Ethelfleda: Mercian rautainen lady
Alex Burghart kertoo kuningas Alfredin tyttärestä ja hänen uroteoistaan.
Alex Burghart esittelee Ethelfledan, merkittävän naisen, joka muutti ahtaan anglosaksien kuningaskunnan valtakeskukseksi, jonka soturit kukistivat walesilaiset ja viikingit.
Anglosaksien historia on täynnä unohdettuja sankareita. Yksi unohdetuimmista ja omalla tavallaan huomattavimmista on Ethelfleda. Hän oli kuningas Alfred Suuren (871–899) tytär ja puolisonsa Ethelredin seuraaja Mercian Midlandin valtakunnan hallitsijana noin 1100 vuotta sitten, vuonna 911. Siten hänestä tuli yksi harvoista anglosaksien itsenäisistä naishallitsijoista ja Englannin syntyä ohjaavan aikakauden tärkeä hahmo.
Brittiläinen politiikka on harvoin ollut sellaisessa myllerryksessä kuin 800-luvun lopussa ja 900-luvun alussa. Valtaisa tanskalaisten sotajoukko oli noussut maihin Itä-englannissa vuonna 866 ja vallannut alueita järjestelmällisesti ja surmannut kuninkaita. Vuonna 877 tanskalaiset olivat vallanneet lähes kaikki Watlingin tien (nyk. A2/A5) itäpuoliset alueet: Essexin, Itä-anglian, Itä-mercian (itäinen Midlands), Lindseyn (Lincolnshire) ja Northumbrian kuningaskunnat. Eivätkä he olleet ainoat viholliset. Pohjoismaiset viikingit (Norjasta, eivätkä ystävällisissä väleissä tanskalaisten kanssa) olivat 800-luvun alusta pitäneet tukikohtia Irlannissa ja käyttäneet niitä ponnahduslautoina valtaisille hyökkäyksille Britanniaan. Toisinaan he myös liittoutuivat walesilaisten kuningaskuntien kanssa. Anglosaksien Englanti tuntui olevan muuttumaisillaan angloskandinaaviseksi Englanniksi.
Ethelred, Mercian jäännösten uusi johtaja, päätti vuonna 879 ja näiden paineiden alaisena ja lännen walesilaisten valtakuntien uhkaamana vannoa uskollisuutta Wessexin kuningas Alfredille. Asser, Alfredin elämäkerturi, sanoo, että Ethelred suostui "kaikissa tapauksissa noudattamaan kuninkaan tahtoa", ja hän näyttäisi pitäneen lupauksensa. Lähteet eivät koskaan käytä Ethelredistä nimitystä "kuningas", vain "ealdorman" tai "lordi" – kuninkaita saattoi olla vain yksi, ja se oli Alfred, ja vain hänen nimensä esiintyy ajan kuninkaallisissa säädöksissä ja kolikoissa.
Alfred otti uuden liittonsa niin vakavasti, että hän naitti vanhimman tyttärensä Ethelfledan Ethelredille. Tämän tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä – Asser sanoo, että he avioituivat, kun Ethelfleda oli saavuttanut soveliaan iän, eli hän oli luultavasti liian nuori, kun liitto solmittiin – mutta on mahdollista, että se tapahtui vuonna 866, kun anglosaksien kronikassa kerrotaan, että "kuningas Alfred valtasi Lontoon ja [...] uskoi kaupungin
”Siinä tapauksessa Ethelfledan myötäjäiset olivat suurimmat englantilaisen isän koskaan myöntämät: Lontoon kaupunki.”
ealdormaninsa Ethelredin hallintaan".
Siinä tapauksessa Ethelfledan myötäjäiset olivat suurimmat englantilaisen isän koskaan myöntämät: Lontoon kaupunki. Ethelfleda esiintyy lähteissä puolisonsa rinnalla seuraavan 25 vuoden ajan – tämä on selkeä osoitus hänen asemastaan epätavallisen liiton symbolina. Hallitsijapari aloitti samaan aikaan Mercian kaupunkien linnoitustyöt, valitsi Gloucesterin asuinpaikakseen ja kaappasi viikingeiltä takaisin anglosaksien 700-luvulla eläneen Osvald-pyhimyksen pyhäinjäännökset. Kun Ethelred vuonna 911 kuoli 32 vuotta hallittuaan, vallan otti Ethelfleda, josta kronikoitsijat käyttivät nimitystä "Lady of Mercians".
Naisen nousu valtaan
Miten nainen, joka vaikutti niin läpisotilaallisena aikakautena, saattoi kohota huipulle Mercian saippuanliukkaassa poliittisessa valtapelissä? Loppujen lopuksi hän oli se paha, jonka paikalliset aateliset tunsivat. Uusi kuningas Wessexistä ehkä muuttaisi asioita – hänestä voisi tulla uhka heidän eduilleen. Päätös tukea Ethelfledaa kertoo, että he alkoivat pitää tätä länsisaksien kuninkaan tytärtä yhtenä heistä.
Toinen vaikuttava tekijä saattaa olla puolison kuolema. Myöhempi irlantilainen lähde kertoo, että Ethelred oli jonkin aikaa hyvin sairas (ehkä jo vuodesta 902). Jos Ethelred oli pitemmän aikaa kykenemätön toimimaan, on helppo ymmärtää, että hänen puolisoaan pidettiin hänen itsestään selvänä seuraajanaan – olihan Ethelfleda jo hoitanut tehtävää jonkin aikaa.
Ja millaista työtä hän tekikään. Anglosaksien kronikka kertoo, että hän rakensi peräti yhdeksän linnoitusta, tai "burhia", mm. Bridgnorthin (912), Staffordin ja Tamworthin (913), Eddisburyn ja Warwickin (914) sekä Chirburyn ja Runcornin (915). Hän loi verkoston, joka suojasi Merciaa sekä tanskalaisia että walesilaisia vastaan. Sen seurauksena ihmiset ja tavarat saattoivat
liikkua ilman pelkoa ryöstöistä, ja linnoituksista tuli liikekannallepanokeskuksia paikallisille joukoille, jotka voitiin koota vastahyökkäyksiin nopeasti.
Vuonna 916 Ethelfleda lähti hyökkäämään – ilmeisesti reaktiona englantilaisen apotin murhaan. Hän lähetti soturijoukon tuhoamaan Brecenanmeren (keinotekoinen saari Llangorse Lakessa) Powysissä ja vangitsemaan walesilaisen kuningattaren. Vuonna 917 hänen armeijansa valloitti Derbyn takaisin tanskalaisilta ("ja siellä sen porttien sisäpuolella surmattiin neljä hänen thegniään, joista hän piti eniten"). Samaan aikaan hänen veljensä kuningas Edvard (899–924), Alfredin seuraaja, oli vallannut suuria osia Midlandsista, Essexistä ja Itä-angliasta takaisin sinne sijoitetuilta tanskalaisilta.
Tämän seurauksena jäljellä olevat tanskalaisten sotajoukot alkoivat taipua paineessa. Vuonna 918 Leicesterin joukot alistuivat rauhanomaisesti Ethelfledalle, ja pian sen jälkeen Yorkin armeija seurasi esimerkkiä.
Nämä olivat hämmästyttäviä tapahtumia. Miten taisteluissa karaistuneet Midlandsin ja pohjoisen tanskalaisjoukot halusivat alistua naishallitsijan valtaan? Osaksi siksi, että he pelkäsivät Irlannin norjalaisia viikinkejä, osaksi ehkä siksi, että he uskoivat voivansa neuvotella paremmat ehdot Ethelfledalta kuin hänen veljeltään Edvardilta. Mutta voidaan myös ajatella, että asettumalla Ethelfledan puolelle tanskalaiset halusivat näyttää Mercialle, etteivät he enää tarvinneet länsisaksien tukea – millä he ehkä saisivat liiton hajoamaan.
Oli miten hyvänsä, Ethelfleda kuoli Tamworthissa – Mercian ikivanhassa hovikaupungissa – pian sen jälkeen ("12 päivää ennen juhannusta", kuten anglosaksien kronikka kertoo). Seuraajaksi valittiin hänen tyttärensä Ælfwynn. Kuningas Edvard pelkäsi nyt selvästi, että Mercia oli hajoamassa – hänen joukkonsa marssivat kohti Merciaa vain puoli vuotta myöhemmin, ja "kolme viikkoa ennen joulua Ethelredin tyttäreltä, Mercian valtiaalta, riistettiin kaikki valta Merciassa, ja hänet vietiin Wessexiin." Mercia lakkasi siten olemasta itsenäinen valtakunta.
Vaikka Ethelfledan legenda ei ole jaksanut elää ihmisten muistissa, se kiehtoi keskiajan ihmisten mielikuvitusta useiden vuosisatojen ajan. Varhainen irlantilainen kirjoittaja kuvasi lyyrisesti, miten Ethelfleda ja hänen miehensä kukistivat norjalaisjoukot Chesterissä kaatamalla ensin olutta heidän päälleen ja lähettämällä sitten kaikki seudun mehiläisyhteiskunnat heidän peräänsä. Yksi kronikoitsija kertoo hänen älykkyydestään, toinen sanoi hänen maineensa leviävän laajalti. 1100-luvun historioitsija William Malmesburyläinen meni vielä pitemmälle ja sanoi häntä "erityisen mahtavaksi miehenkaltaiseksi naiseksi" (tämä oli vahva ylistys), ja hänen aikalaisensa Henry Huntingdonilainen – kieltämättä ei luotettavin lähde – kirjoitti:
"Jotkut ovat ajatelleet ja sanoneet, että jos häntä ei olisi riistetty pois niin äkillisesti, hän olisi voittanut rohkeimmatkin miehet."
Mitä olisi tapahtunut, jos Ethelfledaa ei olisi "riistetty pois"? Entä, jos hänen sijastaan Edvard olisikin kuollut 918? Eikö moni wessexiläinen suurmies olisi siinä tapauksessa halunnut liittoa kuningas Alfredin tyttären kanssa, joka hallitsi käytännössä suurinta osaa Midlandsista ja alueita pohjoisessa? Silloin Englanti ei olisi vuonna 927 yhtynyt kuningas Athelstanin alaisuuteen, vaan naisen – Ethelfledan. Hänen tyttärestään Ælfwynnistä ei ehkä olisi tullut vain "Lady of the Mercians", vaan Englannin kuningatar.
Se olisi monin tavoin ollut osuvaa. IsoBritannialla on aina 1. vuosisadan jaa. Boudiccasta 1900-luvun Margaret Thatcheriin ollut useampia tunnettuja naisjohtajia kuin millään muulla eurooppalaisvaltiolla.
Alex Burghart on parlamenttiedustaja ja historiantutkija, ja hän oli mukana luomassa Prosopography of Anglo-saxon Englandia (www. pase.ac.uk), tietokantaa kaikista tiedetyistä anglosaksisen ajan henkilöistä.