lis­ta tu­li joh­ta­ja kan­sa­kun­nas­sa, jo­ka ku­kis­tet­tiin Rans­kas­sa ja jo­ta uh­ka­si mai­hin­nousu.

Vaik­ka osa brit­ti­po­lii­ti­kois­ta kan­nat­ti kom­pro­mis­sia Hit­le­rin kans­sa, Churc­hill ei ni­mi­tys­päi­väs­tään läh­tien hor­ju­nut pää­tök­ses­sään lyö­dä nat­sis­mi ja koo­ta Brit­ti­läi­nen kan­sai­nyh­tei­sö tais­te­le­maan so­dan lop­puun as­ti. Tä­mä uh­ma­mie­li kriit­ti­sel­lä het­kel­lä brit­tien val­mis­tau­tues­sa so­taan oli Churc­hill-myy­tin al­ku­juu­ri. Ihmiset unoh­ti­vat hä­nen ro­soi­sen men­nei­syy­ten­sä ja vas­ta­si­vat hä­nen kut­suun­sa.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.