Tolkien ja anglosaksit

Keski-maan kuva myöhäiskeskiajasta – ja todellisuus

John Ronald Reuel Tolkien oli Rawlinson and Bosworth Professorship of Anglo-saxon Oxfordin yliopistossa vuodesta 1925 eläkkeelle siirtymiseensä vuonna 1959. Hän julkaisi sinä aikana kirjoja, jotka tekivät hänestä kuuluisan: Hobitti eli Sinne ja takaisin ja Taru sormusten herrasta. Tolkien (1892– 1973) tutki koko elämänsä antiikin ja keskiajan kieliä ja kirjoituksia, ja nämä kohteet voi nähdä hänen kirjailijan tuotannossaan.

Kun Hobitti ilmestyi vuonna1937, kirjailija esitteli siinä ensimmäisen kerran fantasiamaailmansa Keski-maan. Tolkienin suosio selittyy osittain sillä, että hänen henkilöhahmonsa asuivat niin todentuntuisessa paikassa. Hän ei luonut vain taustaa hahmoilleen – hän kirjoitti heille kokonaisen maailman. Hobitit, lyhyet hahmot, jotka muistuttivat ihmistä ja joilla oli tyypillisesti englantilaisia ominaisuuksia, olivat lukijoille jotakin uutta, ja heitä käytettiin kuvaamaan matkaa läpi maisemien, jotka olivat samalla kertaa niin todellisia kuin epätodellisiakin. Hobitit avasivat lukijoille maailman, jota Tolkien oli alkanut rakentaa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Tolkienin postuumit teokset vakiinnuttivat kertomukset, legendat ja tarinat Keski-maan asukkaista, ja yksityiskohdat ovat kieli- ja kirjallisuudentutkija Tolkienin suurin vahvuus.

Muinaisenglannin tutkijana hän lainasi ahkerasti keskiajan länsieurooppalaista kulttuuria. Keski-maa vilisee viitteitä niistä – eikä vähiten itse nimi, "Middle-earth", joka oli suora laina muinaisenglannin sanasta maan piirille: middangeard.

Aivan kuten keskiajan ihmisille, maisema on historian kohtaamispaikka, menneisyyden laulujen ja satujen, joissa päähenkilöiden yhteys esi-isiinsä on alati läsnä. Menneisyys jatkaa elämäänsä aiempien hallitsijoiden hautakummuissa, esineissä (mm. sormus, jossa on kirjoitusta) ja tiettyihin paikkoihin liittyvissä lauluissa ja runoissa.

Haltiat, jotka muistuttavat paljon kelttejä ja joille Tolkien keksi omat kielet, ovat luultavasti vaikuttaneet eniten hänen kirjojensa ja myöhempien filmatisointien muotoon ja sävyyn. Lukijoiden (ja katsojien) kuva haltioista suodattuu usein niitä kohtaavien hobittien ihmetyksen läpi; tämä vihjaa, että Tolkien tiesi anglosaksien uskoneen maailmaan, jota keijut ja haltiat asuttivat ja joka oli sekä "toinen" että samalla heitä lähellä.

Jos hobitit edustavat maaseutu-englannin erilaisia ajattelutapoja, Rohanin miehet, jotka tulevat mukaan Kahdessa tornissa ( Tarun sormusten herrasta toisessa osassa), edustavat anglosaksien soturikulttuurin arvoja. Tolkienin kuvaus asumuksesta, jonka päällikkö on pahan neuvonantajan noituma kuningas, olisi voinut tulla suoraan anglosaksien kirjallisuudesta. Monella tapaa se tulikin.

Tolkienin viittaukset anglosaksien kulttuuriin yhdistivät kansanperinteitä ja faktoja uskottavaksi todellisuudeksi – erään analyysin mukaan se oli rekonstruktio maailmasta, joka "oli kerran ollut olemassa todellisuudessa, ainakin ihmisten kollektiivisessa mielikuvituksessa". Tolkienin työ osoittaa, että menneisyydessä oli yliluonnollinen ulottuvuus, jotakin joka on saanut lukijoiden sukupolvet arvostamaan myös elävän, historiallisen maiseman todellisuutta.