Veres pensionisti ei aijo laiskutella
Tromssan universiteetin kainun kielen tutkiija ja opettaaja, apulaisprofessori Eira Söderholm alkoi pensionistiksi tämän kuun alussa.
Hän heittää opettaamisen mutta tutkimusta hän ei aijo heittäät.
– Mie olen jo kauvoin aikkaa halunu tutkiit millä nimelä kainulaiset oon itte käskenheet itteensä. Nyt minula oon aikkaa tähän, hän muistelee.
«Sporttinen ja tykkää hihtaamisesta»
Tromssan universiteetin kielten ja kulttuurin institutti järjesti desemperikuussa Söderholmile pikku piđot ko hän oli käymässä Tromssassa viimistä kerttaa vasituisena työntekkiijännä. Se piđethiin puhheita ja Söderholm muisteli kunka hänen työ Ruijassa alkoi. Se ei ollu meininki!
– Mie työtelin Turun universiteetissa ko yksi kolleega huuteli paussilomassa ette oonko täälä joku joka oon sporttinen ja tykkää hihtaamisesta. Hän oli hoksanu seinälä annonsin ette Alattion korkkeekoulussa oon työpaikka suomen opettaajale. Miehän en ole koskhaan ollu niin hirmu sporttinen mutta tyhä leikilä mie sanoin ette miehän saattaisin oppiit taas tykkäämhään hihtaamisestaki. No mie sitte tulin Alattihoon. Se oli distriktikorkkeekoulu silloin. Viran oli perustettu sillä ko Finmarkussa oli kainunkielinen minoriteetti ja se meinathiin silloin ette suomen kielen opettaaminen oon kainun kielen revitaliseeraamista.
Hän ei ollu koskhaan käyny Ouluu pohjaisemmassa paikassa. Alattiossa hän heti opastui kainulaishiin, mutta kans saamen kielheen ja lapin väkheen.
– Tätä mie olen naureskellu monta kerttaa jälkhiinpäin. Ko ihminen opiskellee suomee, se hän häyttyy näjes studeerata jotaki niin käskettyy etäsukukieltä kans. Mie hunteerasin silloin ette saamee mie en kuitenkhaan ala opiskelemhaan, sillä ko mie sikkaristi en ikipäivänä kohđattele yhtäkhään saamelaista. Niin mie sitte opiskelin unkarii. Ja sitte mie vuona 1979 tulinki Alattihoon!
Ko hän oli tullu Alattihoon, hän heti alkoi kenttähommhiin eli kokkoomhaan kainulaissii paikannimmii, sannoi ja vähän mitäki.
– Se oli niin soma kuula ihmisten puhetta! Mie saatoin kulkkeet talosta talhoon ko ihmiset neuvothiin aina seuraavan paikan missä puhuthiin suomee, niin ko kieltä silloin käskethiin. Toinen assii mikä oli soma, oli ette vaikka silloin pohjaisen kulttuuri oli jo alkanu nousemhaan ja mie olen etelästä, ja se oli Norjassa kohta iso konflikti etelän ja pohjaisen välilä, niin kainulaiset tasan mulle sanothiin ette «suomen tytär ei koskhaan ole söörinki!».
Eira muistelee ette suomi oli silloin ainua kieliainet Alattion korkkeekoulussa.
– Sielä oli uskonttoo, sporttii ja ekonomiita ja administrasuunii eli se oli ko kristilis-sporttinen kauppakorkkeekoulu!
Vuona 1983 hän siirtyi Tromssan universiteetthiin.
– Se oli faakilisesti hyvä tulla tänne ko täälä oli muitaki kieliainheita sekä litteratuurii ja histooriaa, hän muistelee. – Ja kolleegoita kans!
Kainun kieli alkoi nousemhaan
Vuosina 1999-2002 Eira Söderholm asui Karjalan repupliikissa ja opetti sielä suomee karjalaisile, vepsäläisile ja suomalaisile Petroskoin universiteetissa. Net oon kaikki sielä vanhoita minoriteettikielii.
Se aika oli hänele monela tavala muutos. Faakilisesti hän alkoi enämen ette enämen hunteeraamhaan ette piian se ei olekhaan niin hyvä opettaat kainulaisile tyhä suomee.
– Jossaki vaiheessa met hoksasimma ette ei yksikhään meiđän suomen opiskelliijoista, joila oli kainunkielinen tavus, ollu alkanu