KENRAALILUUTNANTTI WALTER KRUEGER (1881–1967)
Walter Kruegerilla oli erikoinen tausta siinä mielessä, että hän syntyi Saksassa preussilaiseen aatelissukuun ennen muuttoa Usa:han perheensä kanssa 1889. Hän kohosi armeijan hierarkiassa nopeasti vapaaehtoissotilaasta kenraaliksi. Ensimmäiset taistelunsa hän koki Espanjan-amerikan sodassa Kuubassa 1898, ja vuosi myöhemmin hän tukahdutti filippiiniläisten kapinaa Filippiineillä – seurauksena Amerikan voitosta Espanjan siirtomaahallinnosta. Hän jäi armeijan palvelukseen, ja hänet lähetettiin Ranskaan 1918, vaikka ranskalaiset esittivät vastalauseensa hänen saksalaisesta syntyperästään. Toisen maailmansodan alkaessa hän komensi Amerikan 3. armeijaa, kunnes hänet lähetettiin tammikuussa 1943 lounaiselle Tyynellemerelle komentamaan 7. armeijaa. Hän oli mukana perustamassa tiedusteluosasto Alamo Scoutsia, joka toimisi Chinditsryhmien tavoin vihollisen selustassa. Hän johti armeijaa kaikissa alueen taisteluissa ja oli lopuksi mukana miehittämässä Japania loppuvuodesta 1945. Hänet ylennettiin kenraaliksi hänen jäädessään eläkkeelle heinäkuussa 1946.