Aasian salamasota
Japanin hyökkäys Pearl Harboriin oli suunniteltu täydentämään useita monimutkaisia ja tiiviitä operaatioita Kaakkois-aasiassa, Itä-intiassa ja joukolla pieniä saaria lännessä Tyynellämerellä. Japani halusi varmistaa öljyn, kumin, metallien ja muiden mineraalien saannin ja pelottaa britit ja amerikkalaiset vaikeasta ja kalliista tehtävästä, joka uusien eteläisten alueiden valloittaminen Japanin keisarikunnalle oli. Eurooppalaisten suurvaltojen valtava alue Kaukoidässä päätyi neljässä kuukaudessa Japanin hallintaan.
Japanin kenraali Tomoyuki Yamashitan johtamat hyökkäysosastot kokoontuivat Siaminlahdella 7. joulukuuta. Ne hyökkäisivät seuraavana päivänä Kran kannakselle Etelä-thaimaassa ja brittien lentokentille Malesiasta pohjoiseen. Muut joukot valtaisivat Hongkongin, hyökkäisivät Filippiineille ja valtaisivat Itä-intian brittiläiset ja alankomaalaiset siirtomaat. Hyökkäyksestä tuli valtaisa menestys. Yamashita johti Malesiassa n. 60 000 miehen joukkoja, mutta löi yli kaksi kertaa niin suuret brittijoukot. Liittoutuneiden armeijoiden yritykset pysäyttää japanilaisten eteneminen jäivät parhaissakin tapauksissa puolinaisiksi. Tammikuun 9. päivään 1942 mennessä japanilaiset olivat lähes saavuttaneet Malesian pääkaupunki Kuala Lumpurin. He olivat viidakkosodan ja soluttautumistaktiikan mestareita, ja huonosti
valmistautuneelle viholliselle osoittautui mahdottomaksi lyödä Japanin armeijaa rajallisella ilmatuella. 31. tammikuuta Malesia oli jätetty, ja brittijoukot vetäytyivät Singaporen saarelle.
Filippiineillä Japanin menestys jäi vähemmän näyttäväksi. Pohjoisin Batanin saari miehitettiin 8. joulukuuta, ja pääsaari Luzonille hyökättiin meritse kaksi päivää myöhemmin. Pienemmät saaret kauempana Tyynellämerellä vallattiin uhkien välttämiseksi keskiseltä merialueelta käsin. USA:N tukikohta Guamilla vallattiin 10 joulukuuta. Wake Islandin tukikohta torjui japanilaisten ensimmäisen hyökkäyksen 11. joulukuuta, mutta antautui ilma- ja laivastohyökkäyksen jälkeen 12 päivää myöhemmin. Hyökkäys brittien, alankomaalaisten ja australialaisten siirtomaajoukkojen puolustamaan Itä-intiaan alkoi viikko myöhemmin 15. joulukuuta; maihinnousu tehtiin Borneolle. Sarja uskaliaita, koordinoituja operaatioita vei Japanin armeijan saariryhmän yli hyökkäämään lento- ja öljykentille. Hyökkäyksen yksi haara liikkui etelään vallatakseen brittien Salomonsaaret. Amiraali Takashin erikoisjoukot keskittyivät työntymään keskiosan läpi ja valtasivat Balin 19. helmikuuta ja Timorin päivä myöhemmin. Alankomaiden ItäIntian pääkaupunki Batavia (Jakarta) vallattiin 5. maaliskuuta. Japanilaiset sotalaivat ja lentokoneet jäljittivät selviytyneitä liittoutuneiden aluksia ja tuhosivat ne, vaikka osa liittoutuneiden joukoista saatiinkin evakuoiduksi Jaavalta Australiaan japanilaiskoneiden ahdistellessa. Japanilaisten menestystä kuvaa se, että maan pommikoneet tuhosivat suurimman osan Darwinin satamasta Australiassa. Hollantilaiset antautuivat 9. maaliskuuta ja muut liittoutuneet kolme päivää myöhemmin.
Japanin suunnitelmat olivat toteutuneet melkein pilkuntarkasti. Sillä ei ollut suunnitelmia suurempien alueiden valloittamisesta kuin mitä rajalliset joukot pystyivät suojelemaan, ja Australia oli sillä hetkellä vaaran ulkopuolella. Intian valtamerellä vara-amiraali Nagumo teki uskaliaan iskun HMS Prince of Walesin ja HMS Repulsen menetysten heikentämään brittilaivastoon. Hänen erikoisjoukkonsa hyökkäsivät Colomboon Ceylonilla (Sri Lanka) 5. huhtikuuta 1942, ja sitten Trincomaleen laivastotukikohtaan, missä ne upottivat neljä sotalaivaa, mm. lentotukialus Hermesin, josta tuli ensimmäinen lentokoneiden upottama lentotukialus. Japanilla ei kuitenkaan ollut vielä mitään suunnitelmia keisarikunnan laajentamisesta kauemmas Intian valtamerelle; se halusi vain heikentää brittien haurasta asemaa Etelä-aasiassa ja antaa briteille syyn pitää etäisyyttä Japanin keisarikuntaan, joka oli hieman yli neljässä kuukaudessa vallannut tuhansia kilometrejä aluetta.