HELVETTI TYYNELLÄMERELLÄ

Ame­rik­ka­lai­set ja japanilaiset so­ti­laat tais­te­li­vat ar­mot­ta Tyy­nen­me­ren saa­ril­la, myös Ta­rawan atol­lil­la.

Tyynimeri - - Sisältö - PER ERIK OLSEN

Japanin hä­vit­tä­jät ja pom­mi­ko­neet hyök­kä­si­vät ame­rik­ka­lais­ten tu­ki­koh­taan Ha­vai­jil­la 7. jou­lu­kuu­ta 1941. Hyökkäys he­rät­ti ame­rik­ka­lai­sis­sa val­ta­vas­ti pel­koa, ei­kä vä­hi­ten ame­rik­ka­lais­ten puo­lus­tus­voi­mis­sa. Mer­kit­tä­vä osa USA:N lai­vas­ton so­ta­lai­vas­tos­ta ma­ka­si run­ko murs­ka­na Pearl Har­bo­rin sa­ta­man poh­jas­sa. Ame­rik­ka­lais­ten on­nek­si kaik­ki hei­dän len­to­tu­kia­luk­sen­sa oli­vat pois­sa suo­rit­ta­mas­sa teh­tä­vää, kun hyökkäys tu­li, ja sel­viy­tyi­vät va­hin­goit­ta. Ne oli­vat val­miit käy­mään tais­te­luun ja­pa­ni­lais­ten kans­sa. Sii­hen ne sai­si­vat ti­lai­suu­den Midwayn tais­te­lus­sa tou­ko­kuus­sa 1942.

Sa­man­ai­kai­ses­ti Pearl Har­bo­rin kans­sa japanilaiset hyök­kä­si­vät Fi­lip­pii­neil­le, Hong­kon­giin, Ma­le­si­aan ja Wa­ke Is­lan­dil­le. Pa­ri päi­vää myö­hem­min japanilaiset upottivat brit­ti­läi­set tais­te­lu­lai­vat HMS Prince of Walesin ja HMS Repulsen il­ma­hyök­käyk­ses­sä Ma­le­sian itä­puo­lel­la.

Ja­pa­ni­lais­ten hyökkäys jat­kui, ja he val­ta­si­vat Bur­man ja Uu­den- Gui­nean tam­mi­kuus­sa ja Alan­ko­mai­den ItäIn­tian maa­lis­kuus­sa. Huh­ti­kuus­sa 1942 liit­tou­tu­neet jou­kot ve­täy­tyi­vät Fi­lip­pii­neil­tä. Japanin laa­jen­tu­mi­nen ei py­säh­ty­nyt, en­nen kuin ami­raa­li Fletc­he­rin Task Force 17

”AME­RIK­KA­LAI­SET EI­VÄT SAA TARAWAA MILJOONALLA MIEHELLÄ 100 VUODESSAKAAN.”

on­nis­tui py­säyt­tä­mään ja­pa­ni­lai­sa­luk­set, joiden mää­rän­pää oli Port Mo­res­by Uu­des­saGui­neas­sa. Kak­si so­ta­ko­neis­toa pää­tyi yh­tee­not­toon, jo­ta jäl­ki­pol­vet ovat kut­su­neet Ko­ral­li­me­ren tais­te­luk­si.

Mo­lem­mat os­a­puo­let me­net­ti­vät len­to­tu­kia­luk­sen – japanilaiset Shōhōn ja ame­rik­ka­lai­set USS Lexing­to­nin. Tä­mä taistelu käy­tiin vain muu­ta­ma päi­vä sen jäl­keen, kun suu­ri japanilainen lai­vas­to hyökkäsi pie­nel­le ame­rik­ka­lai­sel­le Midwayn atol­lil­le Ha­vai­jil­ta luo­tee­seen. Ame­rik­ka­lai­set me­ri­jal­ka­väen so­ti­laat sai­vat siel­lä tie­don, et­tä japanilainen ami­raa­li Yamamoto oli mat­kal­la tu­hoa­maan lo­put alukset, jot­ka oli­vat jäl­jel­lä jou­lu­kuun 7. päi­vän hyök­käyk­sen jäl­keen. Ame­rik­ka­lai­set oli­vat mur­ta­neet ja­pa­ni­lais­ten ra­dio­koo­dit ja sai­vat näin tär­ke­ää tie­toa ja­pa­ni­lais­ten tie­tä­mät­tä sii­tä. Tais­te­lus­ta tu­li yk­si Tyy­nen­me­ren so­dan kii­vaim­mis­ta, ja se päät­tyi ja­pa­ni­lais­ten me­ne­tet­tyä nel­jä len­to­tu­kia­lus­ta ame­rik­ka­lais­ten me­net­täes­sä yh­den. Sii­tä tu­li

– yh­des­sä Ko­ral­li­me­ren tais­te­lun kans­sa – Tyy­nen­me­ren so­dan käännekohta. Ja­pa­ni oli laa­jim­mil­laan tou­ko­kuun 1942 alus­sa.

Nyt Japanin lai­vas­to oli tun­tu­vas­ti hei­ken­ty­nyt, ei­kä li­sä­laa­je­ne­mi­nen ol­lut mah­dol­lis­ta. Liit­tou­tu­nei­den oli ai­ka läh­teä vas­tais­kuun.

Ame­rik­ka­lai­nen me­ri­jal­ka­vä­ki hyökkäsi elo­kuus­sa 1942 Gua­dalca­na­lin ja Tua­gin saa­ril­le se­kä lä­hei­sil­le Sa­lo­mon­saa­ril­le. Sa­maan ai­kaan ame­rik­ka­lai­set ja austra­lia­lai­set jou­kot tais­te­li­vat ja­pa­ni­lai­sia vas­taan Uu­des­sa- Gui­neas­sa. Taistelut oli­vat kii­vai­ta mo­lem­mis­sa koh­teis­sa, ja mo­lem­mat puo­let me­net­ti­vät pal­jon so­ti­lai­ta ja ka­lus­toa. USA:N lai­vas­to me­net­ti mm. nel­jä risteilijää ja usei­ta hä­vit­tä­jiä tais­te­luis­sa Japanin me­ri­voi­mia vas­taan.

Uusi- Gui­nea ja Gua­dalca­nal oli rai­vat­tu ja­pa­ni­lai­sis­ta jou­kois­ta vas­ta vuo­den 1943 puo­li­vä­lis­sä. Liit­tou­tu­neet oli­vat yksimielisiä sii­tä, et­tä Hit­ler oli en­sin kukistettava Eu­roo­pas­sa, en­nen kuin Ja­pa­nia vas­taan voitaisiin hyö­kä­tä täy­del­lä voi­mal­la. Loppuvuodesta 1943 al­koi­vat useim­mat liit­tou­tu­nei­den puo­lel­la nähdä, min­ne ol­tiin me­nos­sa. Tais­te­lui­ta ja­pa­ni­lai­sia vas­taan pää­tet­tiin sik­si kiih­dyt­tää. Was­hing­to­nis­sa pi­det­tiin maa­lis­kuus­sa 1943 ko­kous, jos­sa

”LIIT­TOU­TU­NEET OLI­VAT YKSIMIELISIÄ SII­TÄ, ET­TÄ HIT­LER OLI EN­SIN KUKISTETTAVA EU­ROO­PAS­SA, EN­NEN KUIN JA­PA­NIA VAS­TAAN VOITAISIIN HYÖ­KÄ­TÄ TÄY­DEL­LÄ VOI­MAL­LA. LOPPUVUODESTA 1943 AL­KOI­VAT USEIM­MAT LIITTOUTU­NEIDEN PUO­LEL­LA NÄHDÄ, MIN­NE OL­TIIN ME­NOS­SA.”

oli tar­koi­tus so­pia, mi­ten Ja­pa­ni lyö­täi­siin. Ken­raa­li Macart­hur ha­lusi hyök­käyk­sen Uu­den Gui­nean yli ja suo­raan Fi­lip­pii­neil­le. Ami­raa­lit Ni­mitz, King ja Spruance kan­nat­ti­vat saa­rel­ta saa­rel­le ete­ne­mi­sen tak­tiik­kaa, jos­sa edet­täi­siin val­taa­mal­la saa­ri ker­ral­laan ko­ko­naan, kun­nes ol­tai­siin Japanin kyn­nyk­sel­lä. Va­lin­ta lan­ke­si saa­rel­ta saa­rel­le ete­ne­mi­sel­le, ja val­mis­te­lut hyök­käyk­siä uloim­pia puo­lus­tuk­sia vas­taan var­ten aloi­tet­tiin mar­ras­kuus­sa 1943.

Japanilaiset oli­vat ta­hol­laan vah­vis­ta­neet Gil­bert­saar­ten puo­lus­tus­ta. Ma­ki­nil­le – pie­nel­le Gil­bert­saar­ten atol­lil­le – elo­kuus­sa 1942 teh­dyn pis­to­hyök­käyk­sen jäl­keen japanilaiset oli­vat oi­val­ta­neet uhan. Saa­ril­le si­joi­tet­tiin so­ti­lai­ta ja ka­lus­toa. Vahvimmin linnoitettuihin saariin kuu­lui­vat Betio Ta­rawaa­tol­lil­la ja Makin. Tarawa si­jait­si yli 4.000 km lou­naa­seen Ha­vai­jil­ta ja 2.100 km kaak­koon Tru­kil­ta (Japanin Tyy­nen­me­ren so­ta­voi­mien eteen työn­ne­tys­tä pää­ma­jas­ta). Atol­lien si­jain­ti oli Austra­lian ja Uu­denSee­lan­nin ta­voin ai­nut­laa­tui­nen – se kat­kai­si huol­to­lin­jan Usa:sta Ete­läi­sel­le Tyy­nel­le­me­rel­le. Kos­ka atol­lit oli­vat ol­leet brittien hal­lin­non alai­sia ja­pa­ni­lais­ten hil­jat­tai­seen val­tauk­seen as­ti, ame­rik­ka­lai­set suun­ni­tel­mien laa­ti­jat sai­vat run­saas­ti hyö­dyl­lis­tä tie­toa saa­ri­ryh­män si­säl­lä ja ym­pä­ril­lä. Sik­si pää­tet­tiin aloit­taa Ta­rawaa­tol­lil­ta, ja ope­raa­tio sai ni­mek­si Gal­va­nic.

Ame­rik­ka­lai­set jou­kot

Ame­rik­ka­lais­di­vi­sioo­na, jonka oli mää­rä nous­ta mai­hin Be­tiol­la, oli 2. US Ma­ri­ne Di­vi­sion, ken­raa­li­ma­ju­ri Ju­lian C. Smit­hin joh­dos­sa. Smith oli ko­ke­nut so­ti­las, jol­la oli ta­ka­naan 34 pal­ve­lus­vuot­ta. Hän oli tais­tel­lut vii­da­kois­sa Hai­tin ja Nica­ra­guan val­lan­ku­mouk­sel­li­sia vas­taan 20- ja 30-lu­vul­la, min­kä vuok­si hä­nel­lä oli hyö­dyl­lis­tä so­ta­ko­ke­mus­ta.

Jouk­ko- osas­to, jonka teh­tä­vä oli vie­dä di­vi­sioo­na atol­lil­le, oli ami­raa­li Rich­mond Kel­ly ”Ter­rib­le” Tur­ne­rin ko­men­ta­ma 54. Task Force. Häntä pi­det­tiin am­fi­bio­mai­hin­nousu­jen ne­ro­na, ja hä­nel­lä oli ko­ke­mus­ta Gua­dalca­na­lis­ta. Hän joh­tai­si myö­hem­min maihinnousua Gil­bert­saa­ril­le, Uu­teen- Geor­gi­aan, Ma­ri­aa­neil­le, Iwo Ji­mal­le ja Oki­nawal­le. Di­vi­sioo­na oli re­ser­vis­sä Wel­ling­to­nis­sa Uu­des­sa-see­lan­nis­sa uu­del­leen­ko­koa­mis­ta ja vah­vis­tuk­sia var­ten Gua­dalca­na­lin tais­te­lui­den jäl­keen. Sen vah­vuus oli 20.000 mies­tä, jot­ka oli jaet­tu kol­meen jal­ka­väen­ryk­ment­tiin – 2., 6. ja 8.

”ELO­KUUS­SA 1942 JAPANILAISET OIVALSIVAT UHAN. SAA­RIL­LE SI­JOI­TET­TIIN SO­TI­LAI­TA JA KA­LUS­TOA. VAHVIMMIN LINNOITETTUIHIN SAARIIN KUU­LUI­VAT BETIO TARAWA-ATOL­LIL­LA JA MAKIN.”

Ma­ri­nes. 10. Ma­ri­nes oli ty­kis­tö­ryk­ment­ti, 19. Ma­ri­nes oli pio­nee­reis­ta ja Sea­bees­so­ti­lais­ta koos­tu­va pio­nee­ri­ryk­ment­ti (Sea­bees-so­ti­laat ra­ken­si­vat tei­tä, sil­to­ja ja lai­tu­rei­ta ym.). Di­vi­sioo­nas­sa oli li­säk­si tais­te­lu­pans­sa­ri­vau­nu­pa­tal­joo­na, jois­sa oli kol­me Sher­man M4-a2-pans­sa­ri­vau­nuil­la va­rus­tet­tua osas­toa. Sher­man-vau­nut oli­vat täy­sin yli­voi­mai­sia ja­pa­ni­lais­ten Ty­pe 95 Ha-ho-pans­sa­rei­hin ver­rat­tu­na niin pans­sa­roin­nil­ta kuin va­rus­te­lul­taan.

Di­vi­sioo­nas­sa oli myös lää­kin­tä­pa­tal­joo­na ja yk­si Lvt-2:lla va­rus­tet­tu am­fi­bio­vau­nu (Amt­rac), jo­ka kul­jet­ti so­ti­lai­ta ja ka­lus­toa aluk­sil­ta ran­noil­le.

Jal­ka­vä­ki va­rus­tet­tiin pää­asias­sa Ga­rand M-1 puo­li­au­to­maat­ti­ki­vää­reil­lä, Brow­nin­gin au­to­maat­ti­ki­vää­reil­lä ja lie­kin­heit­ti­mil­lä. USNa­vy lait­toi pe­liin Task Force 54:n jo­ka jaet­tiin kah­teen ryh­mään, poh­joi­seen TF 52:een ja ete­läi­seen TF 53:een. TF 52 kul­jet­tai­si so­ti­laat Ma­ki­nil­le ja TF 53 Be­tiol­le.

TF 53:lla oli 13 hyök­käys­las­tia­lus­ta ja kol­me hyök­käys­rah­tia­lus­ta. Li­säk­si sen tu­li­tu­ki­ryh­mä koos­tui: tais­te­lu­lai­va Ten­nes­sees­tä, Ma­ry­lan­dis­ta ja Co­lo­ra­dos­ta, ras­kais­ta ris­tei­li­jä Port­lan­dis­ta ja In­dia­na­po­li­sis­ta, ke­vyis­tä ris­tei­li­jä Mo­bi­les­ta, Bir­ming­ha­mis­ta ja San­ta Fes­tä se­kä hä­vit­tä­jä Bai­leys­ta, Fraze­ris­ta, Ring­gol­dis­ta, Da­hiel­lis­tä ja Schroe­de­ris­ta.

Li­säk­si oli il­ma­tu­ki­ryh­mä len­to­tu­kia­lus Es­sexil­tä, Bun­ker Hil­lil­tä ja In­de­pen­dencel­tä. Len­to­tu­kia­luk­sil­la oli hä­vit­tä­jiä ja pom­mi­ko­nei­ta, jot­ka pys­tyi­vät pi­tä­mään japanilaiset hä­vit­tä­jät pois­sa ja te­ke­mään il­ma­hyök­käyk­siä saa­ren ja­pa­ni­lai­sia jouk­ko­ja vas­taan.

Ma­ki­nia val­taa­maan lä­he­tet­tiin USA:N ar­mei­jan 27. jal­ka­vä­ki­di­vi­sioo­na. Hei­dän hyök­käys­tään Ma­ki­nil­le ei kä­si­tel­lä täs­sä ar­tik­ke­lis­sa – sil­lä tä­mä hyökkäys oli mer­kit­tä­väs­ti pie­nem­pi ei­kä saa­nut sa­maa mer­ki­tys­tä kuin Be­tion val­taus.

Japanin jou­kot

Be­tio­ta pi­ti hal­lus­saan yk­sik­kö, jo­ta voi­si kut­sua Kei­sa­ril­li­sek­si me­ri­jal­ka­väek­si. Se oli alun pe­rin pie­nem­pi jal­ka­väe­no­sas­to, jo­ka kuu­lui Kei­sa­ril­li­sen lai­vas­ton aluk­sel­le. Nämä jou­kot oli­vat ajan mit­taan kas­va­neet pe­lot­ta­vak­si voi­mak­si, jo­ka oli eri­kois­tu­nut am­fi­bio­so­da­nä­kyn­tiin. Näi­den osas­to­jen so­ti­laat val­ta­si­vat Gua­min, Wa­ke Is­lan­din ja Sa­lo­mon­saa­ret. Be­tion komentaja, ami­raa­li Keiji Shibasaki, oli hy­vin tai­ta­va joh­ta­ja. Ti­lan­tees­sa, jos­sa hä­nen oli puo­lus­tet­ta­va pien­tä saar­ta, jo­ka oli 4.500 m pit­kä ja 500 m le­veä (le­veim­mäs­tä koh­taa) 20.000 mie­hen ame­rik­ka­lais­jouk­ko­ja vas­taan, joil­la oli il­ma- ja me­ri­her­ruus, hä­nen oli ol­ta­va erittäin hy­vä mo­ti­voi­ja.

Hä­nel­lä ja hä­nen so­ti­lail­laan oli run­saas­ti val­mis­tau­tu­mi­sai­kaa. He oli­vat kai­vau­tu­neet juok­su­hau­toi­hin pit­kin ja poi­kin ko­ko saar­ta. Li­säk­si he oli­vat ra­ken­ta­neet be­to­ni­bunk­ke­rei­ta, ko­ne­ki­vää­ria­se­mia ja

pom­min­kes­tä­viä huo­nei­ta ym­pä­ri saar­ta. Sa­dat ase­mat peit­ti­vät kaik­ki mah­dol­li­set saa­pu­mis­kul­mat saa­rel­le. Ran­noil­le oli ra­ken­net­tu kor­kei­ta puu­es­tei­tä. Li­säk­si ran­taa pit­kin oli sijoitettu mii­no­ja ja an­soi­tuk­sia se­kä hen­ki­lö- ja pans­sa­ri­mii­no­ja ja ki­lo­met­reit­täin piik­ki­lan­kaa. Ame­rik­ka­lais­me­ri­jal­ka­väen vai­keim­mak­si es­teek­si osoit­tau­tui­si kui­ten­kin luon­nol­li­nen ko­ral­li­riut­ta saa­ren ym­pä­ril­lä 800–1.000 met­rin pääs­sä ran­nas­ta. Te­ma­ki­nin nie­mel­lä saa­ren poh­jois­puo­lel­la ja Ta­ka­ron­go­nie­mel­lä ete­lä­puo­lel­la oli suuret 200 mm ran­nik­ko­ty­kit. Ran­noil­le ko­ko saa­ren ym­pä­ril­le oli myös sijoitettu run­saas­ti pie­nem­piä tyk­ke­jä. Be­tiol­la oli myös seit­se­män Ty­pe 95-pans­sa­ri­vau­nua.

Kaik­ki nämä puo­lus­tus­va­rus­tuk­set oli sijoitettu saa­ren 1.300 metriä pit­kän kii­to­ra­dan ym­pä­ril­le – saa­ren käy­tän­nös­sä tär­keim­män ra­ken­teen.

Shibasaki oli koon­nut is­ku­voi­mai­set jou­kot, ja he oli­vat päät­tä­neet lu­jas­ti ol­la pääs­tä­mät­tä ame­rik­ka­lai­sia saa­rel­le.

Ame­rik­ka­lais­ten suun­ni­tel­mat

Hyök­käys­päi­väk­si oli mää­rät­ty 20. mar­ras­kuu­ta.

Ame­rik­ka­lai­set ei­vät tien­neet var­mas­ti, oli­ko saa­rel­la ja­pa­ni­lai­sia – he vain olet­ti­vat niin. Tiedustelu oli suun­nit­te­lu­vai­hees­sa ar­vioi­nut so­ti­lai­den mää­räk­si 4.800 mies­tä. Tä­män he päät­te­li­vät käy­mä­löi­den mää­räs­tä ran­nas­sa ja ker­toi­vat lu­ku­mää­rän niiden mies­ten mää­räl­lä, jot­ka käyt­ti­vät nii­tä. So­ti­lai­den to­del­li­nen mää­rä oli 4.836 mies­tä. Be­tiol­le hyö­kät­täi­siin kah­des­ta suun­nas­ta. Koil­li­ses­ta hyö­kät­täi­siin la­guu­nin puo­lel­ta kol­mel­le eri ran­nal­le – Pu­nai­nen 1, 2 ja 3 (ks. kart­ta).

Li­säk­si yk­si osas­to hyök­käi­si poh­jois­puo­lel­ta – Vih­reä ran­ta.

Hyökkäys al­kai­si len­to­ken­tän pom­mi­tuk­sel­la yh­den B-24 Li­be­ra­tor-lai­vu­een voi­min suu­res­ta kor­keu­des­ta. Tä­män jäl­keen len­to­tu­kia­lus­ten tais­te­lu­pom­mit­ta­jat pom­mit­tai­si­vat ja tu­lit­tai­si­vat saar­ta, en­nen kuin tais­te­lu­lai­vo­jen, ris­tei­li­jöi­den ja hä­vit­tä­jien ty­kit peh­mit­täi­si­vät puo­lus­tuk­set. Lo­puk­si ran­noil­le hyök­käi­si jal­ka­vä­ki Hig­gin­sa­luk­sil­laan (mai­hin­nousua­luk­sia, jois­sa on keu­la­ramp­pi) ja te­la­ket­jul­li­sil­la LVT­vau­nuil­laan. Suun­ni­tel­ma pe­rus­tui sil­le, et­tä ve­den­kor­keus oli­si riit­tä­vä Hig­gins-aluk­sil­le. Te­la­ket­jul­li­set LVT:T ky­ke­ni­si­vät nouse­maan mai­hin ve­den­kor­keu­des­ta riip­pu­mat­ta. Tä­män jäl­keen seu­rai­si me­ri­jal­ka­väen ryn­näk­kö mai­hin ja pom­mi­tus­ten ja ty­kis­tö­kes­ki­tys­ten enemmän tai vähemmän pois pelistä lyö­mien ja­pa­ni­lais­ten ku­kis­ta­mi­nen. Kä­vi­si il­mi, et­tei tä­mä suun­ni­tel­ma tu­li­si pi­tä­mään.

Ja­pa­ni­lais­ten suun­ni­tel­mat

Ja­pa­ni­lais­ten suun­ni­tel­ma oli yk­sin­ker­tai­ses­ti pi­tää ame­rik­ka­lais­so­ti­laat merellä ja vält­tää näi­den nouse­mi­nen mai­hin. Shi­ba­sa­kin käs­ky kuu­lui pi­tää ase­mat niin kau­an kuin mah­dol­lis­ta ja en­nen kaik­kea sur­ma­ta niin mon­ta ame­rik­ka­lais­ta kuin mah­dol­lis­ta tä­män hiek­kai­sen ja ki­vi­sen saa­ren puo­lus­ta­mi­sek­si kes­kel­lä val­ta­mer­ta.

Hyökkäys al­kaa: päi­vä 1

Me­ri­jal­ka­vä­ki­so­ti­laat al­koi­vat val­mis­tau­tua nouse­maan aluk­siin ja Lvt:hin kel­lo 03.00 mar­ras­kuun 20 päi­vän aa­mu­na. So­ti­laat jou­tui­vat kii­peä­mään alas alus­ten kyl­kiä pit­kin suur­ten verk­ko­jen avulla täys­pak­kaus ja ase mu­ka­naan, lä­hes 50 ki­lon li­sä­pai­no. He ka­pusi­vat pe­räk­käin alas­päin – mis­sä edel­li­nen pääs­ti ot­teen­sa, sii­hen seu­raa­va las­ki jal­kan­sa. Ot­teen ir­toa­mi­nen tie­si pu­toa­mis­ta ja pi­tem­mäl­le alas eh­ti­nei­den to­ve­rien ve­tä­mis­tä mu­ka­na pa­him­mas­sa ta­pauk­ses­sa pu­ris­tuk­siin me­res­sä kei­nu­vien alus­ten vä­liin.suun­ni­tel­tua pom­mi­tus­ta B-24ko­neil­la ei kos­kaan tul­lut. Tar­koi­tus oli kyl­vää 250 ki­lon pom­me­ja ko­ko saa­ren päälle. Ne pi­ti aset­taa rä­jäh­tä­mään muu­ta­ma met­ri maan­pin­nan ylä­puo­lel­la, ja niiden pi­ti tap­paa kaik­ki elol­li­nen. Mik­si si­tä ei kos­kaan tul­lut, ei tie­de­tä. Edel­leen oli myös epä­sel­vää, oli­ko japanilaiset eva­kuoi­tu saa­rel­ta. Mo­net toi­voi­vat si­tä, ku­ten voi ym­mär­tää. Kel­lo

04.41 häl­ve­ni­vät kaik­ki epäi­lyk­set. Pu­nai­nen merk­ki­soih­tu leis­kah­ti tai­vaal­le Be­tion yl­lä – va­roi­tus Shi­ba­sa­kil­ta so­ti­lail­leen: hyökkäys on tu­los­sa.

05.00 syt­tyi tu­li­tais­te­lu Te­ma­kin pat­te­ris­ton ja USS Ma­ry­lan­din vä­lil­lä. Kra­naa­tit ujel­si­vat il­mas­sa. Van­han tais­te­lu­lai­van 406 mm ka­nuu­noi­den jy­ke­vä tu­li­tus ra­vi­sut­ti si­tä keu­las­ta pe­rään. Se kävi il­mei­sek­si het­ki sen jäl­keen, kun alus oli tu­lit­ta­nut täys­lai­dal­li­sen. Tä­ri­nä oli niin voi­ma­kas­ta, et­tä lai­van si­säi­nen vies­tin­tä jäi epä­va­kaak­si tais­te­lun lop­puun as­ti. Se oli kriit­tis­tä, sil­lä USS Ma­ry­land oli ami­raa­li Har­ry Hill­sin ko­men­to­lai­va ope­raa­tion ai­ka­na.

05.30 sel­vi­si yl­lät­täen, et­tä jouk­ko­jen­kul­je­tusa­luk­set oli­vat pois­sa kurs­sis­ta. Ne oli­vat ajau­tu­neet pois al­ku­pe­räi­sel­tä alu­eel­ta. Kes­ti jon­kin ai­kaa saa­da kaik­ki lai­vat pai­kal­le.

Len­to­tu­kia­lus­ten il­ma-aseen oli mää­rä saa­pua 05.50, mut­ta ne oli­vat myö­häs­sä.

Il­ma­hyök­käyk­ses­tä tu­li myös suun­ni­tel­tua pie­nem­pi, ja ko­neet kään­tyi­vät ta­kai­sin aluk­sil­leen jo seit­se­män mi­nuu­tin jäl­keen.

Kel­lo 06.00 kak­si mii­nan­rai­vaa­jaa al­koi rai­va­ta mii­no­ja la­guu­niin joh­ta­vas­ta au­kos­ta.

Mii­nan­rai­vaa­jat jou­tui­vat vä­lit­tö­mäs­ti Be­tion ka­nuu­noi­den tu­li­tuk­sen koh­teik­si – sa­moin kävi kah­del­le en­sim­mäi­sel­le hä­vit­tä­jäl­le, jot­ka työn­tyi­vät si­sään la­guu­niin. Kii­vas tu­li­tais­te­lu jat­kui, ja ame­rik­ka­lai­set alukset sai­vat usei­ta osu­mia. Kel­lo 07.35 lai­vo­jen ty­kis­tö ava­si tu­len saar­ta koh­ti.

Tu­li­tus­ta jat­kui mel­kein puo­len­tois­ta tun­nin ajan. Va­hin­got jäi­vät pie­nik­si, sil­lä japanilaiset oli­vat kai­vau­tu­neet hy­vin, ja tu­li­tus oli epä­tark­kaa. So­ti­laat ve­neis­sä ja Lvt:ssä oli­vat nyt ol­leet ve­neis­sä mel­kein kuusi tun­tia. Vä­häl­lä ve­del­lä ja vail­la mah­dol­li­suuk­sia käy­dä wc:ssä – min­kä li­säk­si osa heis­tä al­koi tul­la me­ri­sai­raik­si – ja olo­suh­teis­ta mai­hin­nousua­luk­sis­sa oli tu­los­sa sie­tä­mät­tö­mät.

H-het­kek­si (ajan­koh­ta, jol­loin so­ti­laat pi­ti jät­tää mai­hin) oli mää­rät­ty kel­lo 09.00. Pommitus lo­pe­tet­tiin sik­si kel­lo 09.00

Kurs­sil­ta si­vuun ajau­tu­mi­sen vuok­si ve­neet ja Amt­racit me­net­ti­vät kal­li­sar­vois­ta ai­kaa. Täs­tä seu­ra­si ajal­li­nen kat­kos pom­mi­tuk­sen lop­pu­mi­sen ja sen het­ken vä­lil­lä, jol­loin so­ti­laat lähtivät nouse­maan ran­taan. Japanilaiset sai­vat sik­si yli kym­me­nen mi­nuut­tia ai­kaa tul­la ulos suo­jis­taan ja ot­taa ase­man­sa asei­den ää­res­sä. He sai­vat hy­vää ai­kaa täh­dä­tä Amt­race­ja ja Hig­gins-ve­nei­tä niin pie­nil­lä kuin suu­ril­la­kin aseil­la.

Kus­sa­kin Amt­racis­sa oli 18–20 mies­tä ja Hig­gin­sin ve­nees­sä yk­si jouk­kue – noin 36 mies­tä. Hyök­käyk­sen edes­sä tu­li kol­me aal­toa Amt­race­ja – yh­teen­sä 87 kap­pa­let­ta. Niiden ta­ka­na le­vot­to­man aal­lo­kon lä­pi seu­ra­si kol­me aal­toa Hig­gins-ve­nei­tä.

Ja­pa­ni­lai­sil­le tä­mä oli val­ta­va sok­ki. Amt­racit näyt­ti­vät ui­vil­ta pans­sa­ri­vau­nuil­ta tai hir­viöil­tä, jot­ka kei­nui­vat heitä koh­ti. Ne nousi­vat ve­des­tä ja vyö­ryi­vät ran­to­jen yli heitä päin.

Ko­ral­li­riu­tat si­jait­si­vat n. 800–900 met­rin pääs­sä ran­nas­ta, ja Amt­racit kii­pe­si­vät vai­vat­ta niiden yli. Hig­gins-ve­nei­den kävi toi­sin. Niil­le ko­ral­li­riu­tois­ta tu­li täy­del­li­nen ka­ta­stro­fi. Suun­nit­te­li­jat oli­vat va­roit­ta­neet, et­tä ve­den­kor­keus voi­si ol­la ma­ta­la tä­hän ai­kaa vuo­des­ta. Heitä ei kuun­nel­tu. Kävi il­mi, et­tä riu­tat oli­vat vain 90 cm ve­den­pin­nan ala­puo­lel­la. Ve­neet ei­vät sik­si pääs­seet yli, vaan juut­tui­vat riu­toil­le.

Japanilaiset am­pui­vat kai­kel­la, mi­tä heil­lä oli. Amt­racit rä­jäh­ti­vät, ja ne am­mut­tiin kap­pa­leik­si. Useim­mat Amt­racit py­säh­tyi­vät ran­nan hir­sies­tei­siin – me­ri­jal­ka­väen so­ti­laat hyp­pä­si­vät ulos ja yrit­ti­vät par­haan­sa mu­kaan et­siä suo­jaa luo­ti­sa­tees­sa. En­sim­mäis­ten tun­tien ai­ka­na kaa­tui tai haa­voit­tui usei­ta sa­to­ja so­ti­lai­ta. Riu­tal­la so­ti­laat jou­tui­vat heit­täy­ty­mään ve­teen ja kah­laa­maan vii­mei­set 800 metriä mai­hin – ja kii­vaan tu­li­tuk­sen alai­si­na. Ve­si oli täyn­nä ruu­mii­ta ja rik­ki am­mut­tu­ja so­ti­lai­ta, ja sii­nä kel­lui si­säe­li­miä ja ruu­mii­no­sia.

Par­hai­ten mai­hin­nousu on­nis­tui puu­lai­tu­ril­la, jo­ka ulot­tui ko­ral­li­riu­tan ohi. Sinne nousi vän­rik­ki Les­lien jouk­kue lie­kin­hei­tin­ten ja tarkk’am­pu­jien kans­sa. Hei­dän on­nis­tui tu­ho­ta lai­tu­ril­la si­jain­nut ko­ne­ki­vää­ri­pe­sä­ke, en­nen kuin se pa­loi. Suu­ria osia lai­tu­ris­ta pa­loi­kin, ja Les­lien ja hä­nen jouk­ku­een­sa oli siir­ryt­tä­vä Amt­racien luo voi­dak­seen jat­kaa mai­hin.

Ran­noil­la Pu­nai­nen 1, 2 ja 3 me­ri­jal­ka­vä­ki tais­te­li kii­vaas­ti tu­ho­tak­seen bunk­ke­rit, ko­ne­ki­vää­rit ja ka­nuu­nat. Jouk­ko­jen on­nis­tui päi­vän ai­ka­na ede­tä kul­la­kin ran­nal­la muu­ta­ma met­ri. Pu­nai­nen 1:llä on­nis­tut­tiin saa­maan ja­lan­si­jaa ai­van ran­nan poh­jois­pääs­sä. Pu­nai­nen 2 ja 3:lla oli on­nis­tut­tu pää­se­mään kii­to­ra­dal­le noin 270 metriä saa­ren si­säl­lä.

Me­ri­jal­ka­väen ti­lan­ne oli kriit­ti­nen. So­ti­lai­den oli saa­ta­va le­poa ja huol­toa. Se oli ää­rim­mäi­sen vai­ke­aa, kos­ka japanilaiset am­pui­vat kaik­kea, mi­kä ran­noil­la liik­kui.

Ko­men­toa­lus USS Ma­ry­lan­dil­la ei ol­tu sel­vil­lä, et­tä ti­lan­ne oli niin dra­maat­ti­nen. Siel­tä oli vä­hän tai ei lain­kaan yh­teyk­siä so­ti­lai­siin ran­nal­la. Mu­kaan ote­tut ra­diot lak­ka­si­vat toi­mi­mas­ta kas­tut­tu­aan, ja mo­net Amt­racit oli tu­hot­tu.

Pu­nai­nen 3:lla ti­lan­ne oli pa­rem­pi kuin muil­la ran­noil­la. Hä­vit­tä­jät Ring­gold ja Das­hiell oli­vat

ran­nan ul­ko­puo­lel­la ja an­toi­vat tu­li­tu­kea ran­taan pyr­ki­väl­le me­ri­jal­ka­väel­le. Kaik­ki, jot­ka tu­li­vat mai­hin, pää­tyi­vät ran­nan poh­jois­pää­hän – Pu­nai­nen 2:ta vas­ta­pää­tä. Kah­den Amt­racin on­nis­tui myös ohit­taa ja­pa­ni­lais­ten es­teet ja ajaa pa­ri­sa­taa metriä si­säl­le saa­reen. Siel­lä ne tu­lit­ti­vat kaik­kea, mi­tä siel­lä oli. Ne jou­tui­vat ve­täy­ty­mään ta­kai­sin ran­taan jou­dut­tu­aan vaa­raan jää­dä mot­tiin.

Aal­lot nel­jä ja vii­si, jot­ka oli­vat mat­kal­la Pu­nai­nen 1:lle, jou­tui­vat poh­joi­ses­ta nii­hin suun­nat­tuun mur­haa­vaan tu­li­tuk­seen au­kos­ta, jo­ka oli syn­ty­nyt Pu­nai­nen 1:n ja 2:n vä­liin. 550 met­rin mat­ka ran­ta­kais­ta­lei­den vä­lis­sä oli täyn­nä vah­vo­ja ja­pa­ni­lai­sia bunk­ke­rei­ta ja ko­ne­ki­vää­ria­se­mia. Pää­dyt­ty­ään pie­nel­le nie­mel­le, jo­ka muo­dos­ti Pu­nai­nen 1:n, ran­nan komentaja, ma­ju­ri Ry­an, jär­jes­ti jou­kot uu­del­leen. Il­ta­päi­vän ja il­lan ai­ka­na on­nis­tut­tiin saa­maan mai­hin pans­sa­ri­vau­nu­ja. Vau­nu­jen mai­hin­nousu oli ris­kial­tis teh­tä­vä. Ne ajet­tiin ve­neis­tä riu­tal­la ja jou­tui­vat kul­ke­maan ve­des­sä vii­mei­set 800 metriä. Ne jou­tui­vat va­ro­maan ve­de­na­lai­sia rä­jäh­dysk­raat­te­rei­ta. Täs­sä nii­tä avus­ti­vat omat so­ti­laat, jot­ka opas­ti­vat ne mai­hin. Tap­piot näi­den jou­kois­sa oli­vat luon­nol­li­ses­ti kui­ten­kin suuret. Mo­net vau­nuis­ta me­ne­tet­tiin kraat­te­rei­hin, mut­ta ne, jot­ka pää­si­vät lä­pi, kään­täi­si­vät ti­lan­teen pian ame­rik­ka­lais­ten eduk­si. Pu­nai­nen 3:lla saa­tiin mai­hin kuusi Sher­man M4-a2:ta. Yö lä­hes­tyi, ja me­ri­jal­ka­väen ti­lan­ne oli yhä hy­vin epä­var­ma. He ei­vät ol­leet val­lan­neet pal­jon maa­ta, ja yöl­lä ja­pa­ni­lais­ten las­ket­tiin käy­vän isom­paan vas­ta­hyök­käyk­seen.

Nyt ti­lan­ne oli sel­lai­nen, et­tä ame­rik­ka­lai­set oli­vat on­nis­tu­neet sur­maa­maan ami­raa­li Shi­ba­sa­kin ja tä­män esi­kun­nan tie­tä­mät­tä si­tä it­se. Shi­ba­sa­kin pää­ma­ja oli Pu­nai­nen 3:n edes­sä – suu­ri pom­min­kes­tä­vä bunk­ke­ri. Ami­raa­li oli päät­tä­nyt, et­tä se muu­tet­tai­siin sai­raa­lak­si, ja sik­si hän ja hä­nen pääl­lys­tön­sä me­ni­vät ulos. Tark­ka­sil­mäi­nen me­ri­jal­ka­väen so­ti­las sai nähdä up­see­rien sei­so­van pie­nel­lä hiek­ka­kum­mul­la ja pyy­si kah­del­ta hä­vit­tä­jäl­tä tu­li­tu­kea hei­dän eli­mi­noi­mi­sek­seen. Kaik­ki kuo­li­vat sil­män­rä­päyk­ses­sä kra­naat­tien sa­taes­sa hei­dän pääl­leen. Tä­mä epi­so­di sel­vi­si vas­ta mon­ta vuot­ta

myö­hem­min. Ami­raa­lin ole­tet­tiin kaa­tu­neen tais­te­lun lop­pu­vai­hees­sa.

Hä­nen kaa­tu­mi­sen­sa joh­ti to­den­nä­köi­ses­ti sii­hen, et­tä ja­pa­ni­lais­ten puo­lus­tus oli seu­raa­va­na päi­vä­nä il­man joh­ta­jaa ei­kä pys­ty­nyt läh­te­mään jär­jes­ty­nee­seen vas­ta­hyök­käyk­seen.

Yös­tä tu­li saa­rel­la suh­teel­li­sen rau­hal­li­nen – jon­kin ver­ran ha­ja-am­mun­taa, mut­tei suur­ta, hy­vin or­ga­ni­soi­tua vas­ta­hyök­käys­tä ei­kä hyök­käys­tä ame­rik­ka­lais­ten puo­lel­ta. Yön ai­ka­na he onnistuivat saa­maan Pu­nai­nen 2:lle mai­hin 75 mm ka­nuu­noi­ta, jois­ta tu­li­si ää­rim­mäi­sen tär­kei­tä seu­raa­vien päi­vien ai­ka­na .

Päi­vä 2

Au­rin­gon ja läm­mön myö­tä tu­li myös le­mu. Sie­tä­mä­tön mä­tä­ne­vien ruu­mii­den ha­ju. Ko­ko ran­nan pi­tuu­del­la ma­ka­si kuol­lei­ta ja rik­kiam­mut­tu­ja me­ri­jal­ka­väen

so­ti­lai­ta. Ame­rik­ka­lais­ten on­nis­tui pe­las­taa haa­voit­tu­nei­ta vas­ta aa­mun mit­taan – ja sil­loin­kin kii­vaan tu­li­tuk­sen al­la. Kuol­leet sai­vat jää­dä vie­lä vä­häk­si ai­kaa.

Päi­vän ta­voi­te oli yh­dis­tää Pu­nai­nen 2 ja 3 Pu­nai­nen 1:een. Japanilaiset jou­kot ha­lut­tiin näin ja­kaa kah­teen osaan, jot­ta ne voitaisiin ku­kis­taa yk­si ker­ral­laan.

La­guu­nis­sa odotti edel­leen mai­hin­nousu­vuo­ro­aan jouk­ko Hig­gin­se­jä so­ti­lai­neen. Mie­het oli­vat nyt ol­leet ve­neis­sä yli 24 tun­tia, ja olosuhteet oli­vat sie­tä­mät­tö­mät. Hei­dät las­ket­tiin riu­tal­le kel­lo 06.15 ja­pa­ni­lais­ten mur­haa­vas­sa tu­li­tuk­ses­sa ase­mis­ta Pu­nai­nen 3:lta itään. Mo­net heis­tä sel­viy­tyi­vät mai­hin la­guu­nis­sa ole­vien hä­vit­tä­jien tu­li­tuel­la.

Pu­nai­nen 1:llä ma­ju­ri Ry­an pon­nis­te­li her­keä­mät­tä saa­dak­seen ai­kaan hyök­käyk­sen Pu­nai­nen 2:n suun­taan. Jon­kin ajan ku­lut­tua hän ta­jusi, et­tä se kä­vi­si lii­an ras­kaak­si ja ja­pa­ni­lais­ten ase­mat oli­vat lii­an hy­vät. Hän päät­ti sik­si hyö­kä­tä Vih­reäl­le ran­nal­le. Mai­hin oli yön ai­ka­na saa­tu me­ri­jal­ka­väen upseeri, jo­ka toi­mi tu­len­joh­ta­ja­na aluk­sil­le merellä. Ja­pa­ni­lais­ten ase­miin lä­he­tet­tiin val­tai­sa ty­kis­tö­kes­ki­tys. Sen kes­tet­tyä hy­vän ai­kaa ma­ju­ri Ry­an läh­ti hyök­käyk­seen­sä – kah­den pans­sa­ri­vau­nun ja lie­kin­heit­ti­men tuel­la. Hy­vin koor­di­noi­tu hyökkäys puh­dis­ti ran­nan suh­teel­li­sen no­peas­ti.

Me­ri­jal­ka­väen 6. pa­tal­joo­na pää­si mai­hin suu­rem­mit­ta on­gel­mit­ta pian tä­män jäl­keen. Pu­nai­nen 2 ja 3:lla pon­nis­tel­tiin eteen­päin sy­vem­mäl­le saa­reen. Shi­ba­sa­kin mie­het oli­vat suo­jau­tu­neet hy­vin, ja hei­dät oli tu­hot­ta­va bunk­ke­ri bunk­ke­ril­ta. Jo­ka ker­ran, kun yk­si bunk­ke­ri tyh­jen­net­tiin, uusia ja­pa­ni­lai­sia il­mes­tyi tais­te­le­maan. Ame­rik­ka­lais­ten kes­kuu­des­sa kier­si kas­ku, et­tä ”jap­sit oli­vat kai­va­neet tun­ne­lin To­kioon as­ti”. Päi­vän ai­ka­na Pu­nai­nen 2:lta ja 3:lta on­nis­tut­tiin mur­tau­tu­maan ulos koh­ti kii­to­ra­taa ja alas koh­ti mer­ta saa­ren toi­sel­la puo­lel­la. Vih­reäl­lä ran­nal­la aloi­tet­tiin vai­val­loi­nen työ työn­tää puo­lus­tau­tu­jia taak­se­päin. Ame­rik­ka­lai­sil­la oli nyt se etu, et­tä he pys­tyi­vät hyök­kää­mään ja­pa­ni­lai­sia koh­ti Vih­reä ran­ta se­län ta­ka­na.

Kel­lo 19.30 il­lal­la 50 ja­pa­ni­lais­ta läh­ti yl­lät­täen hyökkäykseen Vih­reän ran­nan ame­rik­ka­lai­sia vas­taan. He ryn­tä­si­vät esiin ja huusi­vat ”banzai” pis­ti­met esil­lä. Syn­tyi kii­vas mies mies­tä vas­taan taistelu puu­koin ja pis­ti­min. Me­ri­jal­ka­väen so­ti­laat am­pui­vat kai­kel­la, mi­tä heil­lä oli, ja pyy­si­vät myös lai­vo­jen ty­kis­töl­tä tu­li­tu­kea ja­pa­ni­lais­ten ase­miin edes­sään. 03.00 kol­man­nen päi­vän aa­mu­na tu­li hil­jais­ta, ja mel­kein 300 ja­pa­ni­lais­ta ma­ka­si kuol­lei­na ase­mien­sa edes­sä. Ame­rik­ka­lais­ten tap­piot oli­vat 45 kaa­tu­nut­ta ja 173 haa­voit­tu­nut­ta.

Päi­vä 3

Päi­vän 3 ta­voi­te oli mur­taa ja­pa­ni­lais­ten lin­jat Pu­nai­nen 1 ja 2:n vä­lis­sä. Sii­tä tu­li ää­rim­mäi­sen vai­kea teh­tä­vä. Ne­ro­kas bunk­ke­ri- ja juok­su­hau­ta­jär­jes­tel­mä suol­si jat­ku­vas­ti uusia ja­pa­ni­lai­sia mil­loin mis­tä­kin. Hei­dät oli nu­jer­ret­ta­va yk­si toi­sen­sa jäl­keen, ja alu­ees­ta tu­li­kin viimeinen, jo­ta japanilaiset pi­ti­vät hal­lus­saan Be­tiol­la. Tä­män alu­een li­säk­si oli myös alue saa­ren kes­kel­lä ja Vih­reäl­tä ran­nal­ta poh­joi­seen rai­vat­ta­va ja­pa­ni­lai­sis­ta.

Me­ri­jal­ka­vä­ki oli nyt saa­nut tu­kea myös M3 Stuart-tais­te­lu­pans­sa­ri­vau­nuil­ta. Se on M4:ää huo­mat­ta­vas­ti ke­vyem­pi mal­li, jonka is­ku­voi­ma on pie­nem­pi – sil­lä oli vain yk­si 37 mm ka­nuu­na. Käyt­töön saa­tiin myös kra­naa­tin­heit­ti­miä ja M3-puo­li­te­la­vau­nu­ja 75 mm ka­nuu­noil­la. An­ka­rien taistelujen jäl­keen se­kä poh­jois­puo­lel­la et­tä Pu­nai­nen 2 ja 3:lla ame­rik­ka­lai­set al­koi­vat päi­vän mit­taan saa­da ylio­tet­ta. Japanilaiset pii­lek­si­vät pie­nis­sä tas­kuis­sa ja hy­vin suo­ja­tuis­sa ase­mis­sa. Mo­net me­ri­jal­ka­väen so­ti­laat kaa­tui­vat tarkk’am­pu­jien luo­tei­hin. He us­koi­vat alu­een olevan puh­das, mut­ta ei. Pal­jon ai­kaa ku­lui saa­ren jo­ka ai­noa met­rin var­mis­ta­mi­seen. Li­säk­si oli alet­ta­va kor­ja­ta pois kuol­lei­ta. Ran­noil­la kel­lui lä­hin­nä kuol­lei­ta ame­rik­ka­lai­sia ja ruu­mii­no­sia. Le­mu oli tu­kah­dut­ta­va. Me­ri­jal­ka­väen so­ti­laat sai­vat ti­la­päi­sen hau­dan, mut­ta japanilaiset työn­net­tiin ka­soi­hin te­la­ket­jut­rak­to­reil­la ja kul­je­tet­tiin Hig­gin­seil­lä me­rel­le upo­tet­ta­vik­si. Eri­tyi­sen ar­vok­kai­ta nämä hau­ta­jai­set ei­vät ol­leet.

Kol­man­nen päi­vän il­ta­na me­ri­jal­ka­vä­ki oli val­lan­nut kak­si kol­ma­so­saa saa­res­ta.

Päi­vä 4

Päi­vä al­koi mas­sii­vi­sel­la Be­tiol­la jäl­jel­lä ole­vien ase­mien pom­mi­tuk­sel­la. Se­kä lai­vo­jen ty­kis­tö et­tä len­to­tu­kia­lus­ten len­to­ko­neet osal­lis­tu­vat. Me­ri­jal­ka­vä­ki py­syt­te­li pai­koil­laan kes­ki­tyk­sen ai­ka­na. Kiitoradalta oli Takarongo-niemeen noin 1.250 m, ja ame­rik­ka­lai­set lähtivät pom­mi­tuk­sen päätyttyä etenemään varovasti. En­nen kuin oli­vat pääs­seet Ta­ka­ron­go­nie­mel­le kel­lo 13.00, he oli­vat surmanneet 475 ja­pa­ni­lais­ta ja me­net­tä­neet it­se 9 mies­tä.

Saa­ren ai­noa jäl­jel­lä ole­va vas­ta­rin­ta­pe­sä­ke oli nyt ”tas­ku” Pu­nai­nen 1:stä poh­joi­seen. ”Tas­kuun” hyö­kät­tiin myö­hem­min päi­väl­lä, ja jäl­jel­lä ol­leet japanilaiset oli­vat tehneet it­se­mur­han. Mo­net heis­tä oli­vat kai­va­neet omat hau­tan­sa, en­nen kuin he oli­vat am­pu­neet it­sen­sä – an­tau­tu­mi­nen ei useim­mil­le heis­tä ol­lut vaih­toeh­to.

Saa­rel­la otet­tiin erittäin vä­hän van­ke­ja. Seu­raa­vi­na päi­vi­nä japanilaiset rai­vat­tiin pois atol­lin muis­ta osis­ta. Yk­si pa­tal­joo­na lä­he­tet­tiin saa­rel­ta saa­rel­le atol­lil­ta poh­joi­seen paen­nei­den ja­pa­ni­lais­ten pe­rään. Kai­ken vas­ta­rin­nan ku­kis­ta­mi­seen me­ni nel­jä päi­vää. 175 ja­pa­ni­las­ta kaa­tui, ame­rik­ka­lai­sia muu­ta­ma. Me­ri­jal­ka­väen toi­nen ta­voi­te – Ma­ki­nin saa­ri – kaa­tui myös muu­ta­man päi­vän an­ka­rien taistelujen jäl­keen. Me­ri­jal­ka­vä­ki sai siel­lä­kin nähdä, et­tä suuret määrät ja­pa­ni­lai­sia te­ki it­se­mur­han, kun up­see­rit oli­vat kaa­tu­neet ja ti­lan­tees­ta oli tul­lut toi­vo­ton. Suu­rin tappio oli ame­rik­ka­lai­nen len­to­tu­kia­lus – USS Liscomb

”KIITORADALTA OLI TAKARONGO-NIEMEEN NOIN 1.250 M, JA AME­RIK­KA­LAI­SET LÄHTIVÄT POM­MI­TUK­SEN PÄÄTYTTYÄ ETENEMÄÄN VAROVASTI. EN­NEN KUIN HE OLI­VAT PÄÄS­SEET TAKARONGO-NIE­MEL­LE KEL­LO 13.00, HE OLI­VAT SURMANNEET 475 JA­PA­NI­LAIS­TA JA ME­NET­TÄ­NEET IT­SE 9 MIES­TÄ.”

Bay – jonka japanilainen su­kel­lus­ve­ne 1-175 tor­pe­doi, tap­piot oli­vat 644 mies­tä.

Jäl­ki­vai­ku­tuk­set

Ame­rik­ka­lais­jou­kot val­ta­si­vat Ta­rawan. Tulp­pa Ha­vai­jin ja Uu­denSee­lan­nin vä­lil­lä oli pois­sa. Tä­mä oli tär­keä tu­li­kas­te US Ma­ri­ne Corp­sil­le. He oli­vat ym­mär­tä­neet, et­tä tarvittiin yhä pa­rem­min koor­di­noi­tu­ja ty­kis­tö­kes­ki­tyk­siä, en­nen kuin ku­kaan voi­si nous­ta mai­hin. Vies­ti­kes­kus oli si­joi­tet­ta­va aluk­sel­le, jo­ka ei häi­rin­nyt kom­mu­ni­kaa­tio­ta – täs­sä ta­pauk­ses­sa se oli USS Ma­ry­lan­dil­la. Amt­racit oli pans­sa­roi­ta­va pa­rem­min, ja ne tar­vit­si­vat pa­rem­man aseis­tuk­sen. Ra­dioi­den oli ol­ta­va ve­den­kes­tä­viä, ja pans­sa­ri­vau­nut oli saa­ta­va ran­nal­le ai­kai­sem­min. Tarawa oli saa­nut nimensä ame­rik­ka­lai­seen historiaan Belleau Woodin ja Concord Bridgen rinnalle, mut­ta se oli tul­lut kal­liik­si. Yli 900 kaa­tu­nut­ta ja 2.186 haa­voit­tu­nut­ta ame­rik­ka­lais­ta. Japanilaiset me­net­ti­vät 4.690 mies­tä – vain 17 antautui. Li­säk­si van­gik­si otet­tiin 129 ko­rea­lais­ta työ­läis­tä, jot­ka oli­vat toi­mi­neet ase­mien ra­ken­nus­töis­sä.

Tarawa-atol­li oli rai­vat­tu, ja US Na­vy ot­ti syr­jäi­sen pik­ku saa­ren hal­tuun­sa 5. jou­lu­kuu­ta. Si­tä pys­tyt­tiin täs­tä eteen­päin käyt­tä­mään pon­nah­dus­lau­ta­na kau­em­mas poh­joi­seen koh­ti Japanin pää­saar­ta. Ta­rawan jäl­keen tu­li­si mon­ta suu­ri­mit­tais­ta mai­hin­nousuo­pe­raa­tio­ta, mut­ta har­vat niis­tä oli­vat niin ve­ri­siä kuin Be­tion val­taus.

”TARAWA OLI SAA­NUT NIMENSÄ AME­RIK­KA­LAI­SEEN HISTORIAAN BELLEAU WOODIN JA CONCORD BRIDGEN RINNALLE, MUT­TA SE OLI TUL­LUT KAL­LIIK­SI. YLI 900 KAA­TU­NUT­TA JA 2.186 HAA­VOIT­TU­NUT­TA AME­RIK­KA­LAIS­TA. JAPANILAISET ME­NET­TI­VÄT 4.690 MIES­TÄ – VAIN 17 ANTAUTUI.”

Ame­rik­ka­lai­set me­ri­jal­ka­väen­so­ti­laat ma­kaa­vat liik­ku­mat­ta suo­jas­sa ja­pa­ni­lais­ten tu­lel­ta. Taistelu upot­ta­van hie­kan ja hy­vin kai­vau­tu­nei­den ja­pa­ni­lais­ten lä­pi oli vai­kea ja erittäin ve­ri­nen teh­tä­vä. Ku­va: NARA

Jo­ka ai­nut pe­sä­ke ja ase­ma oli nu­jer­ret­ta­va mas­sii­vi­sel­la ty­kis­tö­tu­lel­la, lie­kin­heit­ti­mil­lä, kä­sik­ra­naa­teil­la ja kä­sia­seil­la. Se kävi ame­rik­ka­lai­sil­le hy­vin kal­liik­si. Ku­va: NARA

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.