Muistoin talossa
Marianne Feldt assuu Harstadissa mutta kvääniviikon aikana hän oli käymässä syntymäkaupungissa Vesisaaressa. Hän istui Tuomaisen tuvassa ja kuunteli ko Anna-Kaisa Räisänen luki Alf Nilsen Børsskogin Kuosuvaara-kirjan ensimäisen luvun.
Feldt sannoo ette hän ei ymmärrä suomee eikä kväänii, mutta kieli oon hänele ko musiikkii mitä hän tykkää kuunela.
Näjes ko hän oli pieni, hän pruukasi kylästellä Ida ja Alf Tuomaisen tykönä. Hänelä oon paljon muistoja Tuomaisen talolta.
– Mie tykkäsin heistä kovasti. Het olthiin somat vanhaat ihmiset. Ida oli seppä kääntäjä, ja aina ko Vesisaaressa tarvithiin tulkkia, kirkossa eli raatihuonheela, Idan hajethiin paikale.
Idalla eikä Alf-veljelä ei ollu lapsia mutta het tykäthiin lapsista. Nuoret tyttäret meinathiin ette Alf oli komea mies.
– Het olthiin aina niin rauhaliset ja tasapainoiset, hyvät ja turvaliset ihmiset, Feldt muistelee.
Hän oli silloin esikouluikäinen.– Met leikimä täälä ja kävimä tervettelemässä hevosta. – Muistatko sie mikä hevosen nimi oli? – Liissu.
Feldt muistaa ette Ida oli tavalisen pyöree vanha vaimo mutta ette hän alkoi laihtumhaan.
– Ida tuli visshiin kipeäksi. Mie en tiiä mikä hänelä oli. Silloin mie en ollu ennää niin paljon täälä, olin muuttanu muuvale.
Feldt kertoo ette hän ei koskhaan saunonu Tuomaisen saunassa.
– Ei, emmä met lapset sielä käynheet. Mie luulen ette tyhä fiinit ihmiset, ja eriliikaisesti tärkkeet kaupungin miehet ja politikkerit käythiin sielä. Met muut kävimä Ratikaisen ja Korbin saunassa. Ja sitten tässä alempana oli Dolosen sauna, Marianne Feldt muistelee.