Mer­ten her­rat

Ga­reth Wil­liams näyt­tää, mi­ten tai­ta­vat me­ren­kä­vi­jät yl­si­vät me­nes­tyk­siin­sä.

Viikingit Lahtevat Lanteen - - Sisältö -

Yk­si pit­kä­ai­kai­sim­mis­ta vii­kin­kia­jan ku­vis­ta ih­mis­ten mie­lis­sä on pit­kä­lai­va, jos­sa on lo­hi­käär­meen pää, kil­pi­ri­vis­tö ja suu­ri, ne­li­kul­mai­nen pur­je. Toi­sin kuin toi­nen yh­tä suo­sit­tu aja­tus vii­kin­ki­ky­pä­räs­tä, jos­sa on sar­vet (1800-lu­vun ro­mant­ti­nen luo­mus), pit­kä­lai­va on osu­va poh­jo­lan kan­so­jen sym­bo­li. 250 vuo­den ai­ka­na vuo­des­ta 800 vuo­teen 1050 näh­tiin Tans­kas­ta, Nor­jas­ta ja Ruot­sis­ta häm­mäs­tyt­tä­vää laa­jen­tu­mis­ta, jo­ka pe­rus­tui ryös­tö­ret­kil­le, val­loi­tuk­sil­le, rau­han­omai­sil­le asu­tuk­sil­le ja kau­ko­kau­pal­le.

Vii­kin­git ke­hit­tä­vät sa­ma­na ai­ka­kau­te­na kat­ta­van kan­sain­vä­lis­ten kon­tak­tien ver­kos­ton, jo­ka ulot­tui Itä-ka­na­das­ta län­nes­sä Kes­ki-aa­si­aan idäs­sä ja Poh­jois-af­rik­kaan ete­läs­sä. Mo­net näis­tä kon­tak­teis­ta oli­vat rau­han­omai­sia, ja vii­kin­git ovat myö­hem­pi­nä ai­koi­na tul­leet tun­ne­tuk­si muus­ta kuin pe­rin­tei­ses­tä mai­nees­taan rai­vok­kai­na ryös­te­li­jöi­nä.

Mai­ne ei to­sin tie­ten­kään ol­lut kat­tee­ton, ja sen ai­ka­lai­set tie­si­vät lii­an­kin hy­vin. Per­sia­lai­sen maan­tie­tei­li­jä ibn Rus­tan tuo­mio vii­kin­geis­tä Ve­nä­jäl­lä oli kaik­kea muu­ta kuin imar­te­le­va: "Pe­tos on ta­val­lis­ta, ja köy­hä mies voi tul­la ka­teel­li­sek­si to­ve­ril­le ei­kä em­mi ryös­tää ja tap­paa tä­tä." Ja voim­me mel­kein kuul­la, mi­ten hel­pot­tu­nut tun­te­ma­ton ir­lan­ti­lai­nen munk­ki on kir­joit­taes­saan: Tuu­li on tä­nä yö­nä vah­va. Se tui­ver­taa me­ren val­koi­sia hiuk­sia. En pel­kää, et­tä hur­jat so­tu­rit Loth­lin­dis­tä [vii­kin­git] tu­li­si­vat kirk­kaan [Ir­lan­nin] me­ren yli. Si­taat­ti muis­tut­taa, mi­ten vah­vas­ti vii­kin­kien laa­jen­tu­mi­nen oli riip­pu­vai­nen hei­dän lai­vois­taan. Ne oli­vat mah­ta­via aluk­sia, jot­ka kul­jet­ti­vat uu­di­sa­suk­kai­ta At­lan­tin yli, ta­va­roi­ta pit­kin Ve­nä­jän jo­kia ja so­tu­rei­ta ryös­tö­ret­kil­le ym­pä­ri Eu­roop­paa.

Kaar­le Suu­ren elä­mä­ker­tu­ri Ein­hard sa­noo, et­tä frank­kien mah­ta­va kei­sa­ri mää­rä­si lin­noi­tuk­sia ra­ken­net­ta­vak­si kaik­kiin sa­ta­miin ja jo­kai­sen pur­jeh­dus­kel­poi­sen joen suis­toon es­tä­mään vii­kin­ki­hyök­käyk­set. Jos pro­jek­ti to­teu­tet­tiin, sii­tä ei ol­lut apua, sil­lä 800-lu­vul­la ran­ni­kon sa­ta­ma­kau­pun­kei­hin hyö­kät­tiin tois­tu­vas­ti, ku­ten Do­res­ta­diin (ny­kyi­sis­sä Alan­ko­mais­sa), ja kau­pun­kei­hin suur­ten jo­kien var­rel­la, ku­ten Rein, Loi­re ja Sei­ne. Vii­kin­git hyök­kä­si­vät jo­pa Pa­rii­siin.

Englan­nin ka­naa­lin toi­sel­la puo­lel­la vii­kin­git pur­jeh­ti­vat si­sä­maa­han ai­na Rep­to­niin as­ti Der­bys­hi­res­sa – os­a­puil­leen niin kau­as me­res­tä kuin Englan­nis­sa on

mah­dol­lis­ta pääs­tä. Se oli mah­dol­lis­ta, kos­ka hei­dän ve­neen­sä oli­vat ke­vyi­tä ja no­pei­ta, ja niil­lä oli ma­ta­la sy­väys. Sii­tä koi­tui odot­ta­ma­ton­ta hyö­tyä, ku­ten ku­nin­gas Al­fred Suu­ri sai to­de­ta vuon­na 896, kun vii­kin­git ja englan­ti­lais­ten lai­vat ot­ti­vat yh­teen erään joen suul­la Dor­se­tis­sa. Mo­lem­pien os­a­puo­lien aluk­sia kaa­tui tai ajau­tui mai­hin, mut­ta nousu­ve­den ai­kaan ke­vyet vii­kin­ki­ve­neet kel­lui­vat tie­hen­sä ja pää­si­vät pa­koon Al­fre­din ot­tees­ta.

Haa­voit­tu­vat koh­teet

Vii­kin­git ei­vät ol­leet eri­lai­sia vain lai­vo­jen­sa vuok­si. Myös hei­dän ky­kyn­sä käyt­tää aluk­si­aan stra­te­gi­ses­ti – se­kä ran­ni­koil­la et­tä jo­kia pit­kin – te­ki niis­tä ryös­tö­ret­kil­lä niin te­hok­kai­ta. Se, ei­vät­kä yli­voi­mai­set tais­te­lu­tai­dot (he vält­ti­vät lä­hi­tais­te­lu­ja ja hyök­kä­si­vät mie­luum­min peh­mei­siin, haa­voit­tu­viin koh­tei­siin), te­ki­vät heis­tä huo­mioon otet­ta­van voi­man var­hais­kes­kia­jal­la.

Sen li­säk­si, et­tä vii­kin­git il­mes­tyi­vät ja ka­to­si­vat yh­täk­kiä, hei­dän lai­vo­jaan voi­tiin rah­ti­ka­pa­si­teet­tin­sa vuok­si käyt­tää liik­ku­vi­na va­ras­toi­na va­rus­teil­le ja kaup­pa­ta­va­roil­le, ei­kä hei­dän tar­vin­nut käyt­tää hi­tai­ta ja puo­lus­tus­ky­vyt­tö­miä kär­ry­jä maa­kul­je­tuk­siin. Vii­kin­kien jou­kot pys­tyi­vät jat­ka­maan ryös­tö­ret­ki­ään vuo­si­kau­det. "Suu­ri pa­ka­na-ar­mei­ja" hyö­dyn­si etu­aan tu­hoi­san te­hok­kaas­ti vuo­des­ta 865 vuo­teen 874, kun se val­loit­ti Itä-anglian, Nort­humb­rian ja Mercian an­glo­sak­si­set ku­nin­gas­kun­nat ja mel­kein on­nis­tui alis­ta­maan an­glo­sak­sien vii­mei­sen jäl­jel­lä ole­van Wes­sexin ku­nin­gas­kun­nan vuo­si­na 877–878.

Vii­kin­git ky­ke­ni­vät me­ren­kul­ku­tai­to­jen­sa an­sios­ta käy­mään so­tia vuo­den ym­pä­ri, toi­sin kuin mo­net muut ajan kan­sat, ja hyök­kää­mään myös epä­suo­tui­sis­sa olo­suh­teis­sa. Kuu­lui­sa hyök­käys Lin­dis­far­neen vuon­na 793 – kun vii­kin­git il­mei­ses­ti polt­ti­vat ra­ken­nuk­sia, ryös­ti­vät aar­tei­ta ja mur­ha­si­vat munk­ke­ja – ta­pah­tui an­glo­sak­sien kro­ni­kan mu­kaan tam­mi­kuus­sa. Myö­hem­mät toi­mit­ta­jat pi­ti­vät mah­dot­to­ma­na, et­tä he oli­si­vat hyö­kän­neet kes­kel­lä tal­vea, jo­ten he muut­ti­vat päi­väyk­sen ke­sä­kuuk­si ja olet­ti­vat, et­tä ori­gi­naa­lis­sa oli­si pi­tä­nyt ol­la niin. Hyök­käys it­se asias­sa voi­tiin teh­dä tam­mi­kuus­sa, jol­loin yl­lä­tys­te­ki­jä oli­si mah­dol­li­sim­man suu­ri.

Vii­kin­kia­luk­set oli­vat kui­ten­kin herk­kiä huo­nol­le sääl­le. Vuon­na 876 "vii­kin­ki­lai­vo­jen ar­mei­ja" oli mat­kal­la Itä-anglias­ta koh­taa­maan "ar­mei­jaa maal­la" Exe­te­rin edus­tal­la, kun se jou­tui "suu­reen myrs­kyyn, ja kaik­ki hei­dän lai­van­sa up­po­si­vat". Jo­pa mat­kat Ame­rik­kaan 900-lu­vun lo­pus­sa, joi­ta pi­de­tään usein vii­kin­kien suu­rim­pi­na saa­vu­tuk­si­na me­rel­lä, teh­tiin, kun is­lan­ti­lai­nen Bjar­ni Her­jolfs­son ek­syi myrs­kys­sä mat­kal­la Grön­lan­tiin. Myö­hem­män saa­gan mu­kaan hän ei nous­sut mai­hin, vaan on­nis­tui pa­laa­maan Grön­lan­tiin, mis­sä hän myi lai­van­sa (kuu­lui­sal­le Leif Ee­ri­kin­po­jal­le, ker­to­vat jot­kut) ei­kä läh­te­nyt me­rel­le enää kos­kaan.

Vaik­ka vii­kin­git ei­vät hal­lin­neet sää­tä – Tor, jo­ka te­ki uk­ko­sen­jy­ri­nän ja sa­la­mat va­sa­ral­laan lie­nee ol­lut tär­kein ju­ma­la – he oli­vat tai­ta­vam­pia lai­van­ra­ken­ta­jia ja me­ri­mie­hiä kuin useim­mat ai­ka­lai­sen­sa. Se ei ole ko­vin yl­lät­tä­vää, kun muis­taa, mil­lai­set mai­se­mat hei­dän ko­ti­mais­saan oli. Tans­ka on Jyl­lan­nin nie­mi­maa­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta saa­ri­val­tio, ja Nor­jal­la on pit­kä ran­nik­ko, jo­ta kor­keat vuo­ret rik­ko­vat sy­väl­le si­sä­maa­han.

Ruot­sin maas­tot ovat jon­kin ver­ran kul­ku­kel­poi­sem­mat, mut­ta Adam Bre­me­ni­läi­nen jo­ka kir­joit­ti kro­nik­kan­sa 1000-lu­vul­la kat­soi, et­tä Ete­lä-ruot­sis­ta oli mah­dol­lis­ta mat­ka­ta Mä­la­re­nin Sig­tu­naan ve­sit­se vii­des­sä päi­väs­sä, kun mat­ka mait­se kes­ti kuu­kau­den. Fran­kit ja an­glo­sak­sit mat­kus­ti­vat eh­kä pää­asias­sa mait­se, mut­ta vii­kin­git pys­tyi­vät yl­lä­pi­tä­mään kon­tak­tia toi­siin­sa jo­kien ja jär­vien kaut­ta, jot­ka ava­si­vat nä­ky­miä rik­kauk­siin ja laa­jen­tu­mi­seen.

Lai­vat ovat toi­sin sa­noen hy­vin kes­kei­siä vii­kin­kia­jan skan­di­naa­vi­sis­sa yh­dys­kun­nis­sa. Piir­rok­sia vii­kin­ki­lai­vois­ta on löy­det­ty Dub­li­nis­ta Is­tan­bu­liin, ja lai­vo­jen kuvat ko­ris­ta­vat ko­li­koi­ta, ko­ru­ja ja suu­ria kai­ver­ruk­sia. Lap­set­kin, jot­ka oli­vat lii­an pie­niä pit­kil­le mat­koil­le, tun­si­vat lai­vat ja ve­neet ly­hyem­mil­tä mat­koil­ta, ja le­lu- tai pie­nois­mal­li­lai­vo­ja on löy­ty­nyt vii­kin­kien asuin­pai­koil­ta Skan­di­na­vias­ta ja muu­al­ta.

Vii­kin­git myös ylis­ti­vät huo­mat­ta­via me­ren­kä­vi­jöi­tä, ku­ten Björn Rau­ta­kyl­ki ja hä­nen vel­jen­sä, jot­ka tiet­tä­väs­ti joh­ti­vat huo­mat­ta­vaa so­ta­ret­keä Vä­li­me­rel­lä 800-lu­vun puo­li­vä­lis­sä.

Mut­ta kaik­ki vii­kin­kia­jan lai­vat ei­vät vas­tan­neet "pit­kä­lai­van" ste­reo­ty­pi­aa. Vii­kin­geis­tä tu­li ajan myö­tä yhä

”Vii­kin­git ky­ke­ni­vät me­ren­kul­ku­tai­to­jen­sa an­sios­ta käy­mään so­tia vuo­den ym­pä­ri ja hyök­kää­mään myös epä­suo­tui­sis­sa olo­suh­teis­sa.”

eri­kois­tu­neim­pia lai­van­ra­ken­ta­jia, ja he loi­vat aluk­sia, jot­ka so­pi­vat eri­tyi­so­lo­suh­tei­siin. Ar­keo­lo­git ovat löy­tä­neet mo­nen­lai­sia lai­va­tyyp­pe­jä, ku­ten tar­koi­tus­ta var­ten ra­ken­ne­tut so­ta­lai­vat (pit­kiä ja ka­pei­ta), ja rah­ti­lai­vat (sy­viä ja le­vei­tä) se­kä mui­ta, eh­kä mo­lem­pien yh­dis­tel­miä.

Löy­de­tyis­tä aluk­sis­ta kaik­kein kuu­lui­sim­mat – ja par­hai­ten säi­ly­neet – kuu­lu­vat jäl­kim­mäi­seen ryh­mään: Ose­ber­gin lai­va (hau­das­ta vuo­del­ta 832) ja Goks­ta­din lai­va (hau­das­ta noin vuo­del­ta 910). Mo­lem­mat tu­le­vat Ete­lä-nor­jas­ta. Mo­lem­mat pys­tyi­vät kul­jet­ta­maan suu­ren mää­rän ih­mi­siä, mut­ta niis­sä oli myös run­saas­ti las­ti­ti­laa ta­va­roil­le, tar­vik­keil­le ja saa­liil­le.

Oli­vat­ko vii­kin­git siis ryös­tä­jiä vai kaup­piai­ta? Ose­ber­gin ja Goks­ta­din lai­vo­jen löy­tö­jen pe­rus­teel­la he oli­vat mo­lem­pia. Mut­ta vaik­ka on­kin mah­dol­lis­ta – ai­na­kin 900-lu­vul­ta läh­tien – erot­taa so­taa var­ten ra­ken­ne­tut lai­vat kaup­paa ja ryös­te­lyä var­ten ra­ken­ne­tuis­ta, toi­nen ei sul­je pois tois­ta. Tä­mä käy sel­keäs­ti il­mi or­ja­kau­pas­ta. An­glo­sak­sien, ir­lan­ti­lais­ten ja frank­kien läh­teet to­dis­ta­vat laa­jois­ta ryös­tö­ret­kis­tä pait­si saa­liin, myös van­kien vuok­si, jot­ka voi­tiin sit­ten vaih­taa lun­nai­siin tai myy­dä or­jik­si. Vii­kin­git ryös­ti­vät vuon­na 821 "suu­ren jou­kon nai­sia" Howt­hin nie­mi­maal­la Dub­li­nin poh­jois­puo­lel­la ja van­git­si­vat hei­dät. Vii­si­kym­men­tä vuot­ta myö­hem­min, vuon­na 871, ryös­te­le­vät Dub­li­nin vii­kin­git pa­la­si­vat brit­ti­läi­seen St­rathcly­den ku­nin­gas­kun­taan mu­ka­naan "suu­ri saa­lis angle­ja, brit­te­jä ja pik­te­jä".

Sa­mat vii­kin­git ovat hy­vin voi­neet ol­la se­kä me­ri­ros­vo­ja et­tä rau­han­omai­sia kaup­piai­ta, olo­suh­teis­ta riip­puen. Vii­kin­kien toi­mien pe­rus­teet (tai nii­den puu­te) riip­pui­vat il­mei­ses­ti osit­tain nä­kö­kul­mas­ta, ei­kä vä­hi­ten sik­si, et­tä hei­dän toi­men­sa vei­vät hei­dät pait­si eri ku­nin­gas­kun­tien, myös eri la­ki­jär­jes­tel­mien ja so­si­aa­lis­ten ta­po­jen ra­jo­jen yli.

Täs­tä löy­tyy yh­ty­mä­koh­tia eli­sa­be­tin­ai­kai­siin kaap­pa­rei­hin, ku­ten Ra­leigh ja Dra­ke – ro­mant­ti­siin san­ka­rei­hin englan­ti­lai­sil­le ja ke­ret­ti­läi­siin me­ri­ros­voi­hin es­pan­ja­lai­sill es­pan­ja­lai­sil­le. Myös kii­na­lai­sia kaup­piai­ta 1800-lu­vul­la on ver­rat­tu vii­kin­kei­hin. He oli­vat jouk jouk­ko seik­kai­li­joi­ta, jot­ka ta­sa­pa ta­sa­pai­not­te­li­vat lail­lis­ten ja laitt lait­to­mien toi­mien ra­jal­la ja pys pys­tyi­vät erin­omais­ten mer me­ren­kul­ku­tai­to­jen­sa an­sios­ta solm sol­mi­maan kaup­payh­teyk­siä ym­pä­ri maa­il maa­il­maa.

Jos et­sii to­dis­tei­ta vii­kin­kien me­rel­lis­ten vai­ku­tus­ten maan­tie­teel­li­ses­tä laa­juu­des­ta, tar­vit­see vain kat­soa ajan aar­re­löy­tö­jen val­ta­via mää­riä is­la­mi­lais­ten mai­den ko­li­koi­ta, va­laan­lui­ta Poh­jois-at­lan­til­ta ja sil­kin­pa­la­sia, jot­ka on löy­det­ty Dub­li­nin ja Yor­kin vii­kin­ki­kau­pun­geis­ta.

Sta­tus­sym­bo­lit

Vii­kin­kia­luk­set ei­vät kui­ten­kaan ol­leet vain vä­li­ne kul­kea maa­il­man me­riä. Ih­mi­sil­le, jot­ka ar­vos­ti­vat me­ren­kul­kua niin suu­res­ti – ja ra­kas­ti­vat esi­tel­lä vau­raut­taan – lai­va oli myös vau­rau­den ja kor­kean ase­man sym­bo­li.

Suh­teel­li­sen pie­net­kin lai­vat vaa­ti­vat mel­koi­sen työ­pa­nok­sen. Re­surs­sit, joi­ta tar­vit­tiin suu­rien alus­ten ra­ken­ta­mi­seen, oli­vat huo­mat­ta­vat; nii­hin tar­vit­tiin pait­si yh­dis­tel­mä kou­lut­ta­ma­ton­ta työ­voi­maa ja puu­ta­va­raa, myös rau­taa niit­tei­hin, vil­laa tai pel­la­vaa pur­jee­seen ja jou­hia, vuo­tia ja pel­la­vaa köy­sis­töön. Lai­vat myös yleen­sä ko­ris­tel­tiin yk­si­tyis­koh­tai­sil­la puu­kai­ver­ruk­sil­la tai ja­lo­me­tal­leil­la, ku­ten tä­mä kat­kel­ma Enco­mium Em­mae Re­gi­naes­ta (1041–1042) osoit­taa: "Lai­van ko­ris­te­lut oli­vat siis sel­lai­set, et­tä [...] ne vai­kut­ti­vat [ole­van ra­ken­net­tu] tu­len­lie­keis­tä, ei puus­ta, jos nii­tä kat­soi kau­kaa [...] Tuol­la hoh­ti asei­den kiil­to, tääl­lä sa­la­moi­vat roik­ku­vat kil­vet. Kul­ta ki­mal­si ko­kas­sa ja pe­räs­sä, ja myös ho­pea heh­kui eri­muo­toi­sis­sa lai­vois­sa."

Jois­ta­kin lai­vois­ta tu­li kuu­lui­sia nii­den it­sen­sä vuok­si, ja ne ker­toi­vat sa­mal­la omis­ta­jan­sa ta­lou­del­li­ses­ta ti­lan­tees­ta ja ase­mas­ta. Esi­mer­kik­si Or­men Lån­ge, jos­sa oli pe­rä­ti 34 sou­ta­jan­paik­kaa, ra­ken­net­tiin Nor­jan ku­nin­gas Ola­vi Trygg­ven­po­jal­le hie­man en­nen vuot­ta 1000, ja se muis­tet­tiin kau­an kaik­kien ai­ko­jen pi­sim­pä­nä lai­va­na. Is­lan­ti­lai­nen saa­ga­ru­noi­li­ja Snor­re Stur­la­son, jo­ka kir­joit­ti noin 230 vuot­ta myö­hem­min, to­te­si, et­tä tu­kit, joil­le lai­va oli ra­ken­net­tu, oli­vat yhä nä­ky­vis­sä hä­nen elin­ai­ka­naan.

Lai­vaa ra­ken­net­taes­sa lai­van­ra­ken­nus­mes­ta­ri Tor­berg Skav­hugg pet­tyi niin sen ul­ko­nä­köön, et­tä hän tu­ho­si sen erää­nä yö­nä lyö­mäl­lä kii­lat ulos lau­doi­tuk­ses­ta. Kun ku­nin­gas Ola­vi huo­ma­si tu­hot, hän uh­ka­si sur­ma­ta te­ki­jän. Skav­hugg vas­tus­ti ku­nin­gas­ta ja se­lit­ti mie­li­pi­teen­sä, et­tä lau­doi­tus oli teh­ty lii­an huo­nos­ti, ja pyy­si saa­da kor­ja­ta vir­heet kuo­le­man­ran­gais­tuk­sen uhal­la, jos lop­pu­tu­los ei miel­lyt­täi­si ku­nin­gas­ta. Ku­nin­gas vai­kut­tui lo­pul­ta Skav­hug­gin muu­tok­sis­ta niin, et­tä hän sai teh­tä­väk­seen val­voa Or­men Lån­gen ("pit­kä käär­me") ra­ken­ta­mis­ta, ja hä­nes­tä tu­li sit­tem­min kuu­lui­sa lai­van­ra­ken­ta­ja.

Vie­lä Or­men Lån­gea vai­kut­ta­vam­pi oli Ros­kil­de 6- ni­mi­nen pit­kä­lai­va. Se on yli 37 met­riä pit­kä, ja se on pi­sin kos­kaan löy­det­ty vii­kin­ki­lai­va. Se kai­vet­tiin esiin vuo­si­na 1996–1997 (yh­des­sä kah­dek­san nuo­rem­man lai­van kans­sa) Ros­kil­den vii­kin­ki­museo­ta ra­ken­net­taes­sa.

Yli 30 ai­ro­pa­rin lai­vo­ja pi­det­tiin vii­kin­kiai­ka­na suu­ri­na. Ros­kil­de 6: n 39 tai 40 te­ki­vät sii­tä ai­nut­laa­tui­sen, ja to­dis­teet viit­taa­vat, et­tä se oli ko­ris­tel­tu puu­kai­ver­ruk­sin.

Se­kä ko­ko et­tä ko­ris­te­lu viit­taa­vat kor­kean sta­tuk­sen lai­vaan – se eh­kä ra­ken­net­tiin ku­nin­kaal­le tai ku­nin­kaal­li­sel­le lai­vas­tol­le. Puu­ana­lyy­si osoit­taa, et­tä se ra­ken­net­tiin Ete­lä-nor­jas­sa noin vuon­na 1025. Knut Suu­ri val­loit­ti Englan­nin vuon­na 1016 ja hal­lit­si se­kä Englan­tia et­tä Tans­kaa kuo­le­maan­sa as­ti vuon­na 1035. Hän val­loit­ti 1028 myös Nor­jan ja kar­kot­ti sit­tem­min maas­ta kil­pai­li­jan­sa Olav Ha­ralds­so­nin (jo­ka ju­lis­tet­tiin myö­hem­min py­hi­myk­sek­si). Hän loi Poh­jan­me­ren ym­pä­ril­le im­pe­riu­min vail­la ver­taa. Olav eh­kä ra­ken­nut­ti Ros­kil­de 6: n vas­tus­taak­seen Knu­tin val­ta­kun­nan laa­je­ne­mis­ta, mut­ta se on voi­tu teh­dä myös Knu­til­le juh­lis­ta­maan Os­lon­vuo­non seu­dun puu­re­surs­sien val­taus­ta.

Ros­kil­de 6: n säi­ly­neet puu­osat koot­tiin yh­teen Köö­pen­ha­mi­nan, Lon­toon ja Ber­lii­nin näyt­te­ly­jä var­ten vuo­si­na 2013–2015. Sii­tä tu­li upea nä­ky, ei­kä pa­rem­paa to­dis­tet­ta tar­vi­ta ker­to­maan vii­kin­kien lai­van­ra­ken­nus­tai­dois­ta ja me­ren mer­ki­tyk­ses­tä hei­dän vä­rik­kääs­sä his­to­rias­saan.

”Ih­mi­sil­le, jot­ka ar­vos­ti­vat me­ren­kul­kua niin suu­res­ti, lai­va oli myös vau­rau­den ja kor­kean ase­man sym­bo­li.” Ga­reth Wil­liams on Lon­toon Bri­tish Museu­min var­hais­kes­kia­jan ko­li­koi­den ku­raat­to­ri, ja hän vas­ta­si näyt­te­lys­tä Vi­kings: Li­fe and Le­gend vuon­na 2014, jos­sa esi­tel­tiin re­kon­struoi­tu­ja jään­nök­siä pit­kä­lai­vas­ta Ros­kil­de 6.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.