Poh­joi­sen ka­pi­na

Kol­me kart­taa Nort­humb­rian val­ta­pii­rin laa­jen­tu­mi­ses­ta 600-lu­vul­la

Viikingit Lahtevat Lanteen - - Anglosaksit / Northumbrian Ecgfrith -

Sa­mal­la he pal­jas­ti­vat Ecgf­rit­hin ky­vyt­tö­myy­den suo­jel­la liit­to­lai­si­aan ete­läs­sä.

Vai­keu­det kas­voi­vat, kun ti­lan­ne huo­no­ni poh­joi­ses­sa­kin. To­dis­tei­ta on vä­hän, ja ne ovat usein ris­ti­rii­tai­sia­kin, mut­ta poh­joi­sen Cly­den brit­tien, ku­nin­kaan ser­kun Brui­den (jo­ka oli pik­tien ku­nin­gas), ja ir­lan­ti­lai­sen yli­ku­nin­gas Fíns­nech­ta Fle­dan (Bre­gan ku­nin­gas) vä­lil­le syn­tyi il­mei­ses­ti yli­ku­nin­kaan etu­jen vas­tai­nen liit­to.

Val­tai­sa vas­ta­rin­ta pa­kot­ti Ecgf­rit­hin toi­mi­maan so­vin­nol­li­sem­min skot­lan­ti­lais­ta kris­ti­nus­koa koh­taan. Hä­nel­lä ei ol­lut va­raa su­vai­ta piis­pa Wilf­ri­din hyök­käyk­siä pe­rin­teen kan­nat­ta­jia vas­taan, ja hän kar­kot­ti Wilf­ri­din vuon­na 678 ja vas­tus­ti paa­vin kaik­kia yri­tyk­siä pa­laut­taa tä­mä. Ecgf­rith kään­tyi­kin Nort­humb­rian pa­pis­ton puo­leen, jo­ka oli alun pe­rin skot­lan­ti­lai­sen kir­kon kou­lut­ta­maa ja vih­ki­mää, mut­ta jo­ka oli vuon­na 664 hy­väk­sy­nyt Oswiun ka­to­li­sen re­for­maa­tion.

Ecgf­rith pi­ti myös huo­len sii­tä, et­tä tä­män lei­rin eh­dok­kaat sai­vat uu­det piis­pan­vi­rat. Vii­mei­nen Ecgf­rit­hin toi­vo­muk­sen mu­kaan vi­hit­ty piis­pa oli Py­hä Cuth­bert, skot­lan­ti­lais­ten lä­he­tys­saar­naa­jien Nort­humb­ri­aan 630-lu­vul­la tuo­man saar­nan ja as­kee­sin pe­ri­aat­tei­den vii­mei­sen ku­kois­tus­kau­den edus­ta­ja.

Nä­mä toi­met ei­vät kui­ten­kaan rau­hoit­ta­neet Ecgf­rit­hin vi­hol­li­sia ete­läs­sä. Hän kär­si vuon­na 679 tap­pion Mercian Et­hel­re­din jou­koil­le Tren­tis­sä, ja hä­nen vel­jen­sä Elfwi­ne sai sur­man­sa. Can­ter­bu­ryn ark­ki­piis­pa Theo­dor ju­lis­ti rau­han, ja Lind­sey pa­la­si osak-

si Merci­aa, jos­ta tu­li nyt joh­ta­va val­ta­kes­kus Hum­ber­joen ete­lä­puo­lel­la. Ecgf­rith suun­ta­si huo­mion­sa nyt poh­joi­seen ja par­haa­seen ta­paan vah­vis­taa yli­val­tan­sa siel­lä.

Hän pää­tyi pe­rus­ta­maan luos­ta­rin Jar­row'hun luul­ta­vas­ti voit­taak­seen ta­kai­sin Ju­ma­lan tuen. Mercia­lais­ten uusien hyök­käys­ten vaa­ra kui­ten­kin säi­lyi, mi­kä pi­ti Ecgf­rit­hin to­den­nä­köi­ses­ti ete­lä­ra­jan lä­hia­lueil­la seu­raa­vien tais­te­lui­den ajan, mut­ta vuon­na 684 hä­nen on­nis­tui lä­het­tää jouk­ko­ja ryös­tä­mään vi­hol­lis­ten­sa ir­lan­ti­lai­sia asu­tuk­sia – mi­kä te­ki hä­nes­tä an­glo­sak­sien ai­noan ku­nin­kaan, jo­ka lä­het­ti jouk­ko­ja Ir­lan­nin­me­ren yli.

Kaa­tu­nut tais­te­lus­sa

Vaa­ra Mercian hyök­käyk­sis­tä vä­he­ni vuon­na 685 po­liit­tis­ten le­vot­to­muuk­sien vuok­si ete­lä­sak­sien ja myö­hem­min län­si­sak­sien kes­kuu­des­sa. Ecgf­rith saat­toi läh­teä hyök­kää­mään, nyt sa­la­mais­kuun pik­te­jä vas­taan. Mut­ta sii­tä tu­li hä­nen vii­mei­nen roh­kea yri­tyk­sen­sä, sil­lä ku­ten näim­me, hän jou­tui pik­tien väi­jy­tyk­seen 20. tou­ko­kuu­ta Dun Nech­tai­nin tais­te­lus­sa kau­ka­na Skot­lan­nin ylä­mail­la. Is­kus­ta ei tie­de­tä pal­jon, vain se, et­tä lop­pu­tu­los oli ka­ta­stro­fi nort­humb­ria­lai­sil­le.

Seu­ran­neen kaa­ok­sen ai­ka­na pik­tit val­ta­si­vat Fi­fen, jon­ka ka­to­li­sen piis­pan oli jä­tet­tä­vä hiip­pa­kun­tan­sa. Aldf­rith, Ecgf­rit­hin avio­ton, puo­lik­si ir­lan­ti­lai­nen ve­li, ot­ti kruu­nun ja jat­koi Ecgf­rit­hin us­kon­nol­lis­ta po­li­tiik­kaa, mut­ta hän oli kes­ki-ikäi­nen op­pi­nut, ei so­tu­ri.

Aldf­rith ei kos­kaan pyr­ki­nyt brit­ti­läi­sek­si hal­lit­si­jak­si sen enem­pää Nort­humb­rian ete­lä- kuin poh­jois­puo­lel­la­kaan. Hän tyy­tyi liit­toon län­si­sak­sien kans­sa pi­tääk­seen Mercian tyy­ty­väi­se­nä ja hyö­dyn­si lä­heis­tä ys­tä­vyyt­tään ir­lan­ti­lais­ten kans­sa saa­dak­seen jon­kin ver­ran vai­ku­tus­val­taa poh­joi­sen kelt­ti­ho­vis­sa.

Nort­humb­rian lois­ton ai­ka oli nyt ohi, ja sa­mal­la ka­to­si mah­dol­li­suus, et­tä yk­si ku­nin­gas voi­si saa­vut­taa ko­ko Bri­tan­nian her­ruu­den.

Oli­si­ko his­to­ria kään­ty­nyt toi­seen suun­taan, jos Ecgf­rith oli­si voit­ta­nut tais­te­lun pik­te­jä vas­taan ja läh­te­nyt uu­del­le so­ta­ret­kel­le Merci­aan? On mah­dol­lis­ta, et­tä Bri­tan­nia oli­si sii­nä ta­pauk­ses­sa su­lau­tu­nut yh­dek­si po­liit­ti­sek­si, Nort­humb­rian ku­nin­kaan hal­lit­se­mak­si ko­ko­nai­suu­dek­si 600- ja 700-lu­vuil­la. Saa­vut­taak­seen tä­män hä­nen oli­si kui­ten­kin pi­tä­nyt saa­da Mercia py­sy­väs­ti hal­lin­taan­sa ja muo­dos­taa yh­te­näi­nen val­ta­kun­ta Tha­me­sil­ta Firth of Fort­hiin ja vie­lä­kin kau­em­mas.

Nort­humb­rian ku­nin­kaat saa­vut­ti­vat vä­liai­kais­ta me­nes­tys­tä, mut­tei­vät kos­kaan niin pit­käk­si ai­kaa, et­tä oli­si­vat eh­ti­neet va­kiin­nut­taa val­tan­sa. Hei­dät pa­ko­tet­tiin sen si­jaan usein kah­den rin­ta­maan so­taan, poh­joi­ses­sa ja ete­läs­sä, ja hei­dän oli vai­kea on­nis­tua kum­mas­sa­kaan niis­tä.

Nort­humb­rian ku­nin­kaat oli­vat kui­ten­kin ai­noat, jot­ka on­nis­tui­vat en­nen 900-lu­kua pe­rus­ta­maan ly­hy­tai­kai­sia val­ta­pii­re­jä. 600-lu­vul­la se kat­toi ko­ko Bri­tan­nian, ei­kä näi­tä saa­vu­tuk­sia pi­dä unoh­taa. Jos he oli­si­vat on­nis­tu­neet, ny­kyi­nen ja­ko Skot­lan­tiin, Englan­tiin ja Wa­le­siin näyt­täi­si to­den­nä­köi­ses­ti hy­vin eri­lai­sel­ta.

”Nort­humb­rian ku­nin­kaat oli­vat ai­noat hal­lit­si­jat en­nen 900-lu­kua, joil­la oli val­taa ko­ko Bri­tan­nias­sa” Nick Hig­ham on var­hais­kes­kia­jan his­to­rian ja kult­tuu­ri­maan­tie­teen pro­fes­so­ri eme­ri­tus Manc­hes­te­rin yli­opis­tos­sa. Hän on kir­joit­ta­nut kir­jan Ecgf­rith: King of the Nort­humb­rians, High-king of Bri­tain (Paul Wat­kins, 2015).

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.