Akselivaltojen loppu Afrikassa: Tunisia
El Alameinin toisen taistelun ja operaatio Soihdun jälkeen Pohjois-afrikassa liittoutuneet toivoivat tekevänsä vihollisen vastarinnasta lopun muutamassa viikossa. Rommelin onnistui kuitenkin viedä uupunut Afrikakorpsinsa takaisin Etelä-tunisiaan tammikuun lopussa 1943. Pohjoisessa 5. panssariarmeija ja jäljellä oleva Italian 1. armeija pystyttivät uuden rintaman koko Tunisian poikki huolto-, öljy- ja ammuspulasta huolimatta.
Liittoutuneiden suunnitelma oli erottaa amerikkalaisten hyökkäyksellä Sfaxin rannikkokaupunkiin (operaatio Satin) kenraali von Arnimin pohjoiset joukot Rommelin eteläisistä. Satin peruutettiin huolto- ongelmien vuoksi, ja sen sijaan ensin von Arnim ja sitten Rommel ottivat aloitteen ja hyökkäsivät USA:N II armeijakuntaa vastaan vuorilta Tunisian keskiosissa. Amerikkalaisjoukot ajettiin takaisin Kasserinesolaan 14. helmikuuta, ja siellä Rommel aiheutti amerikkalaisjoukoille huomattavat tappiot 20. helmikuuta. Saksalaisjoukot työntyivät solan läpi, mutta 22. helmikuuta brittien ja amerikkalaisten vastahyökkäys pysäytti ne.
Rommel kääntyi takaisin vuorille ja siirtyi etelään puolustautuakseen Montgomeryn odotettua 8. armeijan hyökkäystä vastaan. Amerikkalaisjoukot olivat saaneet rankan tulikasteen kokeneita saksalaisia ja italialaisia vastaan. Britti-, amerikkalais- ja ranskalaisjoukkojen välit olivat jännitteiset, ja huoltoa oli vaikea toimittaa pohjoisafrikkalaisilla teillä huonoissa sääoloissa ja mudassa. Eisenhower
laittoi kenraali Alexanderin palauttamaan rauhan ja järjestyksen liittoutuneiden etulinjaan ja purkamaan akselivaltojen motin. Paljon oli sen varassa, että Montgomery kykenisi murtamaan Marethlinjan, mutta maaliskuun alussa Rommel lähtikin omaan hyökkäykseensä. Kolme panssaridivisioonaa lähti etenemään 6. maaliskuuta. Montgomery sai varoituksen saksalaisten salakirjoitusviesteistä ja oli valmistellut ansan. Rommelin tankit ajoivat päin murskaavan panssaritorjuntatulen muuria ja joutuivat perääntymään. Rommel lensi 9. maaliskuuta tapaamaan Hitlerin ja pyytämään lisäapua, mutta saikin käskyn sairaslomalle, ja von Arnim otti komennon.
Montgomeryn 8. armeija hyökkäsi 20.–21. maaliskuuta suurimmalla osalla Mareth-linjaa, ja uusiseelantilaisosastoja lähetettiin koukkausliikkeeseen vuoriston kautta valtaamaan El Hamman kaupunkia akselivaltojen linjan pohjoispäässä. Hyökkäys edestä eteni huonon sään takia hitaasti, ja useita ajoneuvoja lähetettiin sivustahyökkäykseen. Pohjoisessa Alexander komensi amerikkalaisten II armeijakunnan etenemään kohti rannikkoa katkaisemaan akselivaltojen pakotien. Hyökkäys osoittautui liian vaikeaksi toteuttaa, ja kun akselivallat pakotettiin maaliskuun lopulla vetäytymään Mareth-linjalta, ne siirtyivät pohjoiseen 8. armeija kannoillaan. Siellä ne yhtyivät pohjoisessa jäljellä oleviin saksalaisiin ja italialaisiin joukkoihin. 8. armeija kohtasi 7. huhtikuuta amerikkalaisia joukkoja, jotka tulivat luoteesta.
Von Arnim ja italialaisten johtaja, marsalkka Messe, järjestivät viimeisen puolustuslinjan maan koilliskulmassa Bizertan ja Tunisin kaupunkien ympärillä. He pitivät tilannetta mahdollisesti toivottomana, mutta Mussolinin ja Hitlerin tapaamisen jälkeen Salzburgissa 8. huhtikuuta heidät määrättiin pitämään asemat hinnalla millä hyvänsä. Heillä oli vain murto- osa tarvitsemastaan huollosta. Liittoutuneiden koneet tuhosivat kolmessa viikossa 432 akselivaltojen konetta, mukana puolet saksalaisten kuljetuskoneista, ja menettivät vain 35. Akselivalloilla oli nyt vain 150 tankkia, kun liittoutuneilla oli niitä yli 1500. Alexander komensi amerikkalaisten II armeijakunnan pohjoiseen Bizertan satamaa vastapäätä, brittien kenraaliluutnantti Kenneth Andersonin 1. armeija oli Tunisin kohdalla ja 8. armeija piti hallussaan liittoutuneiden saartorenkaan eteläosaa. Suurhyökkäys alkoi 6. toukokuuta. Akselivaltoja pommitettiin ilmasta ja tykistöllä, niiden varastot olivat lähes tyhjät, ja vastarinta luhistui. Bizerta ja Tunis vallattiin 7. toukokuuta, ja von Arnim antautui viisi päivää myöhemmin. Hän oli tuolloin vetäytynyt Tunisian viimeiseen kolkkaan Cap Bonin niemen kärkeen. Marsalkka Messe kauempana etelässä antautui Montgomerylle päivää myöhemmin hajanaisten italialaisjoukkojensa kanssa. Sotavankeja otettiin noin 240 000; tappio oli samaa suuruusluokkaa Stalingradin kanssa kolme kuukautta aiemmin.