Kuin­ka Maa 2.0 maan­kal­tais­te­taan?

MAAN­KAL­TAIS­TE­TAAN

Tulevaisuuden maapallo - - Sisällys -

Kuin­ka toi­nen maan­kal­tai­nen pla­neet­ta luo­daan juu­ri meil­le so­pi­vak­si?

J.V. CHAMARY sel­vit­tää, mi­ten maa­il­man­laa­jui­nen läm­pe­ne­mi­nen ja ää­rio­lo­suh­tei­ta kes­tä­vät mik­ro­bit voi­vat opet­taa mei­tä ke­hit­tä­mään ”huip­pu­vah­vo­ja kas­vi­huo­ne­kaa­su­ja” ja syn­teet­ti­siä eliöi­tä, jot­ka mah­dol­lis­ta­vat

ih­mi­se­lä­män kau­kai­sel­la pla­nee­tal­la.

Ku­vit­te­le, et­tä lo­pul­li­sen tu­hon uh­ka pa­kot­taa ih­mis­kun­nan läh­te­mään maa­pal­lol­ta tai et­tä pää­täm­me siir­to­kun­nit­taa toi­sen maa­il­man. Mis­tä maan­kal­tais­ta­mi­nen oli­si pa­ras aloit­taa? Au­rin­ko­kun­nas­tam­me löy­tyy muu­ta­mia kan­di­daat­te­ja. Kos­ka Sa­tur­nuk­sen kal­tai­nen kaa­su­jät­ti­läi­nen ei tu­le ky­sy­myk­seen­kään, mei­dän pi­tää aloit­taa ki­vipla­nee­tois­ta. Ve­nus­ta ja Ti­ta­nia (Sa­tur­nuk­sen suu­rin­ta kuu­ta) on eh­do­tet­tu, mut­ta nii­den ul­ko­läm­pö­ti­lat

(462 °C ja –180 °C) ovat lii­an an­ka­ria. Ve­nuk­sen vii­len­tä­mi­sek­si pi­täi­si esi­mer­kik­si ra­ken­taa ava­ruu­teen kil­pi, jo­ka var­jos­tai­si Ve­nus­ta Au­rin­gol­ta.

”Ve­nus on ai­van lii­an kuu­ma ja Ti­tan lii­an kyl­mä mei­dän tek­no­lo­gial­lem­me”, sa­noo Moun­tain View'ssa Ka­li­for­nias­sa si­jait­se­van Na­san tut­ki­mus­kes­kuk­sen astro­fyy­sik­ko Ch­ris MCKAY. ”Tek­no­lo­giam­me ei so­peu­du sel­lai­siin oloi­hin – niis­tä pu­hu­mi­nen­kin on silk­kaa science fic­tio­nia.”

Rea­lis­ti­sek­si mah­dol­li­suu­dek­si au­rin­ko­kun­taam­me jää: mars Pu­nai­sen pla­nee­tan mas­sa on kym­me­ne­so­sa Maan mas­sas­ta ja pai­no­voi­ma kol­ma­so­sa Maan pai­no­voi­mas­ta, mut­ta pla­nee­tat ovat sil­ti sa­man­kal­tai­sia. Päi­vä kes­tää Mar­sis­sa suun­nil­leen 24 tun­tia, ja pla­nee­tan ak­se­li on mel­kein sa­mas­sa kul­mas­sa kuin Maan (kal­lis­tus mää­rit­tää vuo­de­na­jat). Se aut­tai­si kas­ve­ja yh­teyt­tä­mään, eli hyö­dyn­tä­mään au­rin­gon ener­gi­aa, kun ne val­mis­ta­vat ve­des­tä ja hii­li­diok­si­dis­ta hii­li­hy­draat­te­ja ja va­paut­ta­vat sa­mal­la si­vu­tuot­tee­na hap­pea.

Elin­kel­poi­ses­sa maa­il­mas­sa tär­kein­tä ei kui­ten­kaan ole hap­pi, vaan il­man ti­heys. Ti­heä il­ma­ke­hä imee tap­pa­vaa kos­mis­ta sä­tei­lyä ja luo pai­net­ta, jo­ka pi­tää ve­den nes­te­mäi­se­nä. Ul­ko­läm­pö­ti­la taas vai­kut­taa sii­hen, on­ko pla­nee­tal­la nes­te­mäis­tä vet­tä, jo­ta useim­mat tun­te­mam­me elä­män­muo­dot tar­vit­se­vat. Maan kes­ki­läm­pö­ti­la on 15 °C, kun taas Mar­sin on –60 °C. Läm­pe­ne­mi­nen voi ti­hen­tää il­ma­ke­hää.

Maa­il­man­laa­jui­nen läm­pe­ne­mi­nen

Maan­kal­tais­ta­mi­sen en­sim­mäi­nen vai­he on il­mas­ton muut­ta­mi­nen. Vaik­ka Mars on nyt kyl­mä ja kui­va au­tio­maa, se on ai­koi­naan ol­lut läm­min ja kos­tea. Tut­ki­jat us­ko­vat, et­tä me­ri on peit­tä­nyt jo­pa kol­ma­so­san Mar­sin pin­nas­ta kol­me mil­jar­dia vuot­ta sit­ten. Pu­nai­nen pla­neet­ta on ol­lut osit­tain si­ni­nen.

Me ih­mi­set olem­me jo osoit­ta­neet, et­tä ko­ko­nai­sen pla­nee­tan voi läm­mit­tää. Yk­si ta­pa maan­kal­tais­taa Mars on­kin toi­mia niin, et­tä Maan il­mas­ton­muu­tos käyn­nis­tyy Mar­sis­sa­kin – pääs­tää il­ma­ke­hään kaa­su­ja, jot­ka voi­mis­ta­vat kas­vi­huo­neil­miö­tä eli van­git­se­vat au­rin­gon läm­mön pla­nee­tan pin­nan yl­le.

Mar­sia maan­net­taes­sa voi­tai­siin ra­ken­taa teh­tai­ta, jot­ka pump­pai­si­vat il­maan fluo­ri­hii­li­ve­ty­jä – ”su­per­kas­vi­huo­ne­kaa­su­ja”, jot­ka ovat te­hok­kaam­pia kuin hii­li­diok­si­di ja jot­ka ei­vät va­hin­goi­ta ot­so­ni­ker­ros­ta, toi­sin kuin freo­nit (CFC:t). Läm­pö­ti­lan nousu höy­rys­täi­si jää­ty­nyt­tä hii­li­diok­si­dia Mar­sin na­pa­jää­ti­köil­lä, mi­kä läm­mit­täi­si jää­tä ja su­lat­tai­si si­tä juok­se­vak­si ve­dek­si.

Mut­ta edes läm­min ja kos­tea Mars ei sil­ti so­pi­si täy­sin ih­mi­sil­le.

”Ih­mi­set ei­vät voi­si edel­leen­kään kä­vel­lä il­man jon­kin­lais­ta hap­pi­lai­tet­ta, kos­ka il­mas­sa oli­si pal­jon hii­li­diok­si­dia ja vä­hän hap­pea”, MCKAY se­lit­tää. Mar­sin il­ma­ke­hä oli­si otol­li­nen puil­le ja hei­nil­le ja eh­kä eläi­mil­le, jot­ka tar­vit­se­vat

Tut­ki­jat us­ko­vat, et­tä kol­ma­so­sa Mar­sin pin­nas­ta on ol­lut me­ren pei­tos­sa kol­me mil­jar­dia vuot­ta sit­ten. Pu­nai­nen pla­neet­ta oli osit­tain si­ni­nen.

vä­hem­män hap­pea, esi­mer­kik­si maa­myy­ril­le ja hyön­tei­sil­le. Sii­tä huo­li­mat­ta MCKAYN mu­kaan kan­nat­tai­si luo­da ”kas­vien Mars”, sil­tä va­ral­ta et­tä ih­mi­sil­le tar­vi­taan li­sä­ti­laa. ”Mar­sin il­ma­ke­hä ti­he­ni­si niin, et­tei siel­lä tar­vit­tai­si ava­ruus­pu­kua”.

Mars osoit­tai­si meil­le myös, kuin­ka maan­kal­tais­ta­mi­sen pe­ri­aat­teet voi­tai­siin to­teut­taa muu­al­la, myös tois­ten au­rin­ko­kun­tien kau­kai­sil­la pla­nee­toil­la. ”Voi­sim­me op­pia pal­jon”, MCKAY to­te­aa. ”Tie­dot tar­joai­si­vat meil­le pa­rem­mat läh­tö­koh­dat mui­den täh­tien ym­pä­ril­lä ole­vien maa­il­mo­jen maan­kal­tais­ta­mi­seen.”

Hen­gi­ty­sil­ma

Maan­kal­tais­ta­mi­sen toi­nen etap­pi on ha­pek­kaan il­ma­ke­hän luo­mi­nen.

Se­kin ke­hi­tys on jo ta­pah­tu­nut maa­pal­lol­la: yli kak­si mil­jar­dia vuot­ta sit­ten suu­ren ha­pe­tus­ta­pauk­sen jäl­keen mui­nai­set sy­ano­bak­tee­rit (kas­vi­so­lu­jen yh­teyt­tä­vien vi­her­hiuk­kas­ten esi-isät) muut­ti­vat maa­il­man va­paut­ta­mal­la val­ta­via mää­riä hap­pea. Ny­ky­ään Maan il­ma­ke­häs­sä on 78 pro­sent­tia typ­peä, 21 pro­sent­tia hap­pea ja 0,4 pro­sent­tia hii­li­diok­si­dia. Mar­sin il­ma koos­tuu 95-pro­sent­ti­ses­ti hii­li­diok­si­dis­ta, ja sii­nä on vain 3 pro­sent­tia typ­peä ja 0,13 pro­sent­tia hap­pea.

”Mi­nä väit­täi­sin, et­tei Mars so­vi maan­kal­tais­tet­ta­vak­si. On­gel­mat ovat huo­mat­ta­via”, sa­noo pro­fes­so­ri Ja­mes Kas­ting, Penn­syl­va­nia Sta­te -yli­opis­ton pla­neet­to­jen il­ma­ke­hien asian­tun­ti­ja. Hän li­sää myös, et­tei hen­gi­tys­kel­poi­sen il­man val­mis­ta­mi­nen ole help­poa. Lii­ka hap­pi­pi­toi- suus muo­dos­taa esi­mer­kik­si pa­lo­vaa­ran, ja li­säk­si se on myr­kyl­lis­tä ih­mi­sil­le, jo­ten sik­si il­ma tar­vit­see ke­mial­li­ses­ti rea­goi­mat­to­man ”pus­ku­ri­kaa­sun” – ku­ten ty­pen – jot­tei se sy­ty it­ses­tään pa­la­maan tai ole myr­kyl­lis­tä.

Mar­sin isoin on­gel­ma on kui­ten­kin hii­len kier­to­ku­lun puut­tu­mi­nen, mi­kä joh­tuu pla­nee­tan vah­vas­ta kuo­res­ta. Maa­pal­lol­la il­ma­ke­hän hii­li­diok­si­di rea­goi ve­den kans­sa ja muo­dos­taa hii­li­hap­poa, jo­ka ra­paut­taa ki­ven kal­sium­kar­bo­naa­tik­si, jär­vis­sä ja me­ris­sä ole­vak­si suo­lak­si. Sil­lä ta­val­la hiil­tä pois­tuu il­mas­ta, ja man­ner­laat­to­jen siir­ty­mi­nen saa ai­kaan sen, et­tä suo­la­saos­tu­mat pai­nu­vat maan al­le, mis­sä yli 1 000 °C läm­pö­ti­lat muut­ta­vat ne taas hii­li­diok­si­dik­si. ”Maa­pal­lol­la on myös geo­ke­mial­li­sia kier­to­kul­ku­ja”,

Kas­ting ker­too. ”Laat­to­jen lii­keh­din­tä sää­te­lee nii­tä.”

Jos läh­dem­me sii­tä, et­tä haas­teis­ta sel­vi­tään, min­kä­lai­nen maan­kal­tais­ta­mi­sen ai­ka­tau­lu on? Kas­tin­gin ja MCKAYN las­kel­mien mu­kaan – jos kaik­ki Mar­siin tu­le­va au­rin­gon­va­lo saa­daan hyö­dyn­net­tyä – läm­pe­ne­mi­nen voi­si teo­rias­sa ta­pah­tua kym­me­nes­sä vuo­des­sa. Kas­vi­huo­neil­miö ei kui­ten­kaan ole sa­ta­pro­sent­ti­sen te­ho­kas, jo­ten ole­tet­ta­vam­pi ai­ka-ar­vio on 100 vuot­ta. Kos­ka fo­to­syn­tee­sin ko­ko­nais­vai­ku­tus maa­pal­lol­la on vain 0,01 pro­sent­tia, ha­pet­ta­mis­vai­he vei­si yli 100 000 vuot­ta. Sil­lä ai­kaa me voim­me asua sa­man­lai­sis­sa asu­muk­sis­sa kuin An­tark­tik­sen tut­ki­mus­a­se­ma MCMURDO, jon­ka ku­po­lit py­säyt­tä­vät UV-sä­teet.

Kas­tin­gin aja­tuk­siin si­säl­tyy sel­lais­ten täh­tien ym­pä­ril­lä ole­vien ek­sopla­neet­to­jen, ”elin­kel­pois­ten vyö­hyk­kei­den” et­sin­tä, jois­sa on so­pi­vat edel­ly­tyk­set nes­te­mäi­sel­le ve­del­le (ks. si­vu 102). Hän us­koo, et­tä maan­kal­tais­ta­mi­nen on­nis­tui­si par­hai­ten maa­il­mois­sa, jois­sa on geo­ke­mial­li­sia kier­to­ja, toi­sin kuin Mar­sis­sa. ”Pa­rem­pi maan­ta­mis­koh­de oli­si pla­neet­ta, jo­ka oli­si jo­ta­kuin­kin en­ti­sen maapallon kal­tai­nen”, hän sa­noo. ”Sin­ne voi­tai­siin kyl­vää sy­ano­bak­tee­re­ja, jo­ka käyn­nis­ti­vät ha­pen­tuo­tan­non maa­pal­lol­la.”

Elä­män sie­me­net

Bak­tee­rien on to­det­tu kas­va­van vil­je­ly­alus­tal­la, jo­ka si­säl­tää ra­vin­tei­ta tus­kin mar­si­lai­sia ki­viä enem­pää, eli jot­kin la­jit me­nes­tyi­si­vät Pu­nai­sel­la pla­nee­tal­la­kin. ”Löy­dän kyl­lä kas­vin, jo­ka eläi­si Mar­sis­sa jo nyt”, va­kuut­taa Lynn Rothschild, Na­san Ames­tut­ki­mus­kes­kuk­sen bio­lo­gi. ”Mi­ten ne le­viäi­si­vät ja to­del­la loi­si­vat mei­dän mit­ta­puum­me mu­kai­sen elin­kel­poi­sen pla­nee­tan, on toi­nen jut­tu.”

Kaik­ki tun­te­mam­me la­jit ovat so­peu­tu­neet maa­pal­lol­le. Jot­kin sel­viäi­si­vät – mut­ta ei­vät ku­kois­tai­si – toi­sel­la pla­nee­tal­la. Me­nes­tyäk­seen ja le­vi­täk­seen maapallon ul­ko­puo­lel­la or­ga­nis­mien pi­täi­si ol­la ge­neet­ti­ses­ti muun­nel­tu­ja. Muun­te­lun pi­täi­si on­nis­tua ot­ta­mal­la op­pia ek­stre­mo-

Syn­teet­ti­ses­sä bio­lo­gias­sa yri­te­tään mm. ra­ken­taa elä­viä ko­nei­ta Le­go­ja muis­tut­ta­vis­ta, ge­neet­ti­sis­tä ra­ken­nus­pa­li­kois­ta.

fii­leis­ta, jot­ka elä­vät ka­ruis­sa olois­sa (ks. yl­lä). Muun­te­lu ei yk­sin rii­tä, vaan eliöi­den ke­hit­te­lys­sä pi­täi­si ot­taa avuk­si syn­teet­ti­nen bio­lo­gia – hah­mo­tel­la uusia elä­män­muo­to­ja.

Syn­teet­ti­ses­sä bio­lo­gias­sa ra­ken­ne­taan elä­viä ko­nei­ta pe­rus­va­rao­sis­ta, ge­neet­ti­sis­tä, le­go­mai­sis­ta pa­la­sis­ta, joi­ta kut­su­taan ”BIOBRICKEIKSI” (bio­tii­lik­si). Aja­tuk­se­na on va­li­ta yh­dis­tel­mäs­tä käyt­tö­kel­poi­set osat ja kiin­nit­tää sit­ten ky­sei­nen dna ”alus­taor­ga­nis­min” ge­no­miin. Maan­kal­tais­tuk­ses­sa pai­no­tet­tai­siin toi­vot­tu­ja omi­nai­suuk­sia, ku­ten stres­sin­sie­to­ky­kyä, ja ai­neen­vaih­dun­taa, jo­ka pys­tyi­si hyö­dyn­tä­mään pai­kal­li­sia voi­ma­va­ro­ja. Syn­teet­ti­set elä­män­muo­dot voi­si­vat myös no­peut­taa Mar­sin maan­ta­mis­ta – vih­rei­den leh­tien yh­teyt­tä­mis­te­hok­kuus on noin vii­si pro­sent­tia, jo­ten kas­vi­gee­nil­lä va­rus­tet­tu mik­ro­bi voi­si ly­hen­tää ha­pet­ta­mis­vai­het­ta pa­riin vuo­si­sa­taan.

Rothschil­din la­bo­ra­to­rio on ke­hit­tä­nyt usei­ta mik­ro­be­ja he­del­möi­tys­ko­keis­sa, jot­ka osoit­ta­vat, kuin­ka syn­teet­tis­tä bio­lo­gi­aa voi­daan hyö­dyn­tää. Hän neu­voo Stan­for­din ja Brow­nin yli­opis­ton opis­ke­li­joi­ta vuo­sit­tai­ses­sa syn­teet­ti­sen bio­lo­gian kan­sain­vä­li­ses­sä opis­ke­li­ja­kil­pai­lus­sa (IGEM). Vuon­na 2012 yk­si IGEM-TIIMI loi ”Hell cel­lin”, muun­nel­lun ver­sion ko­li­bak­tee­ris­ta

– sen jäl­keen kun ext­re­mo­fii­leis­ta oli tun­nis­tet­tu noin 20 gee­niä – jo­ka kes­tää pa­rem­min kyl­mää, kui­vu­mis­ta ja sä­tei­lyä. Gee­nit siir­ret­tiin suh­teel­li­sen säy­se­ään ko­li­bak­tee­riin. ”Jo­kai­nen niis­tä si­säl­si yli­mää­räi­set omi­nai­suu­det”, Rothschild ker­too.

Ih­mi­nen hyö­dyn­tää jo toi­sia la­je­ja tuot­taak­seen si­tä, mi­tä ha­lu­aa. Esi­mer­kik­si hii­vaa val­mis­taak­seen olut­ta ja lei­pää. Syn­teet­ti­siä or­ga­nis­me­ja voi­daan käyt­tää kaik­keen pe­rus­teh­tä­vis­tä – ra­vin­non vil­je­lys­tä tai jät­tei­den kier­rä­tyk­ses­tä – bio­polt­toai­nei­den, lääk­kei­den tai vaat­tei­den val­mis­tuk­seen.

Kei­no-or­ga­nis­me­ja voi­daan käyt­tää kai­kis­sa mah­dol­li­sis­sa ma­te­ri­aa­leis­sa ra­ken­nuk­sis­ta mui­hin ra­ken­nel­miin. Toi­ses­sa IGEM pro- jek­tis­sa, jos­sa tut­kit­tiin Bacil­lus sub­ti­lis­ta, osoi­tet­tiin, kuin­ka vah­va, re­sis­tent­te­jä itiöi­tä muo­dos­ta­va mik­ro­bi voi si­toa mar­si­lais­ta maa-ai­nes­ta – re­go­liit­tia – tii­lek­si. Rothschild ja hä­nen en­ti­nen opis­ke­li­jan­sa Dia­na Her­re­man ovat myös muun­ta­neet so­lu­ja niin, et­tä ne erit­tä­vät luun­kal­tais­ta mi­ne­raa­lia (kal­siit­tia), jos­ta voi­daan tu­los­taa 3D-tu­los­ti­mel­la va­ne­rin kal­tais­ta le­vyä. ”Jos sa­noi­sin ra­ken­ta­va­ni Mar­siin ta­lo­ja luus­ta, vas­tus­tus oli­si ko­va”, Rothschild to­te­aa. ”Mut­ta mi­tään es­tet­tä sil­le ei oli­si.”

Jos elä­mää luo­daan, voi­tai­siin hyö­dyn­tää myös evo­luu­tio­ta – mu­taa­tiot ja va­li­koi­va su­vun­jat­ka­mi­nen syn­nyt­tä­vät eh­kä eliöi­tä, jot­ka so­peu­tu­vat pa­rem­min uu­teen ym­pä­ris­töön. ”Suo­si­taan nii­tä, jois­ta pi­de­tään, ja an­ne­taan nii­den li­sään­tyä”, Rothschild se­lit­tää. Se voi ol­la käy­tän­nöl­lis­tä, kun yh­teys gee­nien ja toi­vot­tu­jen omi­nai­suuk­sien vä­lil­lä ei ole sel­vä. Dei­no­coccus ra­dio­du­ran­sin sä­tei­lyn­kes­tä­vyys – hur­jan vas­tus­tus­ky­kyn­sä an­sios­ta se on saa­nut lem­pi­ni­mek­seen ”Co­nan-bak­tee­ri” – ei joh­du yh­des­tä te­ki­jäs­tä, vaan eri gee­nien yh­dis­tel­mäs­tä. ”Va­lin­ta on darwi­nis­ti­nen ja hy­vin te­ho­kas, kos­ka gee­niyh­dis­tel­mien yh­teen­so­pi­vuus on läh­töi­sin or­ga­nis­meis­ta it­ses­tään”, Rothschild ker­too.

Eko­sys­tee­min luo­mi­nen

Jot­ta maa­il­mas­ta oli­si py­sy­väk­si ko­dik­sem­me, sen täy­tyy ol­la oma­va­rai­nen. Sa­ma pä­tee eko­sys­tee­miin – bio­lo­gi­siin vuo­ro­vai­ku­tuk­siin, jois­sa ener­gia ja ai­ne siir­ty­vät eliös­tä toi­seen, ku­ten ra­vin­to­ket­juis­sa, jois­sa pe­toe­läi­met syö­vät saa­li­se­läi­miä. Kos­ka maan­kal­tais­tet­tu maa­il­ma ei eh­kä näy­tä maa­pal­lol­ta, on osu­vam­paa ni­mit­tää maan­kal­tais­tus­pro­ses­sia ”pla­ne­taa­ri­sek­si eko­syn­tee­sik­si”.

Eko­sys­tee­min käyn­nis­tä­vät tuot­ta­jat, yleen­sä yh­teyt­tä­vät sy­ano­bak­tee­rit tai kas­vit, jot­ka tuot­ta­vat ener­gi­aa muut­ta­mal­la va­lon ra­vin­nok­si. Tuot­ta­jat jou­tu­vat kas­vin­syö­jien ja mui­den eliöi­den sui­hin, ja ne puo­les­taan pe­to­jen. Sit­ten maa­pe­rän mik­ro­bit ja sienet ha­jot­ta­vat or­gaa­ni­sen ai­nek­sen niin, et­tä ener­gia kier­rät­tyy.

Maapallon ul­ko­puo­li­nen eko­sys­tee­mi toi­mi­si sa­mal­la ta­val­la. Yk­si Rothschil­din pro­jek­teis­ta on ”Power Cell” (voi­ma­so­lu), sy­ano­bak­tee­ri,

jo­ka yh­teyt­tää ja tuot­taa typ­peä sel­lai­ses­sa muo­dos­sa kuin si­tä ai­neen­vaih­dun­nas­sa käy­te­tään. Muun­nel­tu Ana­bae­na- mik­ro­bi on ke­hi­tet­ty so­ke­rin­tuo­tan­toa var­ten – ra­vin­nok­si ku­lut­ta­jal­le B. sub­ti­lis, niin et­tä

Power Cel­lis­tä voi tul­la mah­dol­li­nen ura­nuur­ta­ja, kun eko­sys­tee­mi vah­vis­tuu.

Pla­ne­taa­ri­nen eko­syn­tee­si han­ka­loi­tui­si, jos pla­nee­tal­la oli­si pai­kal­li­sia eliöi­tä. Se he­rät­tää­kin tär­keän eet­ti­sen ky­sy­myk­sen: vaik­ka voi­sim­me maan­kal­tais­taa maa­il­man, pi­tää­kö mei­dän teh­dä se? Jos

Mar­sis­sa on omaa elä­mää, suo­jaa­van il­ma­ke­hän ka­toa­mi­nen on saat­ta­nut ajaa syn­ty­pe­räi­set mar­si­lai­set ”maan al­le”. Vaih­toeh­toi­ses­ti voi­sim­me koh­del­la maan ul­ko­puo­li­sia la­je­ja uha­na­lai­si­na la­jei­na, jot­ka ovat vaa­ras­sa kuol­la su­ku­puut­toon tääl­lä maa­pal­lol­la – voi­sim­me maan­taa pla­nee­tan niin, et­tä sen bio­lo­gi­nen mo­ni­muo­toi­suus säi­lyi­si. Mut­ta jos vaa­ka­ku­pis­sa pai­nai­si oma eloon­jää­mi­sem­me, em­me to­den­nä­köi­ses­ti piit­tai­si etii­kas­ta.

Mo­tii­veis­tam­me huo­li­mat­ta vie­ras eko­lo­gia vai­kut­tai­si sii­hen, kuin­ka hy­vin maan­kal­tais­ta­mi­nen on­nis­tui­si. ”Mik­ro­be­ja, jot­ka muis­tut­ta­vat vä­hän­kin Maan eliöi­tä, ei voi jät­tää huo­miot­ta”, sa­noo John Rum­mel, SETI:n (Search for Ext­ra­ter­re­strial In­tel­li­gence, Maan ul­ko­puo­li­sen älyk­kyy­den et­sin­tä) evo­luu­tio­eko­lo­gi. ”Pla­neet­taa yri­te­tään eh­kä pa­kot­taa lii­an Maan kal­tai­sek­si, ja se saat­taa yrit­tää pa­lau­tua ta­kai­sin.”

Joh­det­tu­aan Na­san astro­bio­lo­giaoh­jel­maa Rum­mel työs­ken­te­li Na­san pla­ne­taa­ri­se­na työ­suo­je­lu­val­tuu­tet­tu­na, jon­ka teh­tä­vä­nä oli mi­ni­moi­da se, et­tei­vät Maan mik­ro­bit saas­tu­ta maapallon ul­ko­puo­li­sia eliöi­tä ja päin­vas­toin. ”Ava­ruusoh­jel­mas­ta, eri­tyi­ses­ti pla­ne­taa­ri­ses­ta tut­ki­muk­ses­ta, vas­taa­vat pää­osin fyy­si­kot ja ko­ne- tai len­toin­si­nöö­rit, jot­ka ei­vät ole kos­kaan näh­neet­kään mik­ro­bia, pait­si olut­pul­los­sa”, hän vit­sai­lee. Sik­si ava­ruusa­luk­set pi­tää ste­ri­loi­da. ”El­lei si­tä teh­dä kun­nol­la, maankaltaistamme Mar­sin, en­nen kuin saam­me tie­tää, on­ko siel­lä elä­mää.”

Tu­le­vai­suu­des­sa pla­neet­taam­me uh­kaa vaa­ra, jo­ka voi joh­taa si­vi­li­saa­tion tu­hoon ym­pä­ris­tön sää­te­lyn myö­tä (ks. si­vu 76). ”Toi­ses­sa maa­il­mas­sa ih­mis­kun­ta saa mah­dol­li­suu­den le­vit­täy­tyä paik­koi­hin, jois­sa se to­del­la voi­si elää sil­tä va­ral­ta, et­tä maa­pal­lo – ai­na­kin vä­liai­kai­ses­ti – muut­tui­si lii­an ka­ruk­si”, Rum­mel to­te­aa.

Tut­kies­sam­me toi­sen maa­il­man muut­ta­mis­ta elin­kel­poi­sek­si voim­me pi­tää huol­ta myös sii­tä, et­tä ny­kyi­nen ko­tim­me py­syy hy­väs­sä kun­nos­sa tu­le­vai­suu­des­sa­kin. ”Maan­kal­tais­ta­mi­nen on eh­kä vää­rä sa­na, mut­ta tar­vit­sem­me sa­nan maapallon pi­tä­mi­sek­si 'toi­mi­va­na'”, MCKAY sa­noo. ”Jos opim­me pla­nee­tan­hoi­toa, pär­jääm­me pa­rem­min.”

Kos­ka maan­kal­tais­tet­tu maa­il­ma ei eh­kä näy­tä maa­pal­lol­ta, on so­pi­vam­paa ni­mit­tää maan­ta­mis­pro­ses­sia ”pla­ne­taa­ri­sek­si eko­syn­tee­sik­si”.

MI­TEN LUO­DAAN MAA 2.0 Pla­nee­tan, esi­mer­kik­si Mar­sin, maan­kal­tais­ta­mi­nen ta­pah­tuu as­teit­tain.

VET­TÄ MAR­SIS­SA Tai­tei­li­jan nä­ke­mys Mar­sin pin­nas­ta kol­me mil­jar­dia vuot­ta sit­ten.

RAKENNUSPALIKOITA Rasiois­sa on pa­kas­tet­tu­ja dna-frag­ment­tiam­pul­le­ja, joi­ta kut­su­taan BioBrickeiksi ja joi­ta voi­daan käyt­tää kei­no­te­koi­sen elä­män luo­mi­seen.

SI­NI­LE­VÄ, yk­si sy­ano­bak­tee­ri­la­ji, jon­ka avul­la voi­tai­siin luo­da ha­pe­kas il­ma­ke­hä.

PLA­NE­TAA­RI­NEN EKOSYNTE ESI Tai­tei­li­jan nä­ke­mys sii­tä, kuin­ka Mar­sin pin­ta voi­si muut­tua ajan mit­taan maan­kal­tais­ta­mi­sen myö­tä.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.