Operaatio Husky: Sisilian maihinnousu
Casablancan konferenssissa sovittiin, että Sisilian maihinnousu tapahtuisi, kun akselivaltojen tappio Pohjois-afrikassa olisi tosiasia. Operaatio Huskyn suunnittelu alkaa keväällä, ja osoitetaan kenraali Alexanderin 15. armeijaryhmälle, johon kuuluvat Montgomeryn 8. armeija ja Pattonin 1. armeijakunta ( joka sai maihinnousuun nimen Yhdysvaltain 7. armeija). Tavoitteena oli viedä etelä- ja kaakkoisrannikolla maihin merkittävä vahvuus niin nopeasti, etteivät akselivallat ehtisi paeta mantereelle. Päivämääräksi asetettiin 10. heinäkuuta 1943.
Kunnianhimoisen amfibio-operaation varmistamiseksi (se oli lähes yhtä suuri kuin Ranskan maihinnousu) oli kehitettävä vaarallinen harhautussuunnitelma Mincemeat. Siihen kuului kuolleen, Kuninkaallisen laivaston univormuun puetun ihmisen sijoittaminen alukseen Espanjan rannikolle mukanaan väärennettyjä liittoutuneiden suunnitelmia matkalaukussa. Vainaja luovutettiin Britannian konsulille, mutta Espanjan viranomaiset pitivät matkalaukun suunnitelmineen ja paljastivat ne Saksan konsulille. Väärennetyissä suunnitelmissa kuvattiin liittoutuneiden operaatiota Kreikassa, jonka harhautuksena olisi Sisilia. Harhautus toimi loistavasti, ja saksalaiset voimistivat joukkojaan Kreikassa ja Sardiniassa, mutteivät Sisiliassa. Ilmavoimien osa olisi maihinnousussa hyvin tärkeä. Kesäkuussa italialainen tukikohta Pantellerian saarella Pohjois-afrikan ja Sisilian välissä tuhottiin
pommituksissa niin perusteellisesti, että se hylättiin ilman maihinnousua.
Lentäjät eliminoivat kaikki akselivaltojen ilmavoimien muodostamat uhat maihinnousulle. Operaation aloittivat 9. heinäkuuta amerikkalaiset ja brittiläiset laskuvarjojääkärit, jotka laskeutuivat ja varmistivat tärkeitä siltoja ja teitä. Vakavan takaiskun tarjosi voimakas tuuli, jonka vuoksi 200 brittijääkäriä ajautui merelle ja hukkui. 2 781 amerikkalaisesta laskuvarjojääkäristä vain 200 tavoitti kohteen Licatan satamakaupungin lähellä Sisiliassa. Heinäkuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä Sisiliaa kohti ajoi 2 590 laivan ja maihinnousualuksen laivasto 180 000 miestä mukanaan. He saivat vastaansa noin 50 000 saksalaista ja 270 000 italialaista sotilasta, mutta useimpien italialaisten taisteluinnokkuus ennakoitiin vähäiseksi.
Brittijoukot nousivat ongelmitta maihin Avolassa ja Pachinossa, ja amerikkalaisjoukot kohtasivat vakavaa vastarintaa vain Gelassa, jonne oli sijoitettu Hermann Göringin osasto. Liittoutuneiden joukot työntyivät viiden päivän aikana linjalle Agrigento– Catanian lahti. Ne etenivät hitaasti vaikeassa maastossa; tämä antoi edun puolustajille. Pattonin piti suojata 8. armeijan sivusta sen liikkuessa pohjoiseen Messinaa ja luoteeseen Ennaa kohti, mutta italialaisjoukkojen romahdus hänen aggressiivisen hyökkäyksensä edessä sai hänet ajattelemaan, että saaren koko läntinen osa olisi liittoutuneiden hallinnassa nopeasti. Tämä oli yksi monista keskusteluista, jotka kitkeröittivät Iso-britannian ja USA:N yhteistyötä. Alexander suostui haluttomasti, ja Pattonin yksiköt saavuttivat Palermon 22. heinäkuuta.
Montgomery eteni turhauttavan hitaasti, ja Catania vallattiin vasta 5. elokuuta. Alexander oli siinä vaiheessa määrännyt Pattonin joukot kääntymään itään Messinaa kohti avustamaan Kanadan 1. divisioonaa sen edetessä nopeasti Etnan länsipuolelle polkua, joka oli alun perin varattu amerikkalaiselle vyöhykkeelle. Kesken viimeistä syöksyä kohti Messinaa Italian diktaattori Benito Mussolini syöstiin vallasta 25. heinäkuuta 1943. Hitler, joka oli kieltänyt vetäytymisen, joutui määräämään koko Messinansalmen evakuoinnin. Kenraali Alfredo Guzzonin johtama Italian armeija koki tässä vaiheessa vastarinnan jatkamisen hyödyttömäksi. Ennen kuin liittoutuneiden joukot pääsivät kohtaamaan Messinassa, 100 000 italialaista ja saksalaista oli karkotettu ilman vakavampaa vastustusta sen enempää ilmasta kuin mereltäkään. Patton saapui Messinan keskustaan kaksi tuntia ennen brittejä 17. elokuuta, mutta ansa ei ollut sulkeutunut, ja kolmasosa akselivaltojen joukoista onnistui pakenemaan. Hyökkäys maksoi liittoutuneille 38 000 miestä, ja italialaisista noin 200 000 antautui sen aikana. He eivät enää halunneet taistella romahtaneen asian puolesta.