Leningradin piiritys
Leningrad (Venäjän vanha pääkaupunki, nyk. Pietari) oli sotamarsalkka von Leebin pohjoisen armeijaryhmän pääkohde Barbarossa-sotaretkellä. Saartorengas kaupungin ympärillä (suomalaisjoukkoja pohjoisessa ja saksalaisia etelässä) sulkeutui elokuussa 1941. Hitler päätti, että kaupunkia piiritettäisiin valtaamisen sijasta, jotta vältyttäisiin muiden kaupunkien katutaisteluissa jo koetuilta suurilta tappioilta. Kaupungin ympärille pystytetyt puolustuslinjat murrettiin yksi kerrallaan. Viimeinen rautatieyhteys kaupunkiin katkaistiin 30. elokuuta Mujajoella. Syyskuun alussa Saksan armeija oli vain 11 km päässä kaupungin keskustasta. Ensimmäiset kranaatit putosivat keskustan alueelle 4. syyskuuta, ensimmäiset pommit kaksi päivää myöhemmin. 8. syyskuuta katkesi viimeinen maayhteys, ja Leningrad oli saarrettu. Stalin lähetti kaupunkiin kenraali Žukovin organisoimaan sen viimeisen puolustuksen, ja tämän onnistui hidastaa etenemistä. 25. syyskuuta saksalaiset kaivautuivat asemiin, ja piiritys alkoi.
Kaupungista oli elokuun aikana evakuoitu jäljellä olevien kapeiden maayhteyksien kautta noin 636 000 ihmistä, monet heistä naisia ja lapsia, mutta piirityksen alettua kaupunkiin ja idän ja pohjoisen motteihin jäi 3,3 miljoonaa ihmistä. Myös Neuvostoliiton Itämeren laivasto oli saarrettu kaupunkiin ja tarjosi lisää aseistusta ja sotilaita puolustuslinnoituksiin. Hitlerin tavoite oli näännyttää ja pommittaa Leningrad tappioon. Ruokavarastot riittivät vain muutamaksi viikoksi, ja 1. marraskuuta jäljellä oli vain vähäinen seitsemän päivän varasto. Elo-syyskuussa kaupungin itäpuolella olevat neuvostojoukot aloittivat pelastusoperaatio Vahriselän offensiivin, mutteivät onnistuneet murtamaan saartoa. Vain pitkä ja vaarallinen jäätie Laatokalla pelasti kaupungin väestön. Kaupunkiin norui pieniä ruokakuljetuksia; ei tarpeeksi estämään lukuisia kuolemantapauksia, aliravitsemusta ja sairauksia, mutta tarpeeksi pitämään suuren osan väestöstä hengissä. Saksalaisjoukot yrittivät katkaista viimeisen pienen huoltoreitin valtaamalla Tihvinän Leningradin
itäpuolella 9. marraskuuta, mutta puna-armeija valtasi kaupungin takaisin 9. joulukuuta, ja Leningradin huolto jatkui. Saksalaiset aloittivat kaupungin järjestelmällisen pommituksen ja ampuivat piirityksen aikana noin 150 000 tykistökranaattia. Kaupunkien asukkaiden elämä muuttui äärimmäisen primitiiviseksi: puutaloja revittiin polttopuiksi; sähköä jaettiin vain välttämättömimmän tuotannon tarpeisiin; terveydenhuolto luhistui ja sotatarvikkeiden tuotantoa ylläpidettiin äärimmäisin vaikeuksin. Puna-armeija teki vuoden 1942 aikana useita yrityksiä murtaa piiritys: operaatio Lubyan tammi–huhtikuussa 1942 ja operaatio Sinyavino ( Vahriselkä) 19. elokuuta–10. lokakuuta 1942. Jälkimmäinen yritys teki tyhjäksi saksalaisten suunnitelmat kaupungin valtaamisesta, muttei karkottanut vihollista. Saarto murtui lopulta 18. tammikuuta 1943, kun neuvostojoukkojen onnistui avata 8 km leveä käytävä Laatokan eteläpuolella (operaatio Kipinä). Kaupunkiin saatiin maan- ja rautatieyhteys, ja vaikka se oli jatkuvassa tulituksessa, kaupunkia onnistuttiin huoltamaan sen kautta. Piiritys päättyi lopullisesti vasta vuosi myöhemmin, kun Neuvostoliiton Olhovin rintama työnsi pohjoisen armeijaryhmän kaupungista osana Neuvostoliiton suurhyökkäystä rintaman pohjoisella sektorilla 27. tammikuuta 1944.
Leningradin piirityksessä kuolleiden tarkkaa määrää ei saada koskaan tietää varmuudella kaupungista Saksan hyökkäykseltä turvaa hakeneiden pakolaisten suuren määrän vuoksi. Neuvostoliiton virallinen luku on 632 253 siviiliuhria, mutta luku on voinut nousta yli miljoonaan. Viimeisessä hyökkäyksessä Leningradin vapauttamiseksi 900 päivän piirityksen jälkeen menetettiin noin 77 000 neuvostosotilasta.