Japani antautuu

Liittoutuneiden vaatimus Japanin ehdottomasta antautumisesta johti vaikeampaan prosessiin kuin Euroopassa. Antautumiseen liittyi Japanin sotilasvoimissa syvää häpeää – se oli myös syynä siihen, että niin monet japanilaissotilaat ja merimiehet taistelivat loppuun asti tai tekivät itsemurhan. Sotilaat olivat mukana Japanin kaikessa päätöksenteossa, ja lähes moraalinen velvoitus uhrautua keisarin puolesta vaikeutti siviilijohtajien mahdollisuuksia löytää antautumismenettelyä, joka tyydyttäisi sekä liittoutuneita että Japanin sotilasvoimia.

Japanin johdolla oli myös monia illuusioita Japanin haavoittumattomuudesta ja siitä, miten helppo imperiumia olisi puolustaa. Vain Japanin kaupunkien massiiviset tuhot 1945 ja mantereen pommitus liittoutuneiden laivoilla ja lentokoneilla tekivät väestölle selväksi, että voittopropaganda oli ollut suurta valhetta. Ja silti nyt, kun kaikki toiveet voitosta näyttivät kadonneen, sotilaat päättivät, että maata puolustettaisiin viimeiseen mieheen. Iskulause kuului: "Satojen miljoonien loistava kuolema." Tammikuussa 1945 muodostettiin suunnitelma kotimaan puolustamiseksi, kun taas maaliskuussa esiteltiin laki, joka mahdollisti vapaaehtoisten sotilasyksiköiden muodostamisen – laki otettiin käyttöön heinäkuussa, jolloin kansan vapaaehtoiset taistelujoukot perustettiin. Nämä kansanmiliisit olivat huonosti varustettuja ja huollettuja, mutta Japanin sotilasjohto lähti siitä, että kuolema oli joka tapauksessa parempi kuin häpeä.

Huhtikuussa 1945 maa sai uuden pääministerin, amiraali Kantoro Suzukin. Suzuki yritti löytää jonkinlaista hyväksyttävää ratkaisua lisätaistelujen välttämiseksi, mutta jatkoi samaan aikaan yhteistyötä sotilaallisten puolustussuunnitelmien parissa, joiden toivottiin pelastavan imperiumin.

Liittoutuneet julkaisivat 26. heinäkuuta Potsdamin julistuksen, joka vaati jälleen Japanilta ehdotonta antautumista. Samalla annettiin lupaus, että liittoutuneet auttaisivat Japanin demokraattisessa jälleenrakennuksessa. Ratkaisevaksi kohdaksi tuli keisari. Jos liittoutuneet eivät voisi taata monarkian jatkumista, hallitus ei hyväksyisi antautumissopimusta. Hirohito oli jo tehnyt tiettäväksi Japanin Moskovan suurlähettilään kautta ( kun Japani ja Neuvostoliitto eivät vielä olleet sodassa), että Japani toivoi sodan loppuvan, mutta hänen asemansa teki vaikeaksi täyttää liittoutuneiden vaatimuksia.

Tilanne muuttui dramaattisesti elokuun alussa, ja Japanin hallituksen oli pakko tehdä lopullinen päätös. Ensimmäinen atomipommi pudotettiin 6. elokuuta, ja 8.–9. elokuuta, juuri ennen Nagasakin pommitusta, neuvostojoukot aloittivat massiivisen hyökkäyksen Japanin Kwantungarmeijaa vastaan Mantšuriassa. Neuvostojoukot odottivat kovaa taistelua vaikeassa maastossa, mutta japanilaisjoukot olivat niin heikkoja, että miljoona miestä, 5 000 panssarivaunua ja 5 000 lentokonetta nujersi japanilaisten vastarinnan vain kuudessa päivässä – japanilaisia kuoli lähes 80 000. Suzuki kysyi 9. elokuuta vihdoin keisarilta tämän mielipidettä: Pitäisikö Japanin antautua vai taistella kuolemaan asti? Keisari, joka oli jo vastaanottanut amerikkalaisilta salaisen tiedon, että kruunu oli turvattu, valitsi antautumisen. Hänen oli toistettava päätös imperialistisessa konferenssissa 14. elokuuta – päivä sen jälkeen, kun hän oli sotilaiden vahvasta vastustuksesta huolimatta ilmoittanut virallisesti Japanin kansalle, että maa antautuisi.

Lopullinen prosessi osoittautui aivan yhtä sekavaksi kuin Euroopassa. Monet japanilaissotilaat jatkoivat taistelua viikkoja antautumispäätöksen jälkeen. Monia ei tavoitettu syrjäisistä etuvartioista ja tukikohdista, ja liittoutuneiden joukot joutuivat todistelemaan, että antautuminen oli totta. Mantšuriassa muodollinen antautuminen hyväksyttiin vasta 21. elokuuta, ja itse taistelut jatkuivat syyskuuhun asti. Japanin edustajat tapasivat kenraali Macarthurin 2. syyskuuta taistelulaiva Missourilla Tokionlahdella ja allekirjoittivat viralliset sopimukset. Japanin joukot lähtivät Kiinasta 9. syyskuuta, Burmasta 13. syyskuuta ja Hongkongista 16. syyskuuta. Amerikkalaiset ja brittijoukot miehittivät Japanin. Keisaria ei erotettu, vaan hänestä tuli tärkeä osa maan demokraattista jälleenrakennusta.