Maailmansodasta kylmään sotaan

Moni ongelma oli ratkaisematta, kun toinen maailmansota touko- elokuussa 1945 loppui, ja sodanjälkeisenä aikana nähtiin lukuisia sisällissotia, joukko poliittisia konflikteja ja antikolonialismia. Suurin näistä oli kuitenkin massiivinen konflikti sodanaikaisten liittolaisvaltioiden kesken – jolle amerikkalainen veteraani ja journalisti Walter Lippman antoi nimen "kylmä sota".

Väkivaltaisimmat alueet sodan jälkeen olivat Kaakkois-aasia ja Neuvostoliiton suorassa ohjauksessa olevat maa-alueet Itä-euroopassa. Aasiassa sodan voittajat tunsivat tarvetta lisätä itsenäisyyttä. Esimerkiksi Hollannin Itä-intiassa vallanpitäjät kääntyivät (australialaisten ja brittijoukkojen kanssa) nationalistisia oppositioryhmiä vastaan – joista viimeksimainitut saivat kuitenkin tahtonsa läpi, ja Indonesia itsenäistyi 1949. Malesiassa ja Ranskan Indokiinassa kommunistivallankumouksesta seurasi kasvavaa väkivaltaa, ja jälkimmäisessä se kiihtyi konfliktiksi, jota kutsutaan nyt Vietnamin sodaksi. Intian nationalistinen lehdistö ajoi itsenäisyyttä ja jakoa Intiaan ja Pakistaniin 1947, ja Burma (Myanmar) ja Ceylon (Sri Lanka) itsenäistyivät vuosi myöhemmin. Etelä-aasian siirtomaakausi päättyi vain muutamassa vuodessa. Itä-euroopan rajaalueilla vallitsi sissisota neuvostovaltiota vastaan – Latviassa, Virossa, Liettuassa, Valko-venäjällä ja Ukrainassa oli hallitsemattomia vastarintajoukkoja.

Sisällissota vuoden 1945 jälkeen salattiin ulkomaailmalta niin hyvin kuin pystyttiin, mutta konflikti oli laaja ja väkivaltainen molemmin puolin. Liettuassa kuoli noin 20 000 neuvostosotilasta taistelussa 30 000 nationalistia vastaan. Myös Ukrainan kansanarmeija jatkoi taistelua kommunismia vastaan, ja sen pataljoonat pysäytettiin vasta alkuvuonna 1950; samoin kävi Puolassa, jossa Puolan kotiarmeija kasvoi Varsovan tuhosta. Se pysäytettiin 1948. Noin 300 000 myötämielisyydestä kansallismielisiä kohtaan epäiltyä ihmistä lähetettiin leireille mm. Siperiaan. Myös Kreikassa jatkui sisällissota aina vuoteen 1949. Partisaanien, vastarintaliikkeiden ja äärioikeistolaisten väliin Italian ja Ranskan sodan aikana syntyneet rintamalinjat säilyivät toisen maailmansodan jälkeisinä vuosinakin niiden taistellessa toisiaan vastaan.

Suuret muutokset kansainvälisissä suhteissa olivat seurausta kasvavasta vihamielisyydestä neuvostoblokin ja länsimaiden välillä. Kylmän sodan juuret juonsivat kommunismia sodan jälkeen seuranneeseen tyytymättömyyteen ja levottomuuteen, ja jo 1945 oli selvää, ettei tilanne ollut ratkennut. Churchill kuvasi puheessaan Fultonissa, Missourissa 1946 konfliktin kahta puolta "rautaesiripuksi". Neuvostoliitto tiivisti 1945–1948 otettaan Puolassa, Tšekkoslovakiassa, Romaniassa, Bulgariassa, Unkarissa ja Saksan itäisellä vyöhykkeellä. Vuonna 1948 sen hallinta oli kasvanut huomattavan suureksi. Euroopan talouden huono tila herätti samaan aikaan pelkoa, että kommunistit voisivat vaikeina aikoina levittäytyä länteen, ja presidentti Truman ilmoitti 1947, että hänen hallituksensa halusi tukea jokaista maata, joka vastusti ulkoista poliittista vaikutusta. George Marshall ( USA:N entinen armeijan yleisesikunnan päällikkö, nyt Trumanin ulkoministeri) perusti 1948 apuohjelman Euroopalle, Marshall-avun. Stalin vaati itäeurooppalaisia valtioita kieltäytymään avusta, ja kahden rintaman vastakohdat kärjistyivät entisestään. Kesäkuussa 1948 Neuvostoliitto saartoi neljään vyöhykkeeseen jo jaetun Berliinin toukokuuhun 1949 asti. Niiden kolmen vyöhykkeen asukkaat, jotka kuuluivat Länsi-berliiniin, saivat huoltoa ilmasillan kautta, jonka organisoivat ilmavoimat olivat vain neljä vuotta aiemmin pommittaneet saman kaupungin rauniokasoiksi. Neuvostoliitto vältti suoraa konfliktia, ja saarto lopetettiin aikanaan, mutta Saksa jäi jakautuneeksi valtioksi 1949.

Samana vuonna Mao ja kiinalaiset kommunistit voittivat ja perustivat uuden kommunistisen tasavallan. Länsi päätti nyt, että maailman kommunisteista oli tullut suuri uhka, ja ne organisoivat siksi sotilasjärjestö Pohjois-atlantin liiton (NATO) vuonna 1949. Kuilu entisten liittolaismaiden välillä oli nyt korjaamattoman suuri, ja kylmä sota kesti seuraavat 40 vuotta.