Mailmaan historian käännekohtia
Apollo 11:n laskeutuminen kuuhun
Silminnäkijä
20. heinäkuuta 1969 kello 20:18 (GMT) Yhdysvaltain Neil Armstrongista ja Buzz Aldrinista tuli ensimmäiset kuuhun laskeutuneet ihmiset. Se on todennäköisesti ihmiskunnan toistaiseksi suurin saavutus. Mutta yli 380 000 kilometrin päässä NASA:n avaruusvalvontakeskuksessa Johnsonin avaruuskeskuksessa Texasin Houstonissa tunnelma oli yhtälailla helpottunut kuin iloinen, sillä keskus oli juuri suoriutunut yhdestä ihmiskunnan historian vaikeimmista ja teknisimmistä tehtävistä. Valvontakeskuksessa insinööri Jack Garman oli juhlan keskipisteenä, sillä hän oli juuri pelastanut avaruuslennon katastrofilta vain hetkeä ennen laskeutumista.
Apollo 11 laskeutumisen aikaan Garman oli työtovereihinsa verrattuna erittäin nuori. Hän liittyi NASA:an siloposkisena 21-vuotiaana nuorukaisena
1966 suoraan yliopistosta. Vain kolmessa vuodessa hän oli tutustunut Apollo 11 -avaruusaluksen ohjaamiseen tarvittaviin tietokonelaskelmiin ja itse laskeutumispäivänä hänen tehtäväkseen tuli valvoa tietokoneita ja varmistaa siten, että laskeutuminen sujuisi ongelmitta. Nämä tietokoneet olivat tosin alkeellisia ja vaikeita käyttää.
”Oli kummallista ja erilaista hallita ajoneuvoa tietokonejärjestelmällä. Tarkoitan, että nykyään jopa autot toimivat tietokonejärjestelmillä, mutta siihen aikaan kaikki järjestelmät olivat analogisia,” Garman selittää samalla, kun kertoo työstään avaruusvalvontakeskuksessa. ”Valvontakeskukseen haluttiin niin sanottu asiantuntija, joten minua opastettiin Apollon ohjaustietokoneen käytössä, ja vietin paljon aikaa ohjaushuoneessa useimpien kuulentojen aikana.”
Eräänä päivänä valvontakeskuksessa hyöri ja vilisi satoja ihmisiä. ”Itse laskeutumisesta muistan, miten kuun pintaa lähestyttäessä Buzz Aldrin huudahti [pehmeästi]: ”Nyt näemme kuupölyä”, Garman kertoo. ”Moottori irrotti pölyä kuun pinnasta laskeutumisen aikana. Kaikkien ennakkoharjoitustilanteiden jälkeen tämä kuului käsikirjoitukseen, mutta hän ei ollut koskaan sanonut sitä ääneen! Mutta nyt ei seurattu käsikirjoitusta, vaan tämä oli todellista. Tai siis sitä tiesi, että se oli todellista, mutta silti: uskomatonta! He olivat laskeutumassa kuuhun.”
Tosiasiassa miehistön valmistellessa laskeutumista, heidän tietämättään Garman oli tehnyt tärkeitä valmisteluja, joiden ansiosta lento pystyi jatkumaan ja historiallinen laskeutuminen tapahtumaan sinä yönä. Garman joukkoineen vastasi siitä, että he pystyisivät selvittämään kaikki mahdolliset virhekoodit, joita alkeellinen tietokone saattaisi antaa. Yksi virhekoodi kuitenkin hämmensi näiden erittäin älykkäiden miesten joukon.
Ennen laskeutumista ennakkoharjoituksessa
Tunnelma oli euforinen! Kautta Jupiterin, me teimme sen: laskeuduimme kuuhun
tietokone oli näyttänyt ”1202-virhekoodia”, jota
Garman ja muut eivät olleet nähneet aiemmin. Hänen silloinen esimiehensä, lennonohjaaja Steve Bales, käski keskeyttämään lennon. ”Jälkeenpäin Gene
Kranz, joka oli Apollo 11 laskeutumisen lennonjohtaja, tuli todella vihaiseksi”, Garman kertoo. ”Hän sätti ennakkoharjoituksen henkilökuntaa siitä, että he olivat vieneet keskeytyksen aiheuttaneen ennakkoharjoituksen niin lähelle oikeaa lentoa. Ennakkoharjoituksen henkilökunta sanoi: ”Uh uh, wrongo bongo fella. (Nyt olet erehtynyt, tästä on tarkoitus selvitä).” Selvityksen jälkeen nousi kova meteli.”
Kranz käski Garmania varmistamaan, että tuntisi jokaisen mahdollisen virhekoodin, joita voisi ilmetä. Niinpä nuori tietokoneinsinööri opetteli kaikki koodit ja laati niistä lunttauspaperin, josta voisi katsoa apua lennon aikana. Ja niin kävi, että Garmanin hyvin hoidettu kotiläksy auttoi pelastamaan lennon vain muutamia minuutteja ennen laskeutumista.
Lennon aikana Armstrong ja Aldrin olivat laskeutumassa kuun pinnalle, kun tietokone ilmoitti virhekoodin, joka osoitti aluksen tietokoneen olevan ylikuormitettu. Se oli sama 1202-virhekoodi, joka oli tullut myös harjoitustilanteessa. Kuten harjoituksessa oli nähty tämän tyyppinen koodi tarkoitti lennon keskeyttämistä, sillä Aldrin ja Armstrong eivät pystyisi ohjamaan kuumoduulia, jos tietokone menisi epäkuntoon. Sen ansiosta, että lennonjohtajat olivat vaatineet Garmania opettelemaan ohjelmoinnin virhekoodit, hän oli ainoa henkilö huoneessa, joka tiesi, ettei lentoa tarvitsisi keskeyttää tämän virhekoodin johdosta, ja kertoi sen myös esimiehilleen.
”Katsoin lunttilappua ja näin, mikä [virhekoodi] oli kyseessä ja kerroin heille, että lento voisi jatkua”, Garman sanoo. ”Niin kauan kun ei ollut vian merkkejä, kuten että tietokone olisi kehottanut alusta kääntymään ylösalaisin tai vastaavaa, homma sai jatkua. Ja se kerrottiin alukselle. Tai jos ollaan rehellisiä, vaikka valo kulkee nopeasti, sen eteneminen kestää kuitenkin pari sekuntia kuusta maapallolle. Sama aika kuluu äänen tai radiolähetyksen etenemisessä. Joten virhekoodin näkyessä emme kuulleet Buzz Aldrinin kysyvän siitä ennen kuin useiden sekuntien päästä. Myös vastauksen antaminen ja sen lähettäminen heille kesti pari sekuntia. Sitten otettiin yhteys CAPCOM:n [kapselin viestintähenkilön] avulla alukseen ja annettiin lupa jatkaa. Tähän pitää myös lisätä ihmisen reagoimiseen kuluva aika, joten puhutaan varmaankin 19–20 erittäin hermoja raastavasta sekunnista, ennen kuin miehistö sai vastauksemme. Tiedämme, että tämä on yksi syy siihen, että Armstrong
ei tajunnut, missä hän oli [kuun yläpuolella], koska ei katsonut ulos ikkunasta. He eivät tienneet, mihin olivat laskeutuneet ennen kuin hyvän aikaa kuun pintaan koskettuaan. Tämä johtui varmasti suurelta osin häiritsevien virhekoodien hälytyksestä.”
Vain parin sekunnin päästä Apollo 11 laskeutui kuitenkin turvallisesti. Aldrinin ja Armstrongin juhliessa kuussa, niin teki myös koko valvontakeskuksen joukko maanpinnalla. ”Muistan, miten Kranzin piti kehottaa kaikkia asettumaan takaisin paikoilleen. Piti nimittäin käydä läpi laskeutumisen tarkistuslista ja pitää tilanne turvallisena sekä saada miehet valmiiksi ulosastumista varten”, Garman kuvailee. ”Tunnelma oli euforinen! Kautta Jupiterin, me teimme sen: laskeuduimme kuuhun.”
Garman kuvailee valvontakeskuksen tunnelmaa aavemaiseksi laskeutumisen aikana. ”Tuntui kuin olisimme olleet näyttelijöitä näytelmässä”, hän kertoo. ”Ensin pidetään lukuisia harjoituksia ja sitten kenraaliharjoituksia, ja sitten koittaa ensi-ilta. Kun esirippu nousee ja sen toisella puolella on oikea yleisö, tunnelma on erilainen. Siinä on jotain aavemaista. Tämän paremmin en osaa kuvailla, mitä tarkoitan aavemaisuudella. Kun on käynyt läpi toimenpiteet ja ennakkoharjoitukset sekä aluksen testit, joissa oikea alus on laukaisualustalla, ja sitten sen tekee oikeasti ensimmäistä kertaa ja alus oikeasti laskeutuu, tunnelma on sanoinkuvaamaton ja ainutlaatuinen. Sitä minä tarkoitan aavemaisuudella. Ei niinkään epätodellisen aavemaista, vaan tunnetasolla aavemaista. Vaikka kaikki oli erittäin todellista.”
Garmanin ja hänen työtoveriensa saavutus oli huima. ”Uskon, että kun tekee sellaista työtä, jossa tuntee olevansa isojen asioiden äärellä, sitä tuntee tekevänsä jotain hyvää. Kun työ ei ole esimerkiksi rakennustyötä, ruuanvalmistusta tai edes opetusta – enkä väheksy näitä ammatteja yhtään – vaan jotain, jossa löydetään uutta tietoa tulevaisuuden sukupolville. Ja sitä minä todellakin tein – ja me teimme. Kun saa tehdä sellaista työtä ja kokea sen mukanaan tuoma jännityksen, riskin ja seikkailun, tunne on itsessään todella palkitseva. Oli aika helppoa olla omistautunut ja sinnikäs sekä viettää liian paljon aikaa töissä. Olin erittäin ylpeä siitä, että olin saanut olla osa sitä. Olin myös ylpeä siitä, että sain olla osa avaruusaluksen tietokoneryhmää, sekä kaikesta muusta NASA:lle tekemästäni.”
Garmanille Apollo 11 oli kaikkien aikojen kokemus, joka säilyy historian kirjoissa yhtenä ihmiskunnan suurimmista saavutuksista. ”Epäilen, että sen laatuista suoritusta voisi tehdä uudelleen; ei ainakaan minun elinaikanani. Uskon, että lukuun ottamatta Marsiin lähetettyä ihmistä tai jotain sen tapaista, ja siihen on vielä matkaa. Edes uusi retki kuuhun tai asteroidille, jos sellaista koskaan tehdään, ei olisi sama kuin ensimmäinen kerta. Ei se koskaan ole.”
”Niin kauan kun ei ollut vian merkkejä, kuten että tietokone olisi kehottanut alusta kääntymään ylösalaisin tai vastaavaa, homma sai jatkua”