1. Joulukuuta – Joulu on taas...
On taas joulun aika, mutta mistä sana joulu oikeastaan juontaa juurensa? Muinaisnorjaksi aikajaksoa marraskuun lopusta tammikuun puoliväliin kutsuttiin sanalla ”ylir”. Anglosaksien nimitys talvikuukausille oli giuli, ja suomen joulu on puolestaan peräisin muinaisruotsin keskitalven juhlakautta tarkoittavasta sanasta. Englannissa 13. joulukuuta ja 6. tammikuuta välistä ajanjaksoa kutsuttiin aikoinaan nimellä ”yuletide”, ja sana on yhä joidenkin käytössä. Kuulostelepa sanojen sointua. Voisivatkohan ne kaikki olla samaa alkuperää?
Kutsuttiinpa tuota vuodenaikaa miksi tahansa, silloin juhlittiin, juotiin paljon, syötiin hyvää ruokaa ja uhrattiin niin alisille kuin ylisillekin voimille. Uhraaminen tarkoitti uhrilahjojen antamista ja muinaisnorjan uhria tarkoittava sana oli ”jól”. Sana saattaa olla viikinkejä edeltävältä ajalta. Vuoden tärkeintä juhlaa tarkoittava sana on niin vanhaa perua, että emme edes tiedä, mistä se on alkujaan peräisin. Joulu-sanan menneisyys jää siis arvoitukseksi.
Matkoillaan itään, länteen ja etelään viikingit kuulivat Kristuksesta ja hänen isästään Jumalasta. Pohjoiseen saapui myös lähetyssaarnaajia, jotka halusivat käännyttää Pohjolan asukkaita uuteen uskoon. Moni antoikin kastaa itsensä uuteen uskoon, ja Raamatun tarinat sekoittuivat kertomuksiin Odinista, Torista ja Freijasta. Aasanuskon perinteisiä riittejä noudatettiin silti yhä suuressa osassa Sveanmaata. Adam Bremen kertoo, millaista oli elämä Sveanmaan Vanhassa Uppsalassa:
”Joka yhdeksäs päivä on yhdeksännen päivän uhrijuhla, johon osallistuu ihmisiä kaikkialta Sveanmaalta. Silloin uhrataan kaikista lajeista yhdeksän urosta – myös ihmistä – ja ruumiit ripustetaan temppelin vieressä olevaan pyhään lehtoon. Uhrista ei saa jäädä uupumaan mitään, ja kaikki – niin kuninkaat kuin kansakin – lähettävät uhrilahjoja pyhättöön. Kristinuskoon kääntyneiden oli luovuttava osallistumasta uhrijuhlaan, mikä oli kurjempaa kuin mikään muu rangaistus.”
– Adam Bremeniläinen (1050–noin 1080)
Keskitalven uhrijuhlaa vietettiin tammikuun puolivälissä, mutta myöhemmin sen ajankohta siirrettiin, ja juhlaa alettiin viettää 25. joulukuuta samaan aikaan, kun muualla Euroopassa juhlittiin Kristusmessua. Juhla siirtyi melkein kolme viikkoa aikaisemmaksi, ja niinpä uhritoimitus muuttui sekin vielä pidemmäksi. Euroopan eteläisemmissä osissa kansa oli jo monen vuosisadan ajan viettänyt Kristuksen syntymäjuhlaa.
Pidämme kiinni juhlan vanhasta nimestä ehkä siksi, että emme ole koskaan luopuneet vanhasta uskonnostamme täysin? Uskomme ehkä yhä yliluonnolliseen? Joulunaikaan on aina liittynyt monia tärkeitä perinteitä. Juhla on aikojen kuluessa muuttunut mystisten pimeiden voimien juhlasta valon, laulun ja taianomaisen odotuksen juhlaksi.