Saksa antautuu

Akselivaltojen lopullinen antautuminen Euroopassa oli järjestymätön ja sekasortoinen. Vaikka voitosta Euroopassa ilmoitettiin 8. toukokuuta, vastarinta jatkui useilla tahoilla ympäri mannerta. Neuvostoliitto ilmoitti puolestaan voitosta 9. toukokuuta ja julisti juhlapäiväksi 11. toukokuuta. Rauhansopimuksen allekirjoituskin oli tehtävä kahteen kertaan neuvostoliittolaisten vaatimuksesta.

Ensimmäinen antautuminen tuli Italiasta, minkä jälkeen kenraali Heinrich von Vietinghoff neuvotteli aseleposopimuksen 29. huhtikuuta – aselepo toteutui 2. toukokuuta, samana päivänä, jolloin Berliini antautui. Lähes 480 000 akselivaltojen sotilasta jäi vangeiksi. Saksan ja Itävallan antautumiset tulivat alueiden saartamisen ja valloituksen tuloksena. Pohjois-saksan ja Alankomaiden saksalaisjoukot antautuivat sotamarsalkka Montgomeryn 21. armeijaryhmälle 4. toukokuuta; seuraavana päivänä antautuivat Baijerissa jäljellä olevat joukot. Saksan uusi hallitus määräsi samana päivänä Flensburgis-

sa, että Hitlerin entisen operaatiojohtajan, kenraali Alfred Jodlin, oli mentävä Reimsiin Ranskassa ja antauduttava länsiliittoutuneille. Eisenhower vaati yhä Saksan ehdotonta antautumista, kuten monilla muilla sota-alueilla oli tapahtunut, ja kello 02.40 toukokuun 7. päivän aamuna reimsiläisessä koulussa pidettiin seremonia. Eisenhowerin väliaikainen päämaja oli siellä, ja nyt oli järjestetty tilaisuus, jossa Jodl allekirjoittaisi antautumissopimuksen – liittoutuneiden upseerien ja 17 kutsutun toimittajan piirittäessä Jodlia. Neuvostoliiton edustaja, kenraali Susloparonov, ei ollut tiennyt antautumisesta etukäteen – hän oli selvästi epävarma ohjeistaan Moskovasta ja allekirjoitti sopimuksen niin, että uusi seremonia seuraisi myöhemmin. Hän sai hieman myöhemmin Stalinilta käskyn olla allekirjoittamatta mitä hyvänsä. Stalin tunsi syvää epäluuloa liittoutuneita kohtaan näiden otettua vastaan saksalaisten täydellisen antautumisen kuulematta Neuvostoliittoa etukäteen. Hän syytti kokouksessa Kremlissä myöhemmin samana iltana länttä "epäilyttävän sopimuksen" järjestämisestä voitettujen saksalaisten kanssa.

Hän kieltäytyi hyväksymästä Reimsin asiakirjaa ja pakotti liittoutuneet muodolliseen, viralliseen seremoniaan Berliinissä, sodan sydämessä. Liittoutuneet hyväksyivät vaatimukset, ja Moskovassa valmisteltiin toinen antautumisasiakirja – se tarkastettiin huolellisesti, jotta se olisi tarpeeksi ensimmäisen asiakirjan kaltainen. Sähkökatkon vuoksi konekirjoittajat joutuivat laatimaan asiakirjan kynttilänvalossa. Sotamarsalkka Keitel johtaa täsmälleen keskiyöllä Saksan delegaation huoneeseen Saksan entisessä sotilasinsinöörikoulussa. Saksan puolesta sopimuksen allekirjoitti Keitel, neuvostoliittolaisten puolesta Žukov, brittien Arthur Tedder, amerikkalaisten Carl Spaatz ja ranskalaisten Lattre de Tassigny.

Britannian ja Amerikan kansalaisille oli tässä vaiheessa jo kerrottu antautumisesta, ja 8. toukokuusta tuli "Voiton Euroopassa" päivä ( VE) ja virallinen pyhäpäivä. Lontoon voitonjuhlat on valokuvattu laajalti, mutta juhlinta ei yltynyt aivan yhtä riehakkaaksi maan muissa osissa. Churchill näyttäytyi päivän aikana kuninkaallisen perheen rinnalla Buckinghamin palatsin parvekkeella hurmioituneiden hurraahuutojen kaikuessa. Neuvostoliiton kansalaiset saivat kuulla antautumisesta aamulla 9. toukokuuta, ja viralliset juhlat pidettiin vain kaksi päivää myöhemmin. Keski-euroopassa taisteli yhä neuvostojoukkoja sotamarsalkka Schörnerin keskustan armeijaryhmän jäännöksiä vastaan, jotka olivat vetäytyneet taistellakseen viimeiseen asti Tšekkoslovakiassa. Neuvostoliittolaiset löivät saksalaiset täälläkin. Konevin 1. ukrainalainen armeijaryhmä ja Malinovskin 2. ukrainalainen armeijaryhmä pakottivat saksalaiset antautumaan 11.–12. toukokuuta 1945. Muualla tieto antautumisesta levisi hitaasti saksalaisiin tukikohtiin, kuten Lorientiin, St. Nazaireen Atlantin rannalla ja satamakaupunki Dunkerqueen. Aiemmat hyökkäykset olivat kaikki kulkeneet näiden seutujen ohi, eikä niitä ollut siksi koskaan vapautettu. Lisäksi allekirjoitettiin paikallisia antautumisasiakirjoja Tanskassa ja Norjassa. Jodlin alkuperäisestä antautumisesta oli kulunut lähes viikko, ennen kuin pitkä ja vaivalloinen prosessi oli saatettu loppuun koko Euroopassa.