Taistelu Britanniasta
Winston Churchill ilmoitti 18. kesäkuuta 1940 puheessaan alahuoneessa, että taistelu Ranskasta oli ohi. "Uskon, että alkamassa on taistelu Iso-britanniasta." Saksan ilmavoimat yritti seuraavien kuukausien aikana tuhota Kuninkaalliset ilmavoimat (RAF) ja heikentää brittien taistelukykyä niin, että Saksan maihinnousu Etelä-englannissa olisi mahdollinen. Ilmavoimien kaksintaistelu Britannian eteläisten osien ilmatilassa sai nimen Taistelu Britanniasta.
Siitä, koska taistelu alkoi tai päättyi, ei ole tarkkaa tietoa, mutta kun se oli ohi, ilmailuministeriön virallinen lentolehtinen ilmoitti alkupäiväksi 8. elokuuta, jolloin ilmahyökkäykset alkoivat kiihtyä, ja päättymispäiväksi 31. lokakuuta, jolloin saksalaishävittäjien ilmahyökkäykset hiipuivat. Saksan hyökkäykset alkoivat 5.– 6. kesäkuuta, ennen Ranskan lopullista tappiota, ja jatkuivat kesä- ja heinäkuussa epäsäännöllisesti. Ne olivat tunnustelevia hyökkäyksiä, joiden tarkoitus oli houkutella Britannian Raf-hävittäjät taisteluun ja tuhota satamia ja viestiyhteyksiä. Saksan ilmailuministeri Hermann Göring käski vasta elokuussa kiihdyttämään taistelua Hitlerin 1. elokuuta antaman käskyn mukaisesti ja "kukistamaan Englannin ilmavoimat". Kenraali Albert Kesselringin komentama 2. ilma-armeija ja kenraali Hugo Sperrlen komentama 3. ilma-armeija aloittivat tiiviit hyökkäykset Etelä-englannin lentokentille, huoltovarikoille ja tutka-asemille. Elokuun puolivälissä Göring oli varma, että Fighter Command oli polvillaan, ja hän määräsi lopullisen iskun. Päähyökkäys oli suunniteltu Kotkan päiväksi (Adlertag) 13. elokuuta, mutta huono sää siirsi hyökkäystä. Elokuun 12. päivästä syyskuun kuudenteen tehdystä 53 isommasta hyökkäyksestä kahta lukuun ottamatta kaikki tehtiin kenraaliluutnantti Keith Parkin johtaman Group 11:n tukikohtiin. Tutka-asemiin ei hyökätty kiivaasti, ja vain kolme Parkin lentotukikohdista tehtiin toimintakyvyttömiksi, ja nämäkin vain tilapäisesti.
Saksalaiset olettivat, että RAF oli lähes lyöty, mutta todellisuus oli aivan toisenlainen. Fighter Commandilla oli 23. elokuuta 672 Spitfire- ja Hurricane-hävittäjää; syyskuun alussa niitä oli 738, eli enemmän kuin taistelun alkaessa. Fighter Command menetti 6.8.-2.9. kaikkiaan 444 konetta; Saksan tappiot koko kuukaudelta olivat yli 900 konetta, pommikoneet mukaan luettuna. RAF:N komentaja, ilmamarsalkka Hugh Dowding, oli pannut paljon painoa RAF:N vahvuuden säilyttämiseen, lentäjien koulutukseen ja reservien
rakentamiseen. Vaikka hävittäjäkoneet olivat ankaran paineen alla elo- ja syyskuussa, RAF ei missään vaiheessa ollut lähellä romahdusta. Taistelujen kestäessä Saksan ilmavoimat menetti niin monta konetta ja lentäjää, ettei se lopulta enää pystynyt jatkamaan. Kun Winston Churchill piti kuuluisan puheensa alahuoneessa 20. elokuuta ja sanoi: «Ihmisten välisissä konflikteissa niin monet eivät milloinkaan ole olleet kiitollisuudenvelassa niin harvoille niin paljosta», hän salasi brittien koneja lentäjämäärien nousevan käyrän.
Syyskuun alussa saksalaisten taktiikka äkkiä muuttui. Hyökkäykset RAF:A vastaan vähenivät jyrkästi, ja saksalaiset pommikoneet hyökkäsivät suurten Messerschmitt Me109-hävittäjäparvien saattamina Lontoota ja muita kaupunkikeskuksia vastaan. Vaikka muutos myös sisälsi Hitlerin toiveen kostaa RAF:N hyökkäyksen Berliiniin elokuun 25. ja 26. päivien välisenä yönä, sitä oli jo suunniteltu olettaen, että hävittäjälaivueet olisi tuhottu. Göring antoi 2. syyskuuta käskyn toisen vaiheen käynnistämisestä Iso-britannian sotilaallisten ja
taloudellisten voimavarojen tuhoamiseksi ja kansan taistelutahdon murentamiseksi ennen invaasiota. Hitlerin puhe 4. syyskuuta, jossa hän vannoi kostoa, oli propagandatemppu, jonka tarkoitus oli saada Britannia näyttämään pommitusten aloittajalta. Suunnanmuutos sopi brittien hävittäjälentueille. Pommikoneita vastaan oli mahdollista hyökätä niiden lähestyessä Lontoota suurina määrinä ja paluumatkalla saksalaishävittäjien ollessa kiinni hitaampien ja haavoittuvampien pommikoneiden suojaamisessa ja siksi vähemmän vapaita taistelemaan brittihävittäjiä vastaan. Saksan ilmavoimat menetti hyökkäysten ensimmäisellä viikolla 298 konetta, ja 60 konetta syyskuun 15. päivänä, joka on sen jälkeen merkinnyt Taistelua Britanniasta. Tutkien ketju oli vahingoittumaton, joten hyökkäyksistä saatiin aina varoitus. Brittien taktiikka oli minimoida hyökkääjien aiheuttamat tuhot, ja syyskuun loppuun mennessä Saksan sodanjohdolle oli selvää, ettei kaluston siihenastista kulutusta kestettäisi pitkään. Vain 443 lentäjää menettänyt Fighter Command ( hävittäjäilmavoimat) oli aiheuttanut Saksan ilma-aseelle 1 733 koneen tappiot ja menettänyt itse 915 konetta. Konflikti on jäänyt brittien historiaan Espanjan armadan 1588 veroisena legendaarisena hetkenä Iso-britannian sotahistoriassa.