Operaatio Bagration
Ukrainan operaatioiden vaikutus Saksan joukkoihin vuonna 1943 ja vuoden 1944 alussa on ollut suuri – keskustan armeijaryhmä on suurin keskittymä saksalaisia sotilaita, ja se on sotamarsalkka Buschin johdolla ryhmittynyt alueelle pääkaupunki Minskin ympärillä Valko-venäjällä. Keskustan armeijaryhmän voittamisesta tulee siksi Neuvostoliiton tärkein tavoite kesästä 1944 lähtien.
Hyökkäyssuunnitelmat laadittiin erittäin salaisina maalis-toukokuussa, ja Stalinin hyväksynnällä suunniteltiin viiden nopean hyökkäyksen sarja: Pohjoisessa Suomen suunnalla harhautettaisiin saksalaisia. Tätä seuraisi kaksi hyökkäystä Minskiin ( Valko-venäjän 1., 2. ja 3. armeijat, joista kaksi viimeistä olivat hiljattain koottuja osastoja). Tämän jälkeen marsalkka Ivan Konevin Ukrainan 1. armeija marssisi Lviviin, Puolaan, ja viimeisenä tulisi hyökkäys Romanian öljykentille. Harhauttaakseen saksalaisia, jotka odottivat uutta hyökkäystä etelässä, neuvostoliittolaiset toteuttivat valeoperaation valetankeilla, -tukikohdilla ja -ilmatorjunnalla rintaman eteläukrainalaisessa osassa. Saksan itätiedustelun päällikkö, kenraali Gehlen, kertoi keskustan armeijaryhmälle, että se saattoi odottaa "rauhallista kesää". Neuvostoliittolaisten harhautuksen seurauksena monet Buschin panssarivaunuista ja suuri osa tykistöstä jaettiin pohjoisen ja eteläisen rintaman kesken vastaanottamaan odotettua hyökkäystä.
Stalin tiesi, että kesähyökkäys – operaatio Bagration georgialaisen Napoleonia vastaan taistelleen sotapäällikön mukaan – tapahtuisi samaan aikaan kuin liittoutuneiden maihinnousu lännessä, ja saksalaisten tilanteesta tulisi todennäköisesti erittäin vaikea. Päähyökkäyksen ajankohdaksi määrättiin 19.–20. kesäkuuta, mutta panssarivaunuongelma siirsi sitä Saksan hyökkäyksen vuosipäiväksi 22. kesäkuuta. Ensimmäinen hyökkäys Suomeen alkoi 10.
kesäkuuta, ja sillä haluttiin myös harhauttaa Saksan puolustusta. Sitten, yöllä ennen 20. kesäkuuta, neuvostopartisaanit aloittivat systemaattisen saksalaisten kuljetuskohteiden tuhoamisen – kaksi päivää myöhemmin aloittivat Neuvostoliiton ilmavoimat järeillä saksalaisten asemien ja lentotukikohtien pommituksilla Valko-venäjällä. 22. kesäkuuta käynnistyi vihdoin varsinainen hyökkäys: 2,4 miljoonaa miestä, 31 000 tykkiä ja heitintä, 5 200 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä sekä 5 300 lentokonetta. Saksalaisilla keskustan ja pohjoisen armeijaryhymillä oli kaikkiaan 1,2 miljoonaa miestä, 9 500 tykkiä, 900 tankkia ja 1 350 lentokonetta.
Saksalaiset yllätettiin täydellisesti. Hyökkäystä Minskiin johtivat erikoistankit, jotka pystyivät kulkemaan miinakenttien läpi, niiden takana tulivat jalkaväki, panssarivaunut ja valonheittimet saksalaispuolustuksen sokaisemiseksi. 24. kesäkuuta marsalkka Rokossovskin ValkoVenäjän 1. armeijaryhmä aloitti marssinsa – se oli odottanut Pripjatin soiden reunalla, ja sen tehtävä oli motittaa saksalaiset etelästä. Saksan rintama romahti viikossa, ja Saksan 4. ja 9. armeija sekä panssariarmeija käytännössä tuhoutuivat. Busch korvattiin 28. kesäkuuta sotamarsalkka Walter Modelilla. Modelia pidettiin Hitlerin hankalana johtajana, mutta hän sai joka tapauksessa pystyyn stabiilimman puolustusarmeijan. Minsk vallattiin silti ennen 4. heinäkuuta, ja neuvostoarmeija murskasi alueen loput saksalaisjoukot. Vastakohta hitaasti etenevään länsirintamaan Normandiassa ei olisi voinut olla suurempi.
Hyökkäykset jatkuivat tiheään seuraavien viikkojen ajan: Valko-venäjän 1. armeijaryhmä marssi kohti Varsovaa, ja 2. ja 3. armeijaryhmä liikkuivat pohjoiseen kohti Baltian maita ja Itä-preussia. Saksan joukot kauempana etelässä eivät pystyneet enää puolustautumaan ja joutuivat luovuttamaan Konevin Ukrainan 1. armeijaryhmää vastaan. BrestLitovsk menetettiin 26. heinäkuuta, ja Lviv päivä myöhemmin. 29. elokuuta, kun takana oli kaksi kuukautta loputtomia taisteluja, neuvostoarmeija oli karkottanut saksalaiset Valko-venäjältä, EteläPuolasta ja suurista osista Baltian maita. Se oli ottanut yli 200 000 sotavankia; keskustan armeijaryhmä oli kukistettu. Neuvostotappiot – kuolleet, kadonneet ja vangitut – kohosivat noin 179 000 mieheen, kun saksalaiset olivat menettäneet itärintamalla kesä- elokuussa peräti 589 000 sotilasta. Saksalaisia sotavankeja, joukossa 19 kenraalia, marssitettiin Moskovan halki 17. heinäkuuta. Operaatio Bagration oli suurin Saksan asevoimien koskaan kärsimä tappio.