Viikingit Amerikassa

John Haywood seuraa pienen seikkailijaryhmän jälkiä.

Eurooppalaisten ja Amerikan alkuperäisasukkaiden ensimmäinen kohtaaminen ei päättynyt hyvin kummallekaan osapuolelle.

Leif Eerikinpoika oli noin vuonna 1000 purjehtinut länteen Grönlannin uudesta pohjoismaisesta siirtokunnasta ja löytänyt kauniin maan, jota hän kutsui Vinlandiksi. Kolme vuotta myöhemmin hänen veljensä Torvald valmistautui toista kesää uuteen matkaan. Torvald ja hänen miehensä tutkivat aluetta vuonon suulla, kun he näkivät hiekkaisella rannalla kolme kyhmyrää. Lähemmin tutkiessa ne paljastuivat kanooteiksi, joiden alla yhdeksän miestä piti suojaa. Pohjoisen miehet ottivat vangiksi ja surmasivat kahdeksan heistä, mutta yhdeksäs pakeni tekemään hälytyksen.

Myöhemmin samana päivänä Torvald ja hänen seuralaisensa näkivät joukon kanootteja tulevan vuonossa heitä kohti. He pakenivat aluksiinsa ja torjuivat hyökkäyksen rauta-aseillaan. Mutta Torvald sai taistelussa nuolen kainaloonsa ja kuoli pian sen jälkeen. Hänet haudattiin hänen pyynnöstään kristillisin menoin mantereelle, ja hänen hautansa merkittiin ristillä sekä pää- että jalkopäässä. Leif oli ollut ensimmäinen eurooppalainen, joka laski jalkansa Amerikan maaperälle, ja Torvaldista tuli ensimmäinen sinne haudattu.

Amerikan myöhempi historia on tehnyt muinaisnorjalaisten tutkimusretkistä tähän maailmankolkkaan yhden viikinkiajan (n.800–1100) parhaiten tutkituista kohteista; ajankohdan, jolloin Skandinavian ryöstäjät, kauppiaat ja uudisasukkaat olivat aktiivisia koko Euroopassa. Heidän matkansa ylsivät etelässä aina Pohjois-afrikan rannikolle ja idässä Bagdadiin asti. Viikinkiajan skandinaavit tunsivat maailmasta yhteensä enemmän kuin ketkään aiemmat eurooppalaiset. On itsestään selvää, että pohjoiset löytöretket, ainoat todistetut Kolumbusta edeltävät kohtaamiset eurooppalaisten ja amerikkalaisten välillä, kiehtovat tutkijoita. Mutta ansaitsevatko ne todella niin paljon huomiota?

Viikinkien tietä Amerikkaan on kuvattu ponnahduslautareitiksi, koska se eteni etappeina saarelta saarelle suhteellisen lyhyen välimatkan päässä toisistaan.

Ensimmäinen askel otettiin jo 200 vuotta ennen kuin Leif löysi Vinlandin, kun Skotlannin pohjoispuoliset saaret asutettiin pian vuoden 800 jälkeen. 25 vuotta sen jälkeen asutettiin Färsaaret ja sitten Islanti, noin vuonna 870. Seuraava askel oli Erik Punaisen Grönlantiin 980-luvulla perustama siirtokunta. Koska Grönlanti on geologisesti katsottuna osa Pohjois-amerikan mannerta, sitä voidaan sanoa Amerikan ensimmäiseksi siirtokunnaksi, vaikka asia harvemmin nähdään niin.

Maata näkyvissä

Ensimmäinen eurooppalainen näki maata ensimmäisen kerran Pohjois-amerikassa pian Grönlannin asuttamisen jälkeen. Saavutuksen tekijä oli islantilainen kauppias nimeltä Bjarni Herjolfsson.

Grönlantilaisten saagan mukaan – se ja Erik Punaisen saaga ovat viikingien Amerikan löytöretkien päälähteet – Bjarni palasi kotiin matkalta Norjaan vuonna 986 ja sai tietää, että hänen isänsä oli muuttanut Grönlantiin Erik Punaisen mukana. Hän tiesi Grönlannista vain, että siellä oli vuoria mutta ei puita, ja se oli hyvää laidunmaata. Bjarni lähti seuraamaan isänsä jalanjälkiä ja, kuten arvata saattaa, eksyi pian.

Hän päätyi monen päivän myrskysään ja huonon näky- vyyden jälkeen metsäiseen, vuoristoiseen maahan. Se ei selvästi voinut olla Grönlanti, joten nousematta maihin Bjarni purjehti pohjoiseen ja löysi kaksi päivää myöhemmin tasaisen, metsäisen maan. Täälläkään hän ei noussut maihin. Purjehdittuaan koilliseen vielä kolmen päivän ajan Bjarni tuli vuoristoiselle, jään peittämälle alueelle, jota hän piti liian karuna Grönlanniksi. Hän suuntasi itään ja saapui neljä päivää myöhemmin Grönlannin pohjoismaiseen siirtokuntaan.

Bjarnin löydöt herättivät suurta kiinnostusta, ja kun hän päätti lopettaa kaupankäynnin, Erik Punaisen poika Leif Eerikinpoika osti hänen laivansa ja lähti uudelle tutkimusretkelle suunnilleen samaan aikaan kuin islantilaiset kääntyivät kristinuskoon; noin vuonna 1000. Leif aloitti ottamalla päinvastaisen kurssin kuin Bjarni ja lähti luoteeseen. Hän tuli maahan, jossa oli paljaita

luotoja ja jäätiköitä ja antoi sille nimen Helluland ("paasimaa"). Leif jatkoi etelään ja tuli matalaan, metsäiseen maahan, jossa oli valkoisia hiekkarantoja, ja hän nimesi sen Marklandiksi ("metsämaa").

Purjehdittuaan vielä kaksi päivää lounaaseen hän löysi alueen, jossa lohet hyppivät joissa ja viinirypäleet kasvoivat villinä. Leif nimesi sen Vinlandiksi. Hänen ryhmänsä rakensi paikalle talon, jota sanottiin siitä lähtien Leifsbuðiriksi ("Leifin koija"), jossa he viettivät talven mukavasti. "Maa vaikutti niin suopealta, ettei eläimille tarvittu talvirehua, routaa ei tullut eikä ruoho kuihtunut juuri lainkaan."

Talvipäivät olivat huomattavasti pitempiä kuin Grönlannissa, ja "vuoden lyhyimpänä päivänä aurinko näkyi aamiaisella ja keskellä iltapäivää". Kun kevät tuli, Leif ja hänen miehensä kaatoivat paljon puita – Grönlan- nissa oli aina pulaa puusta – ja palasivat kotiin.

Leif ei ottanut yhteyttä alkuperäisasukkaisiin. Ensimmäinen, tuhoisa kohtaaminen tapahtui seuraavalla, hänen veljensä Torvaldin matkalla. Torvald kuoli alkuperäisväestön kädestä, mutta se ei estänyt viikinkejä yrittämästä siirtokuntaa Vinlandiin ainakin kahteen otteeseen. Ensimmäistä, noin kaksi vuotta Torvaldin kuoleman jälkeen, johti Thorfinn Karlsefni, islantilainen kauppias, joka otti mukaansa vaimonsa Gudridin, 65 miestä, viisi naista ja kotieläimiä.

He purjehtivat Grönlannista ja viettivät talven välikohtauksitta Leifsbuðirissa. Gudrid synnytti siellä pojan, Snorrin – ensimmäisen Amerikassa syntyneen eurooppalaisen. Sitten uudisasukkaat kohtasivat ensimmäisen kerran Amerikan alkuperäisväestöä, jota ilmaantui Leifsbuðiriin vaihtamaan turkiksia. Viikingit kutsuivat heitä "Skrælingeiksi", joka on voinut tarkoittaa "kirkujaa".

”Leif Eerikinpojan sisarpuoli Freydis teki osansa torjuakseen alkuperäisväestön hyökkäyksen. Hän pelotti heidät paljastamalla toisen rintansa ja lyömällä sitä miekalla.”

Skrælinget, joiden kulttuuri oli kivikautista, kiinnostuivat suuresti viikinkien rautaisista aseista ja työkaluista, mutta Karlsefni kielsi miehiään vaihtamasta niitä pois.

Toisessa kohtaamisessa Karlesefnin miehet surmasivat skrælingin, joka yritti varastaa aseita. Viikingit löivät skrælingien kostoyrityksen takaisin, mutta talvehdittuaan Leifsbuðirissa vielä kerran Karlsefni päätti palata Grönlantiin.

Leifin sisarpuoli Freydis, joka oli Erik Punaisen saagan mukaan jo osallistunut Karlsefnin retkikuntaan, yritti siirtokunnan perustamista uudelleen. Hän oli tehnyt voitavansa torjuakseen skrælingien hyökkäyksen ja pelottanut heidät paljastamalla toisen rintansa ja lyömällä sitä miekalla. Freydis oli riidanhaluinen nainen eikä sopinut johtajaksi. Tutkimusretki päättyi, kun puolet miehistä sai surmansa sisäisessä kiistassa. Meillä on tietoja vain yhdestä matkasta Vinlandiin tämän jälkeen. Grönlannin piispa Erik Gnupsson aloitti vuonna 1121 matkan sinne, mutta mitä retkikunnalle tapahtui ei tiedetä.

Arkeologiset todisteet viikinkien läsnäolosta Pohjois-amerikassa tulivat päivänvaloon vuonna 1961, kun L'anse aux Meadowsista Newfoundlandin pohjoiskärjestä löytyi turpeesta rakennetun pitkätalon jäännöksiä. Pitkätalo on tyypillisesti skandinaavinen asumus, mutta myös inuitit ja muut Amerikan alkuperäisasukkaat rakensivat vastaavanlaisia. Pohjoismaiseksi asumukseksi sen todisti suuri määrä löydettyjä metalliesi-

neitä, kuten rautaniittejä ja tyypillinen pohjoismainen pronssinen rengassolki.

Kiviset lankapainot ja värttinä kertovat, että täällä oli käytetty aikaa kankaankudontaan. Viikinkiajan Skandinaviassa naiset hoitivat kutomisen, joten saagojen kertomus, että merimatkoilla oli mukana naisia, piti paikkansa. Paikan orgaanisen aineksen radiohiilimääritykset osoittavat, että asutus jäi lyhytaikaiseksi, noin vuosien 980 ja 1020 välille, mikä myös sopii yhteen saagojen kanssa.

L'anse aux Meadowsin ympäristö ei muistuta lainkaan saagojen kuvausta Vinlandista. Talvet ovat ankaria, eikä villejä viinirypäleitä kasva, joten paikka tuskin on Leifsbuðir. L'anse aux Meadows on todennäköisesti perusleiri tutkimusretkille kauemmas etelään. Amerikanjalopähkinälöydot paikalta viittaavat sellaisiin. Amerikanjalopähkinä ei kasva New Brunswickiä pohjoisempana, joka sijaitsee täältä noin 120 km etelään.

Vinlandin arvoitus

Jos Vinland ei ollut L'anse aux Meadowsissa, missä se oli? Helluland ja Markland voidaan suurella varmuudella tunnistaa Baffininsaareksi ja Labradoriksi, mutta saagojen kuvaukset Vinlandista sisältävät ristiriitaisuuksia. Leifin kuvaamat lohet sijoittavat Vinlandin Hudsonvirran pohjoispuolelle, kun villit viinirypäleet vievät sen St Lawrencejoen eteläpuolelle. Tällöin päädytään jonnekin Kanadan Atlantin rannikon saaristoalueelle tai New Englandiin, mutta talvet eivät ole roudattomia missään Chesapeakenlahden pohjoispuolella.

Myöskään lyhyin päivä ei auta paikallistamaan Vinlandia, koska sen pituutta ei määritellä kellonajoin – kelloja ei ollut olemassa viikinkiajalla – joten ilman uusia arkeologisia löytöjä emme saa koskaan tietää, missä Vinland oli.

Viikinkien yritys asuttaa Vinland oli hetkellinen – koko seikkailu oli ohi noin 20 vuodessa, eikä siihen luultavasti koskaan osallistunut enemmän kuin 200 ihmistä. Se oli tuomittu epäonnistumaan. Välimatka oli liian pitkä, Grönlannin pienessä siirtokunnassa oli liian vähän asukkaita tukemassa uudisasukkaita, eivätkä rautaiset aseet antaneet viikingeille suurempaa etua huomattavasti monilukuisempaa alkuperäisväestöä vastaan.

Tämä ei tarkoita viikinkien loppua Pohjois-amerikassa. Grönlannin siirtokunta säilyi 1400-luvun puoliväliin asti, jolloin pienen jääkauden vaikutukset tekivät siitä lopun. Grönlantilaiset jatkoivat purjehduksia Marklandiin kaatamaan puuta ainakin vuoteen 1347, ja he matkasivat kauas pohjoiselle Arktikselle metsästämään jääkarhuja, hylkeitä ja valaita. Noin vuonna 1170 he kohtasivat thulekulttuurin inuiteja, ja kontaktit jatkuivat siirtokunnan loppuun asti. Kanadan Arktikselta on löydetty viikinkiesineitä monesta paikasta, ja Baffininsaaren Tanfieldin laaksosta on löydetty todennäköisesti pohjoismainen metsästysleiri.

Objektiivisesti arvioiden viikinkien Pohjois-amerikan löytäminen jäi vaille merkitystä. Uutiset viikinkien matkoista saavuttivat pian Euroopan, mutta ne eivät muuttaneet eurooppalaisten maailmankuvaa samoin kuin Kolumbuksen myöhemmät tutkimusmatkat. Kukaan ei epäillyt, että Vinland olisi osa uutta mannerta. Ei ole todisteita, että Kolumbus olisi tuntenut Vinlandin lähtiessään kuuluisalle matkalleen vuonna 1492. Amerikan alkuperäisväestön kannalta viikinkien matkat olisivat yhtä hyvin voineet jäädä tekemättä, sillä niillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta Pohjois-amerikan kulttuurin kehitykseen. Amerikan alkuperäisväestö on sen sijaan jättänyt jälkensä Islantiin. Tutkijat ovat islantilaisten geenejä tutkimalla voineet osoittaa, että noin 350 heistä on noin 1000 vuotta sitten eläneen pohjoisamerikkalaisen naisen jälkeläisiä. Ehkä hän oli skræling, joka oli tullut jonkin retkikunnan mukana?

Thorvald Erikssonin kohtalokkaasta kohtaamisesta skrælingenien kanssa ei ole jäänyt monta jälkeä, mutta se on tärkeä hetki maailmanhistoriassa. Se oli päätös ihmiskunnan 70 000 vuoden vaellukselle Afrikasta. Afrikasta lähteneiden ja itään Aasian ja Amerikan halki vaeltaneiden jälkeläiset kohtasivat lopulta niiden jälkeläiset, jotka lähtivät Afrikasta ja suuntasivat länteen. Maailman ympyrä sulkeutui.

John Haywood on historiantutkija. Hän on kirjoittanut teoksen Northmen (Head of Zeus 2015).