Berliinin taistelu
Neuvostoarmeija oli massiivisen Veikselin– Oderin- operaation lopussa vain 65 km päässä Berliinistä helmikuun alussa 1945. Mutta vasta edellisessä marraskuussa suunniteltua etenemistä pääkaupunkia kohti oli viivytettävä, koska suuret saksalaismotit Königsbergissä, Wroclawissa, Poznańissa ja Küstrinin linnoituksessa hermostuttivat Stalinia. Pommerissa kauempana pohjoisessa oli hajanaisia saksalaisia yksiköitä Veikselin armeijaryhmästä, jota Ss-päällikkö Heinrich Himmler johti lyhyen aikaa. Stalin oli myös epävarma läntisistä liittolaisistaan, jotka olivat parhaillaan tunkeutumassa Saksaan lännestä. Hän kuitenkin rauhoittui, kun Eisenhower maaliskuussa vihdoin kertoi hänelle, että he olivat matkalla kaakkoon ja pohjoiseen. Punaarmeija saisi Berliinin.
Saksan viimeiset linnakkeet heikkenivät vähitellen helmi-maaliskuussa, mutta Küstrinin linnoitus, jota kenraali Tšuikov piiritti 8. kaartinarmeijallaan, vallattiin vasta 29. maaliskuuta. Rokossovskin 2. Valko-venäjän armeijaryhmä pääsi Gdańskiin Itämeren rannalla vain päivän myöhemmin. Viimeisen operaation Berliinissä suunnittelu alkoi maaliskuun puolivälissä. Stalin halusi viimeisestä hyökkäyksestä täydellistä menestystä, koska kaikki tapahtuisi muiden liittoutuneiden täyden huomion kohteena. Yli miljoona miestä 29 armeijassa tukenaan 3 155 ja 7 500 lentokonetta kokoontui puoliympyräksi Saksan pääkaupungin ympärille. Heitä vastassa olivat keskustan armeijaryhmä, jota johti nyt kenraali
Ferdinand Schröder, ja Veikselin armeijaryhmä, jota johti kenraali Gotthard Heinrici – yhteensä noin miljoona sotilasta, joista monet olivat hiljattain vastaperustetuista Volkssturm-joukoista värvättyjä. He olivat lähinnä iäkkäitä miehiä ja nuoria poikia. Heitä tuki 1 519 panssarivaunua ja muutama lentokone.
Taistelusuunnitelma perustui sille, että Žukovin 1. ValkoVenäjän armeijaryhmä tekisi rintamahyökkäyksen Berliiniin. Joukot etenisivät Seelowin kukkuloiden yli, ja toinen, sivuarmeija, etenisi länteen ja saartaisi kaupungin. Etelässä Konevin 1. Ukrainan armeijaryhmä, joka oli juuri käynyt kuluttavaa sota Sleesiassa, hyökkäisi Elbelle käskynä liikkua tarvittaessa pohjoiseen kohti Žukovia. Pohjoisessa Rokossovskin tehtävä olisi selvittää viimeinen saksalaisvastarinta Žukovin sivustan varmistamiseksi. Stalin kutsui komentajansa koolle 1. huhtikuuta ja kysyi: "No, kuka teistä ottaa Berliinin?" Vaikka vallitsi yksimielisyys, että kunnian ottaisi Žukov, Stalin jätti mahdollisuuden avoimeksi, mikäli taistelutilanne muuttuisi.
Tilanteen kehittyessä kävi selväksi, että Konev saattaisi ohittaa Žukovin. Hyökkäys Seelowin kukkuloilla osoittautui nimittäin neuvostojoukkojen valtavasta ylivoimasta huolimatta yhdeksi Žukovin harvoista epäonnistuneista operaatioista. Hän lähetti joukkonsa etenemään aamulla 16. huhtikuuta toteuttaakseen suoran hyökkäyksen kukkuloille. Tila oli kuitenkin ahdas, ja hyvin suojautuneet saksalaiset pommittivat neuvostojoukkoja. Heidät yllätti lisäksi soinen maasto ja heidän omien valonheittäjiensä heijastukset savuisella alueella. Kukkuloiden puhdistaminen kesti yli kaksi päivää, ja pian sen jälkeen löytyi kolmas puolustusvyöhyke edellisten takaa. Tšuikovin armeijan ensimmäiset joukot saavuttivat Berliinin itäiset esikaupungit vasta 20. huhtikuuta ja aloittivat nopeasti kaupungin keskustan pommituksen. Kaupungin pohjoispuolella Heinricin Veikselin armeijaryhmän jäännökset luhistuivat, ja Žukovin armeijat sulkivat saarrosrenkaan Berliinin ympärillä.
Žukovin yksiköt ylittivät Spreejoen kaupungin keskustan lähellä aamulla 25. huhtikuuta. Kun Tšuikovin armeija lähestyi Schönefeldin lentokenttää, heitä vastassa oli saksalaisten lisäksi yksiköitä Konevin 3. panssariarmeijasta. Tšuikov oli ehkä uurastanut päästäkseen pääkaupunkiin, mutta Konevin joukot olivat raivanneet tiensä Itä-saksan läpi Sachseniin suhteellisen vaivattomasti, joten Konev pystyi lähettämään osan yksiköistään pohjoiseen, jolloin Berliiniin hyökättiin myös etelästä. Tšuikov otti ensikohtaamisen jälkeen nopeasti kurssin kohti Berliinin keskustaa suoraan Konevin joukkojen ohi - Konev antoi Tšuikovin viedä kunnian. Tšuikov aloitti 29. huhtikuuta hyökkäyksen Tiergarteniin hallintovyöhykkeen länsipuolella, ja ensimmäiset neuvostojoukot hyökkäsivät Valtiopäivätaloon 30. huhtikuuta. Saksan paikoitellen fanaattinen ja murskaava vastarinta mureni nyt. Saksalainen varuskunta antautui kaksi päivää myöhemmin. Viimeinen taistelu kaupungista maksoi neuvostojoukoille 78 000 henkeä; Saksan tappioita on aina ollut vaikea laskea, mutta sen arvioidaan nousevan satoihintuhansiin, ja tämä vain sodan viimeisinä viikkoina.