Vichyn hallituksen loppu: Operaatio Dragoon

Kun operaatio Overlordin suunnitelmat valmistuivat 1943, brittien ja amerikkalaisten esikuntapäälliköt olivat päättäneet, että samanaikaisesti Overlordin kanssa tehtäisiin Etelä-ranskassa toinen maihinnousu koodinimellä operaatio Anvil. Päätös tehtiin Kairon konferenssissa marraskuussa 1943, mutta vuoden 1944 ensimmäisten kuukausien aikana Eisenhower vaati, että Anvil olisi peruttava, jotta Normandian maihinnousupäivänä olisi käytössä riittävä määrä aluksia. Liittoutuneiden komentajat Italiassa vastustivat ajatusta resurssien erottamisesta Italian sotaretkeltä, joka uhkasi jo pysähtyä. Vain Roosevelt piti päänsä kylmänä – vastoin Churchillin toivetta, että kaakossa ja Itävaltaa vastaan oli löydettävä vaihtoehtoinen hyökkäysreitti, hän vaati, että operaatio oli toteutettava suunnitellusti.

Joukot operaatioon, joka tultaisiin tuntemaan nimellä Dragoon, otettiin Italiasta. Välimeren ylikomentajalla oli brittien kenraali Henry Maitland Wilson, kenraaliluutnantti Alexander Patchin johtama amerikkalaisten 7. armeija ja Ranskan kenraali de Lattre de Tassignyn johtama armeija B, ja nämä ja kaikkiaan 11 divisioonaa valittiin tehtävään. Taustatukena olisivat suuret ilma- ja merivoimat.

Konfliktin vastapuolella oli 10 kenraali Blaskowitzin 19. armeijan divisioonaa, mutta suurin osa niistä ei ollut rannikon lähellä. Tilannetta pahensi, että divisioonista vain yksi, 11. panssaridivisioona, oli ensiluokkainen yksikkö. 887 sotalaivan ja 1370 maihinnousualuksen tukemat maihinnousijat olivat paikalla 15. elokuuta 1944 ja kohtasivat aluksi vain vähän vastarintaa. Saksalaiset alkoivat itse asiassa vetäytyä, koska mahdollisuudet tehokkaaseen puolustautumiseen olivat huonot. Ranskalaisjoukot, jotka nimettiin 19. syyskuuta uudelleen Ranskan 1. armeijaksi, valtasivat Toulonin ja Marseillen elokuun 28. päivään mennessä. Kenraalimajuri Lucian Truscottin johtama 7. armeijan 6. armeijakunta ajoi pakenevaa vihollista takaa Rhônen laaksossa Etelä-ranskassa – se eteni kohti Alsace-lorrainea.

Sen jälkeen liittoutuneiden eteneminen oli nopeaa: Lyon oli vapaa 3. syyskuuta, ja vain seitsemän päivää myöhemmin, 10. syyskuuta, joukot olivat ehtineet Dijoniin. Patchin armeija kohtasi siellä yksiköitä kenraali Pattonin USA:N 3. armeijasta, joka oli tullut luoteesta. Ranskan vastarintajoukot olivat itse asiassa vapauttaneet suuria osia alueesta tehtyään osansa pakenevien saksalaisten tuhoamisessa. Blaskowitz vältti kuitenkin tuhoisan ansan, ja saksalaisjoukot olivat nyt ehtineet Vosges'n alueelle. Etelän joukot yhdistettiin Eisenhowerin komentoon 15. syyskuuta, minkä jälkeen ne olivat mukana muodostamassa 6.

armeijaryhmää. Niiden tehtävä oli hyökätä Saksaan. Sotaretki oli tähän mennessä maksanut 4 000 ranskalaisen ja 2 700 amerikkalaisen sotilaan hengen, kun saksalaisia oli vangittu yli 57 000. Se oli enemmän kuin Montgomeryn Falaisen motissa elokuussa. Eisenhowerilla oli nyt Marseillessa suuri satama, jota voitiin käyttää huollon ja sotilaiden kuljetuksiin hyökkäyksen seuraavaa vaihetta varten: etenemiseen Saksaan.

Etelä-ranskan valtaus myös joudutti Vichyn hallituksen viimeisiä päiviä. Ennen kesäkuukausia 1944 rykmentin valtaosa oli ranskalaisia fasisteja, jotka tukivat saksalaisia, ja heitä johti Pierre Laval. No, 19. elokuuta Vichyn hallituksen johtaja, marsalkka Pétain, erosi. Saksan joukot kuljettivat hänet nopeasti pois; ensin Belfortiin, sitten Sigmaringeniin. Huhtikuussa 1945 Pétain sai luvan matkustaa Sveitsiin, mutta hän ilmoittikin palaavansa vapaaehtoisesti Ranskaan. Hänet asetettiin syytteeseen ja tuomittiin kuolemaan (tuomio muutettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeudeksi). Laval seurasi Pétainia Belfortiin ja Sigmaringeniin muun Vichyn hallituksen mukana, mutta hänet vangittiin heinäkuussa 1945. Hänetkin tuomittiin lopulta kuolemaan maanpetoksesta ja teloitettiin.

Ranskaa johti nyt kenraali de Gaullen Ranskan kansallisen vapautuksen komitea, josta tuli maan väliaikaishallitus. Kolmatta tasavaltaa, jonka Vichyn hallitus oli korvannut 1940, ei palautettu. Sen sijaan 1946 päätettiin uuden tasavaltalaisen perustuslain asettamisesta Ranskan neljännelle tasavallalle. Se oli tulosta vaaleista, jotka pidettiin lokakuussa 1945 – tulokset antoivat murskaavan tuen vasemmistopuolueille ja samalla perinnölle, joka oli jäljellä vastarinnasta saksalaismiehittäjiä ja Vichyn hallitusta kohtaan.