Areenalla oli omat rituaalinsa
Gladiaattoritaistelujen juuret juontuvat 300-luvulle eaa., jolloin orjia pantiin taistelemaan toisiaan vastaan kuolemaan asti osana roomalaisten hautajaismenoja. Roomalaiset uskoivat, että veren vuodattaminen kuoleman juhlassa puhdisti edesmenneen sielun. Taisteluista tuli niin suosittuja, että niitä alettiin vähitellen järjestää muidenkin juhlien yhteydessä. Yhteys kuolemaan ei kuitenkaan kadonnut gladiaattoritaisteluissakaan, vaan se näkyi areenoilla monissa rituaaleissa.
PELKUREIDEN KALLOT MURSKATTIIN
Gladiaattorien yhteenotoissa kyse ei ollut ainoastaan voitosta vaan myös kunniakkaasta taistelusta. Jos gladiaattori huusi kivusta tai aneli säästämään henkensä, häntä pidettiin pelkurina. Kun tällainen häpeällinen ottelija hävisi ja julistettiin kuolleeksi, areenalle tuli orja, joka murskasi pelkurin pään nuijalla, minkä jälkeen ruumis raahattiin maata pitkin pois areenalta. Sen sijaan kunniallisesti taistellut häviäjä kannettiin areenalta pois paareilla – minkä jälkeen hänen kaulansa saatettiin katkaista yleisöltä näkymättömissä.
KUOLEMAN JUMALAT KULJETTIVAT RUUMIITA
Orjat, jotka hakivat kuolleet gladiaattorit areenalta, oli joskus puettu kuoleman jumaliksi. Siten korostettiin, että paikalta ei viety vain häviäjien ruumiita vaan myös heidän sielunsa.
Useimmiten orjien hahmona oli roomalainen tuonpuoleisen jumala Dis Pater, mutta he saattoivat esittää myös egyptiläistä Anubis-jumalaa tai etruskien kuoleman demonia Charunia. Ruumiit vietiin ulos roomalaisten hautajaisten jumalattaren Libitinan mukaan nimetystä Porta Libitinensis
-ovesta.