Mailmaan historian käännekohtia
LOKAKUUN VALLANKUMOUS
24. lokakuuta 1917 Leninin punakaarti vyöryi Petrogradin kaduille ja otti haltuunsa useita strategisia kohteita
Kansan tyytymättömyyden pitkäaikainen keulahahmo tsaari Nikolai luopui vallasta.
Tsaarin koti oli ollut pahamaineisen Rasputinin vaikutuksen alaisena Nikolain taistellessa I maailmansodassa, ja Romanovin dynastian satu päättyi poikkeuksellisen äkillisesti. Riemu oli yksimielinen, eikä tulevissa kansalaiskonflikteissa kyseenalaistettu monarkian paluuta missään vaiheessa. ”Kansa oli oksentanut ulos monarkian niin perin pohjin, ettei se pystyisi koskaan uudestaan ryömimään ihmisten kurkkua pitkin alas”, sosiaalidemokraatti Leon Trotski totesi.
Ilo ei kuitenkaan ollut pitkää. Muodostettiin väliaikainen hallitus, ja siinä missä sanan ”väliaikainen” piti merkitä selkeää tilapäisyyttä, tämä hallitus pystyi hädin tuskin pitämään järjestystä. Koska sitä ei oltu valittu vaalilla, kansa epäili, oliko sillä laisinkaan määräysvaltaa. Myös sodankäynti I maailmansodassa jatkui, mitä ei katsottu hyvällä kotona. Syyskuulle luvatut vaalit siirtyivät marraskuulle, mutta ennen kuin päästiin niin pitkälle, bolsevikit kaappasivat vallan.
Vaikka Lenin omistautui kotimaalleen ja paloi poliittiselle kamppailulle, hän oli silti viettänyt suurimman osan kahdesta kuluneesta vuosikymmenestä poissa Venäjältä. Ensin hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan vuonna 1897 ja sen jälkeen hän vietti aikoja Münchenissä, Lontoossa, Pariisissa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Suomessa pitäen koko ajan silmällä kotimaansa tapahtumia ja käyden kirjeenvaihtoa vallankumoustovereidensa kanssa eri puolilla Eurooppaa. Helmikuun 1917 levottomuuksien vuoksi Lenin janosi epätoivoisesti takaisin
Venäjälle silloisesta olinpaikastaan Sveitsistä. Mutta koska I maailmansota riehui hänen ympärillään, paluu oli ongelmallista. Käytiin läpi erilaisia reittimahdollisuuksia, mutta lopullinen ratkaisu oli Venäläisten maanpakolaisten tilapäinen vaihto Itävalta-Unkarin sotavankeihin. Venäjän väliaikainen hallitus hidasteli sopimuksen kanssa, luultavasti koska ei halunnut Leniniä takaisin, joten kärsimättömät kommunistit solmivat sopimuksen saksalaisten kanssa itse. Lenin saapui juhlavin vastaanotoin Pietarin Suomen asemalle huhtikuussa 1917.
Leninille ajoitus oli tärkeä. Seuraavan kuuden kuukauden aikana hän hukutti bolsevikkien keskuskomitean perusteluihin, jotka vaativat välitöntä radikaalista toimintaa. Niinpä 10. lokakuuta Leninin ja entisen mensevikkien Trotskin, joka oli nyt bolsevikkien Petrograd-neuvoston puheenjohtaja, johtama liittoutuma teki vallankaappauksen.
Lokakuun 23. päivän yöllä kapinalliset saivat tarvitsemansa tekosyyn hyökkäykseen, kun maltillis-sosialistisen Aleksandr Kerenskin johtama väliaikaishallitus määräsi bolsevikkien painokoneen
”BOLSEVIKKIEN UTOPISTISEN SOSIALISMIN AATTEISIIN TEHTIIN MYÖNNYTYKSIÄ HETI PUOLUEEN VALTAAN TULON
JÄLKEEN”
lakkautettavaksi. Tämä oli alkusoittoa hallituksen hyökkäykselle sotilaallisen Petrograd-neuvoston kimppuun. Kostoksi bolsevikit aseistivat talonpoikaisjoukot, joita kutsuttiin punakaartiksi, ja hyökkäsivät strategisesti tärkeisiin kohteisiin, kuten silloille, juna-asemille, postikonttoreihin, kansalliseen pankkiin sekä Taurian palatsiin. Kerenski pakeni, koska ei pystynyt kokoamaan vastajoukkoja ajoissa. Aamuun mennessä ainoa kohde, jota vallankumoukselliset eivät olleet anastaneet, oli väliaikaishallituksen päämajana toimiva Talvipalatsi.
”Talvipalatsin valtaus” muistetaan historiassa dramaattisena hetkenä, mutta itse asiassa se oli paljon epämääräisempi tapahtuma kuin, mitä esimerkiksi Sergei Eisensteinin klassikkoelokuvassa Lokakuu annetaan ymmärtää. Vallankumousarmeijan piti aloittaa hyökkäys raskaalla tykistötulella läheisestä Pietari-Paavalin linnoituksesta, mutta aseet olivat ruosteessa ja käyttökelvottomia, koska niitä ei ollut käytetty pitkään aikaan. Sotilaat hakivat korvaavia kanuunoja linnoituksen toisesta osasta havaitakseen, ettei heillä ollut sopivia ammuksia niihin. Oli sovittu, että hyökkäysmerkki annettaisiin lipputankoon nostetulla punaisella lyhdyllä, mutta punaista lyhtyä ei löytynyt, ja lyhtyä etsimään lähtenyt sotilas eksyi pimeässä ja putosi suohon. Lopulta kun lamppu löytyi, sitä ei pystytty kiinnittämään tankoon eikä se ollut edes punainen.
Eikä kukaan hyökkäykseen osallistuneista edes nähnyt sitä.
Tämän käsittämättömän kaaoksen vuoksi Talvipalatsin valloitus kesti kiduttavat 15 tuntia siinä, missä paremmin organisoitu joukko olisi päässyt samaan tavoitteeseen paljon nopeammin.
Bolsevikkien onneksi Talvipalatsissa ei kyetty juuri minkäänlaiseen puolustukseen. Sisällä olevat ministerit olivat kokemattomia sotaasioissa, ja paikalla olevan sotajoukon hermostuneisuus kasvoi sietämättömäksi heidän odottaessaan bolsevikkien hyökkäystä. Heidän ammus- ja ruokavarastonsa eivät olisi riittäneet edes yhdeksi illaksi, ja kun bolsevikit alkoivat ampua tyhjin ammuksin Nevajoen rannalle ankkuroidusta Aurora-aluksesta, suurin osa sotilaista meni paniikkiin ja pakeni. Lenin esiintyi julkisuudessa ensimmäisen kerran kuukausiin ilmoittaakseen, että väliaikaishallitus oli kukistettu ja että vihdoin oli tullut aika ”ryhtyä rakentamaan työväenluokan sosialistista valtiota”. Bolsevikkien asemaa vahvisti entisestään mensevikkien ja vallankumouksellisten sosialististen ulosmarssi kukistusta seuraavista keskusteluista, jolloin
Lenin tovereineen jäi kokonaan ilman vastarintaa. ”Te olette turmeluksen perikuvia ja pelanneet pelinne loppuun”, Trotski nälvi poistuville miehille. ”Menkää sinne, minne kuuluttekin: historian roskasäiliöön.”
Väliaikaishallituksen tila oli ollut sen verran huono, että erään kommentoijan mukaan bolsevikkien ei niinkään tarvinnut kaapata valtaa vaan kerätä sen rippeet. Vallankumousta on kutsuttu vallankaappaukseksi, vaikka sana kaappaus viittaa vallan anastamiseen voimakkaalta vastustajalta, kun taas väliaikaishallituksen vallan laatu oli kyseenalainen. Periaatteessa kukaan ei ollut ”hallinnut” Venäjää tsaarin vallasta syöksemisen jälkeisinä kuukausina.
Surullista kyllä bolsevikkien utopistisen sosialismin ihanteet joutuivat pian myönnytyksiin, kun Lenin pakotettiin sopimaan lamauttava Brest-Litovskin rauha Saksan kanssa. Siinä Venäjä menetti useita maakuntiaan ja valtavan osan maatalouden ja teollisuuden rikkauksistaan. Bolsevikkien ideologia osoittautui pitkälti toimimattomaksi johtamiseen liittyvien käytännön asioiden vuoksi. Lenin päätyi korvaamaan yhden monoliittisen valtion toisella samanlaisella.
Hän kumosi marraskuun 1917 ”vapaat” vaalit
(joissa sosiaalivallankumouksellinen puolue voitti merkittävän enemmistön äänistä) ja julisti ”Proletariaatin diktatuurin”. Tämä tarkoitti sitä, että valta pysyi bolsevikeilla. Tästä oli seurauksena ryhmien väliset ristiriidat ja sisällissota. Myös talonpoikien sorto jatkui – samaisten jotka bolsevismi oli luvannut vapauttaa. 1930 maata kohtasi hirveä nälänhätä ja vallan otti entisen bolsevikin, Joseph Stalinin, hirmuhallitus.
Vallankumoukseen johtaneet impulsiiviset ideat inspiroivat monia, vielä tänä päiväkin. On kuitenkin traagista, että vallankumoukselliset eivät pystyneet täyttämään omien ideologioidensa lupauksia.