Nyttårstale fylt med håp og optimisme
«Mutta vieras tullee ja mennee, syđän toivoo täynä. Vielä silloinki ihminen toivoo ko toivoo ei näytä ennää olemassakhaan.» Näin kirjoitti Alf Nilsen-Börsskog.
Hänen kuolemasta oon liki kaksi vuotta, mutta hänen sanat ja toivo ellää meiđän syđämissä.
Mie uskon, ette hän olis iloinen ja ylppee siitä, mitä met saima aikhaan vuona kakstuhatta kuustoista.
Esimerkiksi, ette kväänin kieltä saa opiskella masteritasale asti, ja ette Saamentinka halluu suojela kväänin ja saamen kulttuurimuistoi samala laila. Tämä viiminen oon loistaava symbooli siitä, ette meiđän nepukansa oon hyväksynny meiđät. Tästä Alf olis tykäny. Saamentingan kuurto oon meile hirmuisen arvokas.
Hallitus oon kans viimin päättäny, ette se alkkaa tekemhään kainun kielen plaanaa. Tämän etheen met olema työtelheet kauvoin, aina siitä asti, ko kainun kielestä tuli euruppalainen minuriteettikieli, kaksitoista vuotta aikkaa. SV-parttii halluu vieläki enämen: ette se tehtäis oma kainun kielen ja kulttuurin stortingsmellinki.
Lisäksi oon ehđottettu, ette se perustettais yksi viralinen komisuuni, joka alkais tutkimhaan sitä, mitä norjalaistamispolitikki oon tehny kvääniile ja saamelaisile.
Meiđän assii mennee etheenpäin - ja met alama tuntemhaan kevätauringon sätheet, melkkein ko aurinko olis taas alkanu loistamhaan kainun kansan yli.
Mutta kuitenki: «Korkkeet herrat, kaukana Uslussa, saatatteko kuula meiđän pyynttöö? Met kattoma teeveetä joka ilta mutta emme kuule mithään omala kielelä. [...] Met kuuntelemma raadiota joka päivä mutta emmä kuule melkkein mithään omala kielelä.» - Tämä oli Mari Boinen rukkous ja toivet oman rakhaan saamen kielen puolesta. Hän teki tämän laulun vuona 1985. Kainun kielen staatus oon sama vuona 2017.
Mie ihmettelen kunka monta preivii met häyđymä kirjoittaat, kunka monta mööttii se häyttyy pittäät, ja kunka monta ekspertin ja tutkiijan saarnaa met häyđymä esittäät ennen ko met saama kuula ommaa kieltä teevessä ja raadiossa?
Met häyđymä herättäät korkkeet daamit ja herrat kaukana Uslussa - sillä meän kieli ja kulttuuri oon tärkkee ja arvokas sekä oman ittensä takia ette meän maale Ruijale. Met toivoma kaikkiin eniten, ette meän kieli sais siirttyyt etheenpäin meän lapsile - sillä kielheen oon piilottu kaikki vanhaa tieto, jota met emmä saa koskhaan hävittäät.
Tämä oon meän syđämen kieli. Mikhään laki ei kielä meitä käyttämästä ommaa kieltä. Mutta ruijalaisesta yhteiskunnasta ei saa myöskhään appuu tähään. Ja nuoret vanhiimet tarvithaan tiettoo lasten ja perheitten monikielisyydestä. Jokapäiväiset raadio-, teevee- ja lastenprogrammit oon hirmuisen tärkkeet. Met tarvittema kans kielisentterii ja muita paikkoi, missä saatama puhhuut kväänii. Programmit ja kielisentterit uletuthaan kaikile - ja niiten avula kieli säilyy kylissä ja kaupungiissa.
Vuona kaks tuhatta kuustoista met tappasimma vanhaan tervahauan Alattiossa. Se oon ehđotettu ette yli sata vuotta vanhaat kulttuurimuistot olis automaattisesti suojeltu, mutta tätä ei ole vielä päätetty. Monta muutaki tervahauttaa ja muuta kvääniin kulttuurimuistoo oon uhattuna. Met emmä saata menettäät enemppää. Kulttuurimuistolain häyttyy muuttaat. Kainulaiset ja saamelaiset seisothaan yhđessä tämän takana.
Mutta vuona kaks tuhatta kuustoista oon tapattunu kans yksi suuri ihmet. Porsangissa oon kainun kielipesä, missä lapset oon alkanheet puhumhaan kväänii! Kainun institutin ja paikalisten kieliophaitten työ oon antanu tuloksii - met saatama pelastaat meän kielen!
Toinen tärkkee toimi oon, ette Tromssan universiteetin kainun kielen opiskelijat oon saanheet omat kainunkieliset menttoorit. Tästä oon seuranu minun oman elämän ihmet: Mie olen ensimäistä kerttaa saattanu puhhuut kväänii minun oman isän kans. Se oli minule suuri kynnys, eikä se askel ollu niin helppo. Mutta tätä polkkuu oon yllättäävän helppo ja luonolinen jatkaat!
Paljon työtä oon vielä jäljelä, mutta vaikka se joskus tunttuu, ette kväänin kieli huilaa sinun sormitten läpi, niin muista: Meilä oon aikkaa haparoitela ja hakkeet kväänin sannoi, ja meilä oon aikkaa freistata ja käyttäät aikkaa puhumisheen. Mutta meilä ei ole aikkaa olla puhumatta kväänii toinen toisilemme.
Mie kehoitan siis kaikkii: Puhukkaa kväänii toinen toisile! Älä koskhaan ajattele, ette sinun kieli ei ole tarpheeksi hyvä - se tullee tyhä paremaksi, ko sie käytät sitä!
Vanhaat ihmiset oon meän parhaat ja arvokkaimat kielen ja kulttuurin opphaat. Kielessä ja kulttuurissa oon meän toivo niinko Alf Nilsen-Börsskog sanoi. Met emmä saa päästää meän kieltä ja kulttuuriita kuolemhaan. Jään alla oon alkanu virrata pieni toivon oja. Se juoksee, kväänin kevät oon tulossa!
Onnelista uutta vuotta teile kaikile!!