Pohjoisen kapina
Kolme karttaa Northumbrian valtapiirin laajentumisesta 600-luvulla
Samalla he paljastivat Ecgfrithin kyvyttömyyden suojella liittolaisiaan etelässä.
Vaikeudet kasvoivat, kun tilanne huononi pohjoisessakin. Todisteita on vähän, ja ne ovat usein ristiriitaisiakin, mutta pohjoisen Clyden brittien, kuninkaan serkun Bruiden (joka oli piktien kuningas), ja irlantilaisen ylikuningas Fínsnechta Fledan (Bregan kuningas) välille syntyi ilmeisesti ylikuninkaan etujen vastainen liitto.
Valtaisa vastarinta pakotti Ecgfrithin toimimaan sovinnollisemmin skotlantilaista kristinuskoa kohtaan. Hänellä ei ollut varaa suvaita piispa Wilfridin hyökkäyksiä perinteen kannattajia vastaan, ja hän karkotti Wilfridin vuonna 678 ja vastusti paavin kaikkia yrityksiä palauttaa tämä. Ecgfrith kääntyikin Northumbrian papiston puoleen, joka oli alun perin skotlantilaisen kirkon kouluttamaa ja vihkimää, mutta joka oli vuonna 664 hyväksynyt Oswiun katolisen reformaation.
Ecgfrith piti myös huolen siitä, että tämän leirin ehdokkaat saivat uudet piispanvirat. Viimeinen Ecgfrithin toivomuksen mukaan vihitty piispa oli Pyhä Cuthbert, skotlantilaisten lähetyssaarnaajien Northumbriaan 630-luvulla tuoman saarnan ja askeesin periaatteiden viimeisen kukoistuskauden edustaja.
Nämä toimet eivät kuitenkaan rauhoittaneet Ecgfrithin vihollisia etelässä. Hän kärsi vuonna 679 tappion Mercian Ethelredin joukoille Trentissä, ja hänen veljensä Elfwine sai surmansa. Canterburyn arkkipiispa Theodor julisti rauhan, ja Lindsey palasi osak-
si Merciaa, josta tuli nyt johtava valtakeskus Humberjoen eteläpuolella. Ecgfrith suuntasi huomionsa nyt pohjoiseen ja parhaaseen tapaan vahvistaa ylivaltansa siellä.
Hän päätyi perustamaan luostarin Jarrow'hun luultavasti voittaakseen takaisin Jumalan tuen. Mercialaisten uusien hyökkäysten vaara kuitenkin säilyi, mikä piti Ecgfrithin todennäköisesti etelärajan lähialueilla seuraavien taisteluiden ajan, mutta vuonna 684 hänen onnistui lähettää joukkoja ryöstämään vihollistensa irlantilaisia asutuksia – mikä teki hänestä anglosaksien ainoan kuninkaan, joka lähetti joukkoja Irlanninmeren yli.
Kaatunut taistelussa
Vaara Mercian hyökkäyksistä väheni vuonna 685 poliittisten levottomuuksien vuoksi eteläsaksien ja myöhemmin länsisaksien keskuudessa. Ecgfrith saattoi lähteä hyökkäämään, nyt salamaiskuun piktejä vastaan. Mutta siitä tuli hänen viimeinen rohkea yrityksensä, sillä kuten näimme, hän joutui piktien väijytykseen 20. toukokuuta Dun Nechtainin taistelussa kaukana Skotlannin ylämailla. Iskusta ei tiedetä paljon, vain se, että lopputulos oli katastrofi northumbrialaisille.
Seuranneen kaaoksen aikana piktit valtasivat Fifen, jonka katolisen piispan oli jätettävä hiippakuntansa. Aldfrith, Ecgfrithin avioton, puoliksi irlantilainen veli, otti kruunun ja jatkoi Ecgfrithin uskonnollista politiikkaa, mutta hän oli keski-ikäinen oppinut, ei soturi.
Aldfrith ei koskaan pyrkinyt brittiläiseksi hallitsijaksi sen enempää Northumbrian etelä- kuin pohjoispuolellakaan. Hän tyytyi liittoon länsisaksien kanssa pitääkseen Mercian tyytyväisenä ja hyödynsi läheistä ystävyyttään irlantilaisten kanssa saadakseen jonkin verran vaikutusvaltaa pohjoisen kelttihovissa.
Northumbrian loiston aika oli nyt ohi, ja samalla katosi mahdollisuus, että yksi kuningas voisi saavuttaa koko Britannian herruuden.
Olisiko historia kääntynyt toiseen suuntaan, jos Ecgfrith olisi voittanut taistelun piktejä vastaan ja lähtenyt uudelle sotaretkelle Merciaan? On mahdollista, että Britannia olisi siinä tapauksessa sulautunut yhdeksi poliittiseksi, Northumbrian kuninkaan hallitsemaksi kokonaisuudeksi 600- ja 700-luvuilla. Saavuttaakseen tämän hänen olisi kuitenkin pitänyt saada Mercia pysyvästi hallintaansa ja muodostaa yhtenäinen valtakunta Thamesilta Firth of Forthiin ja vieläkin kauemmas.
Northumbrian kuninkaat saavuttivat väliaikaista menestystä, mutteivät koskaan niin pitkäksi aikaa, että olisivat ehtineet vakiinnuttaa valtansa. Heidät pakotettiin sen sijaan usein kahden rintamaan sotaan, pohjoisessa ja etelässä, ja heidän oli vaikea onnistua kummassakaan niistä.
Northumbrian kuninkaat olivat kuitenkin ainoat, jotka onnistuivat ennen 900-lukua perustamaan lyhytaikaisia valtapiirejä. 600-luvulla se kattoi koko Britannian, eikä näitä saavutuksia pidä unohtaa. Jos he olisivat onnistuneet, nykyinen jako Skotlantiin, Englantiin ja Walesiin näyttäisi todennäköisesti hyvin erilaiselta.
”Northumbrian kuninkaat olivat ainoat hallitsijat ennen 900-lukua, joilla oli valtaa koko Britanniassa” Nick Higham on varhaiskeskiajan historian ja kulttuurimaantieteen professori emeritus Manchesterin yliopistossa. Hän on kirjoittanut kirjan Ecgfrith: King of the Northumbrians, High-king of Britain (Paul Watkins, 2015).