Atlantin julistus

Sodan ensimmäinen huippukokous pidettiin 9.–12. elokuuta 1941 presidentti Franklin D. Rooseveltin ja Iso-britannian pääministeri Winston Churchillin kesken. Paikaksi oli valittu Newfoundlandin edusta Kanadan rannikolla. Churchill saapui taistelulaivalla, Roosevelt amerikkalaisella risteilijä Augustalla, jolla useimmat kokoukset pidettiin. He tapasivat kasvokkain Placentia Bayssa ensimmäisen kerran sodan aikana keskustellakseen konfliktin tulevaisuudesta ja amerikkalaisesta avusta, johon kuului lähes kaikki sotamateriaalia lukuun ottamatta. Se oli tunnepitoinen hetki molemmille miehille, mutta erityisen tärkeä Churchillille. Ilman USA:N apua Iso-britannian sotaponnistelut eivät yksinkertaisesti riittäisi lyömään akselivaltoja: Saksaa, Italiaa ja Japania. Churchillin tavoite oli sinetöidä se, mikä tultaisiin pian tuntemaan "erityisenä suhteena".

Roosevelt sanoi Churchillille jo ensimmäisenä päivänä haluavansa saavuttaa yhteisen, julkistettavan lausuman pitkän ajan poliittisista tavoitteista. Churchill vetäytyi samana iltana alukseen, joka vei hänet Newfoundlandiin, ja työsti viisikohtaisen lausuman. Näistä kohdista tuli myöhemmin Atlantin julistuksena tunnetun asiakirjan ydin. Seuraavina päivinä delegaatiot neuvottelivat sanamuodoista ja siitä, mitä Churchillin julistuksesta puuttui. Amerikkalaiset halusivat suuremman sitoutumisen avoimeen talouteen sodan jälkeen, kun Churchill puolestaan

ei halunnut panna peliin imperiumin taloutta sodan jälkeen. Hän ärsyyntyi niin ajatuksesta, että Roosevelt voisi tuhota brittiläisen imperiumin intressit, että hän heristi etusormea Rooseveltin nenän edessä ja syytti tätä yrityksestä tuhota brittiläinen imperiumi.

Osapuolet päätyivät lopulta sopuun, ja viimeisenä päivänä allekirjoitettiin kahdeksankohtainen lausuma. Molemmat osapuolet sitoutuivat sodanjälkeiseen yhteiskuntaan, jonka keskeisiä periaatteita olisivat itsemääräämisoikeus ja vapaat vaalit. Mukana oli myös velvoite maailman raakaaineiden vapaasta saannista ja vapaa kulku maailman merillä. Viimeisessä lausekkeessa pyydettiin pienempää vallankäyttöä konfliktien laukaisemiseksi ja varustelutason alentamista. Periaatteet oli muotoiltu epämääräisesti, eivätkä ne velvoittaneet osapuolia mihinkään tarkemmin määriteltyyn. Atlantin julistus julkistettiin 14. elokuuta, ja sen ehdot tunnettiin pian koko maailmassa. Kaikki suuret liittoutuneet maat allekirjoittivat sopimuksen Lontoossa syyskuussa, ja 1. tammikuuta 1942 Atlantin julistukseen yhtyi 26 kansakuntaa. Nämä maat allekirjoittivat myös Yhdistyneiden kansakuntien julistuksen, josta tuli myöhemmin perustettavan YK:N alku. Se ei ollut kuulunut Rooseveltin alkuperäiseen suunnitelmaan, koska USA ei ollut sodassa, mutta julistuksesta tuli pian ilmoitus liittoutuneiden sotatavoitteista. Näistä periaatteista tuli perusta kaikille yrityksille luoda kestävä sodanjälkeinen yhteiskunta ja kansainväliset oikeudet.

Berliinissä ja Moskovassa julistus sai aivan toisenlaisen vastaanoton. Stalin ei pitänyt ajatuksesta, että Neuvostoliitolla olisi velvollisuus kunnioittaa muiden maiden suvereniteettia tai vapaasti valittuja hallituksia. Neuvostoliitto liittyi julistukseen, muttei koskaan täysin noudattanut sitä. Yrityksiä suojella pienempiä valtioita neuvostohallinnon alla ei sodan jälkeen tehty, eivätkä ne saaneet pitää vapaita vaaleja ennen vuotta 1990. Berliini näki julistuksen uhkana. Hitler piti julistusta varoituksena, että USA oli ajatellut taistella Saksaa vastaan, ja hän oli nyt vakuuttunut, että USA ja Saksa olivat vihollisia. Hänestä julistus oli amerikkalaisten ja brittiläisten juutalaisten laatima, ja hän käski Himmleriä päivä sen julkistamisen jälkeen tehostaa juutalaisvainoja Saksassa ja miehitetyillä alueilla. Hitlerin vääristyneessä maailmankuvassa Atlantin julistus oli yhtä kuin maailman juutalaisten sodanjulistus Saksan kansaa vastaan.