Kom­ment­ti

Ja­ni­na Ra­mi­rez: Mik­si vii­kin­kiai­ka ei ol­lut "pi­meä".

Viikingit Lahtevat Lanteen - - Sisältö -

"Sit­ten nuo­ri san­ka­ri rii­sui vaat­teen­sa (hän oli Kaik­ki­val­tias Ju­ma­la), vah­va ja päät­tä­väi­nen. Hän kii­pe­si kor­keal­le mes­taus­la­val­le ja kat­se­li roh­keas­ti väen­pal­jout­ta siel­lä, sil­lä hän ha­lusi va­paut­taa ih­mis­kun­nan. Va­pi­sin, kun hän sy­lei­li mi­nua. Mut­ta en us­kal­ta­nut ku­mar­tua maa­ta koh­ti... vaan mi­nun oli seis­tä­vä tu­ke­vas­ti. Mi­nul­le pys­ty­tet­tiin ris­ti."

Tä­mä ote ru­nos­ta, jo­ka kir­joi­tet­tiin rii­muil­la yli 1200 vuot­ta sit­ten ki­vi­sen ris­tin si­vuil­le Ruthwel­lis­sa (sil­loi­ses­sa an­glo­sak­sien Nort­humb­rian ku­nin­gas­kun­nas­sa, ny­kyi­ses­sä Kaak­kois-skot­lan­nis­sa), ku­vaa kris­ti­nus­kon kes­keis­tä ta­pah­tu­maa – ris­tiin­nau­lit­se­mis­ta. Et sil­ti var­maan tun­nis­ta si­tä he­ti.

Mui­nai­senglan­ti­lai­ses­sa al­kusoin­nul­li­sin sä­kein kir­joi­te­tus­sa ru­nos­sa The Dream of the Rood, on kym­me­niä ri­ve­jä. Se poik­ke­aa Uu­den tes­ta­men­tin ker­to­muk­ses­ta ris­tiin­nau­lit­se­mi­ses­ta. Hei­kon ja pas­sii­vi­sen si­jas­ta Kris­tus ku­va­taan so­tu­rik­si, Beowul­fin kal­tai­sek­si. Hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ovat saat­tue, ja ris­ti per­so­ni­fioi­daan, ja sii­tä tu­lee so­tu­ri­ku­nin­kaan us­kol­li­nen kan­nat­ta­ja. Tä­mä on ra­di­kaa­lia ru­nout­ta ja ra­di­kaa­lia teo­lo­gi­aa.

Et­tä ru­no kai­ver­ret­tiin ris­tiin, an­ta­maan kris­til­li­sel­le sym­bo­lil­le ää­nen niin fyy­si­ses­ti kuin sym­bo­li­ses­ti, te­kee sii­tä vie­lä mer­kit­tä­väm­män. Li­sää mo­ni­ker­rok­si­suut­ta tuo­vat ris­tiin kai­ver­re­tut lin­tu- ja vil­lie­läin­ko­ris­teet, Raa­ma­tun koh­tauk­set ja kris­til­li­set sym­bo­lit. An­glo­sak­sien te­ke­mä Ruthwel­lin ris­ti on yk­si kau­neim­mis­ta ja ar­voi­tuk­sel­li­sim­mis­ta mui­nai­se­si­neis­tä vuo­si­tu­han­nel­ta Roo­man lu­his­tu­mi­ses­ta us­kon­puh­dis­tuk­seen.

Näyt­tä­vä esi­ne teh­tiin ai­ka­na, jo­ta on usein ku­vat­tu pi­meäk­si. Ni­mi­tys ei pu­hut­te­le mi­nua. His­to­rian­tut­ki­jat ovat vuo­si­sa­to­jen ajan pi­tä­neet kir­jal­lis­ten läh­tei­den puut­tu­mis­ta – jon­ka Roo­man val­ta­kun­nan lu­his­tu­mi­nen ai­heut­ti – merk­ki­nä tie­tä­mät­tö­myy­des­tä ja bar­ba­ris­mis­ta. Kos­ka an­glo­sak­sit ra­ken­si­vat puus­ta, he ei­vät ole jät­tä­neet jäl­keen­sä kau­nis­ta ki­viark­ki­teh­tuu­ria. Kos­ka he an­toi­vat ar­voa me­tal­li­kä­si­työl­le, he ei­vät ole jät­tä­neet sel­lai­sia maa­lauk­sia ja veis­tok­sia kuin an­tii­kin kult­tuu­rit. Kos­ka hei­dän yh­teis­kun­tan­sa pe­rus­tui suul­li­sel­le tra­di­tiol­le, he ke­rä­si­vät val­ta­vat tie­to­mää­rät muis­tiin­sa, ei­vät kir­joi­tuk­siin, ei­vät­kä sik­si ole jät­tä­neet do­ku­ment­te­ja. Mut­ta hei­dän ai­ka­kau­ten­sa ei kos­kaan ol­lut pi­meä.

Toi­sen­lai­nen se kyl­lä oli. An­glo­sak­si­nen ai­ka poik­ke­aa mo­nin ta­voin tun­ne­tum­mas­ta klas­si­ses­ta tra­di­tios­ta, jo­ka on mää­rit­tä­nyt län­si­mai­ta. An­glo­sak­sien asen­ne luon­toon, me­reen, met­sien ja laak­so­jen syk­ki­vään sy­dä­meen, ero­aa mei­dän nä­ke­myk­ses­täm­me. Mi­nä lu­mou­dun ai­na sel­lai­sis­ta erois­ta. Ja se on si­tä­kin tär­keäm­pää, jos ajat­te­lem­me, et­tä an­glo­sak­sit an­toi­vat Englan­nil­le sen kie­len, kult­tuu­rin ja iden­ti­tee­tin.

An­glo­sak­sien Englan­ti oli mul­tiet­ni­nen ja kos­mo­po­liit­ti­nen. Ger­maa­ni­set maa­han­muut­ta­ja­hei­mot avioi­tui­vat ja eli­vät yh­des­sä roo­ma­lais­ten, brit­tien, kelt­tien ja Brit­tien­saa­ril­le poh­joi­ses­ta, ete­läs­tä, idäs­tä ja län­nes­tä tul­lei­den ih­mis­ten kans­sa. Vaik­ka tä­mä nä­kö­kul­ma ei ole juu­ri jät­tä­nyt jäl­kiä ar­keo­lo­gi­siin löy­töi­hin, jos­kus sen ää­ni kuu­luu ta­vat­to­man sel­väs­ti. Sut­ton Hoon hau­ta­lai­va si­säl­si esi­mer­kik­si kelt­tien kat­ti­loi­ta Ir­lan­nis­ta, ho­pe­aa Kons­tan­ti­no­po­lis­ta, ren­gas­pans­sa­rei­ta Ruot­sis­ta, ko­li­koi­ta Gal­lias­ta ja ko­ru­ja Af­ga­nis­ta­nis­ta. Tä­mä ei ol­lut mi­kään nurk­ka­kun­tai­nen pro­vins­si­maa­il­ma, jos­sa kaik­ki eli­vät ikä­vän, vä­ki­val­tai­sen, ly­hyen elä­män pa­rin ki­lo­met­rin sä­teel­lä syn­nyin­pai­kas­taan. He mat­ka­si­vat mer­ten val­ta­teil­lä ja kä­vi­vät kaup­paa ta­va­roil­la ja ideoil­la tun­ne­tun maa­il­man reu­noil­la.

Kun kris­ti­nus­ko saa­pui 700-lu­vun vaih­tees­sa, ger­maa­ni­set, pa­ka­nal­li­set an­glo­sak­sit ja hei­dän ko­koel­man­sa yk­si­sil­mäi­siä, jy­ri­se­viä ju­ma­lia toi­vo­tet­tiin ter­ve­tul­leek­si uu­teen, kan­sain­vä­li­seen yh­tei­söön. Mut­ta sen si­jaan, et­tä oli­si­vat vain muut­tu­neet Eu­roo­pan man­te­reen ja paa­vin val­ta­kun­nan muo­din mu­kaan, an­glo­sak­sit suo­dat­ti­vat kris­ti­nus­kon omien, pit­käi­käis­ten, tai­teel­lis­ten ja kir­jal­lis­ten tra­di­tioi­den­sa lä­pi. The Dream of the Roo­dis­sa Jee­suk­ses­ta tu­lee siis so­tu­ri, ja uu­det kris­til­li­set esi­neet, ku­ten kä­si­kir­joi­tuk­set, ko­ris­tel­laan run­saas­ti ja re­he­väs­ti kie­mur­te­le­vil­la pe­doil­la ja toi­siin­sa kie­tou­tu­neil­la lin­nuil­la.

600- ja 700-lu­vuil­la teh­tiin osa Englan­nin ar­voi­tuk­sel­li­sim­mis­ta ja näyt­tä­vim­mis­tä tai­de-esi­neis­tä kos­kaan. Lin­dis­far­nen Uusi tes­ta­ment­ti on mah­ta­va teos, yh­den omis­tau­tu­neen kir­joit­ta­jan tuo­tos. Frank­kien ark­ku on lui­nen ar­voi­tus, jo­ka yh­dis­tää ger­maa­nien le­gen­dat, kris­ti­nus­kon, juu­ta­lai­suu­den ja Roo­man his­to­rian le­gen­dat. Py­hän Cuth­ber­tin ark­ku kuu­luu an­glo­sak­sien van­him­piin säi­ly­nei­siin puu­kai­ver­ruk­siin täyn­nä rii­mu­ja ja ta­lis­maa­ne­ja suo­je­le­mas­sa py­hi­myk­sen ruu­mis­ta. Kaik­ki nä­mä esi­neet tar­joa­vat ih­mi­siän ver­ran tut­kit­ta­vaa. Ja sil­ti an­glo­sak­sit py­sy­vät ai­na ulot­tu­mat­to­mis­sam­me. Näem­me hei­dät hä­mä­räs­ti tum­man la­sin lä­pi, mut­ta näem­me vain kiil­toa ja ki­mal­lus­ta. Em­me pi­me­ää.

Ja­ni­na Ra­mi­rez on tai­de­his­to­rioit­si­ja ja ra­dio­pro­fii­li. Hän on kir­joit­ta­nut The Pri­va­te Li­ves of the Saints: Power, Pas­sion and Po­li­tics in An­glo-saxon England (WH Al­len, 2015).

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.