Ista pensionisti
kirjoittamhaan suomen kielelä. Pari heistä oli opiskellu suomee Uslussa jo ennen ko Tromssan universiteetti oli tullu. Kaikin olthiin oppinheet kirjasuomee mutta ei halunheet kirjoittaat sillä kielelä. Mikä siinä oli hyvä, oli ette jokku kuiten sitä keinoo löyđethiin heiđän oman kielen. Het siirethiin suomen kirjoitustavan heiđän omhaan kielheen, ja niin heile löyđythiin työkalut oman kielen kirjoittamisheen. Sitä saattaa sannoot, ette het löyđethiin oman kielen suomen opinoitten kautta.
Olav Beddari, Terje Aronsen, Agnes Eriksen ja Dagny Olsen olthiin kirjoittanheet jokhainen jotaki jo kiini 1990-luvulta saakka ja piian sitäki ennen, kaikki ittensä omala kainun dialektilla. 2000-luvun alussa alethiin muistelemhaan ette oli yksi pensionisti, joka oli siirtyny takaisin omhaan kotitalhoon Pyssyjokheen ja joka oli alkanu kirjoittamhaan kokonaista rommaanii ittensä omala kielelä, se meinaa Pyssyjoven kainun kielelä. Se oli Alf NilsenBörsskog.
Tromssan universiteetti häytyi ottaat tämän vakavasti. Eira Söderholm alkoi kirjoittamhaan oppimateriaalii kainun kielen kurssii varten – eventyyrii nimeltä Aikamatka – ja samala hän kokos ja hunteeras tietenki kainun grammatikkii.
– Kainun kielen oppimateriaalin ja grammatiikin tekeminen oon ollu hirmunen soma ja jännittäävä homma. Kaikki mikä pitiki oli matkassa. Mulla oli ittelä luja motivasuuni ja opiskelliijat kans olthiin oikhein motiveeranut, Söderholm sannoo.
Ensimäinen kainun kursi alkoi kevväilä 2006 eli nyt siitä oon enämen ko kymmenen vuotta aikkaa. Yli kaksikymmentä henkkee viethiin läpi koko kursin, kaikki kolme semesterii!
Söderholm oon kuitenki vähän pettyny siihen ette kursilaiset ei ole melkhein yhthään antanheet ulos ommii kirjoituksii. Hän toivoo sitä vielä.
– Ensimäisen kursin kursilaisista tyhä Solgunn Hesjevoll oon pörästä antanu ulos ommii kirjoituksii kainun kielelä. Sen jälkhiin oon ollu monta kurssii. Mie uskon ette monela oon jossaki loovassa eli daattamasiinissa ittensä kirjoittammii tekstii. Mie olen luvanu lukkeet korrektuurii ja mie luppaan sen tästäki etheenpäin. Mie toivon ette ihmiset alkais kirjoittamhaan ja lähättämhään niitä!
– Mää olen turkulainen
Eira Söderholm suhtautuu eläkkeelle siirtymiseen hieman huvittuneena ja ymmällään.
– On se niinpal hullumaist ruvet eläkeläiseks kun en mää viälkä tiär mikä munst tulee ku munst tulee iso! hän naureskelee.
– Mää olen turkulainen ja turkulaisen oli heti helppo tul kainulaisten kans toimeen. Mul sanosiva et se on helpomp ymmärttää mua ku radion kiält, Söderholm muistelee ylpeänä.
«Radion kieli» oli Suomen radion kieli eli suomen yleiskieli. Suomen radiota kuunneltiin tuvassa kuin tuvassa missä se vain kuului.
Mennyt maailma
Toisin kuin nyt, liki neljäkymmentä vuotta sitten Pohjois-Norjassa liikkuneen suomenkielisen nimistötutkijan ei ollut vaikeaa löytää suomenkielisiä informantteja.
– Mää keräsin sillon nimistöö ja sanastoo Alattiost, Naavuanost, Omasvuanost, Vesisaarest, Porsangistki ja vaik mist. Sillo ei tarvinu ku men talost talosse ja ain löytys kiälenpuhujii. Mää näen silmisän kui sillon jokases kainulaises kyläs kainun kiäl loisti kaunhiina ko kirkas päivänvalo - ja ny ne valot ova melkkest kokonas sammunu. Kainun kiäl on henkhiäveris. Se itkettää, hän sanoo.
Hän ei kuitenkaan aio jäädä menneitä murehtimaan vaan on jo aika syvälle uppoutuneena uuteen projektiin, jossa hän haluaa selvittää mitä nimiä kainulaisista on käytetty aina 1500-luvulta 2. maailmansotaan asti. Siis aikana ennen kainulaisten uutta emansipaatiota ja vähemmistöaktivismia. Ja kaikkein kiinnostavinta on tietenkin selvittää, mitä sanaa kainulaiset itse ovat itsestään käyttäneet! Vai ovatko mitään?