Mailmaan historian käännekohtia
ITÄMERELTÄ MUSTALLE MERELLE
Yleisestä harhaluulosta poiketen ei ollut olemassa mitään saksalaisen armeijan kehittämää salamasotakäytäntöä. Sen menestys perustui I maailmansodan jälkeen vuosina 1939–1940 kehitettyyn liikkuvaan sodankäyntiin sekä vankkaan ammattitaitoon ja ilmaylivoimaan. Joulukuuhun 1940 mennessä Hitler oli kuitenkin oman propagandansa pauloissa. Varmana siitä, että Neuvostoliitto kaatuisi tyrmäyksessä, hän laati Führer Directive 21 -direktiivin, joka loi perustan operaatio Barbarossalle. Nimen hän lainasi pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan hallitsijalta, joka johti kolmatta ristiretkeä.
134 täysissä täysin varusteltua divisioonaa lähetettiin uudelle rintamalle sotamarsalkka Walther von Brauschitschin johdolla. Ne levittäytyivät koko mantereen leveydelle pohjoisen Klaipėdasta etelän Odessaan. Vuoden 1939 hyökkäämättömyyssopimuksessa Saksa ja Neuvostoliitto olivat jakaneet Itä-Euroopan kahtia. Nyt sopimus purettiin, ja Hitler ennusti, että invaasio kestäisi vaivaiset kymmenen viikkoa.
Itärintaman taktinen ennakkoisku tehtiin pohjoisen, eteläisen ja keskisen armeijaryhmän rintamalla. Sen tarkoituksena oli vapauttaa neuvostojoukkoja Arkangel-Astrahan (A-A) -linjalta ja sitä myötä valloittaa Leningrad, Moskova ja Kiova. Keskistä armeijaryhmää johtava I maailmansodan veteraani sotamarsalkka Fedor von Bock valitsi saman reitin kuin Napoleon oli valinnut huono-onnisessa Venäjän invaasiossa 129 vuotta aikaisemmin. Säästääkseen Saksan samalta kohtalolta kenraali Friedrich Paulus oli tehnyt strategisen selvityksen hyökkäysvyöhykkeestä. Paulus ehdotti saartotaktiikkaa välttääkseen puna-armeijan perääntymisen ja Saksan huoltoyhteyksien venymisen liian pitkiksi.
Hän halusi pakottaa puna-armeijan sissisotaan Neuvostoliiton alueella.
Barbarossa viivästyi yli kuukaudella, sillä Saksan joukoilla oli vastassaan odotettua kovempi vastus Balkanin vuoristossa. Varsinkin jugoslavialaisten vastarinta oli raivoisa, ja Hitler joutui ottamaan nimiinsä italialaisten Kreikan valloituksen. Viivästys olisi voinut antaa Kremlille aikaa puolustuksensa vahvistamiseen, mutta Stalin oli varma, ettei Hitler hyökkäisi Neuvostoliittoon ennen kuin, Saksa olisi miehittänyt Britannian. Stalinia varoitettiin uhasta jo joulukuussa 1940, ja Winston Churchill muistutti asiasta huhtikuussa 1941. Stalinille annettiin viimeinen mahdollisuus joukkojen liikekannalle panoon 21. kesäkuuta
1941 operaatio Barbarossan aattona. Wehrmachtin kersanttimajuri Alfred Lishof, joka oli karannut yksiköstään ja jäänyt neuvostosotilaiden kynsiin, väitti, että Saksan hyökkäys olisi väistämätön. Stalin torjui hänen varoituksensa ja koki karun herätyksen seuraavan päivänä kuullessaan, että sota oli alkanut idässä.
”MEIDÄN TARVITSEE VAIN POTKAISTA OVI SISÄÄN, JA KOKO MÄDÄNTYNYT RAKENNE ROMAHTAA ALAS.”
HITLERIN ENNUSTUS KESÄKUULLE 1941