Talikynttilät

Tuli padan alla sihisi ja rätisi ja pata oli talikynttilän kehto. Tuosta pienestä kehdosta tali liukui aistikkaasti uuteen muotoonsa kiiltävän valkeana ja sileänä. Muotti, johon se valettiin, loi uskoa kirkkaasta ja säteilevästä tulevaisuudesta. Talikynttilä halusi täyttää kaikki ilmeiset lupaukset elämästään.

Lammas, pieni suloinen karitsa oli kynttilän äiti ja musta sulatuspata sen isä. Kynttilä oli perinyt äidiltään loistavan vaalean vartalonsa ja ymmärryksen siitä, mitä elämä toisi tullessaan. Isältään kynttilä oli saanut roihuavan liekin, valon, joka kulkisi luiden ja ytimien kautta ja valaisi sitä koko sen elämän läpi.

Niin oli talikynttilä syntynyt ja kehittynyt ja lähti elämän pyörteisin parhain ja valoisin toivein. Talikynttilä halusi tavata mahdollisimman monenlaisia olentoja, koska halusi oppia elämästä paljon. Sillä tavalla se kenties löytäisi oman paikkansa maailmassa? Talikynttilän käsitys maailmasta oli kuitenkin aivan liian hyvä ja maailma sen sijaan mietti vain itseään. Kukaan maailmassa ei voisi ymmärtää, miten paljon hyötyä siitä oli talikynttilälle, ja siksi kaikki yrittivät käyttää talikynttilää omaksi hyödykseen. He pitelivät kynttilää mustilla sormillaan ja puhtaaseen valkoiseen kynttilään tuli koko ajan enemmän tahroja. Viattomuuden väri hävisi ja peittyi maailman saastaan ja likaan, jota siihen oli tarttunut jo liian kanssa. Paljon enemmän kuin talikynttilä halusi, sillä se ei ollut erottanut puhdasta ja epäpuhdasta toisistaan, vaan oli syvältä sisältä yhä viaton ja turmeltumaton.

Epäaidot ystävät eivät ymmärtäneet, etteivät he voi nähdä talikynttilän sisimpään, he harmistuivat ja heittivät sen menemään kuin minkäkin tarpeettoman esineen. Mutta sellainen ulkokuori pitää myös hyvät loitolla. He pelkäsivät, että likainen ulkokuori likaisi heidätkin ja hekin tahriintuisivat, ja niinpä he pysyttelivät kaukana.

Niinpä talikynttiläparka oli aivan yksin ja hukassa eikä tiennyt miten jatkaa eteenpäin. Se koki olonsa hyvien hylkäämäksi ja oivalsi vasta nyt, että se

”Miksi hän eläisi maan päällä, kun kerran tuhoaisi sekä itsensä että muut?”

olikin ollut vain suojakeino pahuuden torjumiseen. Niinpä talikynttilästä tuli hyvin onneton, koska se oli elänyt täysin hyödyttömän elämän. Voi myös olla, että se oli lisännyt hyvää ympärilleen eikä talikynttilä ymmärtänyt, miksi tai miten se oli luotu. Miksi hän eläisi täällä maailmassa, kun hän kerran aiheutti sekä itselleen että muille pelkkää vahinkoa?

Talikynttilä vaipui synkissä ajatuksissaan entistä syvemmälle, mutta mitä enemmän hän murehti, sitä suuremmaksi kasvoi hänen alakulonsa. Hän ei enää tiennyt yhtäkään hyvää ja todellista syytä elää. Hänen elämällään ei ollut tavoitteita eikä merkitystä. Aivan kuin kynttilän tahriintunut pinta olisi tunkeutunut sen sieluun ja silmiin.

”Niinpä talikynttiläparka oli aivan yksin ja hukassa eikä tiennyt miten jatkaa eteenpäin”

Mieli täynnä synkkiä ajatuksia talikynttilä tapasi pienen liekin. Se oli tulukset, jotka tunsivat talikynttilän paremmin kuin se tunsi itse itsensä. Tulukset näkivät saman tien talikynttilän mustaksi tahriintuneen pinnan alle ja oivalsivat, että talikynttilällä oli hyvä sydän. Niinpä tulukset lähestyivät talikynttilää ja herättivät sen toiveikkuuden jälleen henkiin. Se syttyi ja sydän suli.

Liekki säteili kuin rakkauden iloinen roihu. Valo levisi kaikkialle ja kirkasti näkymän, ja silloin talikynttilä valaisi tien ympärilleen ja oikeille ystävilleen. Nekin etsivät totuutta kynttilän varjosta.

Sen runko oli riittävän vahva, että se jaksoi kantaa palavan liekin. Tali alkoi valua tippa kerrallaan alkoi pienenä ja pyöreänä vala pitkin kynttilän kylkiä ja peitti sen pintaan syntyneen lian ja pölyn. Se ei ollut vain rakkauden tyyssija vaan koko kynttilän henki muuttui. Talikynttilä oli löytänyt oman paikkansa elämässä ja tiesi olevansa hyvä kynttilä, joka säteili pitkään itsensä ja muiden iloksi.

Vapaasti mukailtuna H.C. Andersenin sadusta Talikynttilä

”Talikynttilän käsitys maailmasta oli kuitenkin aivan liian hyvä ja maailma sen sijaan mietti vain itseään”