Varsovan kansannousu

Neuvostojoukkojen lähestyessä Puolaa 1944 Puolan vastarintajoukot heräävät jälleen toimintaan. Ne olivat organisoituneet ensin Aseellisen vastarinnan liitoksi 1940, ennen kuin ne saivat nimen Armia Krajowa (Puolen kotiarmeija) vuonna 1942. Nyt ne suunnittelivat suurta operaatiota koodinimellä Burzan (myrsky) – se häiritsisi saksalaisten huoltolinjoja, ja pakenevat saksalaisjoukot olisivat vapaata riistaa. Sotaretki alkoi tammikuussa 1944, kun puolalaiset partisaaniosastot aloittivat järjestelmälliset hyökkäykset saksalaisten viestintäasemille. Operaatio oli myös Puolan Lontoossa istuvan pakolaishallituksen yritys varmistaa, ettei Puolan vapautus olisi vain neuvostojoukkojen, vaan myös Puolan omien joukkojen ansiota.

Poliittinen ongelma oli yksi pääperusteluista Puolan ylikomentajan Lontoossa tekemässä päätöksessä. Lontoon kotiarmeijan päällikkö, kenraali Kazimierz Sosnkowski, uskoi, että olisi hyödyllistä käyttää Puolan pääkaupunki Varsovan kapinaa operaatio Myrskyn välineenä elokuussa 1944. Lontoon puolalaiset kilpailivat tähän aikaan Moskovan kommunistisen järjestön kanssa, joka tunnettiin paremmin Puolalaisten patrioottien unionina (perustettu maaliskuussa 1943). Se oli koonnut aseistetut kommunistijoukot, jotka taistelisivat yhdessä saapuvien neuvostojoukkojen kanssa. Ryhmää johti yliluutnantti Zygmunt Berling.

Moskovan kommunistit olivat läheisissä yhteyksissä Puolan kommunistiseen työväenpuolueeseen sekä Kansan kaartiin, neuvostomieliseen vastarintaliikkeeseen Puolassa. Stalin valtuutti nämä ryhmät etabloitumaan myöhemmin Lublinin komiteana tunnetuksi hallitukseksi – se oli vaihtoehtoinen hallitus, joka oli valmis ottamaan vallan Lontoossa odottavalta hallitukselta.

Marsalkka Rokossovskin Valko-venäjän 1. armeijaryhmä saapui Veikselin rannalle Varsovassa heinäkuun loppupäivinä. Kenraali Komorowski,

Puolan kotiarmeijan komentaja, komensi 1. elokuuta 1944 joukkonsa valtaamaan pääkaupunki Varsovan saksalaisilta ennen neuvostoarmeijan saapumista. Kapinaan osallistui noin 378 000 puolalaista. Se oli huonosti varusteltu, mutta sen onnistui silti valloittaa suuria osia kaupungin asuinalueista. Saksan viestintäasemille se ei kuitenkaan pystynyt tekemään paljonkaan, sen enempää kuin Veikselin silloillekaan.

Saksalaiset päättivät heti kukistaa kapinan. Hyvin aseistetut panssarijoukot kävivät vastahyökkäykseen saapuvia neuvostojoukkoja vastaan, jotka eivät päässeet Veikselin yli eivätkä siten pystyneet myöskään tukemaan puolalaisia. Heinrich Himmler, SS:N johtaja, organisoi 21 300 sotilasta ja turvallisuusjoukkojen jäsentä pelätyn Ss-komentaja Erich von dem Bach‑zelewskin johdolla kukistamaan vastarinnan. Himmler antoi käskyn siviilien joukkomurhasta, ja parin ensimmäisen päivän aikana surmattiin 40 000 ihmistä. Bach-zelewski käytti tehtävään kahta verenhimoisinta yksikköään, jotka saatavilla olivat: Pelättyjen entisten vankien Dirlewanger-prikaati, sekä neuvostoliittolainen epälojaali Kaminski-prikaati – jälkimmäinen toteutti julmuuksia, jotka olivat liikaa jopa pelätylle Ss:lle. Kaminski ammuttiin siksi Himmlerin määräyksestä.

Saksalaiset aloittivat 25. elokuuta massiivisen hyökkäyksen kapina-alueiden takaisinvaltaamiseksi eri puolilla kaupunkia, mutta puolalaisjoukot taistelivat jokaisesta kadusta kerrallaan. Syyskuun lopussa kotiarmeija hallitsi kuitenkin vain pieniä osia Varsovan keskustasta, ja enempien kärsimysten välttämiseksi Komorowski suostui antautumissopimukseen 1. lokakuuta. Liittoutuneet olivat yrittäneet toimittaa huoltoa ilmateitse kapinan aikana, mutta Puolan pääkaupunki oli liian kaukana, eikä Neuvostoliitto halunnut päästää brittien ja amerikkalaisten koneita laskeutumaan tukikohtiinsa. Stalin salli syyskuussa Berlingin puolalaisen armeijan yrittää hyökkäystä Veikselin yli tukemaan kapinallisia, mutta se lyötiin takaisin. Neuvostoliiton ilmavoimat yritti 13. syyskuuta pudottaa huoltoa matalalta, mutta monet pakkauksista päätyivät saksalaisten käsiin. Stalinille sopi hyvin, että kommunisminvastainen kotiarmeija oli tuhottu, mutta edelleen ei ole täysin varmaa, olisiko neuvostoarmeija voinut auttaa, jos se olisi halunnut. Se oli juuri raivannut tiensä Valko-

Venäjän läpi, eikä Veikselin ylittäminen suurella joukolla ollut yksinkertainen tehtävä.

Varsovalle kapinan luhistuminen oli katastrofi. Noin 250 000 siviilin lasketaan kuolleen, ja jäljelle jääneet siviilit pakotettiin lähtemään kaupungista lokakuussa 1944 – sitten Saksan purkuryhmät tuhosivat kaupungin kortteli korttelilta. BachZelewskin mukaan saksalaisia kuoli 17 000, mutta se on epätodennäköinen luku. Taisteluissa kuoli joka tapauksessa 15 000 puolalaiskapinallista, ja myöhemmin, kun Varsova oli päätynyt neuvostoarmeijan otteeseen 1945 alussa, Lublinin komitea perustettiin sodanjälkeisen Puolan ensimmäiseksi muodolliseksi hallitukseksi.