An­glo­sak­si, jo­ka (mel­kein) yh­dis­ti Bri­tan­nian

Nick Hig­ham ker­too Ecgf­rit­his­tä, jos­ta mel­kein tu­li ko­ko saa­ren hal­lit­si­ja

Viikingit Lahtevat Lanteen - - Sisältö -

Lau­an­tai­na, 20. tou­ko­kuu­ta Py­hä Cuth­bert oli Nort­humb­rian ku­nin­gat­ta­ren, Iur­men­bur­hin seu­ras­sa. Hän sai sil­loin näyn, et­tä pik­tit sur­mai­si­vat ku­nin­gat­ta­ren puo­li­son, Ecgf­rit­hin. Joi­ta­kin päi­viä myö­hem­min "he kuu­li­vat il­moi­tet­ta­van kaik­kial­la, et­tä kur­ja ja on­ne­ton tais­te­lu oli ta­pah­tu­nut si­nä päi­vä­nä ja sii­hen ai­kaan, jo­ka oli näy­tet­ty hä­nel­le".

Ecgf­rith oli nyt kuol­lut, ja hä­nen pa­ras so­tu­rin­sa oli myös kaa­tu­nut. Nort­humb­rial­le, an­glo­sak­sien ku­nin­gas­kun­nal­le, jo­ka kat­toi suu­ren osan ny­kyi­ses­tä Poh­jois-englan­nis­ta ja Ete­lä-skot­lan­nis­ta, se oli koh­ta­lo­kas päi­vä. Be­da, englan­ti­lai­nen munk­ki ja kir­joit­ta­ja, si­tee­ra­si myö­hem­min Ver­gi­liuk­sen Ae­neis­ta: "Toi­vo ja roh­keus Englan­nin val­ta­kun­nas­sa al­koi ' hii­pua ja lei­jua pois'." Pik­tit ot­ti­vat ta­kai­sin en­nen heil­le kuu­lu­neen alu­een, ja poh­joi­sen sko­tit ja bri­tit mur­tau­tui­vat va­paik­si englan­ti­lais­ten yli­val­las­ta. Nort­humb­rian ku­nin­kaan unel­ma val­las­ta yli ko­ko Bri­tan­nian murs­kau­tui lo­pul­li­ses­ti.

Bri­tan­nia oli 500- ja 600-lu­vuil­la pien­ten ku­nin­gas­kun­tien si­ker­mä. Vä­häi­sem­mät hal­lit­si­jat kään­tyi­vät mah­ta­vam­pien ku­nin­kai­den puo­leen saa­dak­seen suo­je­lua. Syn­ty­neet alu­eel­li­set ku­nin­gas­kun­nat saat­toi­vat ol­la epä­va­kai­ta ja ly­hy­tai­kai­sia, mut­ta niis­tä kas­voi hi­taas­ti ku­vio suu­rem­pia ku­nin­gas­kun­tia, jot­ka nie­li­vät pie­nem­mät naa­pu­rin­sa dy­nas­tia­liit­to­jen, kris­tit­ty­jen lä­he­tys­työn, ryös­tö­ret­kien ja so­dan kaut­ta, jos­kus pit­kien­kin vä­li­mat­ko­jen ta­kaa.

600-lu­vun me­nes­ty­neim­mät hal­lit­si­jat saat­toi­vat toi­si­naan pe­rus­taa ko­ko Bri­tan­nian kat­ta­van yli­ku­nin­kuu­den – jol­loin kaik­ki saa­ren pai­kal­li­set ja alu­eel­li­set hal­lit­si­jat tun­nus­ti­vat yh­den ku­nin­kaan hal­lit­si­jak­seen. Täl­lais­ta su­ve­ree­nin hal­lit­si­jan ase­maa ta­voi­tel­les­saan Ecgf­rith koh­ta­si kuo­le­man­sa vuon­na 685.

Kei­sa­ril­li­nen val­ta

Aja­tus ylim­mäi­ses­tä val­las­ta ko­ko Bri­tan­nias­sa (jo­ka ei kos­kaan to­teu­tu­nut) tu­lee an­tii­kin Roo­mas­ta, jon­ka kei­sa­rit ym­mär­ret­tiin Bri­tan­nias­sa myö­hem­min brit­ti­ku­nin­kai­ta hal­lit­se­vak­si yli­ku­nin­kaak­si. Aja­tuk­sen yli­ku­nin­kuu­des­ta ke­hit­ti Be­da, jo­ka käyt­ti sa­naa im­pe­rium se­kä roo­ma­lai­sis­ta et­tä englan­ti­lai­sis­ta val­ta­ra­ken­teis­ta.

Be­da luet­te­li kaik­ki­aan seit­se­män ku­nin­gas­ta, joil­la oli im­pe­rium Hum­ber­joen ete­lä­puo­lel­la. Kol­me vii­meis­tä oli­vat Nort­humb­rias­ta – Edwin, Oswald ja Oswiu – ja hei­dän var­si­nai­nen val­ta­kes­kuk­sen­sa si­jait­si kau­em­pa­na poh­joi­ses­sa. Be­da sa­noo kui­ten­kin, et­tä hei­dän val­tan­sa oli tä­tä suu­rem­pi. Edwin hank­ki Angle­seyn ja Man­saa­ren ku­nin­kuu­det, ja Oswald hal­lit­si "sa­mo­jen ra­jo­jen si­säl­lä". Mut­ta Be­da kir­joit­ti myö­hem­min, et­tä Oswald hal­lit­si kaik­kia englan­tia, wa­le­sia, skot­lan­tia ja pik­tiä pu­hu­via kan­so­ja.

Oswiu li­säk­si "ku­kis­ti ja te­ki va­sal­leik­seen suu­rim­man osan pik­ti- ja skot­ti­kan­sois­ta, jot­ka asui­vat Bri­tan­nian poh­jois­ra­jal­la". Oswiu­ta voi­daan to­del­la pi­tää suu­rim­pa­na hal­lit­si­ja­na sen jäl­keen, kun hän oli vuon­na 655 ku­kis­ta­nut Mercian ja val­lan­nut suu­ren osan englan­ti­lai­ses­ta Mid­land­sis­ta. Hän val­loit­ti myös Fi­fen Skot­lan­nis­sa ja ko­ho­si poh­joi­sen ku­nin­kai­den yli­ku­nin­kaak­si.

Be­da ku­vaa ke­hi­tys­tä vai­heit­tain ete­län "yli­ku­nin­kuu­des­ta" nort­humb­ria­lai­sek­si "yli­ku­nin­gas­kun­nak­si", jo­ka kat­toi ko­ko Bri­tan­nian. Be­dan mu­kaan oli Ju­ma­lan suun­ni­tel­ma, et­tä kaik­ki brit­ti­läi­set kan­sat oli­si­vat Nort­humb­rian ala­mai­sia.

Ai­noa yli­ku­nin­gas, jos­ta Be­da ei kir­joit­ta­nut, oli Ecgf­rith, Oswiun poi­ka ja pe­ril­li­nen. Hän on ku­nin­gas, jo­ka ei eh­kä ole saa­nut an­sait­se­maan­sa huo­mio­ta. Hän nousi Nort­humb­rian val­tais­tui­mel­le 25- vuo­ti­aa­na isän­sä kuo­le­man jäl­keen vuon­na 670.

Ecgf­rith koh­ta­si mel­kein he­ti vas­ta­rin­taa isäl­leen ve­ro­vel­vol­li­sil­ta kan­soil­ta poh­joi­ses­sa: pik­tit te­ki­vät ka­pi­nan ja yrit­ti­vät ka­ris­taa englan­ti­lais­ten yli­val­lan ja ot­taa ta­kai­sin Oswiun val­taa­mat maat. Ecgf­rith oli nuo­ri, mut­tei an­ta­nut pe­lo­tel­la it­se­ään. Hän mars­si poh­joi­seen ja sai suu­ren voi­ton, pa­laut­ti ve­ro­vel­vol­li­suu­den, lu­jit­ti Fi­fen val­von­taa ja vaih­toi hal­lin­non.

Ecgf­rith koh­ta­si kui­ten­kin suu­ria vai­keuk­sia ko­ti­ken­täl­lään. Nii­den juu­ret oli­vat Nort­humb­rian kir­kon kah­tia­jaos­sa.

Toi­sel­la puo­lel­la oli pa­pis­ton enem­mis­tö, jo­ka oli kou­lu­tet­tu skot­lan­ti­lai­sen pe­rin­teen mu­kai­ses­ti (Lin­dis­far­ne, Mel­ro­se ja Whit­by kes­kus­paik­koi­naan), mut­ta jo­ka oli vuo­des­ta 664 läh­tien käyt­tä­nyt roo­ma­lais­ta las­ku­ta­paa pää­siäi­sen ajoi­tuk­ses­sa. Toi­sel­la puo­lel­la oli piis­pa Wilf­rid, jo­ka oli omak­su­nut Roo­mas­sa le­viä­vän nä­ke­myk­sen, et­tä Bri­tan­nian ja Skot­lan­nin kir­kot oli­vat ke­ret­ti­läi­siä. Hän hyök­kä­si nyt voi­mak­kaas­ti Nort­humb­rian brit­ti­pap­pe­ja vas­taan ja kar­kot­ti hei­tä ase­voi­min.

Us­kon­nol­li­nen elä­mä

Kir­kon si­säi­set jän­nit­teet ei­vät var­mas­ti teh­neet Ecgf­rit­hin elä­mää hel­pok­si. Li­säk­si hä­nen vai­mon­sa Et­helth­ryth, itä­anglia­lai­nen prin­ses­sa, jo­ka oli luul­ta­vas­ti hän­tä van­hem­pi, kiel­täy­tyi joh­don­mu­kai­ses­ti täy­den­tä­mäs­tä hei­dän 12-vuo­tis­ta avio­liit­to­aan. Ecgf­rith luo­vut­ti lo­pul­ta ja sal­li vuon­na 672 Et­helth­ryt­hin ve­täy­tyä ta­kai­sin us­kon­nol­li­seen elä­mään. Et­helth­ryth pe­rus­ti luos­ta­rin Elyyn ja loi si­sar­kun­nan sään­nöt 673.

Vai­mon me­ne­tys näyt­ti pääl­li­sin puo­lin ta­kais­kul­ta. Vai­kut­taa kui­ten­kin sil­tä, et­tä Ecgf­rith kään­si ti­lan­teen eduk­seen. Kun Et­helth­ryth oli ve­täy­ty­nyt ta­kai­sin Elyyn, Ecgf­rith saat­toi ni­mit­täin men­nä uu­del­leen nai­mi­siin – ja hä­nen uusi vai­mon­sa Iur­men­burh (hän tu­li luul­ta­vas­ti Ken­tin ho­vis­ta) aut­toi hän­tä vah­vis­ta­maan tär­keän lii­ton, jo­ka li­sä­si hä­nen vai­ku­tus­val­taan­sa ete­läs­sä.

Mut­ta mis­sä on voit­ta­jia, on myös hä­viä­jiä. Täs­sä ta­pauk­ses­sa hä­viä­jiä oli­vat Mercian val­lan­pi­tä­jät, joi­den vai­ku­tus­val­ta ete­läs­sä heik­ke­ni si­tä mu­kaa, kun Ecgf­rit­hin vai­ku­tus­val­ta kas­voi. He rea­goi­vat läh­te­mäl­lä so­ta­ret­kel­le Ecgf­rit­hiä vas­taan vuon­na 674. Ecgf­rith voit­ti vie­lä ker­ran. Hän ku­kis­ti Mercian hal­lit­si­jan, ot­ti val­taan­sa Lind­seyn (suun­nil­leen ny­kyi­nen Lincolns­hi­re) ja vaa­ti ve­ro­ja. Kun Mercian ku­nin­gas, Wulf­he­re, kuo­li vuon­na 675, val­taan nousi hä­nen vel­jen­sä Et­hel­red, jol­le Ecgf­rith oli nait­ta­nut si­sa­ren­sa – to­den­nä­köi­ses­ti osa­na rau­han­so­pi­mus­ta.

Ecgf­rit­hin voit­to Mercias­ta toi hä­net val­tan­sa hui­pul­le. Ei ole lii­oi­tel­tua väit­tää, et­tä hän oli vuon­na 675 brit­tien yli­ku­nin­gas – ai­van ku­ten hä­nen isän­sä Oswiu oli ol­lut jou­lu­na 655. Jos hä­nen lan­kon­sa, Mercian val­tais­tui­men hal­ti­ja, oli­si pe­lan­nut pe­lin­sä pa­rem­min, Ecgf­rit­hin ase­mas­ta oli­si eh­kä tul­lut py­sy­vä.

Ecgf­rit­hin epä­on­nek­si mercia­lai­set ei­vät ol­leet val­mii­ta hy­väk­sy­mään vai­ku­tus­val­tan­sa kuih­tu­mis­ta ete­läs­sä te­ke­mät­tä mi­tään. He is­ki­vät ta­kai­sin vuon­na 676, val­loit­ti­vat Ken­tin ja va­paut­ti­vat it­sen­sä Nort­humb­rian yli­ku­nin­kaan val­las­ta.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.