Maapallo ilman ihmistä

Jos ihminen jättää maapallon lopullisesti, näin planeetallemme käy.

Jos ihmiskunnan on pakko lähteä maapallolta, mitä kaupungeillemme tapahtuu, kun luonto ottaa vallan? LEWIS DARTNELL kertoo, mitkä kaupungit selviävät parhaiten hyökkäyksestä ja miten teknologisille

ihmeillemme käy.

LUONTO HALLITSEE

Taitelijan näkemys postapokalyptisesta Lontoosta, jossa Tower Bridge on luhistumaisillaan.

Ihmiskunta on siis jättänyt maapallon ja muuttanut jonnekin muualle. Vaikka onkin hyvin epätodennäistä, että koko ihmiskunta voitaisiin evakuoida ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa, voimme tehdä ajatuskokeen. Mitä tapahtuu kaikelle sille, mitä jätämme jälkeemme? Kuinka nopeasti suurkaupunkimme rappeutuvat? Missä ajassa luonto ottaa omansa takaisin meidän lähdettyämme?

Jos oletetaan, että kaikki vain nousevat evakuointialukseen yrittämättäkään siivota jälkiään tai purkaa kaupunkeja, rapistuminen käynnistyy heti.

Aloitetaan siitä, kuinka hämmästyttävän nopeasti luonto valtaa kaupunkimme takaisin. Rappeutumisen eteneminen ja nopeus riippuvat tietenkin siitä, mistä paikasta on kyse ja millainen ilmasto siellä vallitsee, kuten esimerkiksi siitä, millaisen katastrofin takia ihmiskunta joutui jättämään maapallon. Me keskitymme kuitenkin lauhkeaan vyöhykkeeseen, jossa monet maailman suurkaupungit sijaitsevat.

Heti kun ihmiset lakkaavat hoitamasta katuja, syntyy jätevuoria. Viemärit tukkeutuvat, ja koska kukaan ei ole puhdistamassa niitä, vettä alkaa kerääntyä maanpinnalle. Se luo täydelliset edellytykset sille, että tuuli puhaltaa kaupungin roskat kasoille ja kasvillisuus, esimerkiksi lehdet, mädäntyy ja muodostaa kompostikertymiä teille ja jalkakäytäville. Pian tuuli tai linnut kulljettavat siemeniä, joista versoo kestäviä, vastustuskykyisiä rikkaruohoja.

Uusia ekolokeroita alkaa heti syntyä. Myös ilman autonrenkaiden jatkuvaa kulutusta, asvaltoidut tienpinnat halkeilevat nopeasti. Luonnollinen jäätymis- ja sulamisprosessi (joka ajan mittaan kulutttaa vuorijonoja) alkaa kuluttaa teitämme ja rakennuksiamme. Talvisin halkeamiin tihkuva vesi jäätyy ja laajenee ja murtaa rakenteita sisältäpäin. Ennen pitkää ruohomättäät ja muut nopeasti versovat kasvit muodostavat pehmeän, nukkaisen maton aikoinaan hyvinkin näyttäville kuusikaistaisille moottoriteille ja peittävät kaupungin pysäköntipaikat kuin villiintyneet niityt. Kasvien juuret tunkeutuvat pienistä raoista ja halkeamista ja murentavat seinät ja tiet. Ajan myötä köynnökset kietoutuvat katukyltteihin ja liikennevalopylväisiin kuin ne olisivat metallisia puunrunkoja, lisäksi köynnökset peittävät rakennusten julkisivut kuin kallionseinämät konsanaan.

Ajan saatossa ensimmäisten kasvien jäänteet, aivan kuten kaupunkien jätteet, kompostoituvat orgaaniseksi humukseksi ja sekoittuvat tuulen mukana kulkeutuneeseen multaan ja murentuneeseen betoniin ja tiileen. Niin urbaania maata kerääntyy vähitellen hylätyille kaduille, parkkipaikoille ja toreille, ja isommat puut alkavat juurtua. Ei mene kauan, kun suurkaupunkien kanjonimaiset kadut, esimerkiksi New Yorkissa ja Lontoossa, alkavat olla täynnä korkeita lehvistöjä kuin kapean laakson täyttävä metsä keinotekoisten jyrkänteiden välissä.

Kun asvalttia ei ole, tyhjät pinnat täyttyvät nopeammin. Muutamassa vuosikymmenessä avoimet alueet, kuten Hyde Park, ovat taas metsämaata. Ilman jatkuvaa hoitoa keinotekoisine lannoitteineen ja rikkaruohomyrkkyineen villit kasvilajit valtaavat modernit viljelyksemme ja puutarhamme ja peltomme palautuvat siihen tilaan, missä ne olivat ennen ihmistä.

Hylätyt kaupungit palaavat luonnontilaan aivan samaan tapaan kuin ”ekologisessa seuraannossa”, jossa kasvit valtaavat maan luonnonkatastrofin, kuten metsäpalon tai tulivuorenpurkauksen, jälkeen. Pienet, karaistuneet kasvit valmistavat tietä isommille pensaille ja puille, kunnes hedelmätön maa on lopulta korvautunut tiheällä, rehevällä metsällä.

Murenevat kaupungit

Mutta kuinka käy kaupunkirakennelmille – pilvenpiirtäjille, ostokeskuksille ja asunnoille – kuinka pitkään ne muistuttavat kadonneesta ihmiskunnasta?

Sitä mukaan kuin kasvillisuus valtaa katumme, kasvaa tulipalon vaara hylätyissä kaupungeissa. Kasvien kasvukiertoon kuuluu se, että kuolleet puut ja kuivuneet lehdet kasaantuvat – helposti syttyväksi ainekseksi, joka voi roihahtaa raivokkaaksi metsäpaloksi kesäisellä ukkosmyrskyllä tai auringonsäteiden heijastuessa rikkoutuneen ikkunan läpi. Vaikka nykyaikaisten rakennussäännösten ja rakennusmateriaalien ansiosta nykykaupunkien ei pitäisi palaa maan tasalle, kuten Lontoo suuressa palossa vuonna 1666, hylätyillä kaduilla on kuitenkin kaikenlaista tulenarkaa ainesta, samoin kuin sisällä rakennuksissa, esimerkiksi huoneka-

Kun asvalttia ei ole, tyhjä tila kukoistaa. Muutamassa vuosikymmenessä avoimet alueet, kuten Hyde Park, ovat taas metsämaata.

MOOTTORITIEONGELMA Ilman hoitoa talven pakkaset ja sulamisvedet murtavat ja rikkovat teitä. Ei kestä kauan, kun kasvit työntyvät raoista, puskevat asvaltin hajalle ja muuttavat tiet reheviksi kasviavenueiksi.

AAVEKAUPUNKI Yksinäinen maailmanpyörä uhmaa

rehevöityvää kasvillisuutta hylätyssä Prypjatin kaupungissa Ukrainassa, lähellä Tšernobylin vuonna 1986 tuhoutunutta

ydinvoimalaa.

luja ja sisustusmateriaaleja. Ja ilman liekkejä taltuttavia tulipalonsammutusjärjestelmiä tai paloautoja, kaupunkipalot riehuvat hylätyissä rakennuksissa hillitsemättöminä useita päiviä, kunnes kokonaiset korttelit ovat palaneet poroksi.

Vaikka hylätty kaupunki onnistuisi välttymään tuhoisalta tulipalolta, sen raunioittaa vähitellen vastakkainen elementti – vesi. Sadevesi tulvii yli tukkeutuneista viemäreistä ja katuojista tai tihkuu sisään katossa olevista rei'istä, joita kukaan ei ole korjannut. Kostuttuaan pehmeät huonekalut rikkoutuvat nopeasti, ja lattialankut ja kantavat palkit alkavat mädäntyä ja haurastua. Naulat, pultit ja ruuvit, jotka pitävät koossa kaikkea rakentamaamme, ruostuvat ja syöpyvät rikki hitaasti mutta varmasti.

Lämpimämmässä ilmastossa hyönteiset, kuten termiitit ja jumit, aiheuttavat saman homeen ja muiden sienten avustuksella, kun luonto pääsee esteettä hyökkäämään rakennuksiimme. Kantavien puuosien tuhouduttua katot romahtavat, lattiat luhistuvat ja tiiliseinät sortuvat. Jopa tiiliseiniä koossa pitävä muurilaasti hapertuu hiljalleen ja murenee rikki. Useimmat esikaupunkitalot ja vuokratalot ovat todennäköisesti hävinneet jo sadan vuoden kuluttua siitä, kun ihmiset ovat lähteneet Maasta.

Betoniviidakko

Miten huipputeknologisille rakennuksillemme käy – ylväille pilvenpiirtäjille, jotka nyt hallitsevat kaupungin siluettia monissa pitkälle kehittyneissä kaupungeissa? Ironista kyllä, voivat juuri ne tekniset edistysaskelet, jotka ovat mahdollistaneet korkeiden rakennusten rakentamisen, aiheuttaa sen, että komeimmat rakennelmamme sortuvat ensimmäisinä ihmisen hylättyä maapallon. Perinteisesti esimerkiksi rivitalon tai tehtaan painoa kannattelevat kantavat seinät, ja ne ovat vahvoja ja kestäviä, koska ne on rakennettu tiilistä ja muurilaastista.

Nykyaikaisten kerrostalojen paino puolestaan lepää teräksisen ja betonisen keskusrangan varassa, kun taas ulkoseinät ovat ohuita ja kevyitä ja niitä pitävät koossa vain seinän tukirakenteet. Ilman jatkuvaa tukea ulkoikkunat ja julkisivu rikkoutuvat ja luhistuvat ja saattavat keskusrangan luonnonvoimien armoille. Teräsbetonissa, joka mahdollistaa korkeat rakennelmat, betonin puristuslujuus yhdistyy teräksen vetolujuuteen, mutta siinä on myös sen ratkaiseva akilleenkantapää – terässäi- keet on upotettu betoniin. Kun rakenteisiin tihkuu luonnostaan hapanta sadevettä, teräs alkaa ruostua. Ruostuessaan teräs laajenee, ja siitä aiheutuu ongelmia. Betoni halkeilee ja murtuu sisältä niin, että koko rakennelma alkaa luhistua.

Eikä vesi ole ainoa, joka koettelee kerrostalojen sisärakennelmia. Pilvenpiirtäjien pienelle alueelle kohdistuva suunnaton paino rasittaa niiden perustuksia, ja koska hylätyissä kaupungeissa tulvii ja maaperä tärisee, rakennukset voivat vajota. Tulevaisuuden maailmassa, joka kärsii maailmanlaajuisen lämpenemisen vaikutuksista, varsinkin jokien varsilla ja rannikoilla olevat kaupungit ovat vaarassa. Kuvittele Pisan kalteva torni, joka on yhtä korkea kuin viisikymmentäkerroksinen pilvenpiirtäjä ja joka lopulta kellahtaa naapurirakennuksiaan vasten ja aiheuttaa siten dominonappuloiden tavoin kaatuvien rakennusten aallon.

Lauhkeilla ja subtrooppisilla alueilla, kuten esimerkiksi New Yorkissa, Chicagossa, Lontoossa ja Shanghaissa, sijaitsevat pilvenpiirtäjät ovat alttiina sateille ja tulvivalle vedelle. Jotkin korkeimmista rakennuksista sijaitsevat kuitenkin nykyään aavikkoalueilla. Dubain Burj Khalifa on yli 800 metriä korkea ja Jeddah Tower, jota rakennetaan Saudi-Arabiassa, kohoaa käsittämättömään kilometrin korkeuteen. Vaikka hiekka rummuttaa ja toistuvat hiekkamyrskyt heikentävät rakennusten lasisia julkisivuja, uhka näitä rakennuksia kohtaan pienenee (merenpinnan kohoamisesta huolimatta), kun ihmiskunta on kadonnut. Myös Las Vegas säästynee laajoilta vesivahingoilta ja säilynee pitkään Mojave-aavikon kuivuudessa.

Useimmat kaupunkimme eivät kuitenkaan säily enempää kuin noin sata vuotta ihmisen lähdön jälkeen, eikä urbaania maisemaa tunnista enää entisekseen. Jäljellä on vain hiiltyneiden tai veden rapauttamien rakennusten jäänteitä, jotka ovat luhistuneet maahan,

Kuvittele Pisan kalteva torni, joka on viisikymmentä kerrosta korkea ja kellahtaa viereisiä rakennuksia vasten.

sekä metsäkäytäviä, jotka ovat nielaisseet aikoinaan hyvin hoidetut kadut.

Siinä mielessä betoniviidakko-käsite ei liene kovinkaan kaukana todellisuudesta. Apokalyptinen näkymä ei siis kuulu vain elokuviin, kuten I Am Legend tai videopeleihin, kuten The Last of Us. Nykyäänkin rappiosta ja luonnon paluusta löytyy monia esimerkkejä, ei vain Rooman raunioista tai vanhoista, keskiaikaisista luostareista, vaan paikoista, jotka ihminen on hiljattain hylännyt. Tunnetuin esimerkki on Prypjat, joka sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Tšernobylin ydinvoimalasta. Se on muuttunut aavekaupungiksi, sen jälkeen kun voimalan reaktorin ydin suli 30 vuotta sitten. Alueelle on kuitenkin kehittynyt uusi elämä, ja siitä on tullut kasvien ja eläinten vapaakaupunki, johon ihminen ei sekaannu. Jos ihmiskunta joskus lähtee maapallolta, koko planeetta kehittyy suurin piirtein samaan tapaan.

E.T. käy Maassa

Mutta hypätäänpä nyt kauas tulevaisuuteen. Miltä maapallo näyttää monen miljoonan vuoden kuluttua? Oletetaan, että maapallon ulkopuoliset turistit äkkäävät planeettamme, tai ehkä pieni ihmisryhmä, joka on unohtanut alkuperäisen kotiplaneettansa nimen, tulee vierailulle maapallolle. Mitä sivilisaatiosta on vielä silloin jäljellä?

Suuri osa ilmansaasteista on haihtunut ja radioaktiivisista jätteistä hävinnyt. Pitkittyneet jäävirta- ja jääkausijaksot ovat puhdistaneet maapallon korkeilla leveysas- teilla, ja eroosio on tehnyt tehtävänsä päiväntasaajan seudulla. Kaupunkimme ovat kadonneet jo aikoja sitten – luhistuneet, rapautuneet ja hautautuneet maahan. Säilyneitä urbaaneja reliikkejä kannattaa etsiä todennäköisimmin jostain rannikkoseuduilta.

Merenpinnan lyhytaikainen kohoaminen on voinut altistaa monet kaupungit voimakkaille myrskyille ja meriveden korroosiolle. Ironista kyllä, nopeasti veden alle jääneet alueet ovat myös oletettavasti säilyneet parhaiten. Jos aiemmin asutettu alue uppoaa nopeasti, eivätkä voimakkaat aallot näin ollen kuluta sitä, se on hyvin suojassa fyysiseltä eroosiolta. Merellisiin saostumiin peittyvä alue säilyy paremmin kuin eroosiolle altistuva. Juuri sellaisella alueella sijaitsee osa aiemmista parhaiten säilyneistä fossiileista. Kaupungit, kuten New Orleans, Shanghai, Venetsia ja Amsterdam, sijaitsevat tektonisesti vajoavilla alueilla – suistoalueen paino puristaa niiden alla olevaa maaperää. Se voimistaa merenpinnan kohoamisen vaikutusta. Siksi alueiden kaupungit uppoaisivat todennäköisesti hyvin nopeasti ja säilyisivät myös tuleville arkeologeille.

Mutta jos me joskus hylkäisimme kotimme, paras paikka pysyvälle muistomerkille – tiiviille kuvaukselle kulttuuristamme ja kehittyneistä taidoistamme – olisi Kuun ikuisilla tasangoilla. Siellä, Kuun ”upeassa autiudessa” (kuten Buzz Aldrin kuvasi Kuuta tunnetussa sitaatissa) – vailla veden, tuulen tai tektonisen aktiivisuuden kuluttavaa vaikutusta – esineemme säilyisivät periaatteessa ikuisuuksia.