Yhteinen haave ulkomailla asumisesta toteutui Norjassa
Vajaa puolikas vuosi Oslossa on ollut opettavainen ja ammatillisesti antoisa kokemus taiteilija Matilda Löytylle ja teologian opiskelija Juho Simojoelle.
Matilda Löytyn ja Juho Simojoen polut ristesivät ensi kerran Afrikassa vuonna 2005. Löytyn vanhemmat ja Simojoen isä tunsivat toisensa lähetystyön kautta. Löytty asui tuolloin perheineen Namibiassa, ja Simojoki oli siellä käymässä vanhempiensa kanssa. Nuoret istuivat saman illallispöydän ääressä, mutteivat vaihtaneet sanaakaan.
Nuorten tiet kohtasivat uudestaan muutamaa vuotta myöhemmin. Molemmat osallistuivat nuorten aikuisten leirille Orivedellä vuonna 2009. Leirin jälkeen pariskunta on pitänyt yhtä.
Avioparin haaveena on ollut asua ulkomailla ja kerätä uusia kokemuksia yhdessä. Kun Löytty sai vaihtopaikan Oslosta, oli selvää, että myös puoliso Juho Simojoki lähtee mukaan.
Sukua Norjassa
Matilda Löytty opiskelee Nordic Visual Studies and Art Education -maisteriohjelmassa Aaltoyliopistossa Helsingissä. Kansainvälisessä opinto-ohjelmassa ovat mukana korkeakoulut Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, ja opintoihin kuuluu vaihto-opiskelu yhdessä kouluista. Norjasta mukana on Høgskolen i Oslo og Akershus eli HIOA.
– Sain valita, mihin maahan lähden. Valitsin Norjan, koska täällä opintojen keskeisessä osassa on taidekasvatusaktivismi ja se, miten taiteilijat voivat vaikuttaa yhteiskunnassa. Ne ovat teemoja, jotka kiinnostavat minua, Löytty kertoo.
Valinnan taustalla oli myös henkilökohtaisempi syy. Löytyllä on Norjassa sukulaisia, joita hän ei ole koskaan tavannut.
– Äitini täti joutui sotalapsena Ruotsiin. Aikuisena hän tapasi norjalaisen merimiehen ja muutti Norjaan. Minulla on täällä pikkuserkkuja, joita on tarkoitus tavata ennen Suomeen paluuta, Löytty kertoo.
Palaset loksahtivat
Puoliso Juho Simojoelle oli alusta asti selvää, että hän haluaa lähteä vaimonsa mukaan Norjaan.
– Matilda oli aiemmin kolme kuukautta kansainvälisessä työharjoittelussa Namibiassa. Silloin olin kotona Suomessa, kävin töissä ja hoidin koiraa. Se oli rankkaa, emmekä enää halunneet olla erossa toisistamme, Simojoki kertoo.
Teologiaa Helsingin yliopistossa opiskeleva Juho Simojoki alkoi pohtia, mitä voisi tehdä Norjassa. Sopiva mahdollisuus löytyi Norjan suomalaisesta seurakunnasta, jossa Simojoki on kevään ajan ollut vapaaehtoisena harjoittelijana.
– Lähdin avoimin mielin Osloon, eikä minulla ollut juurikaan ennakko-odotuksia.
Simojoki kertoo, että harjoittelu on ollut antoisa kokemus. Hän on muun muassa ohjannut viikoittain vauvakerhoa, osallistunut seurakunnan tapahtumiin ja pitänyt saarnan jumalanpalveluksessa.
– Pastori Anssi Elenius on ollut tärkeä kokemuskouluttaja. Hän on kertonut paljon kokemuksiaan papin työstä sekä työskentelystä ulkosuomalaisten parissa, Simojoki kertoo.
Vieras omassa maassa
Siinä missä Juho Simojoki on saanut seurakunnassa kurkistaa ulkosuomalaisten elämään, on Matilda Löytyllä pitkä henkilökohtainen kokemus ulkosuomalaisuudesta. Hän asui 9-vuotiaasta 18-vuotiaaksi Namibiassa, missä hänen vanhempansa työskentelivät lähetystyöntekijöinä. Löytty kertoo eläneensä Namibiassa eräänlaisessa välitilassa.
– Mietin aina, että oikea elämä alkaa sitten, kun palaan Suomeen. Olin kulttuurikapselissa, jossa suomalainen yhteisö piti kiinni Suomen kulttuurista, esimerkiksi joulunvietosta perinteineen. Ei ole mitään järkeä viettää joulua suomalaisittain Afrikassa, kun on kuumin aika vuodesta, Löytty sanoo.
Paluu Suomeen toi mukanaan omat haasteensa. Löytty oli Suomesta pois muuttaessaan lapsi, palatessaan nuori aikuinen. Niin hän itse kuin kotimaa olivat muuttuneet.
– Puhuin suomea ja ihmiset ajattelivat minun olevan suomalainen, mutta sisälläni en välttämättä kokenut olevani niin suomalainen. Kieli yhdisti, mutta sosiaaliset tavat ja tapa olla yhdessä olivat erilaisia, hän muistelee.
Kevätkirjasto pyörillä
Oslon vietettyjen kuukausien ansiosta myös Juho Simojoki on saanut omakohtaista kokemusta ulkosuomalaisuudesta ja ennen kaikkea siitä, miltä tuntuu muuttaa vieraaseen maahan.
– On ollut antoisaa tutustua erilaiseen ympäristöön ja tapoihin. Tunne siitä, että on itse ollut vieraana toisessa maassa, ei varmasti unohdu Suomessakaan. Uskon ja toivon, että tämä pysyy mielessäni myös Suomessa ihmisiä kohdatessa, Simojoki miettii.
Oslossa vietetty aika on antanut molemmille paljon myös ammatillisesti.
– Opetuksessa on tuotu hienosti yhteen osaajia eri taiteen aloilta: draamaopiskelijoita ja muotisuunnittelijoita. Koulussa on hienoa dialogia taiteen, taidekasvatuksen ja teatterin välillä, Löytty kertoo.
Hän kehuu myös sitä, että opettajina on taiteilijoita, jotka tuovat teorian rinnalle käytännön esimerkkejä ja kokemuksia. Opiskelijat ovat myös päässeet toteuttamaan omia projektejaan. Löytty rakensi yhdessä opiskelukaverinsa liikkuvan kevätkirjaston, josta kaupunkilaiset voivat lainata kirjoja.
– Minua kiinnostavat osallistava taide yhteiskunnassa ja projektit, jotka toimivat keskellä kaupunkia yhteisölle. Ihmiset reagoivat kirjastoprojektiin hyvin, ja monet lainasivat kirjoja, Löytty kertoo.
Eväitä papin työhön
Juho Simojoki puolestaan kertoo saaneensa Oslosta eväitä tulevalle papin uralle.
– Harjoittelu on antanut ehkä tärkeimpänä eväänä tulevaan yleensäkin kokemusta seurakunnassa työskentelystä. On ollut ihan iso juttu saada vastuuta ja kokemusta jumalanpalveluksen toteuttamisesta ja viikoittaisen tapahtuman eli vauvakerhon vetämisestä, Simojoki kertoo.
Hän miettii, että työ ulkosuomalaisessa seurakunnassa eroaa työskentelystä Suomessa. Norjassa seurakuntalaisia vahvasti yhdistävä tekijä on suomalaisuus.
– Täällä Norjassa työ tapahtuu juurikin ihmisten Suomi-suhteen kautta. Samaan aikaan, kun yritetään vastata ihmisten hengellisiin tarpeisiin, tulee yrittää hoitaa myös heidän Suomi-kaipuutaan, Simojoki miettii.
Verkosto rakentuu
Vajaan puolen vuoden oleskelu Oslossa lähestyy loppuaan, ja pariskunta palaa kesäksi koti Suomeen. Simojokea odottaa kesäteologin työpaikka Oriveden seurakunnassa, ja Löytty menee työharjoitteluun Purnun taidekeskukseen Orivedelle. Kansainvälinen kipinä kytee kuitenkin vahvana.
– Nyt me molemmat olemme saaneet kontakteja ja pohjoismaista kokemusta. Se toivottavasti lisää työllistymisen mahdollisuutta Pohjoismaissa, Löytty miettii.
– On mahdollista, että joskus tieni vie uudestaan ulkomaille lähetystyöntekijänä, minkä vuoksi kokemus Norjasta tulee hyvin suureen arvoon, Simojoki toteaa.