Kommentti
Janina Ramirez: Miksi viikinkiaika ei ollut "pimeä".
"Sitten nuori sankari riisui vaatteensa (hän oli Kaikkivaltias Jumala), vahva ja päättäväinen. Hän kiipesi korkealle mestauslavalle ja katseli rohkeasti väenpaljoutta siellä, sillä hän halusi vapauttaa ihmiskunnan. Vapisin, kun hän syleili minua. Mutta en uskaltanut kumartua maata kohti... vaan minun oli seistävä tukevasti. Minulle pystytettiin risti."
Tämä ote runosta, joka kirjoitettiin riimuilla yli 1200 vuotta sitten kivisen ristin sivuille Ruthwellissa (silloisessa anglosaksien Northumbrian kuningaskunnassa, nykyisessä Kaakkois-skotlannissa), kuvaa kristinuskon keskeistä tapahtumaa – ristiinnaulitsemista. Et silti varmaan tunnista sitä heti.
Muinaisenglantilaisessa alkusoinnullisin säkein kirjoitetussa runossa The Dream of the Rood, on kymmeniä rivejä. Se poikkeaa Uuden testamentin kertomuksesta ristiinnaulitsemisesta. Heikon ja passiivisen sijasta Kristus kuvataan soturiksi, Beowulfin kaltaiseksi. Hänen opetuslapsensa ovat saattue, ja risti personifioidaan, ja siitä tulee soturikuninkaan uskollinen kannattaja. Tämä on radikaalia runoutta ja radikaalia teologiaa.
Että runo kaiverrettiin ristiin, antamaan kristilliselle symbolille äänen niin fyysisesti kuin symbolisesti, tekee siitä vielä merkittävämmän. Lisää monikerroksisuutta tuovat ristiin kaiverretut lintu- ja villieläinkoristeet, Raamatun kohtaukset ja kristilliset symbolit. Anglosaksien tekemä Ruthwellin risti on yksi kauneimmista ja arvoituksellisimmista muinaisesineistä vuosituhannelta Rooman luhistumisesta uskonpuhdistukseen.
Näyttävä esine tehtiin aikana, jota on usein kuvattu pimeäksi. Nimitys ei puhuttele minua. Historiantutkijat ovat vuosisatojen ajan pitäneet kirjallisten lähteiden puuttumista – jonka Rooman valtakunnan luhistuminen aiheutti – merkkinä tietämättömyydestä ja barbarismista. Koska anglosaksit rakensivat puusta, he eivät ole jättäneet jälkeensä kaunista kiviarkkitehtuuria. Koska he antoivat arvoa metallikäsityölle, he eivät ole jättäneet sellaisia maalauksia ja veistoksia kuin antiikin kulttuurit. Koska heidän yhteiskuntansa perustui suulliselle traditiolle, he keräsivät valtavat tietomäärät muistiinsa, eivät kirjoituksiin, eivätkä siksi ole jättäneet dokumentteja. Mutta heidän aikakautensa ei koskaan ollut pimeä.
Toisenlainen se kyllä oli. Anglosaksinen aika poikkeaa monin tavoin tunnetummasta klassisesta traditiosta, joka on määrittänyt länsimaita. Anglosaksien asenne luontoon, mereen, metsien ja laaksojen sykkivään sydämeen, eroaa meidän näkemyksestämme. Minä lumoudun aina sellaisista eroista. Ja se on sitäkin tärkeämpää, jos ajattelemme, että anglosaksit antoivat Englannille sen kielen, kulttuurin ja identiteetin.
Anglosaksien Englanti oli multietninen ja kosmopoliittinen. Germaaniset maahanmuuttajaheimot avioituivat ja elivät yhdessä roomalaisten, brittien, kelttien ja Brittiensaarille pohjoisesta, etelästä, idästä ja lännestä tulleiden ihmisten kanssa. Vaikka tämä näkökulma ei ole juuri jättänyt jälkiä arkeologisiin löytöihin, joskus sen ääni kuuluu tavattoman selvästi. Sutton Hoon hautalaiva sisälsi esimerkiksi kelttien kattiloita Irlannista, hopeaa Konstantinopolista, rengaspanssareita Ruotsista, kolikoita Galliasta ja koruja Afganistanista. Tämä ei ollut mikään nurkkakuntainen provinssimaailma, jossa kaikki elivät ikävän, väkivaltaisen, lyhyen elämän parin kilometrin säteellä synnyinpaikastaan. He matkasivat merten valtateillä ja kävivät kauppaa tavaroilla ja ideoilla tunnetun maailman reunoilla.
Kun kristinusko saapui 700-luvun vaihteessa, germaaniset, pakanalliset anglosaksit ja heidän kokoelmansa yksisilmäisiä, jyriseviä jumalia toivotettiin tervetulleeksi uuteen, kansainväliseen yhteisöön. Mutta sen sijaan, että olisivat vain muuttuneet Euroopan mantereen ja paavin valtakunnan muodin mukaan, anglosaksit suodattivat kristinuskon omien, pitkäikäisten, taiteellisten ja kirjallisten traditioidensa läpi. The Dream of the Roodissa Jeesuksesta tulee siis soturi, ja uudet kristilliset esineet, kuten käsikirjoitukset, koristellaan runsaasti ja rehevästi kiemurtelevilla pedoilla ja toisiinsa kietoutuneilla linnuilla.
600- ja 700-luvuilla tehtiin osa Englannin arvoituksellisimmista ja näyttävimmistä taide-esineistä koskaan. Lindisfarnen Uusi testamentti on mahtava teos, yhden omistautuneen kirjoittajan tuotos. Frankkien arkku on luinen arvoitus, joka yhdistää germaanien legendat, kristinuskon, juutalaisuuden ja Rooman historian legendat. Pyhän Cuthbertin arkku kuuluu anglosaksien vanhimpiin säilyneisiin puukaiverruksiin täynnä riimuja ja talismaaneja suojelemassa pyhimyksen ruumista. Kaikki nämä esineet tarjoavat ihmisiän verran tutkittavaa. Ja silti anglosaksit pysyvät aina ulottumattomissamme. Näemme heidät hämärästi tumman lasin läpi, mutta näemme vain kiiltoa ja kimallusta. Emme pimeää.
Janina Ramirez on taidehistorioitsija ja radioprofiili. Hän on kirjoittanut The Private Lives of the Saints: Power, Passion and Politics in Anglo-saxon England (WH Allen, 2015).