Nordkappin taistelu

Nordkappin taistelu tapahtui tapaninpäivänä (26.12.) 1943, ja se oli viimeinen hyökkäys brittilaivaston isoa taistelulaivaa vastaan. Taistelu oli seurausta brittihallituksen päätöksestä aloittaa Neuvostoliiton avustussaattueet uudelleen marraskuussa 1943. Ne oli keskeytetty maaliskuussa 1943 Saksan joukkojen uhan vuoksi merellä ja ilmassa, sekä laivaston alusten pulan vuoksi. Kaksi suurta alusta Norjan vesillä, taistelualus Tirpitz ja nopea taisteluristeilijä Scharnhorst olivat tehneet varsin vähän suurimman osan sodasta, ja Hitler oli päättänyt, että ne romutettaisiin. Saattueiden paluu pohjoiseen rohkaisi amiraali Dönitziä, Saksan laivaston ylikomentajaa, määräämään hyökkäyksen, joka todistaisi Hitlerille, etteivät suuret taistelulaivat olleet resurssien tuhlausta.

Loch Ewestä, Skotlannista, lähti 20. joulukuuta suuri saattue, JW55B, kohti neuvostoliittolaisia satamia Barentsinmerellä. Tyhjä saattue, RA55A oli paluumatkalla päinvastaiseen suuntaan. Saattueet kohtasivat merellä Karhusaaren ja Nordkappin välillä. Amiraali Fraser, brittien kotilaivaston komentaja, sai tiedustelutiedon, että Saksan merivoimat halusivat hajottaa saattueet. Hän vei 23. joulukuuta merelle taistelulaiva Duke of Yorkshiren; sen aseistuksena oli 360 mm kanuunat, ja sitä saattoi risteilijä ja neljä hävittäjää. Idässä oli varaamiraali Robert Burnettin (HMS Belfast) johtama risteilijäryhmä, jota voitiin myös käyttää saattueiden puolustuksessa ja mahdollisten saksalaisyksiköiden pysäyttämisessä.

Saksalaisten komentaja Scharnhorstilla, varaamiraali Bey, oli nimitetty tilapäisesti, ja hänellä oli kokemusta vain hävittäjistä. Dönitz kannusti häntä hyökkäämään, ja Saksan päämaja Kielissä määräsi Beyn viemään laivat ensimmäisenä joulupäivänä 1943 hajottamaan saattueet. He eivät tienneet tarkasti, missä saattueet olivat, eivätkä miten vahvoja ne tai niitä suojaavat brittialukset olivat. Sää oli äärimmäisen huono – sakeaa lumisadetta ja korkeaa merenkäyntiä – mutta Bey lähti turvallisesta vuonosta neljä risteilijää suojanaan. Tapaninpäivän aamuna Bey oli menettänyt kontaktin saattovahvuuteen eikä löytänyt sitä enää koskaan. Taisteluristeilijä eteni sen sijaan kohti saattuetta omin avuin ja ajoi suoraan päin brittien odottavaa risteilijälaivuetta. Scharnhorst löytyi

ensin tutkalta ja sitten silmin, ja Norfolk aloitti kello 09.30 hyökkäyksen tuhoamalla Beyn tutkan. Saksalaisalus lähti pohjoiseen, suoraan kohti saattuetta.

Hyökkäys tuli saksalaisalukselle täydellisenä yllätyksenä, mutta Bey oli ylpeä ylivoimaisesta nopeudestaan ja laski saavuttavansa saattueen ennen risteilijöitä. Burnett käytti lyhyempää reittiä, ja kello 12.00 jälkeen alukset saivat uuden kosketuksen, ja hyökkäys alkoi uudelleen. Tällä kertaa risteilijä vaurioitui taistelualuksen raskaassa tykistökeskityksessä. Bey totesi hyökkäyksen saattueeseen nyt liian vaaralliseksi ja kääntyi palatakseen tukikohtaan. Hän ajoi suoraan Fraserin vahvuuteen, joka oli saksalaisaluksen ja Norjan rannikon välissä. Oli huonon tiedustelun syytä, ettei Bey tiennyt ansasta, ennen kuin Duke of Yorkin täyslaidallinen osui Scharnhorstiin kello 16.48. Brittien taistelualus ampui 52 laukausta ja vahingoitti saksalaisaluksen pannuhuonetta niin, että sen oli laskettava nopeus 8–10 solmuun. Toinen brittialus antoi armoniskun, mutta tarvittiin 11 torpedoa, ennen kuin saksalaisalus upposi kello 19.45. Lähes koko 2000 miehen miehistö menehtyi, vain 36 pelastui.

Taistelulaiva Tirpitz pysyi Norjan vesillä, ja se upotettiin lopulta 22 ilmahyökkäyksen jälkeen 12. marraskuuta 1944 kahdella "Tallboy"-pommilla. 1204 miestä kuoli. Hitler ei uskonut taistelulaivoihin, ja siihen oli ehkä syynsä.