Vii­kin­git Ame­ri­kas­sa

John Haywood seu­raa pie­nen seik­kai­li­ja­ryh­män jäl­kiä.

Viikingit Lahtevat Lanteen - - Sisältö -

Eu­roop­pa­lais­ten ja Ame­ri­kan al­ku­pe­räi­sa­suk­kai­den en­sim­mäi­nen koh­taa­mi­nen ei päät­ty­nyt hy­vin kum­mal­le­kaan os­a­puo­lel­le.

Leif Ee­ri­kin­poi­ka oli noin vuon­na 1000 pur­jeh­ti­nut län­teen Grön­lan­nin uu­des­ta poh­jois­mai­ses­ta siir­to­kun­nas­ta ja löy­tä­nyt kau­niin maan, jo­ta hän kut­sui Vin­lan­dik­si. Kol­me vuot­ta myö­hem­min hä­nen vel­jen­sä Tor­vald val­mis­tau­tui tois­ta ke­sää uu­teen mat­kaan. Tor­vald ja hä­nen mie­hen­sä tut­ki­vat aluet­ta vuo­non suul­la, kun he nä­ki­vät hiek­kai­sel­la ran­nal­la kol­me kyh­my­rää. Lä­hem­min tut­kies­sa ne pal­jas­tui­vat ka­noo­teik­si, joi­den al­la yh­dek­sän mies­tä pi­ti suo­jaa. Poh­joi­sen mie­het ot­ti­vat van­gik­si ja sur­ma­si­vat kah­dek­san heis­tä, mut­ta yh­dek­säs pa­ke­ni te­ke­mään hä­ly­tyk­sen.

Myö­hem­min sa­ma­na päi­vä­nä Tor­vald ja hä­nen seu­ra­lai­sen­sa nä­ki­vät jou­kon ka­noot­te­ja tu­le­van vuo­nos­sa hei­tä koh­ti. He pa­ke­ni­vat aluk­siin­sa ja tor­jui­vat hyök­käyk­sen rau­ta-aseil­laan. Mut­ta Tor­vald sai tais­te­lus­sa nuo­len kai­na­loon­sa ja kuo­li pian sen jäl­keen. Hä­net hau­dat­tiin hä­nen pyyn­nös­tään kris­til­li­sin me­noin man­te­reel­le, ja hä­nen hau­tan­sa mer­kit­tiin ris­til­lä se­kä pää- et­tä jal­ko­pääs­sä. Leif oli ol­lut en­sim­mäi­nen eu­roop­pa­lai­nen, jo­ka las­ki jal­kan­sa Ame­ri­kan maa­pe­räl­le, ja Tor­val­dis­ta tu­li en­sim­mäi­nen sin­ne hau­dat­tu.

Ame­ri­kan myö­hem­pi his­to­ria on teh­nyt mui­nais­nor­ja­lais­ten tut­ki­mus­ret­kis­tä tä­hän maa­il­man­kolk­kaan yh­den vii­kin­kia­jan (n.800–1100) par­hai­ten tut­ki­tuis­ta koh­teis­ta; ajan­koh­dan, jol­loin Skan­di­na­vian ryös­tä­jät, kaup­pi­aat ja uu­di­sa­suk­kaat oli­vat ak­tii­vi­sia ko­ko Eu­roo­pas­sa. Hei­dän mat­kan­sa yl­si­vät ete­läs­sä ai­na Poh­jois-af­ri­kan ran­ni­kol­le ja idäs­sä Bag­da­diin as­ti. Vii­kin­kia­jan skan­di­naa­vit tun­si­vat maa­il­mas­ta yh­teen­sä enem­män kuin ket­kään ai­em­mat eu­roop­pa­lai­set. On it­ses­tään sel­vää, et­tä poh­joi­set löy­tö­ret­ket, ai­noat to­dis­te­tut Ko­lum­bus­ta edel­tä­vät koh­taa­mi­set eu­roop­pa­lais­ten ja ame­rik­ka­lais­ten vä­lil­lä, kieh­to­vat tut­ki­joi­ta. Mut­ta an­sait­se­vat­ko ne to­del­la niin pal­jon huo­mio­ta?

Vii­kin­kien tie­tä Ame­rik­kaan on ku­vat­tu pon­nah­dus­lau­ta­rei­tik­si, kos­ka se ete­ni etap­pei­na saa­rel­ta saa­rel­le suh­teel­li­sen ly­hyen vä­li­mat­kan pääs­sä toi­sis­taan.

En­sim­mäi­nen as­kel otet­tiin jo 200 vuot­ta en­nen kuin Leif löy­si Vin­lan­din, kun Skot­lan­nin poh­jois­puo­li­set saa­ret asu­tet­tiin pian vuo­den 800 jäl­keen. 25 vuot­ta sen jäl­keen asu­tet­tiin Fär­saa­ret ja sit­ten Is­lan­ti, noin vuon­na 870. Seu­raa­va as­kel oli Erik Pu­nai­sen Grön­lan­tiin 980-lu­vul­la pe­rus­ta­ma siir­to­kun­ta. Kos­ka Grön­lan­ti on geo­lo­gi­ses­ti kat­sot­tu­na osa Poh­jois-ame­ri­kan man­ner­ta, si­tä voi­daan sa­noa Ame­ri­kan en­sim­mäi­sek­si siir­to­kun­nak­si, vaik­ka asia har­vem­min näh­dään niin.

Maa­ta nä­ky­vis­sä

En­sim­mäi­nen eu­roop­pa­lai­nen nä­ki maa­ta en­sim­mäi­sen ker­ran Poh­jois-ame­ri­kas­sa pian Grön­lan­nin asut­ta­mi­sen jäl­keen. Saa­vu­tuk­sen te­ki­jä oli is­lan­ti­lai­nen kaup­pias ni­mel­tä Bjar­ni Her­jolfs­son.

Grön­lan­ti­lais­ten saa­gan mu­kaan – se ja Erik Pu­nai­sen saa­ga ovat vii­kin­gien Ame­ri­kan löy­tö­ret­kien pää­läh­teet – Bjar­ni pa­la­si ko­tiin mat­kal­ta Nor­jaan vuon­na 986 ja sai tie­tää, et­tä hä­nen isän­sä oli muut­ta­nut Grön­lan­tiin Erik Pu­nai­sen mu­ka­na. Hän tie­si Grön­lan­nis­ta vain, et­tä siel­lä oli vuo­ria mut­ta ei pui­ta, ja se oli hy­vää lai­dun­maa­ta. Bjar­ni läh­ti seu­raa­maan isän­sä ja­lan­jäl­kiä ja, ku­ten ar­va­ta saat­taa, ek­syi pian.

Hän pää­tyi mo­nen päi­vän myrs­ky­sään ja huo­non nä­ky- vyy­den jäl­keen met­säi­seen, vuo­ris­toi­seen maa­han. Se ei sel­väs­ti voi­nut ol­la Grön­lan­ti, jo­ten nouse­mat­ta mai­hin Bjar­ni pur­jeh­ti poh­joi­seen ja löy­si kak­si päi­vää myö­hem­min ta­sai­sen, met­säi­sen maan. Tääl­lä­kään hän ei nous­sut mai­hin. Pur­jeh­dit­tu­aan koil­li­seen vie­lä kol­men päi­vän ajan Bjar­ni tu­li vuo­ris­toi­sel­le, jään peit­tä­mäl­le alu­eel­le, jo­ta hän pi­ti lii­an ka­ru­na Grön­lan­nik­si. Hän suun­ta­si itään ja saa­pui nel­jä päi­vää myö­hem­min Grön­lan­nin poh­jois­mai­seen siir­to­kun­taan.

Bjar­nin löy­döt he­rät­ti­vät suur­ta kiin­nos­tus­ta, ja kun hän päät­ti lo­pet­taa kau­pan­käyn­nin, Erik Pu­nai­sen poi­ka Leif Ee­ri­kin­poi­ka os­ti hä­nen lai­van­sa ja läh­ti uu­del­le tut­ki­mus­ret­kel­le suun­nil­leen sa­maan ai­kaan kuin is­lan­ti­lai­set kään­tyi­vät kris­ti­nus­koon; noin vuon­na 1000. Leif aloit­ti ot­ta­mal­la päin­vas­tai­sen kurs­sin kuin Bjar­ni ja läh­ti luo­tee­seen. Hän tu­li maa­han, jos­sa oli pal­jai­ta

luo­to­ja ja jää­ti­köi­tä ja an­toi sil­le ni­men Hel­lu­land ("paa­si­maa"). Leif jat­koi ete­lään ja tu­li ma­ta­laan, met­säi­seen maa­han, jos­sa oli val­koi­sia hiek­ka­ran­to­ja, ja hän ni­me­si sen Marklan­dik­si ("met­sä­maa").

Pur­jeh­dit­tu­aan vie­lä kak­si päi­vää lou­naa­seen hän löy­si alu­een, jos­sa lo­het hyp­pi­vät jois­sa ja vii­ni­ry­pä­leet kas­voi­vat vil­li­nä. Leif ni­me­si sen Vin­lan­dik­si. Hä­nen ryh­män­sä ra­ken­si pai­kal­le ta­lon, jo­ta sa­not­tiin sii­tä läh­tien Leifs­buði­rik­si ("Lei­fin koi­ja"), jos­sa he viet­ti­vät tal­ven mu­ka­vas­ti. "Maa vai­kut­ti niin suo­peal­ta, et­tei eläi­mil­le tar­vit­tu tal­vi­re­hua, rou­taa ei tul­lut ei­kä ruo­ho kuih­tu­nut juu­ri lain­kaan."

Tal­vi­päi­vät oli­vat huo­mat­ta­vas­ti pi­tem­piä kuin Grön­lan­nis­sa, ja "vuo­den ly­hyim­pä­nä päi­vä­nä au­rin­ko nä­kyi aa­miai­sel­la ja kes­kel­lä il­ta­päi­vää". Kun ke­vät tu­li, Leif ja hä­nen mie­hen­sä kaa­toi­vat pal­jon pui­ta – Grön­lan- nis­sa oli ai­na pu­laa puus­ta – ja pa­la­si­vat ko­tiin.

Leif ei ot­ta­nut yh­teyt­tä al­ku­pe­räi­sa­suk­kai­siin. En­sim­mäi­nen, tu­hoi­sa koh­taa­mi­nen ta­pah­tui seu­raa­val­la, hä­nen vel­jen­sä Tor­val­din mat­kal­la. Tor­vald kuo­li al­ku­pe­räis­väes­tön kä­des­tä, mut­ta se ei es­tä­nyt vii­kin­ke­jä yrit­tä­mäs­tä siir­to­kun­taa Vin­lan­diin ai­na­kin kah­teen ot­tee­seen. En­sim­mäis­tä, noin kak­si vuot­ta Tor­val­din kuo­le­man jäl­keen, joh­ti Thor­finn Karl­sef­ni, is­lan­ti­lai­nen kaup­pias, jo­ka ot­ti mu­kaan­sa vai­mon­sa Gudri­din, 65 mies­tä, viisi nais­ta ja ko­tie­läi­miä.

He pur­jeh­ti­vat Grön­lan­nis­ta ja viet­ti­vät tal­ven vä­li­koh­tauk­sit­ta Leifs­buði­ris­sa. Gudrid syn­nyt­ti siel­lä po­jan, Snor­rin – en­sim­mäi­sen Ame­ri­kas­sa syn­ty­neen eu­roop­pa­lai­sen. Sit­ten uu­di­sa­suk­kaat koh­ta­si­vat en­sim­mäi­sen ker­ran Ame­ri­kan al­ku­pe­räis­väes­töä, jo­ta il­maan­tui Leifs­buði­riin vaih­ta­maan tur­kik­sia. Vii­kin­git kut­sui­vat hei­tä "Skræ­lin­geik­si", jo­ka on voi­nut tar­koit­taa "kir­ku­jaa".

”Leif Ee­ri­kin­po­jan si­sar­puo­li Frey­dis te­ki osan­sa tor­juak­seen al­ku­pe­räis­väes­tön hyök­käyk­sen. Hän pe­lot­ti hei­dät pal­jas­ta­mal­la toi­sen rin­tan­sa ja lyö­mäl­lä si­tä mie­kal­la.”

Skræ­lin­get, joi­den kult­tuu­ri oli ki­vi­kau­tis­ta, kiin­nos­tui­vat suu­res­ti vii­kin­kien rau­tai­sis­ta aseis­ta ja työ­ka­luis­ta, mut­ta Karl­sef­ni kiel­si mie­hi­ään vaih­ta­mas­ta nii­tä pois.

Toi­ses­sa koh­taa­mi­ses­sa Kar­le­sef­nin mie­het sur­ma­si­vat skræ­lin­gin, jo­ka yrit­ti va­ras­taa asei­ta. Vii­kin­git löi­vät skræ­lin­gien kos­to­y­ri­tyk­sen ta­kai­sin, mut­ta tal­veh­dit­tu­aan Leifs­buði­ris­sa vie­lä ker­ran Karl­sef­ni päät­ti pa­la­ta Grön­lan­tiin.

Lei­fin si­sar­puo­li Frey­dis, jo­ka oli Erik Pu­nai­sen saa­gan mu­kaan jo osal­lis­tu­nut Karl­sef­nin ret­ki­kun­taan, yrit­ti siir­to­kun­nan pe­rus­ta­mis­ta uu­del­leen. Hän oli teh­nyt voi­ta­van­sa tor­juak­seen skræ­lin­gien hyök­käyk­sen ja pe­lot­ta­nut hei­dät pal­jas­ta­mal­la toi­sen rin­tan­sa ja lyö­mäl­lä si­tä mie­kal­la. Frey­dis oli rii­dan­ha­lui­nen nai­nen ei­kä so­pi­nut joh­ta­jak­si. Tut­ki­mus­ret­ki päät­tyi, kun puo­let mie­his­tä sai sur­man­sa si­säi­ses­sä kiis­tas­sa. Meil­lä on tie­to­ja vain yh­des­tä mat­kas­ta Vin­lan­diin tä­män jäl­keen. Grön­lan­nin piis­pa Erik Gnups­son aloit­ti vuon­na 1121 mat­kan sin­ne, mut­ta mi­tä ret­ki­kun­nal­le ta­pah­tui ei tie­de­tä.

Ar­keo­lo­gi­set to­dis­teet vii­kin­kien läs­nä­olos­ta Poh­jois-ame­ri­kas­sa tu­li­vat päi­vän­va­loon vuon­na 1961, kun L'an­se aux Mea­dow­sis­ta New­found­lan­din poh­jois­kär­jes­tä löy­tyi tur­pees­ta ra­ken­ne­tun pit­kä­ta­lon jään­nök­siä. Pit­kä­ta­lo on tyy­pil­li­ses­ti skan­di­naa­vi­nen asu­mus, mut­ta myös inui­tit ja muut Ame­ri­kan al­ku­pe­räi­sa­suk­kaat ra­ken­si­vat vas­taa­van­lai­sia. Poh­jois­mai­sek­si asu­muk­sek­si sen to­dis­ti suu­ri mää­rä löy­det­ty­jä me­tal­lie­si-

nei­tä, ku­ten rau­ta­niit­te­jä ja tyy­pil­li­nen poh­jois­mai­nen prons­si­nen ren­gas­sol­ki.

Ki­vi­set lan­ka­pai­not ja värt­ti­nä ker­to­vat, et­tä tääl­lä oli käy­tet­ty ai­kaa kan­kaan­ku­don­taan. Vii­kin­kia­jan Skan­di­na­vias­sa nai­set hoi­ti­vat ku­to­mi­sen, jo­ten saa­go­jen ker­to­mus, et­tä me­ri­mat­koil­la oli mu­ka­na nai­sia, pi­ti paik­kan­sa. Pai­kan or­gaa­ni­sen ai­nek­sen ra­dio­hii­li­mää­ri­tyk­set osoit­ta­vat, et­tä asu­tus jäi ly­hy­tai­kai­sek­si, noin vuo­sien 980 ja 1020 vä­lil­le, mi­kä myös so­pii yh­teen saa­go­jen kans­sa.

L'an­se aux Mea­dow­sin ym­pä­ris­tö ei muis­tu­ta lain­kaan saa­go­jen ku­vaus­ta Vin­lan­dis­ta. Tal­vet ovat an­ka­ria, ei­kä vil­le­jä vii­ni­ry­pä­lei­tä kas­va, jo­ten paik­ka tus­kin on Leifs­buðir. L'an­se aux Mea­dows on to­den­nä­köi­ses­ti pe­rus­lei­ri tut­ki­mus­ret­kil­le kau­em­mas ete­lään. Ame­ri­kan­ja­lo­päh­ki­nä­löy­dot pai­kal­ta viit­taa­vat sel­lai­siin. Ame­ri­kan­ja­lo­päh­ki­nä ei kas­va New Brunswic­kiä poh­joi­sem­pa­na, jo­ka si­jait­see tääl­tä noin 120 km ete­lään.

Vin­lan­din ar­voi­tus

Jos Vin­land ei ol­lut L'an­se aux Mea­dow­sis­sa, mis­sä se oli? Hel­lu­land ja Markland voi­daan suu­rel­la var­muu­del­la tun­nis­taa Baf­fi­nin­saa­rek­si ja Lab­ra­do­rik­si, mut­ta saa­go­jen ku­vauk­set Vin­lan­dis­ta si­säl­tä­vät ris­ti­rii­tai­suuk­sia. Lei­fin ku­vaa­mat lo­het si­joit­ta­vat Vin­lan­din Hud­son­vir­ran poh­jois­puo­lel­le, kun vil­lit vii­ni­ry­pä­leet vie­vät sen St Law­rence­joen ete­lä­puo­lel­le. Täl­löin pää­dy­tään jon­ne­kin Ka­na­dan At­lan­tin ran­ni­kon saa­ris­toa­lu­eel­le tai New Englan­diin, mut­ta tal­vet ei­vät ole rou­dat­to­mia mis­sään Che­sa­pea­ken­lah­den poh­jois­puo­lel­la.

Myös­kään ly­hyin päi­vä ei au­ta pai­kal­lis­ta­maan Vin­lan­dia, kos­ka sen pi­tuut­ta ei mää­ri­tel­lä kel­lo­na­join – kel­lo­ja ei ol­lut ole­mas­sa vii­kin­kia­jal­la – jo­ten il­man uusia ar­keo­lo­gi­sia löy­tö­jä em­me saa kos­kaan tie­tää, mis­sä Vin­land oli.

Vii­kin­kien yri­tys asut­taa Vin­land oli het­kel­li­nen – ko­ko seik­kai­lu oli ohi noin 20 vuo­des­sa, ei­kä sii­hen luul­ta­vas­ti kos­kaan osal­lis­tu­nut enem­män kuin 200 ih­mis­tä. Se oli tuo­mit­tu epä­on­nis­tu­maan. Vä­li­mat­ka oli lii­an pit­kä, Grön­lan­nin pie­nes­sä siir­to­kun­nas­sa oli lii­an vä­hän asuk­kai­ta tu­ke­mas­sa uu­di­sa­suk­kai­ta, ei­vät­kä rau­tai­set aseet an­ta­neet vii­kin­geil­le suu­rem­paa etua huo­mat­ta­vas­ti mo­ni­lu­kui­sem­paa al­ku­pe­räis­väes­töä vas­taan.

Tä­mä ei tar­koi­ta vii­kin­kien lop­pua Poh­jois-ame­ri­kas­sa. Grön­lan­nin siir­to­kun­ta säi­lyi 1400-lu­vun puo­li­vä­liin as­ti, jol­loin pie­nen jää­kau­den vai­ku­tuk­set te­ki­vät sii­tä lo­pun. Grön­lan­ti­lai­set jat­koi­vat pur­jeh­duk­sia Marklan­diin kaa­ta­maan puu­ta ai­na­kin vuo­teen 1347, ja he mat­ka­si­vat kau­as poh­joi­sel­le Ark­tik­sel­le met­säs­tä­mään jää­kar­hu­ja, hyl­kei­tä ja va­lai­ta. Noin vuon­na 1170 he koh­ta­si­vat thu­le­kult­tuu­rin inui­te­ja, ja kon­tak­tit jat­kui­vat siir­to­kun­nan lop­puun as­ti. Ka­na­dan Ark­tik­sel­ta on löy­det­ty vii­kin­kie­si­nei­tä mo­nes­ta pai­kas­ta, ja Baf­fi­nin­saa­ren Tan­fiel­din laak­sos­ta on löy­det­ty to­den­nä­köi­ses­ti poh­jois­mai­nen met­säs­tys­lei­ri.

Ob­jek­tii­vi­ses­ti ar­vioi­den vii­kin­kien Poh­jois-ame­ri­kan löy­tä­mi­nen jäi vail­le mer­ki­tys­tä. Uu­ti­set vii­kin­kien mat­kois­ta saa­vut­ti­vat pian Eu­roo­pan, mut­ta ne ei­vät muut­ta­neet eu­roop­pa­lais­ten maa­il­man­ku­vaa sa­moin kuin Ko­lum­buk­sen myö­hem­mät tut­ki­mus­mat­kat. Ku­kaan ei epäil­lyt, et­tä Vin­land oli­si osa uut­ta man­ner­ta. Ei ole to­dis­tei­ta, et­tä Ko­lum­bus oli­si tun­te­nut Vin­lan­din läh­ties­sään kuu­lui­sal­le mat­kal­leen vuon­na 1492. Ame­ri­kan al­ku­pe­räis­väes­tön kan­nal­ta vii­kin­kien mat­kat oli­si­vat yh­tä hy­vin voi­neet jää­dä te­ke­mät­tä, sil­lä niil­lä ei ol­lut min­kään­lais­ta vai­ku­tus­ta Poh­jois-ame­ri­kan kult­tuu­rin ke­hi­tyk­seen. Ame­ri­kan al­ku­pe­räis­väes­tö on sen si­jaan jät­tä­nyt jäl­ken­sä Is­lan­tiin. Tut­ki­jat ovat is­lan­ti­lais­ten gee­ne­jä tut­ki­mal­la voi­neet osoit­taa, et­tä noin 350 heis­tä on noin 1000 vuot­ta sit­ten elä­neen poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­sen nai­sen jäl­ke­läi­siä. Eh­kä hän oli skræ­ling, jo­ka oli tul­lut jon­kin ret­ki­kun­nan mu­ka­na?

Thor­vald Eriks­so­nin koh­ta­lok­kaas­ta koh­taa­mi­ses­ta skræ­lin­ge­nien kans­sa ei ole jää­nyt mon­ta jäl­keä, mut­ta se on tär­keä het­ki maa­il­man­his­to­rias­sa. Se oli pää­tös ih­mis­kun­nan 70 000 vuo­den vael­luk­sel­le Af­ri­kas­ta. Af­ri­kas­ta läh­te­nei­den ja itään Aasian ja Ame­ri­kan hal­ki vael­ta­nei­den jäl­ke­läi­set koh­ta­si­vat lo­pul­ta nii­den jäl­ke­läi­set, jot­ka läh­ti­vät Af­ri­kas­ta ja suun­ta­si­vat län­teen. Maa­il­man ym­py­rä sul­keu­tui.

John Haywood on his­to­rian­tut­ki­ja. Hän on kir­joit­ta­nut teok­sen North­men (Head of Zeus 2015).

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.