MATKA MAA 2.0:LLE
Kun uusi kotiplaneetta on löytynyt, kuinka pääsemme sinne? BRIAN CLEGG tarkastelee vaihtoehtoja.
Kaukaisiin galakseihin tehtävillä avaruusmatkoilla etäisyydet ovat suunnattomia. Auringon lähin tähti, Proxima Centauri, sijaitsee noin neljän valovuoden päässä – matka veisi 70 000 vuotta avaruusluotaimella, joka kulkisi samaa vauhtia kuin New Horizons -luotain (lähetettiin avaruuteen vuonna 2006). Siellä ei ole yhtään elinkelpoista planeettaa. Matkustaaksemme paljon pidemmälle avaruuteen meidän pitäisi siis kyetä matkustamaan lähes valonnopeudella. Sellainen kiihtyvyys vaatii kuitenkin niin paljon energiaa, että se vastaisi kaikkien maapallon voimalaitosten satojen vuosien tuotantoa. On aika kehittää luovaa avaruusalusteknologiaa...
MONISUKUPOLVIALUS
Ellemme pysty muuttamaan käyttövoimatekniikkaa täysin, meidän ei auta kuin hyväksyä, että matka toisille tähdlle vie monta sataa vuotta. Vaikka scifi-kirjailijat usein jäädyttävät astronautit niin, että nämä nukkuvat vuosisatoja, ihmisen ei ole todistettu selviävän sellaisesta käsittelystä hengissä. Vaihtoehtona on rakentaa tähtien välinen avaruusalus, monisukupolvialus, jossa matkustajat voivat elää ja perustaa perheitä satojen vuosien ajan.
Jos se valmistettaisiin avaruudessa, niin kookkaan aluksen ei tarvitsisi olla aerodynaaminen, kuten Maasta laukaistun raketin, vaan se voitaisiin koostaa moduuleista, jotka liitettäisiin yhteen avaruudessa Maan yllä.
ANTIMATERIA-ALUS
Tähtien väliseen matkaan tarvittaisiin runsaasti polttoainetta – ja polttoaineen säilyttäminen vaatisi lisää polttoainetta. Vastauksena voi olla antimateria, Star Trek -tv-sarjan USS Enterprisen voimanlähde. Vaikka Star Trekin menetelmät ovat keksittyjä, antimateria on todellista, ja se on ylivoimaisesti tiivein energianlähde, joka meillä on. Suhteellisuusteorian, E = mc2, dramaattisessa kuvauksessa syntyy valtavia määriä energiaa, kun materia ja antimateria törmäävät.
Polttoainetankin täyttäminen piripintaan muodostaisi kuitenkin ongelman. Avaruusmatka vaatisi tonneittain antimateriaa, mutta maailman tähän asti paras lähde, Cernin antiprotonihidastin, luo sitä vain noin gramman miljoonasosan vuodessa.
POIMUAJO
Poimuajo (eli warp drift) saattaa olla hyvin kyseenalainen menetelmä, mutta Nasa ei ole poissulkenut sitä. Kuvittele muurahainen paperiarkille. Taivuta paperia niin, että muurahainen siirtyy paperin toiselta reunalta toiselle muutamalla askelella. Poimu on englanniksi ”warp”. Fyysikko Miguel Alcubierre on löytänyt teoreettisen poikkeaman, joka kutistaa avaruutta aluksen edessä ja laajentaa sitä sen takana, minkä ansiosta matka tähtiin vie vain muutaman viikon.
Suurin ongelma on voimanlähteenä tarvittava ”negatiivinen energia”. Sitä on olemassa pieniä määriä, mutta kukaan ei tiedä, miten se saataisiin valjastetuksi aluksen käyttövoimaksi. Mutta niin tai näin, poimuajo mullistaisi matkan Maa 2.0:lle täysin.