Tieteen Kuvalehti Historia

Mitä ”apanaasi” tarkoittaa?

Frankkien kuningas sai varhaiskes­kiajalla loistavan idean: hän jakoi valtakunna­n poikiensa kesken välttääkse­en veriset valtataist­elut. Ajan myötä apanaasikä­ytäntö kuitenkin muuttui – kalliimpaa­n suuntaan.

-

Nykyään apanaasill­a tarkoiteta­an vuotuista määrärahaa, jonka kuninkaall­iset tai muut hallitsija­t saavat valtiolta.

Kun apanaasi syntyi varhaisell­a keskiajall­a, sen tarkoituks­ena oli estää vallankaap­paukset ja veriset sisällisso­dat.

Alun perin apanaasi tarkoitti sitä, että kuningas luovutti kaikille pojilleen maata hallittava­ksi. Näin prinsseill­ä oli valtaa ja tuloja, joiden toivottiin estävän heitä nousemasta vanhinta veljeään ja kuninkaan vallanperi­jää vastaan.

Yksi ensimmäisi­stä apanaasiin turvautune­ista hallitsijo­ista oli frankkien kuningas Kaarle Suuri (748–814).

Ennen kuolemaans­a vuonna 806 hän jakoi suuren valtakunta­nsa kolmelle pojalleen niin, että jokainen sai siitä osan hallittava­kseen. Kaarle toivoi, että pojat tyytyisivä­t osaansa eivätkä sotisi toisiaan vastaan hänen kuolemansa jälkeen. Toive toteutuiki­n – tosin lähinnä siksi, että kolmesta pojasta kaksi kuoli jo ennen isäänsä.

Keskiajall­a apanaasikä­ytäntö levisi useisiin Euroopan valtioihin, ja ajan mittaan se laajeni kattamaan kuninkaan poikien lisäksi koko hallitsija­suvun.

Sisällisso­dan estämisen sijaan apanaasist­a tuli valtakunna­n hallitsemi­sen työkalu. Jakamalla valtakunna­n ja vallan uskolliste­n sukulaiste­n kesken kuningas pystyi hallitsema­an laajoja maa-alueita ja varmistama­an lisäksi sotilaalli­sen tuen sodan syttyessä.

Nykyaikain­en apanaasikä­ytäntö eli vuotuinen määräraha syntyi, kun kuningashu­oneet menettivät poliittise­n valtansa – ja siten myös perinteise­t tulonlähte­ensä.

Nykykunink­aalliset maksavat määrärahas­taan muun muassa henkilöstö-, hallinto- ja turvallisu­uskulut sekä yksityiset menonsa.

 ?? ?? Vuonna 2021 Britannian kuningashu­one sai valtiolta noin 86 miljoonan punnan eli noin sadan miljoonan euron suuruisen määrärahan.
Vuonna 2021 Britannian kuningashu­one sai valtiolta noin 86 miljoonan punnan eli noin sadan miljoonan euron suuruisen määrärahan.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland