9. Joulukuuta – Annanpäivä
Annanpäivänä muistellaan neitsyt Marian äitiä. Anna syntyi Betlehemissä ja oli 20-vuotias alkaessaan odottaa Mariaa. Annanpäivänä pestään vaatteet, jotta niistä tulee jouluksi valkoiset. Riimusauvassa on tämän päivän kohdalle risti tai puolikas risti, oksa, kannu tai naisen pää.
Näinä päivinä on usein muutama hieman lauhempi ja kosteampi päivä. Se on oiva leivontapäivä. Ennen kuviteltiin, että lauhan ilman aiheutti se, että kaikilla oli uunissa tuli, koska leipoivat silloin joulukakkuja. Annanpäivä on joka tapauksessa siis suuri leivontapäivä. Tuona päivänä on kuitenkin paljon muutakin tehtävää niin keittiössä kuin metsässäkin. Silloin pannaan kuivakalat likoamaan veteen, jotta niistä saadaan jouluksi lipeäkalaa. Jos se ei vielä riitä askareiksi, voi lähteä metsään, koska tästä päivästä aina 21. joulukuuta asti tehdään polttopuita jouluksi. Näinä päivinä kaadetuista puista saa erityisen hyviä polttopuita.
Jouluoluen panoa
Viikingeillä oli lupa panna olutta joka kerta, kun aurinko kääntyi, kuten heillä oli tapana sanoa. Se tarkoitti talvipäivänseisausta, kesäpäivänseisausta, kevätpäivänseisausta ja syyspäivänseisausta. Jo tuhat vuotta oli ollut voimassa laki, jonka mukaan jumalten kunniaksi oli pantava olutta, ja jos ei noudattanut lakia jumalille juomisesta, saattoi saada sakkoa. Jos ei pannut olutta kolmena vuonna peräkkäin, saattoi menettää koko omaisuutensa. Mutta jos luulit, että keskiajalla vaan heitettiin samaan sammioon maltaat ja humalat ja annettiin oluen käydä, olet täysin väärässä. Kyse oli tärkeästä ja suorastaan maagisesta taidosta.
Aina 1400-luvulta eteenpäin jokaisella, joka omisti maata ja tai viljeli vuokramaata, oli velvollisuus kasvattaa humalaa. Kuningas Kristofferin maanlaissa kirjoitetaan humalasta näin:
Huilken bonde eller landbo [som] ey hauir humbla gaardh meth XL [40] humbla stangom som humble wæxer widher, böter III öra swensca hwart aar … (Schlyter 1869). ("Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon.")
Sakot oli maksettava humalana. Vastaava määräys oli voimassa myös niin kutsutussa Växjön säännössä. Kalmarin resessissä (sopimuksessa) vuodelta 1483 vaatimusta nostettiin 200:aan kasviin viljelijää kohden.