Kolmen vallan sopimus
Ennen sodan puhkeamista 1939 Saksa, Japani ja Italia liittoutuivat Antikominternsopimuksella, jonka Japani ja Saksa allekirjoittivat marraskuussa 1936 ja joka astui voimaan Italiassa vuosi myöhemmin. Niitä ei yhdistänyt vain kommunisminvastaisuus, vaan myös yhteinen sitoutuminen vallitsevan kansainvälisen järjestelmän uudistamiseen heidän mieleisekseen. Saksan-neuvostoliiton sopimus elokuussa 1939 painotti vahvasti kolmen vallan välisiä suhteita, mutta vuosi myöhemmin, Italian sodanjulistuksen liittoutuneille 10. kesäkuuta 1940 jälkeen, kaikki kolme valtiota neuvottelivat "akselin" vahvistavan sopimuksen, joka liitti kaikki kolme yhteiseen asiaan. Sopimus neuvoteltiin Tokiossa, mutta allekirjoitettiin Berliinissä 27. syyskuuta 1940. Kolmen vallan sopimus, kuten sitä alettiin nimittää, vahvisti, että Eurooppa oli Saksan ja Italian luoman uuden järjestyksen aluetta, kun taas Japani oli vapaa luomaan uuden järjestyksen Itä-aasiaan. Kaikki kolme sitoutuivat keskinäisapuun, jos niihin hyökkäisi kolmas osapuoli, joka ei ollut jo mukana sodassa. Tämä artikla oli tarkoitettu USA:N uhkaa vastaan, eikä sen ollut tarkoitus vaikuttaa suhteisiin Neuvostoliittoon. Japani toivoi voivansa käyttää sopimusta neuvotteluvalttina USA:N kanssa, mutta
se vain vahvisti lännen näkemyksen, että kolme valtiota pyrkivät vaaralliseen maailmanjärjestyksen täydelliseen mullistamiseen.
Sopimuksen oli tarkoitus johtaa lähempään yhteistyöhön, ja ponnisteluja tehtiin harvinaisten raaka-aineiden lähettämiseksi Aasiasta Eurooppaan ja sotilaskaluston ja teollisuustuotteiden toimittamiseksi Japaniin. Tämä osoittautui vaikeaksi kaupanteoksi, ja sotilaskaluston kuljetukset Euroopan ja Japanin välillä tapahtuivat pitkiä ja vaarallisia reittejä pitkin. Japani toivoi saavansa edistyneitä saksalaisia tutkimussalaisuuksia, mutta tärkeimpiä, kuten
polttoöljyn valmistus hiiilestä, lähetettiin vasta sodan viimeisinä kuukausina. Sotilaallista tai strategista yhteistyötä ei ollut juuri lainkaan, eikä sellaisia korkean tason esikuntajohtoryhmiä kuin brittiläis-amerikkalainen sotilasjohtajien ryhmä (Combined Chiefs of Staff). Hitlerille sopi, että Mussolini laajensi Välimerellä ja Afrikassa ja Japani rajoitti brittejä ja amerikkalaisia Kaukoidässä, mutta tärkeimmät strategiset tai sotilaalliset päätökset tehtiin kussakin kolmessa valtiossa toisista riippumatta.
Sopimusta laajennettiin seuraavien kuukausien aikana Saksan liittolaisiin Euroopassa. Unkari liittyi 20. marraskuuta 1940, Romania ja Slovakia, jotka olivat jo läheisissä sidoksissa Saksaan kauppaja sotilassopimuksin, allekirjoittivat 23. ja 24. marraskuuta. Saksan neuvottelijat pitivät avoinna Neuvostoliiton mahdollisuuden liittyä sopimukseen yhtenä Euroopan revisionistista valtioista, ja Molotovin vierailulla Berliinissä 12. marraskuuta 1940 keskusteltiin hinnasta, jonka Neuvostoliitto toivoi saavansa jatkuvasta yhteistyöstä. Saksalaisten asenne oli varautunut Molotovin viitattua Neuvostoliiton toiveisiin hallita Turkin sotavoimia ja tukikohtia Bulgariassa ja mahdolliseen toimintavapauteen Iranissa. Molotov palasi Moskovaan, ja pian tämän jälkeen Hitler vahvisti jo kauan valmistellut suunnitelmat hyökkäyksestä Neuvostoliittoon myöhäiskeväällä 1941. Hitler ymmärsi, ettei Neuvostoliiton yksinkertainen sovittaminen maailman kolmijakoon ollut mahdollista. Bulgaria liittyi sopimukseen 1. maaliskuuta 1941. Jugoslavia, joka oli Romanian tavoin kauppasopimuksilla sidoksissa Saksaan allekirjoitti lopuksi 25. maaliskuuta, mutta armeija syrjäytti sijaishallitsija Paulin vain kaksi päivää myöhemmin, ja nuori kuningas Pietari otti kruunun.
Työ eurooppalais-aasialaisen uuden järjestyksen luomiseksi alkoi toden teolla kesäkuussa 1941 Saksan ja sen liittolaisten hyökätessä Neuvostoliittoon ja Japanin päättäessä sodasta USA:TA vastaan joulukuussa. Vaikka Japani hyökkäsi Amerikkaan eikä ollut hyökkäyksen uhri, sekä Saksa että Italia reagoivat Japanin hyökkäykseen julistamalla sodan Usa:lle. Kolme valtaa tavoittelivat voittoa: Japani pitäisi Amerikan poissa Euroopasta, ja Saksa pitäisi Neuvostoliiton poissa Japanista kaikkien valloittaessa itselleen uusia alueita ja muovatessa uusiksi maailman poliittisen kartan.