Mis­tä an­glo­sak­sit tu­li­vat?

Nick Hig­ham tart­tuu suu­riin ky­sy­myk­siin hei­dän al­ku­pe­räs­tään.

Viikingit Lahtevat Lanteen - - Sisältö -

An­glo­sak­sien uu­di­sa­su­tus­ta, tai ad­ven­tus­ta ("saa­pu­mi­nen"), ku­ten Be­da kut­sui si­tä 731, on pit­kään pi­det­ty kään­ne­koh­ta­na Bri­tan­nian his­to­rias­sa. Be­dan ku­vaus poh­jau­tui ai­em­paan brit­ti­läi­seen kir­joit­ta­jaan, Gil­da­siin, jo­ka va­lit­ti, et­tä hä­nen maan­mie­hen­sä oli­vat pal­kan­neet "sak­se­ja", jot­ka te­ki­vät sit­tem­min ka­pi­nan ja ryös­ti­vät Bri­tan­nian. Be­da kat­soi sen, mi­tä Gil­das pi­ti ka­ta­stro­fi­na, ole­van tär­keä osa Ju­ma­lan suun­ni­tel­maa esi­tel­lä Hä­nen kan­san­sa Bri­tan­nial­le.

Mo­lem­pien kir­joit­ta­jien mu­kaan "sak­sit" riis­ti­vät "brit­te­jä", ja odot­ti­vat lu­ki­joi­den­sa ym­mär­tä­vän, mi­tä ter­mit tar­koit­ti­vat. Be­da myös erot­te­li eri­lai­sia tu­lo­kas­ryh­miä ja kat­soi, et­tä englan­ti­lais­ten ku­nin­gas­kun­tien asuk­kaat oli­vat syn­ty­pe­räl­tään niin sak­se­ja, angle­ja kuin juut­te­ja­kin. Vaik­ka hän muu­al­la teok­ses­saan kat­soi, et­tä uu­di­sa­su­tuk­seen osal­lis­tui usei­ta eri hei­mo­ja man­te­reel­ta, ker­to­mus englan­ti­lais­ten an­glo­sak­si­ses­ta al­ku­pe­räs­tä al­koi hal­li­ta jäl­ki­pol­vien nä­ke­mys­tä ai­ka­kau­des­ta. Tä­mä "jouk­ko­vael­lus­teo­ria" on kui­ten­kin ky­see­na­lais­tet­tu vii­mei­sen vii­den­kym­me­nen vuo­den ai­ka­na. His­to­rian­tut­ki­muk­sen, ar­keo­lo­gian ja pai­kan­ni­mi­tut­ki­muk­sen edis­ty­sas­ke­leet ovat yh­des­sä uusien luon­non­tie­teel­lis­ten ana­lyy­si­me­ne­tel­mien kans­sa avan­neet ai­van uut­ta pers­pek­tii­viä tä­män ai­ka­kau­den tut­ki­muk­seen.

Kos­ka an­glo­sak­sit tu­li­vat Englan­tiin?

Be­da ker­toi Englan­nin kan­san kirk­ko­his­to­rias­saan, et­tä kol­me anglien tai sak­sien lai­vaa saa­pui Bri­tan­ni­aan vuo­si­na 449–456 bri­tan­nia­lai­sen hal­lit­si­jan kut­sus­ta, ja Englan­nin uu­di­sa­su­tus sai al­kun­sa täs­tä. Ajan­koh­ta on ai­van lii­an myö­häi­nen. Gal­lia­lai­nen kro­ni­koit­si­ja kir­joit­ti, luul­ta­vas­ti 450-lu­vul­la, et­tä sak­sit oli­vat ryös­tä­neet suu­rim­man osan roo­ma­lais­ta Bri­tan­ni­aa jo 441, mi­kä siir­tää en­sim­mäis­tä mai­hin­nousua kau­em­mas men­nei­syy­teen.

Mei­dän ai­kam­me kä­si­tyk­set vaih­te­le­vat. Myö­häis­roo­ma­lai­sen ke­ra­mii­kan ajoi­tuk­set, jot­ka viit­tai­si­vat ger­maa­nia­su­tuk­seen Itä-englan­nin ran­ni­kol­la 300-lu­vul­la, sai­vat tu­kea 1900-lu­vun puo­li­vä­lin jäl­keen, mut­ta tä­mä on sit­tem­min ku­mot­tu. Sit­tem­min on eh­do­tet­tu, et­tä itäi­ses­sä Bri­tan­nias­sa oli­si pu­hut­tu roo­ma­lai­sa­jal­la ger­maa­nis­ta kiel­tä, mut­ta Bri­tan­nian roo­ma­lais­pe­räi­nen pai­kan­ni­mis­tö ei juu­ri tue tä­tä teo­ri­aa.

Ny­ky­ään val­lit­se­va kä­si­tys on, et­tä an­glo­sak­sien läs­nä­olo Englan­nis­sa voi­daan jäl­jit­tää ai­kaan pian roo­ma­lais­tyyp­pi­sen hal­lin­non päät­ty­mi­sen jäl­keen (n. 410), ja var­mas­ti vuo­den 420 vai­heil­le. Se kas­voi hi­taas­ti seu­raa­van su­ku­pol­ven ai­ka­na. 400-lu­vun jäl­ki­puo­lis­kol­ta löy­tyy jään­tei­tä suh­teel-

li­sen laa­jas­ta an­glo­sak­sien ai­neel­li­ses­ta kult­tuu­ris­ta. Se il­me­nee hau­ta­pai­kois­ta ja ny­ky­ään yhä vah­vem­min uu­di­sa­su­tuk­sis­ta eri­tyi­ses­ti Ly­me Re­gi­sin-sun­der­lan­din lin­jan itä­puo­lel­la. Mut­ta idäs­sä­kin on auk­ko­ja, jois­ta on hy­vin vä­hän löy­tö­jä: Es­sexis­sä ja osis­sa itäis­tä Mid­land­sia.

Mis­tä he tu­li­vat?

Be­da kut­sui Englan­nin kan­san kirk­ko­his­to­rias­saan tu­lok­kai­ta sak­seik­si, angleik­si ja juu­teik­si; by­sant­ti­lai­nen his­to­rioit­si­ja Pro­ko­pius pu­hui angleis­ta ja frii­seis­tä. Sak­sien juu­ret ovat Poh­jois-ger­ma­nias­sa, alu­eel­la Ham­pu­ris­ta ja Han­no­ve­ris­ta Poh­jan­me­rel­le. Anglit tu­li­vat etu­pääs­sä Sch­leswig-hols­tei­nis­ta, Jyl­lan­nin nie­mi­maan ete­läi­sim­mäs­tä osas­ta (juut­tien asut­taes­sa muu­ta nie­mi­maa­ta). Frii­sien juu­ret oli­vat Alan­ko­mai­den ran­nik­koa­lueil­la ja sen lä­hia­lueil­la ny­kyi­ses­sä Sak­sas­sa ai­na Bre­me­niin as­ti.

Be­da kir­joit­ti myö­hem­min, et­tä uu­di­sa­suk­kai­den jou­kos­sa oli mui­ta­kin kan­so­ja, mm. ruu­ge­ja (Ode­rin suis­toa­lu­eel­ta Itä­me­ren ran­ni­kol­la), daa­ne­ja (Tans­kan saa­ril­ta ja Ete­lä-ruot­sis­ta), hun­ne­ja (heis­tä on tois­tai­sek­si löy­det­ty vä­hän to­dis­tei­ta) ja bruk­tee­re­ja (to­den­nä­köi­ses­ti alu­eel­ta Lip­pe­joen ja Ruh­rin vä­lis­sä). Ar­keo­lo­gi­set löy­döt tu­ke­vat tä­tä kä­si­tys­tä. Löy­tö­jä on eri­tyi­sen run­saas­ti ny­kyi­sen Sak­san luo­tei­so­sis­ta, mut­ta viit­tei­tä yh­teyk­sis­tä Nor­jaan ja osiin Rans­kas­ta, jos­sa an­glo­sak­si­sia asu­tuk­sia on löy­det­ty Ete­läNor­man­dias­ta, löy­tyy myös.

Val­lit­se­va kä­si­tys on pit­kään ol­lut, et­tä löy­döt angleis­ta ovat hal­lit­se­via Itä-mid­land­sis­sa ja East Anglias­sa (Itä-anglia), kun löy­tö­jä sak­seis­ta on Tha­me­sin jo­ki­laak­son ylä- ja kes­kio­sis­sa ja nii­den ete­lä­puo­lel­la. Löy­döt juu­teis­ta ovat tä­hän men­nes­sä kes­kit­ty­neet itäi­seen Ken­tiin, mis­sä ne vaih­tu­vat 500-lu­vul­la frank­kien vai­ku­tuk­seen.

Mik­si an­glo­sak­sit muut­ti­vat?

An­glo­sak­sien uu­di­sa­su­tuk­seen on eh­do­tet­tu usei­ta syi­tä, se­kä hou­ku­tus­te­ki­jään et­tä vas­toin­käy­mi­siin liit­ty­viä. Jäl­kim­mäi­siin kuu­lu­vat tul­vat itäi­sen Poh­jan­me­ren ran­nik­koa­su­tuk­sis­sa, jot­ka tä­hän ai­kaan ra­ken­net­tiin usein paa­lu­jen va­raan. Li­säk­si kan­sain­vael­lus­ten ajan suur­ten hei­mo­vael­lus­ten do­mi­no­vai­ku­tuk­set ajoi­vat ran­nik­koa­luei­den asuk­kai­ta ha­keu­tu­maan me­ren toi­sel­le puo­lel­le.

Roo­ma­lais­ten puo­lus­tus­va­rus­tus­ten lu­his­tu­mi­nen oli sel­väs­ti tär­keä te­ki­jä. Lin­noi­tus­ver­kos­to Englan­nin ka­naa­lin mo­lem­min puo­lin oli es­tä­nyt Poh­jan­me­rel­tä tu­le­vat ryös­tö­ret­ket suu­rim­man osan 300-lu­vus­ta. Mut­ta 400-lu­vul­la va­rus­kun­tia ei pi­det­ty yl­lä, ja me­ri­ros­vot pää­si­vät hyök­kää­mään ete­läi­sen Bri­tan­nian ja Gal­lian (Rans­ka) ran­ni­koil­le. Län­si-gal­lia sai frank­ki- ja län­si­goot­ti­ku­nin­kaat, joi­den on­nis­tui ajaa me­ri­ros­vot pois, mut­ta Bri­tan­nian puo­lus­tus Roo­man ajan jäl­keen oli heik­ko. Kun sak­sien ran­nik­ko­lin­noi­tuk­set Itä-anglias­ta Ports­mout­hiin jäi­vät tyh­jik­si, ryös­tö­ret­ket ja me­ri­ros­vo­jen hyök­käyk­set li­sään­tyi­vät.

Roo­man tu­ho ava­si joh­ta­ja­hah­moil­le ti­lai­suu­den pait­si ryös­tel­lä, myös val­la­ta maa­ta, alis­taa kau­pun­ke­ja ja vaa­tia suo­je­lu­ra­haa. Brit­ti­hal­lit­si­jat ovat voi­neet tur­vau­tua sak­sien palk­ka­so­ti­lai­siin, ku­ten Be­da ku­va­si. Kun sak­sit sit­ten te­ki­vät ka­pi­nan, he pe­rus­ti­vat ger­maa­ni­sia siir­to­kun­tia, jot­ka saat­toi­vat vaa­tia bri­teil­tä suo­je­lu­ra­haa.

Ar­keo­lo­gi­set löy­dät viit­taa­vat sii­hen, et­tä toi­sis­taan riip­pu­mat­to­mia asu­tuk­sia pe­rus­ti­vat useat eri ryh­mät, aluk­si eh­kä Nor­fol­kiin ja Itä-ken­tiin. Jos he aloit­ti­vat­kin palk­ka­so­ti­lai­na, he kas­vat­ti­vat no­peas­ti juu­ret ja it­se­näis­tyi­vät. Myö­häis­roo­ma­lai­sen Bri­tan­nian ku­kin pro­vins­si eh­kä puo­lus­ti omaa aluet­taan ja neu­vot­te­li eri­lais­ten "suo­je­li­joi­den" kans­sa.

Kuin­ka pal­jon siir­to­lai­sia oli?

Se on kiis­tel­ty ky­sy­mys, jo­hon ei ole yk­si­se­lit­tei­siä vas­taus­ta. Vuo­si­sa­to­jen ajan ole­tet­tiin, et­tä ky­se oli jouk­ko­vael­luk­ses­ta; et­tä ko­ko­nai­sia ger­maa­ni­hei­mo­ja tu­li Bri­tan­ni­aan, rai­va­si maan ja aloit­ti maan­vil­je­lyn suun­nil­leen ku­ten eu­roop­pa­lai­set te­ki­vät Uu­des­sa maa­il­mas­sa. Be­da to­del­la väit­ti, et­tä anglien al­ku­ko­ti man­te­reel­la hy­lät­tiin, mut­ta ar­keo­lo­gi­set löy­döt ei­vät tue tä­tä.

Aja­tus suu­ri­mit­tai­ses­ta vael­luk­ses­ta on kieh­to­nut mo­nia kie­li­tie­tei­li­jöi­tä, jot­ka huo­maut­ta­vat, et­tä englan­ti on ger­maa­ni­nen kie­li, jos­sa on hy­vin vä­hän kelt­ti­läi­siä tai la­ti­na­lai­sia sa­no­ja. Sa­moin an­glo­sak­si­set ni­met kor­va­si­vat ai­em­mat roo­ma­lais-brit­ti­läi­set pai­kan­ni­met suu­res­sa osas­sa Englan­tia. Mut­ta on ole­mas­sa kir­jal­li­sia to­dis­tei­ta, et­tä osis­sa Itä-englan­tia oli­si jäl­jel­lä brit­ti­läi­siä kan­san­ryh­miä ja yh­dys­kun­tia vie­lä 600-lu­vul­la, ja ar­keo­lo­gi­set löy­döt viit­taa­vat yhä vah­vem­min sii­hen, et­tä siir­ty­mä "bri­tan­nia lai­ses­ta" "an­glo­sak­si­seen" poh­jau­tui yh­tä pal­jon kult­tuu­ri­seen va­lin­taan kuin muut­to­liik­kee­seen. Voi­daan myös las­kea, et­tä "angli­soi­tu­mis­pro­ses­sia" ta­pah­tui sa­maan ai­kaan muut­to­liik­keen kans­sa.

Myö­häis­roo­ma­lai­ses­sa Bri­tan­nias­sa us­ko­taan ol­leen ai­na­kin kak­si mil­joo­naa asu­kas­ta. Roo­ma­lai­sa­jal­le tyy­pil­li­nen met­sien ka­toa­mi­nen ei näy­tä vä­hen­ty­neen, jo­ten on epä­to­den­nä­köis­tä, et­tä maa­ta­lous­väes­tö oli­si juu­ri­kaan pie­nen­ty­nyt 400- ja 500-lu­vuil­la. Vil­je­li­jä­väes­tö toi­sin sa­noen sel­viy­tyi mo­nil­la alueil­la, ja muut­to­lii­ke vah­vis­ti si­tä usei­den su­ku­pol­vien ajan. Me­ren yli Bri­tan­ni­aan siir­ty­nei­den ih­mis­ten mää­räk­si on ar­vioi­tu muu­ta­mas­ta kym­me­nes­tä­tu­han­nes­ta sa­toi­hin­tu­han­siin.

Ky­sy­myk­seen on nyt pa­neu­dut­tu myös ge­neet­ti­sin tut­ki­muk­sin. Alus­ta­vat tu­lok­set viit­taa­vat vah­voi­hin yh­teyk­siin itäi­sen Bri­tan­nian ja man­te­reen lä­hia­lu­een vä­lil­lä, ja alu­eet län­nem­pä­nä Bri­tan­nias­sa liit­ty­vät lä­hei­sem­min Poh­jois-es­pan­jaan. Uusim­mat tut­ki­muk­set viit­taa­vat sii­hen, et­tä siir­to­lai­set muo­dos­ti­vat osis­sa itäis­tä Bri­tan­ni­aa yli kol­ma­so­san väes­tös­tä, mut­ta näi­den ge­neet­tis­ten jäl­kien syn­ty­ajan­koh­taa ei var­muu­del­la tie­de­tä. Oli­vat­ko ne tu­los­ta asu­tuk­ses­ta vii­mei­sen jää­kau­den jäl­keen, nuo­rem­man ki­vi­kau­den maan­vil­je­lys­val­lan­ku­mouk­ses­ta, hei­mo­jen kan­sain­vael­luk­ses­ta myö­hem­min esi­his­to­rias­sa, an­glo­sak­sien muut­to­liik­kees­tä, vii­kin­kia­jois­ta vai näis­tä kai­kis­ta? Jo­ten jos voim­me­kin näh­dä ge­neet­ti­siä ero­ja Wa­le­sin ja Cornwal­lin ja toi­saal­ta Englan­nin väes­tön kes­ken, his­to­ria näi­den ero­jen ta­ka­na on kiis­ta­na­lai­nen.

Myös ham­pai­den iso­toop­pia­na­lyy­se­jä on ko­keil­tu. Tek­nii­kal­la voi­daan mää­ri­tel­lä, mil­lai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä ih­mi­nen on kas­va­nut. Tut­ki­mus on tä­hän men­nes­sä ol­lut

pie­ni­muo­tois­ta, ja useim­mat näyt­teet vah­vis­ta­vat, et­tä tes­ta­tut yk­si­löt syn­tyi­vät jo­ko alu­eel­la tai muu­al­la Bri­tan­nias­sa, Mut­ta kah­dek­san luu­ran­gon ana­lyy­si 51:stä Ringle­me­ren maa­ti­lal­ta Ken­tis­sä löy­de­tys­tä viit­taa sii­hen, et­tä jot­kut oli­vat syn­ty­neet Frii­sias­sa, ja löy­de­tyis­sä esi­neis­sä erot­tuu vah­vaa vai­ku­tus­ta man­te­reel­ta. Tu­le­vai­suu­den tek­niik­ka pys­tyy eh­kä vas­taa­maan useim­piin ky­sy­myk­siin, mut­ta to­den­nä­köi­ses­ti vain pie­nen osan var­hais­ten hau­ta­paik­ko­jen hau­dois­ta voi­daan osoit­taa kuu­lu­van siir­to­lais­väes­töl­le.

Mi­tä bri­teil­le ta­pah­tui?

Vuo­si­sa­to­jen ajan ole­tet­tiin, et­tä bri­tan­nia­lai­set muut­ti­vat ryös­te­le­viä sak­se­ja pa­koon Wa­le­siin ja Cornwal­liin ja jät­ti­vät maan­sa. Täs­tä on jon­kin ver­ran to­dis­tei­ta Wa­le­sin kie­len Low­lan­ders-vai­kut­tei­den kaut­ta. Bri­tit vael­si­vat myös Ar­mo­ricaan, jo­ta alet­tiin sen seu­rauk­se­na ai­ka­naan kut­sua Bre­tag­nek­si. Mut­ta vai­kut­taa yhä to­den­nä­köi­sem­mäl­tä, et­tä mo­net brit­tien asu­tuk­set säi­lyi­vät.

Ken­ti­läi­set pai­kan­ni­met viit­taa­vat sii­hen, et­tä brit­ta­nic oli jäl­ki­roo­ma­lai­sel­la ajal­la elä­vä kie­li. Myö­häis­roo­ma­lai­sen ajan me­tal­li­ko­ris­te­lu­tyy­lin löy­ty­mis­tä Roo­man jäl­kei­sen ajan rin­ta­ko­ruis­ta on hel­poin­ta tul­ki­ta to­dis­teek­si brit­tien hal­lin­nas­ta Kaak­koisEnglan­nis­sa Tha­me­sin ete­lä­puo­lel­la pit­käl­le 400-lu­vul­le as­ti. Paa­vi Gre­go­riuk­sen kir­je viit­taa sii­hen, et­tä Au­gus­ti­nus Can­ter­bu­ry­läi­nen kä­vi teo­lo­gi­sia kes­kus­te­lu­ja Can­ter­bu­ryn seu­dun brit­ti­pa­pis­ton kans­sa n. vuon­na 600. Lincol­nin kau­pun­ki py­syi brit­tien hal­lus­sa pit­kään, sa­moin Ve­ru­la­mium (St Al­bans). Kris­ti­nus­ko eli mo­lem­mis­sa pai­kois­sa. Ar­keo­lo­git kat­so­vat ny­ky­ään, et­tä tä­mä "myö­häis­roo­ma­lai­sek­si" kut­sut­tu ai­ka­kausi kes­ti it­se asias­sa ai­na­kin 400-lu­vun al­ku­puo­lis­kol­le, ja Bal­doc­kis­sa ja South- war­kis­sa on myö­häis­roo­ma­lai­sik­si tun­nis­tet­tu­ja hau­ta­paik­ko­ja.

Bri­tan­nia­lai­set yh­dys­kun­nat an­glo­sak­sien asut­ta­man alu­een ul­ko­puo­lel­la näyt­tä­vät sel­viy­ty­neen suh­teel­li­sen hy­vin, jos­kin mo­net niis­tä pa­ko­tet­tiin mak­sa­maan suo­je­lu­ra­haa. Brit­ti­läi­siä ku­nin­gas­kun­tia kas­voi ja ke­hit­tyi ai­kai­sem­man roo­ma­lai­sen Bri­tan­nian län­si- ja poh­jois­puo­lel­la, ja jot­kut niis­tä ku­kis­tet­tiin vas­ta 500- tai 600-lu­vul­la. Cornwall py­syi syn­ty­pe­räi­sil­lä hal­lit­si­joil­la ai­na vii­kin­kia­jal­le as­ti. Näi­den aluei­den englan­ti­lai­set siir­to­kun­nat oli­vat lä­hin­nä maa­no­mis­ta­jien, ei­vät maan­vil­je­li­jöi­den tai ta­lon­poi­kien pe­rus­ta­mia, ja niis­sä val­lit­si­vat englan­ti­lai­set maa­no­mis­tus­käy­tän­nöt ja nii­den yl­häi­sö ja kir­kol­li­set joh­ta­jat oli­vat englan­ti­lai­sia ja pu­hui­vat englan­tia.

An­glo­sak­se­ja edel­tä­vän ajan pai­kan­ni­met ovat ta­val­li­sem­pia län­ti­ses­sä Bri­tan­nias­sa kuin alueil­la, joil­la esiin­tyy run­saas­ti löy­tö­jä an­glo­sak­si­sel­ta ajal­ta. Se voi mer­ki­tä, et­tä län­ti­siin aluei­siin koh­dis­tui tyy­lil­tään po­liit­ti­sem­paa "angli­soin­tia" itään ver­rat­tu­na, ja pai­kal­lis­väes­tö säi­lyt­ti enem­män pe­rin­tei­ses­tä kult­tuu­ris­taan siir­tyes­sään "brit­ti­läi­sis­tä" "englan­ti­lai­sik­si".

Mil­loin ter­miä an­glo­sak­sit alet­tiin käyt­tää?

Roo­ma­lai­set ja brit­ti­läi­set sa­noi­vat en­sim­mäi­siä maa­han­tu­li­joi­ta sak­seik­si. Fran­kit käyt­ti­vät kui­ten­kin mie­luum­min ni­mi­tys­tä "anglit", ja paa­vit, eri­tyi­ses­ti Gre­go­rius Suu­ri, omak­sui­vat tä­män käy­tän­nön.

Be­da käyt­ti mo­lem­pia ni­mi­tyk­siä. Pu­hues­saan Bri­tan­nian ger­maa­neis­ta hän kir­joit­ti jo­ko "anglit" tai "anglit ja sak­sit", mut­tei joh­don­mu­kai­ses­ti. Hä­nen ai­ka­lai­sen­sa Ste­fan Ri­po­ni­lai­nen kut­sui py­hää Wilf­ri­diä "sak­sien piis­pak­si", vaik­ka hä­nen hiip­pa­kun­tan­sa oli Nort­humb­rias­sa.

Ter­miä "an­glo­sak­si" alet­tiin käyt­tää man­te­reel­la 700-lu­vul­la Bri­tan­nian ger­maa­niyh­tei­sö­jen erot­ta­mi­sek­si Poh­jois-eu­roo­pan "van­hois­ta sak­seis­ta". Kun ku­nin­gas Al­fred 800-lu­vun lo­pul­la ot­ti val­taan­sa osia Mercias­ta, hän kut­sui it­se­ään an­glo­sak­sien ku­nin­kaak­si. Ar­vo­ni­mi eli 900-lu­vul­le as­ti, jol­loin hä­nen pe­ril­li­sen­sä oli­vat ot­ta­neet val­taan­sa Nort­humb­rian, mut­ta se ka­to­si myö­hem­min käy­tös­tä ja kor­vat­tiin "englan­ti­lais­ten ku­nin­kaal­la" ("King of the English"). 1500-lu­vun op­pi­neet ot­ti­vat ter­min "an­glo­sak­si" uu­del­leen käyt­töön ku­va­tes­saan tiet­tyä ai­ka­kaut­ta Englan­nin his­to­rias­sa.

Nic­ho­las J. Hig­ham on kes­kia­jan his­to­rian ja kult­tuu­ri­maan­tie­teen pro­fes­so­ri eme­ri­tus Manc­hes­te­rin yli­opis­tos­sa ja on yh­des­sä Mar­tin Ry­anin kans­sa kir­joit­ta­nut teok­sen The An­gloSaxon World (Ya­le Uni­ver­si­ty Press 2013).

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.