Al­fred ja vii­kin­ki­so­ta

Viikingit Lahtevat Lanteen - - Anglosaksit Vs. Viikingit / Oliko Alfred Suuri? -

toi­si­aan vas­taan ja mel­kein tu­hon­neet et toi­sen­sa use­aan ker­taan. Val­ta­kun­tien en yh­dis­ty­mi­nen oli rat­kai­se­va as­kel, ja se an­toi Al­fre­din hal­lin­nol­le suu­rem­man an is­ku­voi­man. Läh­tei­den lä­hem­pi tar­kas­te­lu kui­ten­kin pal­jas­taa, et­tä Mercian pää­tös alis­tua Al­fre­dil­le joh­tui en­nen kaik­kea ta­pah­tu­mien ke­hi­tyk­ses­tä Wa­le­sin ra­jal­la.

Mercian ja Wa­le­sin ku­nin­gas­kun­nat oli­vat ka­ha­koi­neet pit­kään. Merci­lai­set oli­vat joi­ta­kin vuo­sia ai­kai­sem­min ku­kis­ta­neet ja sur­man- neet Gwy­ned­din suu­ren Rhodri Maw­rin. Mut­ta Rhodrin poi­kien sa­no­taan kos­ta­neen isän­sä sur­man ai­heut­ta­mal­la Mercian Et­hel­re­dil­le suu­ria tap­pioi­ta vuo­den­vaih­tees­sa 879/880.

Et­hel­re­din ase­ma hor­jui nyt pa­has­ti. Sen li­säk­si, et­tä maas­sa rie­hui kak­si ää­rim­mäi­sen vaa­ral­lis­ta a tans­ka­lais­ta so­ta­jouk­koa, hän oli vaa­ras­sa jää­dä kas­va­van Gwy­ned­din n val­ta­kun­nan jal­koi­hin län­si­ra­jal­laan. n. Hän tar­vit­si ys­tä­viä, pian. Al­fred, jo­ka oli juu­ri sol­mi­nut rau­han yh­den tans­ka­lais­jou­kon kans­sa, jol­la oli suu­ri vai­ku­tus­val­ta Wa­le­sin po­li­tii­kas­sa, voi­si tar­jo­ta tur­va­sa­ta­man myrs­kyn kes­kel­lä. Yh­dis­ty­mi­nen Mercian kans­sa ei ol­lut Al­fre­din omaa ai­kaan­saan­nos­ta; se oli oi­kea tai­vaan­lah­ja.

Kaik­kein eni­ten on­nea Al­fre­dil­la oli eh­kä hä­nen on­nis­tues­saan tul­la kruu­na­tuk­si. Hä­nen syn­ty­män­sä ai­kaan hä­nen mah­dol­li­suuk­si­aan pääs­tä val­tais­tui­mel­le on var­mas­ti pi­det­ty hä­viä­vän pie­ni­nä. Wes­sexin ku­nin­gas Et­helwul­fin (k. 858) nuo­rim­pa­na poi­ka­na hä­nen nä­ky­män­sä ei­vät ol­leet kak­si­set.

Mut­ta koh­ta­lo puut­tui pe­liin. Al­fre­din van­hin ve­li At­hels­tan kuo­li en­nen isää. Seu­raa­va ve­li, Et­hel­bald, kuo­li vuon­na 860. Seu­raa­vak­si oli kol­man­nen, Et­hel­ber­tin vuo­ro (865), ja vuon­na 871 kuo­le­ma kor­ja­si nel­jän­nen­kin, Et­hel­re­din. Wes­sex me­net­ti nel­jä ku­nin­kaan poi­kaa vain 20 vuo­des­sa.

On­ne­kas ku­nin­gas­kun­ta

Me­ne­tyk­set oli­vat Al­fre­din voit­to. Mut­ta et­tä ku­nin­kaal­la oli niin mon­ta poi­kaa oli an­glo­sak­sien val­ta­kun­nas­sa lä­hes en­nen­nä­ke­mä­tön il­miö ja val­ta­kun­nan on­ni. Jos Wes­sexil­lä oli­si ol­lut vä­hem­män prins­se­jä, maa oli­si jou­tu­nut kruu­nun­pe­ri­mys­krii­siin vii­mei­sen­kin heis­tä kuol­tua. Vii­kin­git ei­vät oli­si epä­röi­neet käyt­tää ti­lan­net­ta hyö­dyk­seen – hei­dän hyök­käyk­sen­sä Nort­humb­ri­aan näyt­tää osu­neen kah­den kruu­nun­ta­voit­te­li­jan si­säl­lis­so­dan ajan­koh­taan.

Al­fred on mer­kil­lis­tä kyl­lä voi­nut myös hyö­tyä sii­tä, et­tä hän oli po­jis­ta vii­des. Ase­ma vii­den­te­nä kruu­nun­pe­ri­jä­nä on voi­nut val­mis­taa hän­tä kir­kol­li­sel­le ural­le. Hä­nen ylis­tet­ty rak­kau­ten­sa op­pi­nei­suu­teen ja kir­joi­hin saat­toi ol­la pe­räi­sin kas­va­tuk­ses­ta, jo­ka täh­tä­si aka­tee­mi­sel­le ural­le.

Al­fred on ai­noa englan­ti­lai­nen ku­nin­gas en­nen Hen­rik VIII:TA, jol­ta on jää­nyt jäl­ki­pol­vil­le fi­lo­so­fi­sia teok­sia. Hän si­joit­ti mui­nai­senglan­nin­nok­siin­sa paa­vi Gre­go­rius Suu­ren Re­gu­la Pas­to­ra­lik­ses­ta, Boet­hiuk­sen Fi­lo­so­fian loh­du­tuk­ses­ta ja Au­gus­ti­nuk­sen Tun­nus­tuk­sis­ta hie­no­va­rai­ses­ti omia kä­si­tyk­si­ään sii­tä mi­tä ku­nin­kaan­val­taan kuu­lui.

Hä­nen ajat­te­lun­sa il­me­nee sel­keäs­ti la­ki­ko­koel­mis­sa, jot­ka pai­not­ta­vat vah­vas­ti us­kol­li­suut­ta ku­nin­kaal­le. Ala­mai­sen ja hal­lit­si­jan suh­de muis­tut­ti Jee­suk­sen ja ope­tus­las­ten suh­det­ta, ei­kä pet­tu­reil­le osoi­tet­tu pie­nin­tä ar­moa: "Kos­ka kaik­ki­val­tias Ju­ma­la ei suo­nut ar­moa niil­le, jot­ka hal­vek­si­vat Hän­tä, ei­kä Jee­sus, Ju­ma­lan poi­ka, suo­nut ar­moa sil­le, jo­ka pet­ti Hä­net kuo­le­mal­le; ja Hän käs­ki kaik­kia ra­kas­ta­maan her­raan­sa kuin Ju­ma­laa."

Täl­lai­nen op­pi oli Al­fre­din ai­ka­na tyy­pil­lis­tä. Hän ym­mär­si kir­joi­te­tun sa­nan mah­din ja vel­voit­ti kaik­ki aa­te­lis­ten­sa po­jat opet­te­le­maan lu­ke­maan. Hän on il­mei­ses­ti myös mää­rän­nyt kir­joi­tet­ta­vak­si an­glo­sak­sien kro­ni­kan – jo­ka ker­too Wes­sexin nousus­ta suu­ruu­teen – ja oman elä­mä­ker­tan­sa, piis­pa As­se­rin Li­fe of King Al­fred, jo­ka, vaik­ka ei ha­gio­gra­fia ole­kaan, an­taa ku­nin­kaan uras­ta vah­vas­ti myön­tei­sen m ku­van. Jos his­to­rioit­si­joi­den Alf Al­fre­dis­ta maa­laa­ma ku­va jos­kus on­kin lii­an ruusui­nen, ruu se joh­tuu sii­tä, et­tä ku­nin­gas kyl­lä oli o kyl­lin vii­sas tar­jo­tak­seen heil­le run­sa run­saas­ti läh­de­ai­neis­toa.

Tä Tä­tä kek­se­liäi­syyt­tä hän käyt­ti run­sain mi­to mi­toin vii­kin­kien hyö­kät­tyä Chip­pen­ham ha­miin vuon­na 878. Hä­nen uusi nous nousun­sa oli mah­dol­lis­ta vain maan­mies mies­ten us­kol­li­suu­den an­sios­ta. Il­man hei­tä hän ei oli­si kos­kaan pys­ty­nyt ko­ko ko­koa­maan jouk­ko­ja tai voit­ta­maan tais­te tais­te­lu­ja. Hä­nen pää­tök­sen­sä kään­nyt­tää Guth Guth­rum kris­ti­nus­koon loi uusia si­tei­tä hä­ne hä­nen ja vii­kin­ki­ku­nin­kaan vä­lil­le ja tor­ju tor­jui uh­kaa. Guth­rum ei hyö­kän­nyt Wess Wes­sexiin enää kos­kaan.

Seu Seu­ra­si rau­han vuo­si­kym­men, mut­ta Al­fre Al­fred ei jää­nyt le­pää­mään laa­ke­reil­laan. Hän aloit­ti puo­lus­tuk­sen ra­ken­ta­mi­sen. Linn Lin­noi­tus­kau­pun­ke­ja – bur­he­ja – vah­vis­tet vis­tet­tiin tai pe­rus­tet­tiin, nii­den mie­hi­tys or­gan or­ga­ni­soi­tiin; alu­een maa­no­mis­ta­jien oli kunk kun­kin lä­he­tet­tä­vä nel­jä mies­tä puo­lus­ta­maan viit­tä met­riä muu­ria.

Ku Kun tans­ka­lais­jou­kot pa­la­si­vat W Wes­sexiin 890-lu­vun alus­sa, val­ta­kun­ta oli val­mis­tau­tu­nut. Puo­lus­tus­jär­jes­tel­mä ja so­ti­las­voi­mat oli or­ga­ni­soi­tu uu­del­leen – osit­tain an­glo­sak­sien ai­em­pien jär­jes­tel­mien, osit­tain Kaar­le Kal­ju­pään (k. 877), frank­kien ku­nin­kaan ja Al­fre­din äi­ti­puo­len isän jär­jes­tel­män poh­jal­ta – min­kä an­sios­ta Al­fre­din poi­ka Ed­vard ja po­jan­poi­ka At­hels­tan saat­toi­vat val­la­ta Da­ne­la­ge­nin ja pe­rus­taa Englan­nin ku­nin­gas­kun­nan.

Jäl­ki on vai­kut­ta­vaa, jo­ten eh­kä ei ole yl­lät­tä­vää, jos his­to­rioit­si­jat ovat jos­kus vä­hän lii­oi­tel­leet. Mut­ta he ovat usein jät­tä­neet huo­miot­ta mo­nia asioi­ta – ei­vät­kä vä­hi­ten si­tä, et­tä Al­fre­din me­nes­tys pe­rus­tui usein hy­väl­le on­nel­le. Jos sat­tu­man vai­ku­tus ote­taan mu­kaan, Al­fre­din le­gen­da saa hie­man rea­lis­ti­sem­man sä­vyn. Se ei kiel­lä hä­nen suu­ruut­taan, vaan nä­kee hä­net sel­lai­se­na kuin hän to­del­la oli. Se on tär­ke­ää, kos­ka se osoit­taa, mi­ten hau­rai­ta olo­suh­teet Englan­nin syn­ty­män ai­kaan oli­vat. Vir­he siel­lä, vii­kin­ki­hyök­käys tääl­lä, en­nen­ai­kai­nen kuo­le­ma tai lap­se­ton avio­liit­to oli­si­vat riit­tä­neet, jot­ta kaik­ki oli­si ke­hit­ty­nyt ai­van toi­sin.

En väi­tä, et­tei Al­fred ol­lut suu­ri – hä­nen ai­kan­sa oli kai­kin ta­voin mer­kit­tä­vä – vain, et­tei hä­nen me­nes­tyk­sen­sä ta­ka­na ol­lut vain ky­vyk­kyyt­tä, ja et­tei Englan­nin ku­nin­gas­kun­nan syn­ty to­del­la­kaan ol­lut ki­veen ha­kat­tu it­ses­tään­sel­vyys.

Alex Burg­hart on an­glo­sak­sien ai­ka­kau­teen eri­kois­tu­nut his­to­rian­tut­ki­ja. Hän on ol­lut leh­to­ri­na King's Col­le­ges­sa Lon­toos­sa. Hän on Brentwood and On­ga­rin kon­ser­va­tii­vien par­la­ment­tie­dus­ta­ja.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.