Joukkosukupuuton estäminen
Lähestyessämme kuudetta joukkosukupuuttoa tarkastelemme, kuinka uhanalaiset lajit voitaisiin pelastaa.
Kaikki luonnon merkit viittaavat siihen, että maapalloa uhkaa jälleen yksi joukkosukupuutto – ja tällä kertaa
sen aiheuttaa ihminen, ei meteoriitti. Me etsimme kuitenkin keinoja uhanalaisten lajien pelastamiseksi, ja
DUNCAN GEERE kertoo niistä.
Ihminen katkoo suunnattomia haaroja elämän puusta ympäri maailmaa. Viimeisen jääkauden jälkeen – joka päättyi noin 10 000 vuotta sitten – on kasvien, nisäkkäiden, lintujen, hyönteisten, sammakkoeläinten ja matelijoiden sukupuuttoon kuoleminen kasvanut rajusti. Luku nousee arviolta lähes 140 000 lajiin vuodessa. Se on ongelma – eikä vain kuoleville lajeille, vaan myös ihmiselle. Me olemme riippuvaisia seuralaisistamme, jotta meillä on ravintoa, puhdasta vettä, vaatteita ja myös ilmaa, jota hengittää (katso sivu 42).
Vuonna 2009 Stockholm Resilience Centre esitti, että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on yksi yhdeksästä maapallon kantokyvyn rajasta, joita ei voi ylittää ilman, että maailma ajautuu peruuttamattomiin luonnonmuutoksiin (muita rajoja ovat mm. otsoniker- roksen oheneminen, ilmastonmuutos ja merien happamoituminen). Ilman luonnon monimuotoisuutta ei ihmistäkään olisi olemassa. Pidättyväisimpienkin lajikuolema-arvioiden mukaan huoleen on syytä.
Maapallo vaarassa
Viimeiset laskelmat ovat biologiryhmältä, jota johtavat Paul Ehrlich Stanfordin yliopistosta ja Gerardo Ceballos Universidad Nacional de Autonomía de Méxicosta. He ovat julkistaneet arvion, jonka mukaan maapallo on vähintään yhtä laajan joukkotuhon partaalla kuin silloin, kun dinosaurukset kuolivat, ehkä yhtä suuren kuin muut planeettamme historian viisi suurta, tuhoisaa joukkosukupuuttoa (katso sivu 6). ”Emme ole vielä siinä pisteessä, mutta voimme helposti päätyä siihen sadassa vuodessa”, Ehrlich sanoo.
Heidän raportissaan kuvataan, mitä parhaassa tapauksessa tapahtuu – eli laskuihin otetaan mukaan vain ne sukupuuttoon kuolleet lajit, joiden ihminen on nähnyt kuolevan. Lisäksi ”normaalin” sukupuuttoonkuolemisnopeuden oletetaan olleen maapallolla ennen ihmisen tuloa noin kaksi kertaa aiemmin arvioitua korkeampi. Miten oletuksiin on päädytty? ”Sukupuuttokuolemia tapahtuu nykyään kymmeniä, satoja kertoa nopeammin kuin niinä aikoina, jolloin joukkosukupuuttoa ei esiintynyt”, Ehrlich selittää. ”Toisin sanoen, se on varsin selkeä merkki siitä, että olemme matkalla kohti kuudetta joukkotuhoa.”
Ehrlich on aikaisemminkin ilmaissut syvän huolensa ihmiskunnan vaikutuksista maapalloon, ja varoitukset ovat osuneet kohdalleen vaihtelevin tuloksin. Vuonna 1968 julkaistussa kirjassaan The Population Bomb (väestöräjähdys) hän kirjoitti kansantajuisesti tutkijoita useita vuosikymmeniä huolestuttaneesta väestönkasvusta ja ennusti maailmanlaajuista nälänhätää, sairauksia ja yhteiskunnallisia levottomuuksia. Muutama vuosi myöhemmin hän
Se on hyvin selkeä merkki siitä, että olemme menossa kohti kuudetta joukkotuhoa.
Paul Ehrlich, Stanfordin yliopisto
enteili, että vuonna 2000 ISOBRITANNIA olisi vain ”pieni, köyhä saariryhmä”. Vihreän vallankumouksen myötä hänen ennustuksensa menivät pääosin pieleen. Ehrlich on myöhemmin myöntänyt yhteiskunnan olleen odotettua joustavampi, mutta muistuttaa silti edelleen liikakansoituksen vaaroista.
Vaikka Ehrlichin ennusteisiin lajien sukupuutosta suhtauduttiin varauksellisesti, on syytä olla anteeksiantavainen, sillä hän ei suinkaan ole ainoa akateemikko, jota luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pelottaa. Vuonna 2011 biologit Anthony Barnoskyn (hän on yksi Ehrlichin työtovereista) johdolla kertoivat meneillään olevasta joukkotuhosta Nature-lehdessä julkaistussa raportissaan. He kirjoittavat, että ”nykyinen sukupuuttoon kuolemisnopeus on korkeampi kuin mitä fossiilitutkimuksen perusteella voisi odottaa”. Ja niinkin myöhään kuin huhtikuussa 2016 Tim Newboldin johtama YK:n ympäristöryhmä raportoi ihmisen olevan suoraan vastuussa siitä, että lajien kirjo on vähentynyt 13 prosenttia. Ehrlich sanoo laskelmiensa olevan ”alakanttiin arvioitu vahvistus sille, minkä kaikki tutkijat tietävät”.
Luonnon varastoiminen
Samoihin aikoihin, kun Ehrlich esitti synkät ennusteensa ihmiskunnan tulevaisuudesta, ympäristöliike kasvoi ympäri maailmaa. Ensimmäistä Maan päivää vietettiin vuonna 1970, ja Greenpeace perustettiin 1971. Maailmalla erilaiset yksittäiset ja pienrahoitteiset luonnonsuojeluliikkeet yhdistyivät isommaksi verkostoksi maailman eläin- ja kasvikunnan säilyttämiseksi.
Vuonna 1992 168 valtiota allekirjoitti YK:n luonnon monimuotoisuutta koskevan sopimuksen ymmärrettyään, että monimuotoisuuden säilyttäminen on ”ihmiskunnan yhteinen asia”. Sopimuksessa luotiin pohja monille luonnon monimuotoisuutta nykyään suojeleville laeille, ja siksi sitä pidetään tärkeänä asiakirjana lajien säilymisen ja kestävän kehityksen kannalta. Yksi esimerkki sopimuksen henkeä noudattelevasta isommasta projektista on maailmanlaajuinen kasvien säilyttämisstrategia, joka sisältää 16 kunnianhimoista tavoitetta kasvien
monimuotoisuuden ymmärtämiseksi ja säilyttämiseksi.
Toinen esimerkki on sopimus, joka tuli voimaan vuonna 2004 ja jolla pyritään takaamaan ruokahuolto hyödyntämällä kasveja kestävällä ja niitä suojelevalla tavalla. Sopimuksessa vaadittiin viljakasvien monimuotoisuuden säilyttämiseksi säätiötä, ”Global Crop Diversity Trustia”, joka pystyy takaamaan ruokahuollon ja maatalouden tarvitsemien kasvien monimuotoisuuden. Kyseinen organisaatio perustettiin pian sen jälkeen. Saksassa päämajaansa pitävä Crop Trust ylläpitää maailmanlaajuista geenipankkien verkostoa, jossa siemenviljoja ja muita geneettisiä aineksia voidaan säilyttää vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja.
”Me toimimme ympäri maailmaa ja keräämme eri siemenviljoja säilyttääksemme ja jakaaksemme niitä maanviljelijöille, eläinten kasvattajille ja tutkijoille”, Crop Trustin Brian Lainoff selittää. ”Monimuotoisuuden säilyttäminen tulevaisuudessakin on tärkeää, jotta tutkijat ja eläinten kasvattajat voivat viljellä viljoja, jotka kestävät korkeampia lämpötiloja, vähäisempiä vesimääriä, uusia sairauksia ja uusia tuhoeläimiä. Ilman monimuotoisuutta maataloudelta katoaa pohja.”
Luonnon Fort Knox
Crop Trust tekee yhteistyötä kansallisten, kokonaisia maita edustavien geenipankkien kanssa, mutta myös sellaisten laitosten, jotka ovat keskittyneet yhteen lajiin, kuten esimerkiksi Kansainvälinen riisintutkimuslaitos Filippiineillä. CT:llä on kuitenkin myös oma laitos – Huippuvuorten yleismaailmallinen siemenholvi, joka on louhittu kylmän saaren kallioon 1300 kilometrin päähän Pohjoisnavasta, nelikuukautisen kaamoksen maisemiin. ”Maailman geenipankeille tarvitaan varmuusvarasto”, kertoo Roland von Bothmer Nordiskt genresurscenteristä (Pohjoismaisesta Geenivarakeskuksesta), joka osallistuu siemenholvin ylläpitoon. ”Huippuvuorten siemenholvi on se.”
Holvin hyllyillä on 5 103 lajin
Monimuotoisuuden säilyttäminen on tärkeää.Ilman monimuotoisuutta maataloudella ei ole pohjaa.
Brian Lainoff, Crop Trust.
siemeniä 232 maasta – useita esimerkiksi Jugoslaviasta, jota ei ole enää olemassa. Huippuvuoret valittiin, koska saari on geologisesti vakaa ja koska jäisessä maassa pakastetut siemenet on helpompi säilyttää vaaditussa lämpötilassa. Syrjäinen sijainti vähentää sabotaasin riskiä, ja koska sisäänkäynti sijaitsee 130 metriä merenpinnan yläpuolella, vesi ei pääse holviin, vaikka meren- pinta nousisi maapallon molempien napojen sulaessa. Lainoff, joka sanoo, että hän ”ei ole erityisen uskonnollinen ihminen”, kuvaa silti holvia katedraaliksi. ”Siellä on hiljaista kuin haudassa”, hän kuvailee. ”Siellä tuntee olonsa hyvin turvalliseksi.”
Globaali geenipankki on jaettu kolmeen paikkaan: siementen ”kotipankkiin”, toiseen toisessa maassa sijaitsevaan pankkiin ja Huippuvuorille, jossa vain tallettava järjestö pääsee niihin käsiksi. Otot ovat kuitenkin harvinaisia. ”Olemme toimineet kahdeksan vuotta, eikä sitä ole vielä tapahtunut!” von Bothmer kertoo. ”Se on kuitenkin yksinkertaista. Jos joku tarvitsee siemeniään, ne lähetetään hänelle.”
Holvi on louhittu Huippuvuorten jäiseen kallioon ja rakennettu
kestämään vuosisatoja ellei vuosituhansia, mutta sen taloudellinen tilanne on huomattavasti epävarmempi – varsinkin koska projektin hyödyllisyyttä on epäilty ja väitetty, että siemenpankin ylläpitämiseen menevät rahat pitäisi ennemmin käyttää siemenviljojen säilyttämiseen niiden luonnollisessa kasvuympäristössä. Käyttökustannukset on jaettu Norjan hallituksen, joka ei poliittisista syistä voi taata rahoitusta kuin Norjan kansanedustuslaitoksen vaalikauden ajaksi kerrallaan, ja Crop Trustin kesken, joka taas on riippuvainen hyväntekeväisyysjärjestöjen ja muiden maiden hallitusten lahjoituksista. ”Projekti on hyvin pitkäaikainen, mutta sen rahoituksesta ei ole mitään takeita”, von Bothmer toteaa.
Siemenholvin kestävyyttä pidetään yliarvioituna – ennätyksellisen lämpimän talven 2017 aikana ikirouta alkoi sulaa, ja ensimmäinen tulva koetteli holvia toukokuussa.
Nooan arkki 2
Geenipankeissa ei säilötä vain kasvien siemeniä, vaan eläinten monimuotoisuutta vaalitaan pääosin samalla tavalla lähes tusinassa, ympäri maailmaa sijaitsevassa ”pakastetussa eläinpuistossa”. Yksi ensimmäisistä oli San Diegon eläintarha, jossa 8 400 näytettä yli 800 lajilta säilöttiin nestemäiseen typpeen vuonna 1976. Sillä tavalla näytettä voidaan säilyttää rajaton aika ja käyttää keinosiemennykseen, koeputkihedelmöitykseen tai tulevaan eläinten kloonaukseen.
Yhdysvaltojen Fish & Wildlife Service on käyttänyt 20 vuotta vanhaa hillerin spermaa ylläpitääkseen geneettistä monimuotoisuutta ja pelastaakseen uhanalaisen mustajalka-
Entinen rautaesirippu muutetaan vihreäksi käytäväksi.
hillerikannan. Aikoinaan Mustela nigripes- lajin edustajia eli runsaasti suurilla tasangoilla, mutta 1980-luvun alussa ne oli metsästetty lähes sukupuuttoon. Laji yritettiin pelastaa keräämällä viimeiset 24 hilleriä ja siirtämällä ne vankeuteen. Kuusi niistä kuoli, mutta 18 jäljelle jääneen hillerin jälkeläisten voimin kanta kasvoi useampaan sataan. Mutta koska geenipooli oli pieni, kannasta tuli yhä sisäsiittoisempi. Siksi tutkijat ottivat vuonna 2008 käyttöön pakastetun sperman, joka oli varastoitu kaksikymmentä vuotta aiemmin. Sen jälkeen sisäsiittoisuus on vähentynyt 5,8 prosenttia.
Eniten eläinten monimuotoisuutta suojellaan kuitenkin elävänä, luonnonsuojelualueilla ympäri maailmaa. Suojelualueita on maailmassa kymmeniätuhansia, ja niissä voidaan vaalia sellaisia ekologisia tapahtumasarjoja, jotka eivät ehkä pysyisi elossa ihmisen käyttäessä luontoa hyväkseen. Monet tapaustutkimukset osoittavat, että luonnonsuojelualueilla on ollut myönteinen vaikutus kasvi- ja eläinlajeihin, mutta monien ekologien mielestä se ei riitä estämään luonnon monimuotoisuuden tuhoa siinä laajudessa kuin sitä nyt tapahtuu.
Tohtori Mark Steer West of Englandin yliopistosta on yksi heistä. ”Vaikka luonnonsuojelualueilla on tärkeä merkitys joidenkin harvinaisempien lajjien mahdollisuudelle selvitä muuten vihamielisessä ympäristössä, on nykyinen suojelualuejärjestelmämme täysin riittämätön, jos mielimme säilyttää biologisen monimuotoisuuden ja lisätä sitä”, hän selittää. ”Jos emme pysty luomaan suurempaa luonnonmukaista elinympäristöä, joka sopii villieläimille ja kasveille, ja siten aikaansaamaan laajaa ja joustavaa ekologista verkostoa, tulemme jatkossakin näkemään villieläinten katoavan.”
Joissain maissa onkin alettu rakentaa ”luonnonmukaisia” elinympäristöjä. Kasvit ja eläimet voivat siirtyä viheralueelta toiselle erityisissä käytävissä. Sillä tavalla viheralueet yhdistävät eri populaatioita ja tarjoavat niille luonnonmukaisen tavan jatkaa elämäänsä. Yksi kunnianhimoinen projekti on Euroopan vihreä vyöhyke. Sen toivotaan muuttavan rautaesiripun muodostama raja vihreäksi käytäväksi, joka kulkee Euroopan pohjoisimmasta pisteestä yli kahdenkymmenen maan halki Välimerelle.
Kaiken kaikkiaan tähänastiset saavutukset eivät kuitenkaan ole riittäneet pienentämään joukkotuhoa, joka on parhaillaan käynnissä ympäri maapalloa. Kourallinen siemeniä hyllyllä arktisessa kalliossa tai 20 elefanttia kansallispuistossa ei riitä ekologiseksi ratkaisuksi. Ja ne kasvi- ja eläinpopulaatiot, jotka ovat riippuvaisia ihmisen järjestelyistä, kuolevat vähitellen, ellei perusteellisia muutoksia tapahdu nopeasti.
”Meidän on syytä muistaa, että jos ihmisten lukumäärä ja kulutus vain kasvavat, toivoa ei ole”, Ehrlich toteaa. ”Kysymyksiä lähemmin tarkastelevat tutkijat tietävät, minne me olemme menossa ja mitä me emme tee. Meidän olisi pitänyt ryhtyä toimenpiteisiin jo kauan sitten. ”